Tavarat, muistot ja merkitykset

Keskinkertaiset, vähintään keski-ikäiset, kotiinsa jo perusteellisesti kotiutuneet ihmiset, joihin lukeudun, harvoin potevat tavaroiden tai niiden merkitysten puutetta. Tavaraa on kertynyt, saatu lahjaksi, hankittu haluten tai käytännön tarpeeseen, ja peritty. Monet haaveilevat tavarapaljouden karsimisesta ja selkeämmistä tiloista, vaikka eivät ihan minimalismiin asti pyrkisikään.

Karsimista vaikeuttaa se, että kaikkeen liittyy muistoja. Ystävä antoi, anopilta perittiin, ostotilanne tai -paikka on merkityksellinen. Osa tavaroista asuu kotona ainoastaan muistoarvon takia: lasten piirustukset kouluajalta, ystävien väitöskirjat, joista en ymmärrä mitään. Vanhat valokuva-albumit tietenkin.

Tällaisessa muistojen kyllästämässä ympäristössä naistenlehteä selatessani olen laiskasti ihmetellyt maailmaa kiertävän diivan haastattelua, jossa hän kertoo pitävänsä aina mukanaan eräitä koriste-esineitä, jotka hän hotellissa nostaa esiin ja näin saa huoneen omemmaksi itselleen.  Samassa lehdessä olen ihaillut sisustusjutun lähes tyhjää asuntoa, jossa harkitut esineet poseeraavat kuin galleriassa.

Viime vuosina olen asunut osittain Barcelonassa. Ensin asuimme täysin varustetussa, fiksusti sisustetussa pikkuasunnossa. Kaikki oli esteettisesti makuni mukaista. Ikean tavaroilla on helppo miellyttää pohjoismaalaista melkeinminimalistia. Nautin siitä, että tavaraa oli vähän ja kaikki piti aina järjestää paikoilleen, jotta ollenkaan mahtuisi elämään. Hiukan sama tunne kuin veneessä, mikä on miellyttävä mielleyhtymä.

Muutamassa muuttolaatikossamme oli vain kaksi esinettä, joiden tarkoitus oli tuoda mukaan jotain kotoa: kynttilänjalat, jotka sain eräiltä ystäviltämme 50-vuotislahjaksi.  Ne sopivat sisutukseen täydellisesti, ja toisaalta muuten täydelliseen varustukseen ei kuulunut kynttilänjalkoja. Tärkeintä kuitenkin oli omuuden tunne ja ajatus pidemmästä aikaperspektiivistä kuin mihin väliaikainen asuntomme muuten viritti.

Pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että valmiiksi mietitty kokonaisuus hiukan vaivasi. Hyvin hiukan, mutta tunne oli tunnistettavissa kun oikein tunnusteli.

Olen selannut netissä valtavan määrän Barcelonan asuntoesittelyjä, ensin kun etsimme uutta vuokra-asuntoa ja nyt kun tutustun huvikseni asuntomarkkinoihin. Monet ovat kaameita, ja esittelykuvissa on pakkauslaatikoita tai roskapussi roikkuu ovenkahvassa, eikä makummekaan usein osu yksiin sisustajan kanssa.

Mutta kiinnostavampaa on pohtia valmiiksi sisustettuja, oikein sisustussuunnittelijan huolellisesti harkitsemia, ammattivalokuvaajan kuvaamia kauniita asuntoja, jotka periaatteessa ovat makumme mukaisa. Ne alkavat näyttää kaikki samalta. Niihin kyllästyy ennen kuin on edes käynyt niissä. Missä vika?

Alan ymmärtää sitä naistenlehden haastattelemaa diivaa, joka kuljettaa mukanaan omia koriste-esineitään hotellista toiseen. Pitää olla näkyvissä jotain, joka ei voisi olla kenenkään muun.

