Näkyykö talouskriisi?

Vietimme iloisen viikonlopun suomalaisten ystävien kanssa. Shoppailua, tapaksia Taller de Tapasissa ja viimeisenä iltana Oriossa Ferran-kadulla. Kala-ateria Olympiasatamassa Barca del Salamancassa.  Koti-ilta yhdessä kokkaillen. Jazzia Jamboreessa, flamencoa Tarantosissa. Kummatkin klubit ovat Plaza Realilla.

Jazzista pitää kertoa, että esiintyjä oli Stanley Jordan, joka on aika velho kitaran kanssa. Molemmat kädet soittavat. Välillä toinen käsi soittaa pianoa, toinen kitaraa. Rytmisoittimeksi saapui setin loppupuolella naisihminen steppikengissä. Toimii!

Ystävät kysyivät, näkyykö talouskriisi. Kaupat ja ravintolat toimivat vilkkaasti, mutta erittäin edullisin hinnoin, jotta asiakkaat jaksavat tulla takaisin. Joitakin loppuunmyyntejä näkyy, mutta mittavaa autioitumista ei täällä ole meneillään. Toisaalta useat kerjäläiset ovat hyvin tuoreen näköisiä ja siloposkisia, mikä viittaa siihen, että kriisi koskettaa yhä uusia ihmisiä.

Tilastoissa kriisi kyllä näkyy selvästi ja pelottavasti. Viikonvaihteen El Pais raportoi työttömyyden nousseen ensimmäistä kertaa (nykyisen aikasarjan alusta eli vuodesta 1976) yli 25 prosentin. Yli 5,7 miljoonaa ihmistä on ilman työtä. Kolmannen vuosineljänneksen aikana julkisen sektorin työpaikkoja katosi 49,400, koska hallitus säästää. Yksityisten työpaikkojen vähennys oli 47,600.

Ilman tuloja jäävät ihmiset eivät pysty hoitamaan vuokrien ja asuntolainan lyhennysten maksua. Tästä seuraa häätöjä asunnoista. Häätöjen määrä on kasvanut hälyttävästi: noin 400,000 ihmistä Espanjassa joutuu jättämään asuntonsa.

Kun työttömyys on näinkin laajaa, monien ihmisten perinteiset turvaverkot, lähinnä perheet, ovat myös kurjassa tilanteessa. Niinpä tulevaisuus voi näyttää toivottomalta. El Pais uutisoi Valenciassa tapahtuneen itsemurhayrityksen: häädön edessä perheenisä hyppäsi parvekkeelta kadulle. Granadassa häädetty mies hirttäytyi.

Sosialistipuolueen lakiehdotus pakottaisi julkista tukea saavat pankit suostumaan erinäisiin toimiin, joilla lainan maksua voidaan keventää tai venyttää, tai laina mitätöidä asuntoa vastaan. Vastaavia toimia on suositeltu jo aiemmin, mutta pakon puuttuessa niiden soveltaminen on jäänyt vähäiseksi. General Council of the Judiciary (mitä lieneekään suomeksi) on teettänyt kattavan ohjelman häätöongelman lievittämiseksi, mutta ei ole päässyt yksimielisyyteen ohjelman hyväksymisestä. El Paisin pääkirjoitus vaatii General Councilia ryhdistäytymään tositoimiin, jotta lupaavalta näyttävä ohjelma saataisiin käytäntöön.

Oopperaa ja mykkää elokuvaa

Tiukkojen työrupeamien välissä olen ahnehtinut sosiaalista elämää ja kulttuuria. Erinomainen naisverkosto Barcelona Women’s Network järjestää tapahtumia lähes joka päivälle, ellei tiuhempaankin. Ehdin taas pariin suosikkiini pitkästä aikaa. Cafe Castellano on kokoontuminen kahvilassa espanjaksi. Mukana on aina joitakin paikallisia tai muuten espanjaa täydellisesti puhuvia verkoston jäseniä. Yhdessä yritämme rupatella kuulumisiamme ja suunnitelmiamme espanjaksi. Kielen taitajat korjaavat reippaasti virheitä ja ehdottavat osuvampia sanontoja. Kun nämä opettajat alkavat keskenään väitellä, putoamme me muut eri vaiheissa nopeasta kyydistä.

