Taidetta,villalankaa ja herkkuja

Eilen kävimme nykytaidetta esittelevässä Victor Lopen galleriassa Miquel Aparicin näyttelyn lopettajaisissa. Aparici käyttää kaikenlaisia ylijäämätavaroita ja romuja teostensa raaka-aineina ja tavoittaa koirien ja muiden otusten olemuksen hurmaavasti.

Näyttelyssä ollessamme alkoi kunnon rankkasade. Kahlasimme goottilaiseen kaupunginosaan pikku lankakauppaan nimeltä Llanarium hankkimaan villapuserolankoja. Näitä kauppoja piti hiukan etsiä. Pyörin netissä hyvän tovin. Eräästä blogista opin, että perinteisissä käsityöliikkeissä kiukkuisen oloiset matamit odottavat, että asiakas näyttää vitriinipöydän lasin läpi, mitä lankaa haluaa. Sitten matami etsii neulemallin, asiakkaan mielipidettä suuremmin kyselemättä, ja opastaa alkuun. Kun asiakas on edennyt sovittuun kohtaan neuleessa, hänen pitää mennä liikkeeseen saamaan lisää ohjeita. Vain asiantuntijan kuuluu osata lukea neuleohjeita.

Uudemmat liikkeet antavat asiakkaan hypistellä ja olla aktiivisempi. Niissäkin voi kokoontua seurue neulomassa ja virkkaamassa ja neuvomassa toisiaan. Porukka on kuitenkin nuorempaa kuin perinnepuodeissa. Llanariumissakin oli muutama virkkaaja paikalla, ja pikkulapsi pyöri kodikkaasti mukana. Lankaa emme saaneet mukaan, koska haluamaamme väriä ei ollut tarpeeksi jäljellä.

Sukelsimme uudelleen sateeseen ja etenimme Ramblan yli Ravalin puolelle. Tapasimme ystäviä uudessa italialaisessa ravintolassa Terra Mia. Kiva paikka, hyvät ruoat, mutta rupattelumme kanssa kilpaileva elävä musiikki voitti kuusi-nolla. Kesäkuulumiset jäivät osittain kuulematta.

Lähtölaskenta on käynnissä

Viimeinen syksy Barcelonassa on alkanut. Syksy tuntuu jo etukäteen kovin lyhyeltä. Tapaamme määrätietoisesti ystäviä ja alamme perehtyä jokasyksyisen jazzfestivaalin tarjontaan. Mieheni käy vielä espanjan tunneilla, minä turvaudun TV-sarjoihin ja kirjoihin. Jokaviikkoisia myöhäisillan ohjelmiamme ovat Sonata del Silencio, hieno sarja Madridissa vuonna 1946, ja sarjan edetessä varmaan myöhemmin, olemassaolon taistelua eri tavoin käyvistä ihmisistä, ja Aguila Roja, eräänlainen Zorro-muunnelma. Sarja loppui viime vuonna niin näyttävästi, että erilaisille henkisille raunioille ei olisi luullut mitään enää rakennettavan. Vaan eipä hätää, taas seikkaillaan ja juonitellaan hovissa ja kansan parissa. Ihmettelemme välillä: Eikö tuokin henkilö jo tapettu viime jaksoissa? Ja tämä? Ehkä he saivat erinomaista ensi- ja jatkohoitoa.

Kirjoista uusi herkku on suosikkidekkarikirjailijani Alicia Giménez Bartlettin ”oikea” romaani, Hombres desnudos eli alastomat miehet. Kaikki neljä päähenkilöä kokevat kovia, mutta heidän lähtötilanteensa ja varsinkin taloudelliset mahdollisuutensa ovat erilaisia. Kirjallisuuden opettaja päätyy miesstrippariksi ja ostoseuralaiseksi. Huonostihan siinä lopulta käy. Viittaukset Dostojevskin Rikokseen ja rangaistukseen virittävät teeman kehittelyä.