Nykyinen Barcelonan vuokra-asuntomme oli kalustettu mutta ei täysin varustettu. Kävimme kyllä Ikeassa hankkimassa kattilat, lautaset ja lasit. Mutta olen myös tuonut pikkuhiljaa Helsingistä muuta tarpeellista tavaraa: Kotiin kertyneiden mukien runsaudesta valitsin mustakukkaiset unikkomukit. Makealle viinille anopinanopin mökiltä perityt eriväriset pyöreät pikkulasit suomalaisen designin kulta-ajalta. Akustiikkaa parantamaan äidin Meksikosta tuoma seinävaate, ystävän tekemä pikku ryijy ja myös ystävien antama afrikkalainen riemunkirjava tekstiili.  Kaiken huippuna valkoiset verhot, joissa on hopeanvärisiä lohikäärmeitä. Lohikäärmeet piirsi tyttäremme 8-vuotiaana, ja yhdessä painoimme verhot, jotka ovat pitkän palvelun jälkeen ehtineet olla yläkomerossakin jo vuosia.

Toki nuukuuskin ohjasi hakemaan tekstiilejä kotoa yläkomeroista. Mutta lopulta olen onnellisempi katsellessani näitä elämäämme monin tavoin jo liittyviä esineitä kuin jos olisin ostanut uudet Barcelonasta sisustusliikkeistä.

Entä haluanko Barcelonasta Helsinkiin muistoksi tavaroita, kunhan joskus Barcelonan koti suljetaan? Olen jo ostanut kaksi vanhoista lattialaatoista tehtyä pannunalusta, jotka ovat nyt aktiivikäytössä täällä Barcelonassa. Ne varmaan tulevat mukaan. Meillä on hieno valokuvakirja katalonialaisen Francesc Català Rocan tuotannosta. Mitäpä vielä muuta? Monet muistot ovat muistissa, ja se riittää.

Priorat kesäisenä marraskuun viikonloppuna

Viiniretken Prioratiin teimme ystäväpariskunnan kanssa.  He olivat varanneet huoneet Hostal Sportista Falsetista. Kaikki mahdolliset sievät maalaishotellit olivat täyteen varattuja jo pitkään etukäteen, koska pyhäinpäivä osui perjantaille, ja monet koulut vielä pidentävät viikonloppua syyslomaksi. ”Kaikki” matkailivat maaseudulle. Hotelli oli kelvollinen.

Pääsimme lähtemään patikkaretkelle Falsetin eteläpuolelle, Marçan ja Capçanesin kylien kautta kiertävälle 11 km lenkille, jo ennen lounasaikaa. Matkakumppanimme ovat aamuvirkumpia kuin me. Lounasleivät syötiin maastossa.

Etsimme lounaspysähdystä varten tuulisen ja varjoisen paikan, jotta emme olisi aivan paistuneet marraskuisen auringon porotuksessa. Lämpötila oli reilusti yli 20 asteen.

Reitin alkupuoli oli kivisiä polkuja jyrkissä ylä- ja alamäissä ja kuivassa joenuomassa. Puolivälin krouvi löytyi kylästä, ja virvoittavien juomien elvyttäminä siirryimme reitin jälkipuoliskolle. Se palkitsi ponnistelumme.  Jo hiukan kuluneina nautimme loivista, tasaisista peltoteistä ja viinitarhamaisemista. Illan aurinko valaisi syksyiset viinipensaat upeasti. (Kuvia)

Yksi viiniretken kohokohdista on aina patikoinnin jälkeen, hikisenä ja likaisissa vaatteissa nautittu olut. Sitten lepoa ja ehostusta, ja hienostuneempikin ravinto alkaa maistua. Päivällispöydän olimme varanneet Falsetista, El Celler de l’Aspicista. Paikalla on leimoja: slow food, paikallinen ruoka eli km 0, vuodenajan mukainen ruokalista. www.cellerdelaspic.com

Yllätysmenumme sisälsi vuodenajan mukaisesti paljon sieniä. Annokset olivat kauniita, kohtuullisen kokoisia ja odotetusti herkullisia. Palvelu oli leppoisaa ja asiantuntevaa. Viinit sopivat hienosti ruokiin. Erikseen pitää mainita yksi jälkiruoka: tummaa suklaata, oliiviöljyä ja suolaa. Digestiiviksi pyysimme katalonialaista, harvoin tarjolla olevaa yrttilikööriä ratafiaa. Sitä löytyi, mutta pullo piti avata meitä varten. 

