Tarragona: roomalaisen maakunnan pääkaupunki

Palailimme viikonloppuna kumpikin tihkusateisista, koleista työmatkakohteistamme, minä Brysselistä, puoliso Lillestä.  Sunnuntaina myös Barcelona oli harmaa ja sateinen. Mutta mepä menimmekin retkelle Tarragonaan. Jo matkalla auringonpaiste voitti.

Idyllinen pikku Tarragona (wikipedia tiesi, että vuonna 2005 siellä oli runsaat 128 tuhatta asukasta, tai kolminkertainen määrä, jos esikaupungit lasketaan mukaan) oli Rooman vallan aikana laajan maakunnan, Hispania Tarraconensis, mahtava pääkaupunki. Tuolloin Barcelona oli siihen verrattuna pikkukylä. Roomalaisaika näkyy kaupungissa ilman museovierailuitakin. Rannassa on amfiteatteria iso pala jäljellä (kuva). Ylempänä kaupungissa on muurinpätkää ja palatsinpalasta.

Kaupunki on myös keskiaikainen. Kapeat kujat ja viihtyisät aukiot ovat peräisin tuolta ajalta, samoin romaanis-goottilainen katedraali. Katedraali oli käydessämme suljettu, ja sen edestä siivottiin juhlien jälkiä ja olutkojuja (kuva).  Kaupungin toisessa kolkassa aukiolla oli pitkiä pöytiä, joiden ääressä ruokaili joukkueittain punaisiin, vihreisiin ja sinisiin paitoihin pukeutuneita seurueita (kuva). Joukkueet olivat ilmeisesti kilpailleet kastellien, ihmistornien rakentamisessa, joka on Katalonian vahvana elävä perinneurheilu. Päätösseremonioita säesti väkevä rummutus.

 

Kataloniassa pidetään mielellään esillä lippuja. Yleisin on Katalonian lippu, jossa on kapeita punaisia ja keltaisia raitoja. Kaupungeilla on myös lippunsa. Barcelonan lippua näkee vain virallisissa rakennuksissa, mutta Tarragonan kihararaitainen punakeltainen lippu oli monin paikoin esillä.  Itse asiassa oletan, että kyseessä on kaupungin lippu, vaikka on muitakin mahdollisuuksia kuten maakunta.

Virallisissa lipuissa on vain punaista ja keltaista. Kuvassa näkyvä sininen kolmio, jossa on yksi valkoinen tähti, ei viittaa Teksasiin. Sillä ilmaistaan Katalonian itsenäisyyden kannatusta.

Kotimatkaa teimme pitkän kaavan mukaan, ensin suoraan pohjoiseen Igualadaan ja sieltä kiharaista vuoristotietä eteenpäin.  Jo alhaalta paistava aurinko valaisi tieltä näkyvät metsät, pellot, hedelmäpuutarhat ja viinitarhat pakahduttavan kauniiksi. Ihan yksin emme olleet kauniissa maailmassamme, jokunen pikku pakettiauto oli myös liikkeellä.

Barcelonaan vievällä valtaväylällä taas oli puoli kaupunkia palaamassa kotiin sunnuntairetkiltään. Hissuttelimme ruuhkassa ja ihailimme synkänmustaa sadepilveä suoraan edessäpäin.

ENTRE TODOS: Välittämistä kylän ja sosiaalisen median välimaastossa

Espanjassa riittää epätoivoisia tilanteita, kun työt loppuvat, turvaverkot rispaantuvat ja ongelmat kasaantuvat. Maa on suuri, ja työttömyysprosentti on yli 25. Sosiaaliturvaa on, mutta se ei ehdi eikä riitä kaikkiin hätiin.

Kulttuuriltaan katolisessa maassa on totuttu ajattelemaan, että ihmisten kuuluu auttaa niitä, joilla on vaikeuksia.  Siis suoraan, yksilöltä toiselle. Kerjäläisille annetaan lantteja luontevasti.