Koetuista ravintoloista meillä on hyvä lista, jota päivitetään hiljakseen uusilla löydöillä. Tutustumme metrolinjojen päissä oleviin lähiöihin, kun kantakaupunki alkaa olla kovin tuttu. Vall d’Hebron tarjoaa mahtavat näköalat korkealta rinteestä. Paikkaa hallitsee iso sairaala. Korkeita isoja kerrostaloja riittää. Vieressä on luonnonpuisto, jossa piti piknikkiä iloisen meluisa seurue nuoria perheitä. Cornellassa, Sant Ildefonsin aseman vieressä, on mittava kauppahalli, paljon valtavan isoja kerrostaloja, lasten leikkipaikkoja, ja iloisen näköisinä tuttuja moikkaavia ja asioitaan hoitavia ihmisiä.

Siis tunnelmat ovat rauhallisen asettuneet. Tämä on kuitenkin hämäystä. Samalla karttuu lista lähtövalmisteluista: irtisanottava sitä ja tätä, kierrätettävä yhtä ja toista. Vedenkeitin hajosi tänään ja pääsi sähköromukassiin kierrätystä odottamaan - uutta ei enää osteta. Kulahtaneilla liinavaatteilla mennään loppuun asti.

Lykkään aktiivisia lähtötoimia ja varsinkin lähdön haikeutta. Ollaan nyt rauhallisen asettuneita niin kauan kuin tätä kestää.

Joululounas Jumalan ruokakojussa

Barcelonan katedraali, kuten muutkin kirkot Euroopassa keskiaikana, majoitti satunnaisia kulkijoita ja vierailijoita. Lapset, koirat, keittonuotiot ja muu hulina piti hillitä ja hallita messun ajaksi. Katedraalin vieressä on Barcelonan ensimmäinen kodittomien yömaja. Oppaamme Susanna valotti perinteisten nähtävyyksien arkisempia piirteitä ja kaupungin sosiaalista historiaa. Naisverkostoni seurue käveli kierroksen vanhassa kaupungissa oppaan kanssa. Näitä kierroksia tarjoaa Hidden City Tours. Sen perustaja Lisa Grace aloitti yhteiskunnallisen yrityksen elättääkseen itsensä ja tarjotakseen työtä kaupungin asunnottomille.

Katso http://www.hiddencitytours.com

- ja kuuntele - lisää verkkosivuilta:

Asunnottomia on useita tuhansia, ja määrä kasvaa. Barcelonaan on tullut väkeä työn toivossa, ja monia ei ole onnistanut. Kaupungin ilmasto on asunnottomalle leppeämpi kuin sisämaassa, esimerkiksi Madridissa. Kaupungissa on myös tarjolla paljon apua asunnottomille. Esimerkiksi yömajassa voi viipyä lähes puoli vuotta, kun Madridissa kadulle joutuu uudestaan kolmen vuorokauden kuluttua. On myös paikkoja, joissa voi käydä suihkussa ja pestä tai vaihtaa vaatteita, vaikka yöpaikkaa ei olisikaan.

El Ravalin puolella pysähdyimme ison, uskonnollisen yhteisön ylläpitämän soppakeittiön viereen. Se ruokkii päivittäin useita satoja ihmisiä, ketään karsimatta. Oleskelulupia ei kysellä, juovuksissa saa olla. Vasta isompi häiriköinti johtaa ulos heittämiseen. Ruoka on kuulemma erinomaista, vaikka se valmistetaan enimmäkseen viimeisenä myyntipäivänä kauppojen lahjoittamista raaka-aineista.

Oppaamme, joka on itse ollut asunnoton, ei yleensä käynyt täällä syömässä. Syynä olivat riitaa haastavat maanmiehet. Kaupungin virallisessa soppakeittiössä oli rauhallisempaa. Sinne kirjautuakseen piti suoriutua muutamia viikkoja kestävästä rekisteröintiruljanssista, ja mukaan pääsi vain laillisesti maassa asuva, ja selvin päin syömään tuleva. Ruoka ei kuitenkaan ollut mistään kotoisin, vaikka käytössä oli tuoreita raaka-aineita.

Soppakeittiöitä on lukuisia. Oppaan mukaan Barcelonassa ei asunnottoman tarvitse kärsiä nälkää. Ruokaa saa monta kertaa päivässä, onpa jopa mahdollista lihoa! Me päädyimme joululounaalle yhteen pienimmistä, jonka nimi on El Chiringuito de Dios, eli Jumalan ruokakoju. Emme tietenkään tungeksineet sinne nälkäisten tielle, vaan olimme tilanneet lounaan, joita tarjotaan maksaville asiakkaille kunhan nälkäiset on ensin ruokittu. Herkkua oli siinä monenlaista, ja tunnelma lämmin.

http://www.elchiringuitodedios.org

Oppaamme ei enää ole asunnoton, vaan asuu kauniissa, puistomaisessa pikkukaupungissa lyhyen junamatkan päässä, ja herää onnellisena linnunlauluun aamuisin.