Hotelliin palatessamme olimme tietysti väsyneitä ja onnellisia. Vasta päätä tyynyyn painaessa iski tuttu tunne: ruokaan piilotetun sianrasvan aiheuttama tajuttomuus. Muistelimme syömisiämme. Kevyeksi arveltu perunasosekeitto oli ollut niin sileän näköinen, että siinä taisi olla tärkeimpänä ainesosana rasva. Pinnalla kellui kauniin rapea koristesiivu sianlihaa. Muita annoksia emme osanneet analysoida.

Rasvainen tajuttomuus on tavallista maalaisravintoloissa syönnin jälkeen, vaikka miten yrittäisi syömisensä valita. Mieheni totesi oivaltavasti: nämä viinialueet taitavat olla enimmäkseen maaseudulla. – Maatalous enimmäkseen taitaa sijaita nimenomaan maaseudulla. Ja maallahan fiinimpikin ruoka, joka äkkiä katsomalla muistuttaa muodikkaan gourmet-ravintolan annosta, tehdään niin, ettei tarvitse huolestua energian riittävyydestä. Vain kaupungissa kehdataan tarjota salaatinlehtiä, pari mantelia ja hiukan vuohenjuustoa ja nimittää sitä ruoaksi.

Prioratin alueen katselu aloitettiin seuraavana aamuna. Poikkesimme Gratallopsin kylään, jonne vie syheröinen tie aukean vuoristomaiseman läpi. Toinen kylä, La Vilella Baixa, on vielä kauempana pääteistä ja vielä useamman mutkan takana. Kylää sanotaan Prioratin New Yorkiksi. Sen talot on rakennettu rinteeseen korkeiksi muodostelmiksi. Mietimme jyrkillä kujilla puuskuttaessamme, miten vanhat señorat mahtavat pärjätä kylässä. (kuva)

Näiden kahden kylän välillä, keskellä ei mitään tai toisin sanoen keskellä mitä hienointa, joka puolelle aukeavaa vuoristoista, pienten viinipeltojen läikittämää maisemaa, on Buil & Giné –viinikellari ja –myymälä. Yrityksellä on jo pitkiä perinteitä, mutta hyvin sujuva vienti (90% tuotannosta) on rohkaissut laajentamaan ja investoimaan uuteen rakennukseen. Arkkitehtuuri oli rauhallisen modernia, paikallisia materiaaleja käyttävää. www.builgine.com

Saimme asiantuntevan ja innostuneen opastuksen sekä Prioratin että yrityksen piirteisiin. Priorat on toinen Espanjan D.O.Q. (Denominación de Origen Qualificado) –alueista, toinen on Rioja. Pellot ovat jyrkässä maastossa, käsin poiminta on ainoa mahdollisuus, pensaat tuottavat pieniä määriä pieniä rypäleitä, ja tuloksena on erittäin voimakkaan makuista, hienoa punaviiniä.

Paikassa on pieni ravintola ja kahden huoneen ja yhden huoneiston kokoinen hotelli. Ravintola oli ihan täynnä, mutta saimme lounaan terassilla. Huikeaa.

Tuotteistettua palvelua ja modernia arkkitehtuuria

Pla de Bages on viinialueena perinteinen katalonialaiseen tapaan: tuhatvuotista historiaa siteerataan täälläkin. Nimi Bages liitetään Bacchukseen. Alueen Denominación de Origen –status kuitenkin nuori, vuodelta 1995. Alue on viinintuottajana pieni 450 hehtaareineen.

Valitsimme kohteeksi Manresan kaupungin lähellä olevan Sant Fruitós de Bages –pikkukaupungin ulkolaidoilla sijaitsevan Món Sant Benet –nimisen hotellin. Hotelli kuuluu isompaan matkailu-ja kulttuurikuvioon, joka on perustettu  keskiaikaiseen luostariin.  www.monstbenet.com

Varaan mielelläni majoitukset netissä, vaikken enää pelkääkään tehdä varausta puhelimella espanjaksi. Päivämäärät, hinnat sun muut numerot tulevat varmemmin oikein, puolin ja toisin. Varaussivulla avautui mahdollisuus ostaa muutakin kuin majoitus ja aamiainen. Mahdollisia lisukkeita olivat päivällinen, vierailu läheisessä viinibodegassa, kuohuviini huoneessa, suklaata, kukkakimppu, ym. Valitsin päivällisen ja viinibodegavierailun. Luin ja tarkistin hintaa monta kertaa, koska se oli niin edullinen, ettei kaikki tämä näyttänyt mahdolliselta.