Vanhan kyläyhteisön ja uuden sosiaalisen median väliin asettuu keski-ikäinen televisio. Laitoin tapani mukaan silittäessäni telkkarin auki ottaakseni samalla espanjan kielikylpyä. Kohdalle sattui äskettäin uusi ohjelmasarja Entre Todos, eli kaikkien kesken. Ohjelmassa tavalliset ihmiset auttavat epätoivoiseen tilanteeseen joutuneita kanssaihmisiään.

Ohjelman juontaa supersympaattinen, lämpimästi hymyilevä vaalean punatukkainen nainen. Ilmeisesti ohjelmaan voivat ilmoittautua apua pyytämään ihmiset, jotka eivät keksi muutakaan konstia selviytyäkseen vaikeasta tilanteestaan. Ohjelman kuluessa tilanne esitellään ja käsitellään käyttäen lähikuvia ja liikuttavia esimerkkejä. Yksi pennitön pariskunta pyysi apua hankkiakseen lapsille koulutarvikkeet ja perheelle ruokaa sekä maksaakseen sähkölaskun. Pariskuntaa kuvattiin heidän kotonaan Teneriffalla, ja iso kuva oli koko ajan näkyvillä studion taustaseinällä.

Juontaja studiossa haastatteli näitä ihmisiä ja keskusteli lääkärin, juristin ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Apua tarjoavat ihmiset soittivat ohjelmaan. Juontaja haastatteli myös soittajat.

Soittajat olivat enimmäkseen itsekin vaatimattomasti eläviä: oli eläkeläinen, työtön, äskettäin asunnottomuuden kokenut ihminen jne. Kukin lupasi sata tai parisataa euroa, joku satasen kuussa vuoden ajan. Tuhannet eurot kertyivät ohjelman aikana, ja autettava pariskunta itki ja nauroi vuorotellen. Studioyleisö nousi taputtamaan aina kun uusi soittaja lupasi apua.

En tiedä, kenen neronleimaus tämä ohjelma on. Uskoisin, että se on hyvin suosittu. Ja uskoisin, että muutkin katsojat liikuttuvat. Hienoa, että henkilökohtaiselle auttamiselle on tällainen väylä.

Viiniretki Empordàan

Aina matkustusmahdollisuuden yllättäessä tartun Guía del Turismo del Vinoon, joka esittelee Espanjan lukuisat viinialueet matkailun kannalta. Kotialueellamme Kataloniassa on vajaat tusina erilaista viinialuetta, ja kauempana niitä on lisää. Viikonlopun kohteeksi valitsimme D.O. Empordàn, Figueresin kaupungista koilliseen levittyvän pienen alueen.

Kreikkalaiset toivat viininviljelyn ja –tuotannon tälle alueelle noin 2500 vuotta sitten. Roomalaiset myöhemmin levittivät asiaa muuallekin niemimaalle ja kaupallistivat toiminnan. Kirja kertoo kohteliain sanakääntein, että alueella ollaan vakaita, rauhallisia ja hitaita, ja että tämä pätee myös viinin tuotantoon.

Filoxera tuhosi alueen viiniköynnökset 1880-luvulla, ja kuten muuallakin Kataloniassa, katastrofista noustiin osuuskuntien avulla. Kohtelias kirja esittelee osuuskunnat alueen viinintuotannon tukipilareina, joiden avulla tuotannon määrä ja laatu varmistuu. Laatua toisaalta kuvataan suuria tunteita herättämättömäksi.

Yksityiset bodegat puolestaan ottavat riskejä ja kehittävät uudenlaisia viinejä, joista tietysti jotkut onnistuvat paremmin, jotkut huonommin. Viljeltyjen rypäleiden luettelo on vaikuttava: valkoinen ja punainen garnacha, lledoner, macabeu, xarel.lo, tempranillo, sekä tutummat chardonnay, cabernet sauvignon ja niin edelleen.