Toinen suosikkitapahtumani on kävelyretki. Yleensä pikkuautollinen naisia kokoontuu yhden autollisen kyytiin. Ajamme aina samaan paikkaan, luonnonpuistoon ylärinteeseen, ja kävelemme aina saman 8 km lenkin korkeuskäyrää pitkin. Sitten otamme juomaa aina samassa kuppilassa, pohdimme toistemme ja varsinkin poissaolevien asioita ja palaudumme kyydillä alemmas kaupunkiin. Kävely tehdään englanniksi. Vakituisimmat kävelijät ovat 70-80-vuotiaita, ja koko aikuisikänsä Espanjassa asuneita. Tädeillä riittää tarinaa ja näkemystä lähihistoriasta ja nykymeiningistä.

Kulttuurikuurimme alkoi espanjalaisella elokuvalla. Täällähän niissä ei ole tekstitystä, joten emme olleet vielä tähän mennessä valinneet espanjalaista elokuviin mennessämme. Tämä valitsemamme Blancanieves on mykkä, joten kielellistä sankaruutta ei tässä valinnassa ollut.  Elokuva on myös mustavalkoinen. Blancanieves on Lumikki. Elokuva on visuaalisesti upea, musiikki on hienoa ja juonen julmuus on uskollinen Grimmin veljeksille, mutta loppu on surullisempi. Tarina tapahtuu Andalusiassa noin sata vuotta sitten.

Espanjalaiskliseillä on herkuteltu: härkätaistelua hienoine asuineen, mustaa pitsiä ja viuhkoja, flamencotaputuksia ja tanssia. Peilin kohtalokas vastaus on tässä korvattu aikakauslehdellä. Julma äitipuoli luuli pääsevänsä lehden kanteen, mutta onkin vain lehden sisällä yhdessä kuvassa, jossa hänet on kuvattu selkäpuolelta. Kuolleeksi luultu Lumikki-Carmencita on kansikuvassa. Omenaa tarjoamaan! Kääpiöistä en edes kerro, heidät pitää nähdä. Tähtiä koko kourallinen tälle, kannattaa katsoa!

Ooppera tarjosi Verdin La Forza del Destinon, jonka päätimme nauttia klassisen musiikin puutteesta tulleisiin vierotusoireisiin. Aikanaan ooppera oli suuri menestys. Nyt se ei jaksa ihastuttaa samaan tapaan kuin esimerkiksi La Traviata. Hohdokkainta musiikkia on välisoitoissa, tarttuvat aariat puuttuvat. Esitys oli ”ihan hyvä”. Annos oli kuitenkin oikein nautittava ja tuli suureen tarpeeseen.

Esitys kesti 4 tuntia, iltakahdeksasta melkein puoleenyöhön. Päivällisen syöntihän siinä käy mahdottomaksi. Niinpä baarissa on tarjolla monenlaisia pikkusämpylöitä, tavallisten viinien, cavojen ja kahvien ohella. Leivänmurut vain pöllyävät, kun oopperan ystävät vahvistautuvat. Sämpylät on hinnoiteltu korkeakulttuurisesti, joten väliajallakin on helppo muistaa olevansa hieno.

Esityksen päättyessä osa yleisöstä kiisi saman tien ulos. Ilmeisesti lähtijät aikoivat ehtiä Liceun edessä olevalla metroasemalla illan viimeiseen junaan. Loput jäivät läpsyttämään kohteliaan rauhallisesti.