Viinien maistelua monin tavoin

Viikonloppuretkiemme kohteena on usein jokin läheinen viinialue. Tätä onkin vaikea välttää, koska maa on viinialueiden tilkkutäkki. Ostimme pari vuotta sitten opaskirjan Guía del turismo del vino (Anaya Touring), joka on ansiokkaasti jäsentänyt Kataloniaan ja Espanjaan perehtymistämme. Kirjasta on tuoreempikin painos. Denominacion de Origen –alueita tulee pikkuhiljaa lisää, joten uusi painos on aina edellistä paksumpi. Majoitusten etsimiseen kannattaa kuitenkin käyttää muita lähteitä, kirjassa on vain muutamia ehdotuksia eri paikkakunnille.

Samalla mainitsen ohimennen uuden, tuoreen, nelikielisen, runsaasti valokuvitetun Barcelonaan ja lähiseutuihin keskittyvän viiniturismikirjan: Lluís Tolosa: Barcelona Wine. Enjoy Wine Tourism in the City.

Aluksi ajattelimme, että viinimatkailuun saisi sisällytetyksi bodegavierailuja ja viininmaisteluja. Ajaisimme kauniita pikkuteitä viinikohteeseen, pysäköisimme auton tarttuaksemme siihen uudestaan vasta seuraavana päivänä, tutustuisimme viinitarhaan ja bodegaan, maistelisimme viinenä ja myöhemmin söisimme päivällisen mukavassa hotellissa tai ihan sen lähellä.

Näinhän se ei mene. On mahdollista varata yöpyminen ja päivällinen niin, että autoilua niiden välillä ei tarvita. Viinivierailu ei kuitenkaan onnistu näin. Viinitarhat ovat ihan muualla. Bodegat ovat niiden yhteydessä tai sitten läheisessä kaupungissa. Usein ne tarjoavat maisteluvierailuja aamupäivisin tai aikaisin iltapäivällä, illansuussa ei onnistu.  Automatkailijan yhtälö ei ratkea tyydyttävällä tavalla.

Olemme lopulta oppineet hoitamaan matkailun ja maistelut erikseen. Olemme kokeneet kolme eriasteista ratkaisua tämän syksyn vieraidemme kanssa.

1.  Kevyt iltapäivä Barcelonassa

Spanish Wine Tasting in Barcelona. Tarjolla on lyhyt oppitunti espanjalaisiin viineihin, maistellaan neljä erilaista. Paikkana on mukava tila El Ravalilla, Barcelonan vanhan kaupungin uudemmassa osassa. Maistelun jälkeen palataan junalla kotinurkille ja mennään lähiravintolaan tapaksille.

Näiltä verkkosivuilta löytyy vaikka mitä, kävelyjä ja maisteluja eri kaupungeissa ja mittavia matkoja viinialueille.

http://www.foodwinetours.com

2. Iltapäivän retki viinitilalle

Oller del Mas Winery Tour. Bussi kerää pienen ryhmän sovitusta paikasta Placa de Catalunyan reunalta. Ajetaan noin tunnin matka Pla de Bages –viinialueelle ja Oller del Mas –viinitilalle. Kyseessä on tuhat vuotta vanha tila, jonka linnamainen päärakennus on hiukan nuorempi ja vuosisatojen mittaan täydennetty. Kävellään ja katsotaan, missä viini kasvaa, ja kuullaan oppaan esitys viinin kasvuedellytyksistä. Nähdään vaikuttava rypäleiden lajittelukone, terästankit ja kellarissa tammitynnyrit. Maistellaan tilan omia viinejä. Paluumatkalla bussissa torkahdetaan ja retken jälkeen mennään syömään paellaa Graciassa.