Ostimme Peraladan pikkukaupungissa kuuluisan Castillo Peraladan myymälästä jokusen pullon, joita emme ole vielä maistelleet. Museoonkin olisimme menneet, mutta se aukeaa vain tasatunnein, emmekä malttaneet odottaa. Samoilla kulmilla kävimme muissakin kylissä ja kaupungeissa. Kaikissa oli tuhat vuotta vanha kirkko, mutta aivan kaikkien kirkkojen nimi ei ollut Santa Maria.

Vilabertranin Santa Mariasta myöhästyimme puoli tuntia, mutta ulkoakin kirkko on vaikuttavan jykevä (kuva). 
 
Hieno takorautaristi sisällä kirkossa jäi näkemättä. Vilanova de la Muga katsottiin läpiajon aikana, mutta Castelló dÉmpúriesissa

kävelimme ristiin rastiin. Kaupunki oli keskiajalla kreivikuntansa pääkaupunki, ja palatsin ja muurin rippeitä on olemassa. Santa Maria –kirkkoa pidetään koko alueen katedraalina. Sinne pääsimme sisälle ihailemaan karun kaunista romaanista rakennusta (kuva). 

 

Kaupunki oli näkemistämme viehkoin ja vilkkain (kuva).

Yövyimme rannikolla Cadaquésissa, jossa olemme käyneet aiemminkin. Salvador Dalin kotiin ei tarvinnut nyt mennä, ja goottilainen Santa Maria –kirkkokin oli käyty viime reissulla. Uusi kohde oli viihtyisän moderni Compartir-ravintola, jonka on äskettäin avannut El Bulli –ravintolan lopettaessa vapautunut kokki. Annokset on tarkoitus jakaa (espanjaksi compartir) kahden syöjän kesken, joten molemmat saavat maistella useampaa annosta. Pääsimme päivälliselle, vaikka emme olleet varanneet etukäteen pöytää.

Suurinta herkkua pitkään aikaan! Vesimelonia, tomaattia ja veriappelsiinihyytelöä. Sardiineja horxata-kastikkeessa (kyseessä on hellejuomana tunnettu chufa-pähkinöistä jauhettu makea herkku). Merikrottia fenkoliin käärittynä. Suklaapallosia, joiden sisällä on sulaa suklaata, mustaherukkajäädykkeen kera. Pehmeä hasselpähkinäkakku mangojäädykkeen kera. Eikä edes erityisen kallista.

Hyviäkin uutisia

Aina kotona ollessamme katsomme edes osittain yhden illan pääuutislähetyksistä, Telediarion. Lähetys on illalla kello yhdeksästä kymmeneen. Tämä on myös tavanomainen päivällisaika, joten ilmeisesti kunnon ihmiset katsovat telkkarista uutisia päivällistä syödessään. Tunnin mittaan hosutaan ensin aluksi aiheet läpi ja sitten syvennytään yhteen kerrallaan, säätä ja urheilua unohtamatta. Alun perin uutisten seuraaminen palveli pelkästään  kielen opiskelua, eli totuimme kuuntelemaan mutta emme paljon mitään ymmärtäneet. Nyt jo hiukan ymmärrämme, ja siinä on suureksi avuksi kuulovammaisille tarkoitettu espanjankielinen tekstitys. Näin emme edes uhraa kieliharjoittelua.

Kairon tapahtumat raportoidaan perusteellisesti aina ensimmäiseksi. Toinen viime päivien pääaiheista on Gibraltar: Espanja on tiivistänyt tullitarkastuksia rahoittaakseen tupakan salakuljetusta Gibraltarilta Espanjaan. Tämä tarkoittaa jonojen pidentymistä rajalla. Gibraltar kiukuttelee kalastusrajoista, ja estääkseen espanjalaisten kalastajien harjoittaman troolauksen, pudottelee betonikuutioita mereen. Tästä hyvästä tullitarkastukset tulevat perusteellisemmiksi, ja niin edelleen.