Liceun rakennus oli vuodelta 1847. Tulipalo tuhosi sen vuonna 1994. Uudessa rakennuksessa on uusi, moderni siipi ja aulatilat. Itse oopperasali on vanhan mallin mukainen hevosenkenkä, jossa on 5 parvea ja aitioita. Koristeet ovat todella koreat. Somaa, että kunnioitettiin vanhaa rakentamalla siitä kopio. Mutta sääli. Vanhassa mallissa on erittäin paljon paikkoja, joista näkyvyys on todella huono. Ilmeisesti vain kaikkein kalleimman hintaluokan paikat (useita satoja €) tarjoavat hyvät näkymät. Satasella saa osan näyttämöstä nähdäkseen. Onneksi kuuluvuus on parempi.

Barca vs Madrid, samoin politiikassa

Tänään pelataan jalkapallon El Clásico, Barca vs Real Madrid. Peli on täällä Barcelonan Camp Noussa. Yritimme ensin varata pöydän tutusta ravintolasta, joka erikoistuu hampurilaisiin, makkaroihin, olueeseen ja TV-jalkapalloon. ”Completo” eli täyteen varattu, jo pari päivää aikaisemmin. Tunnelmaa on siis luvassa.

Irtopaikkoja oli vielä stadionillakin, parin sadan euron hintaan. Kapakkaelämys olisi minulle käynyt, mutta yksin irtopaikalla kovaan hintaan? Tuhlaan rahan mieluummin muihin kohteisiin. Tarjosin tänään kotona jo perinteistä peliruokaa eli katalonialaista makkarakastiketta spagetin kera. Teen sitä aina kun meiltä seurue lähtee peliä katsomaan.

Katalonian itsenäisyyshaaveet ovat kovasti läsnä poliittisessa keskustelussa. Ennenaikaiset vaalit marraskuussa mittaavat samalla itsenäisyysajatuksen kansansuosiota. Matsin tulos ratkeaa tänä iltana, vaalien tulosta ja tuloksen tulkintaa ja vaikutusta asioihin odotamme pitempään. Tunnelmat ja mielipiteet menevät sekaisin ja päällekkäin. Jalkapallo on elämää ja politiikkaa.

Tuo makkarakastike löytyi keittokirjasta helposti, koska kirja on ollut auki siltä kohdalta monet kerrat. Muistelen viime syksyä, jolloin olimme juuri asettuneet Barcelonaan ja kaikki oli uutta, myös tuo kirja oli juuri hankittu. Luin keittokirjaa kuin opiskelija ja näin paljon vaivaa löytääkseni meille sopivat (maukkaat ja helpot) reseptit. Selasin keittokirjaa ja sanakirjaa, kun tein ostoslistaa. Sopivia kauppojakin piti ensin etsiä.

Nyt meitä lähellä olevat supermarketit ja leipomot kuuluvat eri ketjuihin kuin viime vuodelta tutut. Kuitenkin uutuus on vähäisempää, vain hienosäätöä aiemmin opittuun. Pikkukauppoja ei ole siinä määrin kuin edellisellä alueellamme, mutta halli eli Mercado on lähempänä. Halli on osoittautunut hyväksi mutta varsin kalliiksi. Lähikorttelien supermarketeissa on hämmästyttävän laaja ja laadukas valikoima rehuja, lihaa ja kalaa. Löysimme supermarketista pesuainehyllyn vieressä olevasta viinihyllystä lähiseudulla tuotettua  punaviiniä, joka on saanut Helsingissä kultamitalin vuonna 2009 ja kuului muutenkin ”maailman parhaisiin viineihin”. Hinta 4,09 €.  Hyvää.

Uusi kantaravintola on myös löytynyt. Alle 10 minuutin kävelymatkan päässä on italialainen ravintola La Tagliatella, jonka pizzat ovat loistavia. Sisustus, tunnelma ja palvelu ovat miellyttäviä. Sinne on hyvä valahtaa perjantaisin.