Näilläkin verkkosivuilla on vaikka minkälaisia retkiä tarjolla.

www.barcelonacitytours.com

3. Koko päivän retki Penedèsiin

Torres Gourmet Tour Penedes. Auto hakee meidän oman porukkamme meidän oveltamme sovittuun aikaan. Tai no, tilasimme lähdön klo 11 sunnuntaiaamuna,  mutta lauantaina meille soitettiin, että pitääkin lähteä jo klo 8:45. Tutustuimme ensin cavatalo Codorniuun. Operaatio on iso ja sen historia on pitkä. Rakennukset ja puutarha ovat huolellisen kauniita ja ylpeän modernistisia, Gaudín aikalaisten arkkitehtien suunnittelemia.

Cavalasillisten ja ostosten jälkeen meidät vietiin Vilafranca del Penedèsiin, joka on alueen keskuskaupunki. Lounaaseen oli vielä aikaa. Tutustuimme hienoon Vinseum-viinimuseoon, jossa kierroksen päätteeksi tarjottiin lasilliset.

Lounas kuului pakettiin. Ravintolassa oli iloisia ja meluisia perhekuntia sunnuntailounaalla ja synttäreitä sun muuta juhlimassa.

Iltapäivän ohjelmassa oli ohjelmanmuutos, kierrokseen periaatteessa kuuluva Torresin tila ei ota vieraita sunnuntai-iltapäivänä. Korvaava kohde oli Parés Baltàn viinitila, jonka biodynaamisista viljelyperiaatteista kuultiin ulkona viinipellon laidassa, ja viineistä lisää pöydän ääressä. Ostimme etiketin innoittamana  2πr –nimisen punaviinin. Isäntä antaa viineille nimet maistellessa tulevien mielikuvien mukaan. Tämä viini oli hänestä pyöreä. Niin meistäkin.

Kotimatkalla sunnuntai-illan ruuhkassa nukuimme pitkät pätkät. Kotiin tullessa ostimme alakerran kaupasta hyvää kinkkua iltapalaksi ja lopetimme aikaisemmin avatun punaviinipullon.

Tämä kohde löytyi samasta valikoimasta kuin iltapäiväretkikin.

www.barcelonacitytours.com

4. Omat juhlat

Muutenkin tämä loppusyksy tarjoaa herkkuja. Naisverkostoni joulujuhla pidettiin taidegalleriassa, Peix-up. Tarjolla oli viinit, tapakset ja kuhunkin annokseen sovitettu jazzklassikko. Verkostoomme kuuluva Carrie Lewis on hurmaava esiintyjä ja hänen äänensä on loistava.

www.peixup.com 

Ja vielä kotikekkerit. Mieheni kollega järjesti miesystävänsä kotona viinimaaottelun, kilpailijoina hänen kotiseutunsa Riojan viinit ja italialaisen kollegan Toscanan viinit. Itse veimme tarjolle suomalaisen Napue-ginin ja tonicit. Lounaan päättyessä noin klo 23 tilanne oli ylivoimainen

tasapeli.

Elämä on enimmäkseen juhlaa

Paussi kirjoittamisessa ei nyt johdu siitä, ettei olisi missään käyty, mitään koettu tai mitään mietitty.

Nyt ollaan sellaisessa Barcelonan syksyssä, että Brysselin työmatkaa oli kahdella viikolla (aikaisempina vuosina vain yhdellä),  sisko ja hänen miehensä tulivat lopultakin käymään,  eräiden ystävien kanssa treffattiin Etelä-Ranskassa, miehen yksi kollega oli sopivaan aikaan hienolla perintöhuvilallaan etelämpänä rannikolla ja kutsui meidät käymään, toinen kollega juhli naapurimaassa viisikymppisiään, työt kutsuivat minut Extremaduraan viikoksi tutustumaan uusiutuvaan energiaan ja selviytymään herkullisista illallisista espanjan kielellä, jolloin miehen eläköityneen kollegan vierailun isännöinti jäi kokonaan miehelle, joskin olin hankkinut konserttiliput ja varannut ravintolan, miehen pikkuserkku tuli kylään ja teimme vielä yhdessä viikonloppumatkankin,  ystävät tulevat konferenssitekosyyllä Barcelonaan ja vietämme viikonlopun yhdessä, toiset ystävät tulevat pitkäksi viikonlopuksi ja elvytämme vanhan viiniretkiperinteemme,  poika tulee valmistujaisjuhliinsa joihin innokkaasti osallistumme, ihanat purjehdusmatkojen mökkivierailuisännät tulevat käymään.