Mutkittelimme paikalle kylien, kaupunkien ja mäkisen luonnonsuojelualueen läpi, jossa vilahteli patikoitsijoita. Lounaaksi otimme patongin pätkät Terrassan kaupungin keskustassa. Terrassa lienee Barcelonan työssäkäyntialueen laidalla, päätellen siitä, että paikallisjunan päätepysäkki on siellä.

Hotelli Món osoittautui harmaasta kivestä ja lasista muotoilluksi hienoksi rakennukseksi, josta avautui puoliavoin sisäpiha terasseineen ja näkymä luostarille. Huoneenkin suunnittelussa oli tyylikkäitä ja käteviä ratkaisuja. Parvekkeelta oli näkymä samaiselle luostarille. (kuvia)

Lähdimme patikoimaan luostarin ohi, Llobregat-joen varrelle. (kuva) 

Päivällinen osoittautui herkulliseksi ja kauniisti asetelluksi – ja parhaiden katalonialaisperinteiden mukaan yllättävän raskaaksi. Paikallinen viinipullo kuului edulliseen pakettihintaan! (Maksoimme ylimääräistä vain patikoinnin jälkeisistä oluista ja loppuillan riehakkaista yrttiteekupillisista.) Ruoista pitää mainita alkupalaksi valitsemani teos, jossa tuhatlehtilevyn päällä oli hanhenmaksaa, paikallista makkaraa ja viikunoita. Ihanaa.

Sulattelukävelyä täydenkuun valossa vanhalle luostarille.

Luulimme, että kävelisimme pari askelta seuraavan aamun bodegavierailulle. Mutta mepä saimme katalaaninkielisen tulosteen, jossa oli ajo-ohje noin 20 minuutin automatkalle. Asia oli ihan selvä, paitsi että miten hotellilta lähtien löydetään se tie, jolta sitten poiketaan.

Lopulta emme olleet edes myöhässä. Abadal-tilalla näimme vanhan osan: tunnelmallisia kellareita, tynnyreitä, hevoskärryjä ym. Ihailimme viereistä merlot-peltoa (kuva) ja siirryimme moderniin osaan, jossa viini nykyään tehdään (kuva tankeista). Maistelimmekin valkoista, rosé-viiniä ja punaviiniä. Ostimme mm. perinnetavaraa: paikallisesta Picapoll-rypäleestä tehtyä valkoviiniä. Vielä emme ole sitä maistaneet. Tilan esitteessä olisi ollut ajo-ohje kolmella kielellä, kartta, ja GPS:n käyttäjille paikan koordinaatit, mutta hotelli ei sitten kuormittanut asiakasta näillä yhteistyökumppanin tuottamilla yksityiskohdilla. www.abadal.net

Lounaaksi taas rapea voileipä, tällä kertaa niin pienessä kylässä, että me turistit herätimme ystävällistä uteliaisuutta. Paikan nimi on Santa Maria d’Oló.

Hohdokasta majoitusta

Sana Parador tarkoittaa googlen sanakirjan mukaan majapaikkaa, hostellia. Turhaa vaatimattomuutta: espanjalainen hotelliketju Paradores de Turismo koostuu hienoista, persoonallisista hotelleista. Niitä on noin 90 eri puolilla maata, ja niiden sijainti on yleensä upea: luonnonsuojelualueen yhteydessä, mahtavan maiseman äärellä, linnoissa, palatseissa ja luostareissa. Ketjun omistaa julkisrahoitteinen yhteisö, jonka tarkoitus on edistää turismia ja historiallisten rakennusten hyötykäyttöä. www.paradores.es

Katsastimme äskettäin Vic-Saun Paradorin, joka sijaitsee keskiaikaisen Vicin kaupungin läheisyydessä, Barcelonasta runsaan tunnin ajomatkan päässä.  Kurkistimme hillityn tyylikkäisiin huoneisiin ja ravintolaan, koska olemme suunnittelemassa isomman porukan matkaa sinne, ja nautimme terassilla hyvät patongit lounaaksi. Maisemat ovat järkyttävän hienot. Jyrkkä rinne hotellin edessä vie pienelle vuoristojärvelle (kuva).