Viime vuonna pidin hiukan huvittavana sitä tietoa, että oikeat barcelonalaiset eivät juurikaan käy Diagonal-kadun alapuolella. Itse asuimme tuolloin alaspäin Diagonalista, vaikkakin selvästi turistialuetta ylempänä.

Nyt huomaan, että meillä ei ole edes viikoittain asiaa sinne alas. Ostokset, ravintolaillat ja elokuvat hoituvat täällä lähistöllä. Tietyt vaatekaupat kuitenkin kutsuvat joskus ekskursiolle, samoin kirjakauppa ja eräät tapahtumat. Nyt suunnittelemme oopperassa käyntiä, ja oopperan koti Liceu on ihan Ramblalla, turistien alueella. Lupaan sentään löytää sinne vielä.

Koko Barcelona juhlii syntymäpäivänäni

Perjantaina 21.9. alkoi juhlinta, joka huipentui 24.9. Aihe on La Mercè, Barcelonan alueen suojeluspyhimyksen päivä. Katalaaniksi pyhimyksen koko nimi on La Mare de Déu de la Mercè. Juhlapäivä virallistettiin 1871, joskin perinne alkoi jo 1687. Tapahtumakalenteri on joka vuosi massiivinen. Ilotulitusta oli tarjolla, kuten täällä aina kun jotain juhlitaan. Juhlamenojen oleellinen piirre on seisominen tungoksessa jollakin aukiolla odottamassa ja seuraamassa esityksiä.

Placa de Catalunyalla oli pitkä sarja konsertteja. Menimme lauantaiyönä kuuntelemaan, ja tässä tapauksessa myös katsomaan, afrikkalaista musiikkia. Tanssiryhmä ja rummut tarjosivat energisen elämyksen. Yleisökin hiukan tapaili liikehdintää.

Sagrada Familialla oli huikea valo- ja äänishow. Gaudín monimuotoiset teokset kirkon päädyssä tuntuivat elävän.

Perinteisimpiä tapahtumia ovat jättiläisten kulkueet ja ihmislinnat. Jättiläiset ovat kookkaita nukkeja, jotka vaeltavat vanhan kaupungin halki kulkueena. Linnat ovat kapeita korkeita torneja, joissa kymmenet ihmiset kiipeävät hyvässä järjestyksessä toistensa harteille vaarallisen moniksi kerroksiksi. Ylimmäksi kapuaa kypäräpäinen pikkupoika, joka vilkuttaa huipulta voitonriemuisesti. Linnan purkaminen turvallisesti on oma haasteensa. Kaupunginosien ja kylien joukkueet kilpailevat tässä lajissa, joka on Katalonian perinteinen nimikkourheilulaji.

Tämän seuraaminen edellyttää  kärsivällisyyttä ja ruuhkan sietokykyä, jota meillä ei ole riittävästi. Pitäisi sulloutua talojen rajaamalle aukiolle tuntikausiksi litistyksiin. Ei pysty.

Syntymäpäivänäni nautiskelimme Mercè-juhlakalenterin ulkopuolelta Woody Allenin uusimman To Rome with Love -elokuvan ja sen päälle päivällisen Botafumeiro-ravintolassa Graciassa, Gran de Gracia -kadulla. Ravintola on erikoistunut galicialaisiin meren herkkuihin. Ruoka, tunnelma ja palvelu olivat loistavia. Myös näihin huveihin osallistui iloista yleisöä tungokseksi asti.

Aivan kotinurkilta löysimme päiväkävelyllä hienon puiston: Jardins de Turó del Putxet. Puisto on korkealla mäellä, jolta on näköalat merelle asti. Puita, pensaita ja kukkia riittää sokkeloisten polkujen välissä. Puistoa reunustavat hiljaiset kadut, joiden varrella on korkeiden muurien ja tiheiden puutarhojen taakse piiloutuvia linnamaisia taloja, ja myös tavanomaisempia kerrostaloja.