Hyviä uutisiakin on, ja näyttää siltä, että niillä hiukan herkutellaan, jotta lama-apatia helpottaisi. Espanjan mantereen ja saarien rantakohteiden matkailukapasiteetti on ollut täydessä käytössä, ja varsinkin ulkomaalaiset matkailijat ovat korvanneet vähentyneet espanjalaiset. Fordin tehdas palkkaa yli 1400 uutta työntekijää, ja perustaa vielä yövuoronkin.

Kesä jatkuu Barcelonassa

Hienon suomalais-ruotsalaisen saaristoloman jälkeen olemme ahertaneet hikisessä Helsingissä, heränneet aamuöisin rajuihin ukkosmyräköihin ja unohtaneet pukeutua kunnolla viileneviin vesikeleihin.

Sain lähtötouhujen aikaan kunnon flunssan kuumeineen kaikkineen, mikä auttoi keskittymään vain pakollisiin tehtäviin ja niihinkin yhteen kerrallaan. Reijo Mäen dekkareita kului useampi, päiväunien välillä.

Eilen jo pakkasin ihan virkeänä. Matkalaukkupuntari on loistava apuväline, saimme matkalaukut viritetyksi 22,5 kilon tienoille ja käsimatkatavarat pari grammaa alle kahdeksan kilon. Tämän mahdollisti se, että työ- ja kieliopintokirjat oli lähetetty pakettina. Finnairin uudet siniset ja vihreät marilautasliinat ja paperimukit olivat pirteän näköisiä vaaleanharmaassa  matkustamossa, samoin ilahdutti se, että iltapäivälennon ruokalista oli vaihtunut sitten viime reissun.

Saavuimme illan suussa vakuuttavan lämpimään Barcelonaan, noin 28 astetta. Kotona emme jääneet järjestämään mitään, vaihdoin vain nopeasti kevyempiin kamppeisiin ja lähdimme normaaliin päivällisaikaan klo 21 jälkeen kantapizzeriaamme.

Vaan sepä oli lomien takia kiinni, kuten näköjään monet kaupunginosamme liikkeet. Onneksi tiesimme lähistöltä toisenkin paikan, joka oli loppusuoralla kantapaikkaa valitessamme. Siellä istahdimme ulkopöytään ja saimme toivomamme ruoat ja juomat. Naapuripöydässä pohdittiin vaikeita ja vakavia työasioita kovalla äänellä englanniksi. Hiukan nololta tuntui kuunnella sellaista luottamuksellista palaveria. Kotimatkalla ostimme juustot ja jogurtit aamua varten aina auki olevasta aasialaiskaupasta.

Yöllä ilmeni, että mi marido, puolisoni, oli saanut minulta flunssan. Ei siis tänään mitään kiirettä kiitämään mihinkään. Järjestin matkatavarat paikoilleen, pesin viime reissulta rästiin jääneet pyykit ja meninkin oikein koko talon yhteiselle kattoterassille ripustamaan pyyhkeet kuivumaan. Hieno elämys. Omalle parvekkeelle mahtuu pyykkiteline, joten en aina viitsi kiivetä katolle asti. Silitin jo myös pinon kaikenlaista lyhythihaista, hihatonta ja pellavaista. Menee vielä pitkään, ennen kuin täällä aletaan etsiä sukkahousuja ja villatakkeja.

Tänään on jokin paikallinen juhlapäivä, jonka takia kaikki kaupat ovat kiinni, paitsi aamulla yksi leipäkauppa, jonka avulla pääsimme tuoreen leivän makuun, ja äsken mainittu aasialaiskauppa, josta kävin hankkimassa lounas- ja päivällistarvikkeita. Matkalla mongersin turisteille ranskaa. Olivat autolla etsimässä kauppoja, erityisesti vaatekauppoja, varsinkin Zaraa. Huitelin kädellä oikeaa suuntaa, tuonne vaan suoraan eteenpäin, mutta varoittelin juhlapäivän takia suljetuista kaupoista.

Nyt pitäisi vielä löytää telkkarista jokin koukuttava sarja, jonka avulla kielitaitomme taas kohisten kohentuu.