Nämä ovat kaikki hienoja, ainutkertaisia tapahtumia, jotka nautitaan täysin siemauksin silloin kun ne ovat tarjolla. Mitään emme antaisi pois.

Kaikkiin liittyy iloista odotusta ja valmistelua etukäteen: matkojen, hotellien ja ravintolapöytien varaamista tietenkin huolellisesti harkiten ja vaihtoehtoihin tutustuen. Myös etsitään ja varataan konsertteja, viininmaistelutilaisuuksia ym. Mies huomauttaisi, että tehdään myös GPS:ään reittisuunnitelmia, mutta minähän en ole tehnyt niitä. Käytän exceliä myös yksityisasioihin. Sähköpostissa on kansioita eri matkoille ja tapahtumille.

Joustavampaan rutiiniosastoon kuuluu pari Suomen matkaa, jotka ajoitin edellä lueteltujen hupien ja töiden väliin. Nyt viimeksi kävin äidin kanssa Turussa koristamassa neljä hautaa,  ja samaan vierailuun sisältyy kiitettävästi työtapaamisia ja kampaajalla käynti.

Paikallisten Barcelonan ystävien kanssa kaveerataan myös jossain välissä: käydään syömässä ja/tai konserteissa.  Ja töitähän tässä tehdään normaalisti (pohditaan joskus toiste tuota ”normaalia”).

Joulukuulle on vasta yksi tapahtuma sovittu. Kai me jotain vielä keksitään.

Andalusiasta kotiinpäin

Matka on enää muisto, mutta alkusyksyn aherruksen keskellä on tuo muisto on herkkua.

Málaga oli olevinaan kotoisen tuttu peräti viikon mittaiselta aikaisemmalta matkalta. Uusi kohde: Museo Carmen Thyssen (kuva) yhdistää kauniin 1500-luvun renessanssirakennuksen, jossa hieno sisäpiha, ja modernin osan. Ihastuttava kesänäyttely esitteli porvariston kesänviettoa aurinkoisin maalauksin ja vanhoin valokuvin. Suomessa Hangolla voisi olla vastaavaa esitettävää.

Vakituisissa kokoelmissa on herkullinen osasto romanttisia maisemia ja punaposkisia tyttöjä tanssimassa kapakan pöydällä tai sen vieressä, komeiden nuorten miesten katsellessa.

Pitkän ajopäivän huviksi poikkesimme rinteeseen, kauniiseen kylään nimeltä Veléz-Blanco. Parintuhannen asukkaan kylän huipulla on jylhä 1500-luvulla rakennettu linna, johon ei tarvinnut pyrkiä lounasaikaan. Kylä hiljeni perusteellisesti, kun aperitiivioluita ottaneet papatkin pääsivät koteihinsa kukin oman señoransa kattamaan lounaspöytään. Kauneinta kylässä oli kylä itse: haalean vaaleanruskehtavia taloja jyrkissä rinteissä, haalean harmahtavassa mutta kirkkaan valoisassa päivässä. (Kuva)

Murcian alueen puolella sijaitseva Caravaca de la Cruz, myös jyrkässä rinteessä (kuvia), päätyi matkasuunnitelmaamme koska se on niin sopivassa paikassa. Paikkaa leimaa roomalaiskatolisuus monin tavoin. Tuo cruz eli risti, Santisima y Vera Cruz, viittaa parantavia voimia omaavaan ristiin, jota säilytetään ja palvotaan kaupungin huipulla kirkossa. Ristissä uskotaan olevan mukana palanen oikeaa (vera) ristiä. Luostareita ja uskonnollisia yhteisöjä on lukuisia.