Lähistöllä on myös suosittuja patikointipolkuja, senderos.

Viiniretki: Conca de Barberà

Viime viikonlopun matkamme oli oikein mallisuoritus: kaunis ilma, hurmaavia pikku teitä, paikallisväriä, merkittäviä nähtävyyksiä, patikointia, suloinen hotelli sekä kelpo illallinen ja hyvä viini.

Pysyttelimme edelleen Kataloniassa. Viikonlopun aikana ei oikein kunnolla ehdi pidemmälle. Conca de Barberà sijaitsee Barcelonasta länteen. Isoimmilla teillä matkaan ei menisi yli kahta tuntia. Viininviljelyn alueella aloittivat jo muinaiset roomalaiset. Saraseenien aikaan (kuten opaskirjani asian ilmaisee) viininviljely hävisi alueelta Koraanin kieltämänä. Keskiajalla temppeliherrat ja luostarit olivat keskeisiä viinintuotannon ja muunkin maatalouden kehittämisessä. Viiniä ja väkeviä vietiin 1700-luvun lopulla Euroopan pohjoisosiin ja Amerikkaan.

Filoxera-otukset söivät suihinsa viinit 1800-luvun lopulla täällä kuten muuallakin Espanjassa. Ja kuten Kataloniassa muuallakin, uusi nousu perustui osuuskuntien toimintaan. Tämä alue on erityisen kuuluisa 1900-luvun alun ”viinikatedraaleistaan”, kirkkomaisista rakennuksista, joissa viiniä tuotetaan, säilytetään ja myydään. Kuuluisat arkkitehdit Pere Domènech ja Cèsar Martinell ovat suunnitelleet puolisen tusinaa näitä rakennuksia tälle alueelle.

Pysähdyimme Rocafort de Queraltin osuuskunnan eteen jarrut kirskuen. Netissä ilmoitettu aukioloaika oli päättymässä. Nousimme ihmettelemään. Rakennuksen ympärillä kasvoi rikkaruohoa, ikkunoita oli rikki (kuva), mutta toimintaan viittasi rakennuksen edessä odotteleva kuorma-auto. Ovessa olikin nuhruinen lappu, josta ilmeni, että aukioloaika oli vasta alkamassa.  Ehdimme siis syömään herkulliset voileivät vastapäiseen ravintolaan (kuva).

Oven tuli avaamaan ystävällinen nainen, joka ensin otti vastaan kuorma-auton, joka ajoi talon toiselle puolelle tyhjentämään rypälelastiaan. Vielä hänen piti hoidella avolavatraktorikin (kuva), ja sitten pääsimme sisälle kurkistamaan (kuva).

Kysyimme, mikä heidän viineistään olisi parasta. Tulimme ostaneeksi 3 litran laatikon hintaan 4,90. (Myöhemmin ilmeni, että voimme valmistaa useita annoksia kukkoa viinissä, koska ihan lasista juomalla tuo laatikko ei vajene.)

Tunti eteenpäin hienoja pikkuteitä, ja päädyimme pieneen kylään, Les Masies, Pobletin vieressä. Hotellimme nimi oli Masia del Cadet. Kodikas paikka upean maiseman reunalla.

Espanjassa on todella paljon vaellus- ja patikointipolkuja, senderos. Olin hankkinut kartan hotellin vieressä oleville poluille, joilla kiivettiin La Pena –nimisen vuoren rinteitä. Ylhäältä aukeni avaraa maisemaa (kuva).

Illalliseksi söimme paikallisia erikoisuuksia kuten etanoita ja pääruoaksi mustekalaa ja lihapullia.  Viinimme oli Intramurs, Monestir de Poblet, 2012. Hyvin sopi ruokiin ja maistui. Tietty terävyyttä.

Olimme valmistautuneet matkaan viinikirjan avulla, joka ei esitellyt seudun suurinta, Unescon maailmanperintötason nähtävyyttä, juuri viinipullon etiketissäkin mainittua Monestir de Pobletia, vaikka luostarit olikin mainittu keskiajan talouden kehitysvoimana. Se piti kuitenkin nähdä. Kaunis sisäpiha ja pylväskäytävät, valtava kokonaisuus, jonka takia kannattaisi tehdä matka (kuva).