Espanjan kieliopintoja

Jottei jonkinlainen kielitaitoni kokonaan rupsahtaisi Suomessa ollessani, olen kevään ja alkukesän harrastanut espanjaa monella tavalla: kielitunteja, Serranon perhettä DVD:ltä ja kirjoja. Serranojen vaikutus kuullun ymmärtämiseen testattiin jo keväällä Barcelonassa käydessämme: vaikutus on selvä ja myönteinen.

Kielitunneilla olen päässyt kertaamaan erilaisten menneen ajan aikamuotojen käyttöä (kuvaillaanko ympäristöä ja asioiden tilaa vai raportoidaanko toisiaan seuraavia tapahtumia), subjunktiivia (toivotetaanko, arvioidaanko, onko asia epätodennäköinen) ja prepositioita.

Kehuin opettajalle, että tykkään lukea kirjoja. Sitähän voi tehdä junassa, illalla sängyssä tai missä vain, ja aina oppii jotain uutta. Valitsen tietenkin kirjoja, joissa on mukaansa tempaava juoni ja hurmaavat päähenkilöt, kuten Julia Navarron kirjoissa. Nyt yöpöydällä on Ildefonso Falconesin (muistattehan Meren katedraalin!) uusin teos La reina descalza, ”paljasjalkainen kuningatar”, joka tapahtuu 1700-luvulla Sevillassa ja Madridissa. Päähenkilöt ovat vapautettu musta orja Caridad ja nuori mustalaisnainen Milagros. Tunnustin kyllä opettajalle, että suosin tuollaista kevyehköä historiallis-romanttis-jännittävää kirjallisuutta. Keveys on tässä ymmärrettävä henkisesti, nämä teokset ovat yleensä tuhannen sivun tiiliskiviä. Luen tosin ne yleensä elektronisina, jolloin pääsen samalla myös sanakirjaan, enkä joudu kohtaamaan tiiliskiven paperista painoa.

Opettaja innostui: ai sinua kiinnostaa kirjallisuus, sittenhän voimme keskustella siitä! Sain luettavaksi pienen nipun tekstiä kirjallisuuden historian erilaisista liikkeistä (movimientos literarios), ja antiikin Kreikan, Rooman ja keskiaikaisen Euroopan kirjallisuudesta. Pohdimme näitä hetken sivistyneesti. Seuraavaksi lukupaketiksi sain ensimmäisen luvun tuntemattoman kirjailijan kirjasta Lazarillo de Tormes. Kirja ilmestyi vuonna 1554, ja edustaa uudempaa kirjallista liikettä kuin keskiajan trubaduuri- ja linnanherrakirjallisuus.

Päähenkilö Lázaro joutuu lähtemään jo lapsena äitinsä luota, koska ruoka ei riittänyt kotona kaikille. Ensimmäinen isäntä on sokea kerjäläinen, joka tarvitsi oppaan.

Sokea tekee ihan huvikseen julmia kepposia Lázarolle, joka taas joutuu keksimään monenlaisia juonia saadakseen jotain syödäkseen, saita sokea kun ei haluaisi luopua leipäpalastakaan oppaansa hyväksi. Tästä päästään takaisin Serranon perheeseen. Serranon pojat harrastavat koulussa aikansa kuluksi julmia kepposia (liimaa opettajan tuolille) ja keksivät ovelia juonia pelastuakseen pulasta (opettajan hämääminen pois opettajainhuoneesta siksi aikaa kun kaverit etsivät seuraavan päivän kokeen kysymyksiä). Espanjanopettajani mainitsi tästä yhdenmukaisuudesta aivan kuin asia olisi sivistyneelle ihmiselle itsestään selvä. Nyökyttelin siinä sivistyneesti, kun tajusin, miten ikiaikaisen samanlaisia nämä jekut tosiaan olivat.