Taas kotona kattoterassilla

Sagrada Familian naapurustosta, väliaikaisesta kämpästämme olemme päässeet muuttamaan ”pysyvään” kotiimme eli syksyn ajaksi vuokraamaamme asuntoon. Vuokraisännän hyvä maku ilahduttaa: remontin tulos on tyylikäs ja muutamat isot huonekalut on valittu Ikean parhaimmistosta. Hieno tunne: purkaa tavarat kasseista ja laatikoista kaappeihin ja komeroihin.

Muuttopäivä oli lämmin ja lämminhenkinen. Ystävämme Bénédicte auttoi ystävällisesti raahaamaan laatikkomme pois eteisestään. Mahtoi olla helpotus saada tila tyhjäksi. Pakettiautollaan tapahtumaan osallistuva Julian sytytti laihan, harottavan sätkän toisensa perään ja puhalsi savut ulos pakun ikkunasta. Hän oli jo soittanut kitaraa aamulla lastenkutsuissa, mikä on tietysti outo ajoitus klubimuusikolle, eikä kuitenkaan ollut vielä iltapäivän alkaessakaan oikein hereillä. Vuokraisäntämme riskeerasi sukulounaan aikataulun ja intoili paikalle esittelemään asuntomme hienouksia.

Viime vuoteen verrattuna olemme siirtyneet ylemmäksi. Asunto on korkeammalla rinteessä kuin viimevuotinen. Samalla olemme kavunneet myös sosiaalisessa asteikossa. Kaupunginosa on hieman arvostetumpi kuin edellinen. Ainakin ensisilmäyksellä ruokaostokset näyttävät tulevan hieman kalliimmaksi kuin aikaisemmin, ja lähikortteleissa on hienompia kauppoja ja palveluja. Toisaalta nousukulmaa loiventaa se, että katumme on kaupungin vilkkain läpiajoväylä, ja liikenteen melu jaksaa kuulua meille asti. Atico eli ylin kerros on suomalaisittain yhdeksäs kerros.

Blogin nimeä ei ole tarvis muuttaa, sillä meillä on taas olohuoneen jatkona hieno kattoterassi! Näkymät ovat vielä komeammat kuin viime vuonna. Katsomme suoraan ylärinteeseen Tibidabon kukkuloille, kaupungin kattojen yli.  – Itse asiassa meidän asuntomme päällä on vielä yksi, talon yhteinen kattoterassi. Tässä talossa se on huoltokäytössä. Kuivatin siellä tänään lakanapyykkiä.

Asunto ei tällä kertaa ole täysin varusteltu. Käytimme siis joitakin päiviä ja iltoja ostoksiin: Astioita, kattiloita, veitsiä, haarukoita. Siivousvälineitä, pyykkiteline. Lakanoita, silityslauta. Tulos on hyvinkin esteettinen, varsinkin jos katsojan silmään sopii minimalismi ja valkoiset seinät.  Hintataju tässä kyllä himmenee. Kun pyörii Ikeassa ja halpaa kodintavaraa myyvissä lähikaupoisssa, alkaa ajatella, että mikään ei saisi maksaa kymppiäkään.

Ikean ulkopuolella parveilee paikallinen ilmiö: miehiä ja pakettiautoja keikkoja kärkkymässä.  Tarjoavat kuljetuspalvelua saman tien ja edullisesti. Itse raahasimme astiamme ja lakanamme sinisissä kasseissa metroon ja lopulta kotiin.

Seuraavat haasteet odottavat. Vuorossa on vakituisen leipäkaupan valinta, supermarketeihin tutustuminen, läheisen kauppahallin tarjonnan sisäistäminen ja mikä tärkeintä: jokaperjantaisen kantaravintolan löytäminen.