Kotiinpäin ajelimme useiden pikkukaupunkien ja kylien kautta. L’Espluga de Francolíssa on hieno osuuskuntarakennus (kuva).  Barberà de la Concassa on temppeliherrojen linna, ja sen ympärillä tunnelmallisia katuja (kuva).

Paikallisverkostot ja coworking-tilat

Kuulun joihinkin työsuuntautuneisiin verkostoihin, useasti mainitsemani Barcelona Women’s Networkin lisäksi. Kaksi merkittävää verkostoa on kesällä yhdistänyt voimansa: BcnIn, bcnin.com ja Swapsee, www.swapsee.com. BcnIn on aikaisemmin järjestänyt tilaisuuksia ja tiedottanut laajasti jäsenistöään kiinnostavista muistakin tapahtumista. Sitä kautta löysin aikanaan myös Barcelona Activan, joka on julkinen yritysten perustamista ja kehittämistä tukeva organisaatio.

Swapseella on markkinapaikka, jossa voi ilmoitella tarjoamistaan ja tarvitsemistaan ammatillisista palveluista. Kirjo on kaiken mahdollisen kattava. Palveluja voidaan ostaa ja myydä, mutta myös vaihtaa ilman rahaa. Olin viime viikolla näiden kahden verkoston ensimmäisessä yhteisessä tilaisuudessa, aamiaisella.

Puuhamies Jan-Willem Bode, joka äskettäin kehitti crowdfunding-toimintaa, esitteli maailman menossa havaitsemiaan trendejä. Ensinnäkin, kaiken virtuaalisen verkottumisen jälkeen kaivataankin nyt paikallisia verkostoja, joissa oikeasti tavataan porukkaan kuuluvia ihmisiä. Tutustuminen ja luottamuksen kehittyminen on eri tasoa kuin LinkedInissä tai Facebookissa. Toiseksi, luottamus pankkeihin ja myös mahdollisuudet saada rahoitusta pankeilta ovat heikentyneet. Niinpä yrittäjät hakevat muita mahdollisuuksia rahoittaa toimintaansa tai vältellä kuluja, esimerkkeinä crowdfunding ja palvelusten vaihto.

Kolmanneksi, vapaamuotoiset ja epäsäännölliset työntekotavat yleistyvät, joillakin omasta tahdosta ja joillakin pakosta. Ja lopulta, jakaminen yleistyy: esimerkiksi asunnon lainaaminen, monenlaisten tavaroiden jakaminen, ja yhteiset työtilat.

Coworking space on Barcelonassa kova juttu. Olikohan sellaisia tiloja täällä jo parisataa? Helsingissä tiedän HUB Helsingin ja Think Companyn. HUBeja on maailmalla paljon. Marraskuussa täällä on kansainvälinen konferenssi aiheesta Coworking, coworkingeurope.net.

Ideahan on, että erisuuruisia jäsenmaksuja vastaan saa erimääräisiä oikeuksia tilojen käyttöön. Kaupan päälle tulee mukavaa seuraa, ja hyvällä tuurilla liiketoimintaan liittyvää yhteistyötäkin. Markkinointikuvissa on nuoria ihmisiä, rosoisia tiiliseiniä, läppäreitä ja kahvimukeja.

Verkostoaamiaisella juttelin nuoren, korkeakorkoisen, pankkijellonan näköisen naisen kanssa. Hänen liikeideansa on esimerkki siitä, miten isokin ongelma voi olla iso mahdollisuus. Hänen yritys- ja asiantuntijaverkostonsa auttaa taloudellisiin vaikeuksiin joutuneita ihmisiä. Ensin pysäytetään asiakkaan mahdollinen häätö asunnosta. Sitten mietitään veloille realistista maksuaikataulua. Yritys kerää tapauksia nipun ja käy Madridissa pankin pääkonttorissa suuren päällikön luona hankkimassa asiakkaiden lainoille uudet ehdot. Kaikki voittavat. Tekemistä riittää, tämä markkina on täällä hyvin suuri.

Muuttoja ja muutoksia

Paikallinen naisverkosto Barcelona Women’s Network kokoontui viikolla ensimmäistä kertaa lomien jälkeen. Poskisuukkoja, kuulumisia. Useita uusia vauvoja. Uusia jäseniä, jotka ovat olleet Barcelonassa kolme viikkoa, kuusi viikkoa. Ja lähtijöitä, jotka valmistautuvat hyvästelemään täkäläisen elämänsä.