Serranon perheen käsikirjoittajat taitavat itse ylpeästi samaistua eurooppalaisen kulttuurin ja kirjallisuuden monimuotoiseen perintöön, eivätkä levitytä liimaa opettajan tuolille tietämättöminä jekkukirjallisuuden ylevästä historiasta. Yhdessä jaksossa miehet (Diego, Santi ja Fiti) päättivät osallistua luovan kirjallisuuden kurssille vahtiakseen vaimoja Luciaa ja Candelaa, jotka saattaisivat tuntea kurssin opettajan, tunnetun kirjailijan ja naistenmiehen viehätysvoiman. Kurssin lukulistalla oli Nerudan runokirjojen ja monen muun kirjan lisäksi juuri Lazarillo deTormes! En tietenkään olisi huomannut, ellen itse olisi alkanut lukea sitä.

Kattoterassilta viinimatkailuun

Leppeän kevätpäivän ilta-aurinko valaisee upeasti läheisiä kukkuloita ja niiden rinteillä olevia taloja. Ystävällinen vuokraisäntä on käynyt puolestamme Ikeassa ja tuonut meille parvekepöydän, joka mahdollistaa mukavan napostelun tai tämän kirjoittelun maiseman kauneudesta ja illan pehmeydestä nauttien.

Nämä näkymät ja muut Barcelonan kadut ja kujat on tullut kolutuksi. Osaan ruutukaava-alueen katuja ulkoa laajalta alueelta. Löydän sujuvasti myös täällä Eixamplen ruutukaavan ulkopuolella vaikka mihin, ja liikunkin jo kuin paikallinen, töllistelemättä ja ihailematta. No ihailen tietysti kauniita taloja ja huomaan vielä hienoja yksityiskohtia – kuten tässä terassilla maisemia katsellessani - mutta olen olevinani kuin ei tarvitsisi katukylttejä katsella ja nähtävyyksiä ihmetellä.

Nyt on aika laajentaa reviiriä ja alkaa matkailla ahkerammin muualla maassa. Espanja on laaja ja monimuotoinen maa. Luonto, historia, kulttuuri ja talous vaihtelevat laidasta toiseen ja rannasta vuoristoon. Voidaan puhua runsauden pulasta ja kehittää pientä stressiä tämän haasteen edessä. Tietoa löytyy tietenkin, mutta kaipasimme viitekehystä tai näkökulmaa tämän asian haltuunottoon.

Ja mikäpä herkullisempi näkökulma kuin viini. Suurin piirtein katsoen kaikissa Espanjan osissa tuotetaan viiniä. Ehkä maltamme jättää listan häntäpäähän sellaiset alueet, joilla viiniä ei tuoteta. Espanja on maailman ykkösmaa viinihehtaareilla mitattuna, ja kolmonen tuotetun viinin määrässä, joten tämä näkökulma Espanjaan on oikeinkin relevantti. Hankimme avuksi kirjan nimeltä Guía del turismo del vino en España. Järkäle on 790 sivua tiukkaa asiaa. Meinasin jo saada pientä stressiä tätä kirjaa selatessani. Tarvitaan lähestymistapa, joka helpottaa viinimatkailun haltuunottoa.

Sehän löytyi: katsotaan ensin, miten paljon aikaa on käytettävissä, ja ehkä otetaan huomioon vuodenaika. Päiväretkelle voi mennä läheiseen kohteeseen, jonne pääsee hyvää tietä. Esimerkiksi kuohuviinin, cavan, ”pääkaupunki” St Sadurni d’Anoia, olisi tällainen kohde. Yöksi voi mennä vähän pitemmälle Katalonian muihin kohteisiin ja kiharat pikkutietkin ovat mahdollisia. Jos aikaa on enemmän, voi valita useita paikkoja samalta alueelta tai mennä Katalonian ulkopuolelle. Riojalle varaisin useita päiviä, Andalusiaan ainakin viikon. Jos aikaa on riittävästi, voi myös ottaa vaelluskengät mukaan ja tehdä pitkiä kävelyretkiä kohdealueella. Kävelypolkuja on tarjolla runsaasti, ja monet hotellit järjestävät ryhmille opastettuja retkiä.