Yövyimme paljasjalkakarmeliittamunkkien ylläpitämässä hotellissa Nuestra Señora del Carmen. Hinta oli naurettavan edullinen. Pihalla oli parkkipaikka. Wifi oli matkan paras ja nopein. Aamiainen oli ok. Palvelu oli iloisen ystävällistä. Huone oli paras hotellihuone ikinä: karu ja niukka, mutta kaikki esineet olivat hyviä ja kohdallaan. Pöytätaso oli riittävä. Sähköpistokkeet olivat riittäviä. Valaisimet valaisivat asiallisesti. Sängyt olivat mukavat. Kylppäri oli fiksu ja siellä oli koukkuja!  Ja kaikki oli tyylikästä ja laadukasta. (kuva)

Atlantin puolella

Cádiziin piti päästä, mutta Jerez de la Frontera piti myös katsastaa, onhan se flamencon syntysijoja. Kaupungin katedraalin yhteydessä on, kuten Córdobassa ja Sevillassa, muslimiajoilta peritty appelsiinipuutarha (kuvia). Kaupunki on maatalousalueen keskus ja tärkein tuote on sherry. Kävimme useimpien muiden turistien tapaan Tio Pepen eli Gonzales Byassin bodega-kierroksella. Alueen sisällä on kauniita kujia ja rakennuksia. (Kuvia) Talon asema markkinoilla taitaa olla kovin vakaa tai ainakin siltä tuntuu. Esittelijä ei vaivautunut mitenkään kehumaan tuotteiden laatua tai erinomaisuutta tai tunnelmoimaan niiden käyttömahdollisuuksista. Sherry on kuulunut ja kuuluu edelleen keittiömme perusvarustukseen, mutta eipä sitä tule paljoa juoduksi. (Kuva)

Ennen Tio Pepeä pääsimme kaupunkia hallitsevan linnoituksen tornissa tutustumaan Camara Oscuraan eli kameran mekanismia käyttävään peilisysteemiin, joka näyttää pimeässä huoneessa vaalealle ”lautaselle” kaupunkia. Kiehtovaa. Jo Leonardo da Vinci kehitti tämän periaatteen.

Illaksi varasimme hotellin kautta paikat läheisen ravintolan, Pura Arte, flamenconäytökseen. Pelkäsin, että kyseessä olisi turistirysä, ja flamenco olisi kukkamekkoihin kesytettyä. Turhaan. Kyseessä oli kunnianhimoinen ryhmä, joka esiintyi erittäin intensiivisesti. Kokoonpano oli epätavanomainen: Tällä kertaa mukana oli naislaulaja, jolla duendea riitti. Kaksi miestanssijaa aloitti esityksen eräänlaisen kukkotappelun myötä. Pyrkimyksenä lienee saada ravintolassa tarjottavan shown avulla säännöllisiä tuloja.

Jerezin ravintoloiden ja baarien ruokalistoilla näyttää olevan loputtomasti turskaan (bacalao) perustuvia alkupaloja ja ruokalajeja.

Jo kartasta katsottuna Cádiz näyttää huikean kauniilta. Vanha kaupunki sijaitsee Atlanttiin kurkottavalla niemellä. Kaupunki on aina, no jotain kolmetuhatta vuotta, ollut tärkeä satama ja kauppapaikka. Hiekkarantoja riittää mennen tullen, aivan keskikaupungin kupeessa on Playa de Caleta. (Kuva) Paikalliset kantoivat rantaan tomerasti tuoleja, auringonvarjoja ja eväskasseja. Turistien kuormat olivat keveämpiä. Seurailimme vilkasta rantaelämää turvallisesti katutasosta ravintola Quillasta, jossa söimme herkullisen lounaan.

 

Espanjan perustuslaki säädettiin vuonna 1812 Cádizissa. Perustuslain kutsumanimi on La Pepa. Asialle on muistomerkki Plaza de la Constituciónilla.

Illalla söimme tuoretta, grillattua kalaa Taverna El Tio de la Tizassa, samannimisellä aukiolla, jonka ravintola täytti kokonaan. Jonoa riitti, jokainen tyhjenevä pöytä täyttyi heti uudelleen. (Kuva) Hyvää oli hai.  Alkupalaksi otin ties kuinka monennen gaspacho-keiton tällä matkalla. Viinien kanssa ei hienosteltu, saatavilla oli punaista ja valkoista.

Kaupungin kujilla autolla seikkaillessamme, toki vain saapuessamme ja poistuessamme, kiinnitti huomiota rauhallinen, kärsivällinen ja avulias suhtautuminen. Erilaisia jakeluautoja on tien tukkeena tuon tuostakin. Ei tööttäillä. Odotetaan hetki, ja kohta kiitää kuski siirtämään autoa syrjään.  Kiitellään ja jatketaan matkaa tai hommia. Loiventaako valtameri käyttäytymistäkin? Välimeren puolella on kipakampaa.