Täällä on muutamaa lajia ulkomaalaisia. On niitä, jotka menivät naimisiin täkäläisen miehen kanssa ja päätyivät tänne. He eivät ole lähdössä minnekään.

On niitä, jotka ovat täällä miehensä työn takia. Nämä miehet ovat yleensä töissä monikansallisissa yrityksissä. He ovat täällä sen aikaa kun komennus kestää, ja perheet viihtyvät paremmin tai huonommin. Yleensä paremmin.

Komennukset ja niiden katkot ovat usein arvaamattomia, joten joustavuutta ja järjestelykykyä tarvitaan koko perheeltä. Esimerkiksi Jennifer kertoi perheensä olevan muuttamassa Yhdysvaltoihin, koska miehen työ täällä päättyy.  Se on kuitenkin vielä epäselvää, muutetaanko Kaliforniaan vai New Yorkiin. Onneksi Jenniferin vanhempien luo Kaliforniaan voi muuttaa ensin, ja sitten katsoa, mihin muuttokuorma lopulta kuljetetaan.

Muutto on edessä parin viikon kuluttua. Nyt eletään koulujen lukukauden alkua. Jennifer ei vielä tiedä edes osavaltion tarkkuudella, mistä etsisi lapsilleen koulun, tai mistä taloa aletaan katsoa. Hyvästelimme Jenniferin ja toivotimme kaikkea hyvää uuteen elämänvaiheeseen, ja kestävyyttä siirtymävaiheen ponnistuksiin.

Täällä on välivuoden (tai useamman) viettäjiä, kuten Jane. En kehdannut kuulustella, mille perustuu Janen perheen talous. Jane, mies ja jokunen kouluikäinen lapsi olivat tulleet tänne Amerikasta avartamaan maailmankuvaansa. Mitäkö Janen mies tekee? No hän on viime vuodet ollut koti-isä. Janen työ jäi Amerikkaan. Säästöjä, perintö?

Monet tulevat myytyään yrityksen ja seuraavan aloittamista miettiessään, kuten Maryn perhe. Maryn naapurit, joita en ole tavannut, ovat Islannista. He tulivat tänne lomalle ja päättivätkin sitten jäädä. Heitä oli kotona Islannissa huolestuttanut viiden lapsensa koulutus. Monikaan ei pitäisi Kataloniaa ratkaisuna näihin huoliin, mutta mikäs siinä. Vuokrataan asunto ja laitetaan lapset kouluun. Milläkö varoilla? Ilmeisesti vanhemmat olivat myyneet jotain ja sijoittaneet johonkin, ja näin on taas talous kunnossa vuosiksi eteenpäin.

Sitten on vielä elämänlaadun tavoittelijoita. He ovat usein kotoisin sateisilta seuduilta kuten Englannista tai Alankomaista, tai rasittavista suurkaupungeista kuten Lontoosta tai Pariisista. Tai he ovat tympääntyneet työhönsä. He muuttavat tänne yksin tai puolison kanssa ja alkavat kehitellä itselleen aikaisempaa iloisempaa elantoa. Monet opiskelevat terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita ja tarjoavat sitten palveluja: joogan tai pilateksen ohjausta, akupunktiota, hierontaa. Toiset kehittävät taiteellisuuteensa perustuvia tuotteita: rakennusten yksityiskohtien ja mosaiikkien valokuvia postikorteiksi, remonteissa poistettuja kuviollisia lattialaattoja pöydiksi ja pannunalusiksi.

Jotkut menestyvät mukavasti ja laajentavatkin liiketoimintaansa. Useita on viime vuosien lama koetellut, koska kuluttajat karsivat menojaan ja varovat ostamasta juuri mitään. Catherine ilmoitti surullisena, että hän ja hänen miehensä ovat päättäneet muuttaa vuodenvaihteessa Englantiin, koska täältä ei miehelle löydy töitä eikä Catherinelle riittävästi asiakkaita. He ovat asuneet täällä kymmenkunta vuotta ja ovat ajatelleet asettuneensa tänne pysyvästi. Alkaa siis pitkä jäähyväisten syksy.