Talvella pitää olla tarkkana: vuoristossa voi olla lunta. Helteisenä kesänä taas Baskimaa ja Galicia voisivat olla parempia kohteita kuin maan keskellä sisämaassa tai aivan etelässä olevat alueet.

Tällä kertaa meillä oli käytettävissä yksi yö, emmekä päässeet lähtemään aivan aamusta. Siis Katalonian kohteita katsomaan. Viinin lisäksi alueella kasvatetaan oliiveja ja manteleita, siinähän ne tärkeimmät ovatkin. Priorat on kuuluisin punaviinialue, ja iskin silmäni pikku hotelliin, jonka ravintolalla oli herkullisen näköinen ruokalista. Tämä Granollersissa syheröisen vuoristotien päässä oleva paikka oli kuitenkin varattu kokonaan hääseurueelle. Prioratia ympäröi Montsant, joka koostuu useasta erillisestä maatilkusta. Eteläisen tilkun tärkeä pikku keskuskaupunki on Falset, jonka vierestä pienestä Marçàn kylästä varasin huoneen hotellista, joka myös edustaa naapuribodegan Dosterrasin viinejä.

Mas Figueres oli kylän ulkopuolella peltojen keskellä. Rosanväriseksi rapattu koristeellinen kivitalo oli sisustettu viihtyisäksi ja kuistit ja patiot olivat kutsuvia. Paikkaa pitää ja ilmeisesti hoitaa yksinään pirteä farkkuasuinen Quima, joka saa vieraat tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Olohuoneessa soi Bob Dylan kun saavuimme – hänen nuoruutensa idoli, kuten eräiden muidenkin. CD-pinossa odotti vuoroaan Eric Clapton. Eräänlainen elämäntaparatkaisu varmaankin, on helppo kuvitella kiinnostavia menneisyyksiä tälle rauhallisen maalaiselämän valinneelle majatalonpitäjälle.

Kuuluisia ravintoloita olisi ollut kahden kilometrin päässä Falsetissa, mutta emme halunneet ajella viinipäissämme emmekä tietenkään halunneet kieltäytyä viinistä. Kylässämme oli onneksi ravintola (olisi toinenkin, mutta se oli kiinni), josta Quima varasi meille pöydän. Saimme erittäin herkullista ja kauniisti aseteltua, melko yksinkertaista ruokaa, ja viinilista oli vaikuttava: oma sivunsa Prioratin punaviineille, toinen Montsantin viineille, ja tietysti myös valkoviinejä oli. Muilta alueilta ei sitten ollutkaan tarjolla juotavia. Alkujuomaksi ei suinkaan naapurialueen cavaa, vaan paikallista vermuttia. Paikka täyttyi illan mittaan kylän perjantai-illan viettäjistä. Mitäkö joimme? Prioratin alueelta Isis vuodelta 2006.

Se Granollers, jonka hotelli oli varattu muille, oli seuraavan päivän kohteemme. Kiharaisen tien varrella jyrkässä rinteessä on pikku kaupunki, tai kylä, kauniisti kivettyine kapeine katuineen. Seikkailimme jyrkillä kaduilla jalan ja ihmettelimme, miten siellä voi ajaa autolla mihinkään. Kysyinkin paikalliselta kuskilta, mitä kautta hotellille ajetaan. Hän huitaisi suunnan kädellään. Totesin, että näyttää aika vaikealta. ”Normal”, hän kohautti harteitaan.

Alkukesästä Espanja on kauneimmillaan. Kaikki on vielä vihreää, vaikka maiseman normaali ruskea ankaruus on aistittavissa. Niittykukkia oli tien vierillä kaikissa väreissä, punaiset unikot sinisten ja keltavalkoisten kukkien seassa. Vuoristoisessa, avarassa maassa aukeaa huikean kauniita näkymiä. Pienet kivenväriset kylät ja kaupungit ovat tiukkoina paketteina notkoissa, mäkien päällä tai rinteissä. Sinistä taivasta mahtuu näkymään tavattoman paljon.