Takaisin Barcelonaan

Helle on hellittänyt, lämpötila on alle 30 astetta. Kaupunki palailee normaalielämään. Saavuimme syyskuun 3 pnä eli syyskauden ensimmäisenä työpäivänä Barcelonaan. Lupauksensa mukaisesti tuleva vuokraisäntämme oli meitä kentällä vastassa. Ja myös luvattu väliaikainen asumus odotti meitä.  Reipas yleistys tästä olisi: espanjalaisen sanaan voi luottaa! Ainakin siis tämän kyseisen Josén sanaan.

Josén parkettimiehet olivat aloittaneet työt 3.9., kuten muukin kaupunki. Varsinainen asuntomme on siis pian valmiina. Mutta ei tässä hätää. Väliaikainen asunto on tilava ja mukava ja sen kaikki ikkunat tarjoavat näkymäksi vieressä sijaitsevan Sagrada Familian! Katumme on kaunis kävelykatu, jolla nautimme heti saavuttuamme turistihintaiset oluet.

Illansuussa kävimme ystävämme Bénédicten luona kaivelemassa laatikoitamme, joita hän on sietänyt eteisessään koko kesän. Nyt pärjäämme varsinaiseen muuttoon asti. Bénédictellä oli talo täynnä ranskaa puhuvia vieraita, joten saimme touhuta laatikoiden kimpussa ihan keskenämme.

Ei yhtään harmittanut, että olin ennen lomia, tavaroita pakatessani, numeroinut laatikot ja kirjoittanut sisällöt muistiin melko yksityiskohtaisesti. Näinpä emme joutuneet avaamaan sellaisia laatikoita, joista emme mitään tarvinneet.

Myös viimevuotinen vuokraisäntämme oli palannut töihin ja poti normaaleja sekavuuden tunteita ensimmäisenä työpäivänään. Häneltä saimme hakea vanhaan osoitteeseen kertyneen vähäisen kirjepostin.

Ensimmäisen päivän iltana, päivällisen jälkeen kiersimme Sagrada Familian ennen kotiin paluuta ja nopeaa nukahtamista. Kirkon ympärillä oli paljon ihmisiä, jotka katselivat kirkkoa pitkään ja hartaasti, pää takakenossa. Isojakin valokuvauslaitteistoja oli käytössä. Yövalaistuksessa yksityiskohdat näkyvät hienommin kuin päivällä.

Ensimmäisen aamun auringossa kirkko oli taas eri tavalla upea.

Hellettä paossa

Kattoterassi tuntuu nyt kaukaiselta. Kuten kunnon barcelonalaiset, olemme jättäneet kaupungin kuuman kesän ajaksi. Me olemme Suomessa, ensin lomalla ja nyt jo taas työn touhussa. Jäähdyttely onnistui aluksi hyvinkin, kun aloittelimme veneilyä asian- ja säänmukaisesti kolmikerrospukeutuneina. Mutta sittemmin lämpöä ja aurinkoa on riittänyt, vaikkei sentään helteeksi asti.

Jo heinäkuussa Barcelona alkaa tyhjentyä, kun koululaiset vapautuvat kouluista ja perheet hakeutuvat rannoille ja vuorille. Viimeistään elokuussa kaupungissa on enää turisteja ja heitä palvelevia yrityksiä. Kuulimme, että myös remonttimiehet toimivat elokuussa, koska perheet ovat poissa tieltä remontoitavista asunnoista.

Meille syksyksi luvattu vuokra-asuntokin on nyt kesällä ollut remontissa. Vuokraisäntä on pitänyt meitä ajan tasalla. Lämpöä nostaa nyt tuorein tieto, että lattian laittajat eivät olekaan suostuneet työskentelemään elokuussa. Espanjan talous- ja työllisyystilanteen valossa tämä tuntuu oudolta.

Tämän jatkokertomuksen seuraavissa jaksoissa kerron, asummeko (a) vastaremontoidussa asunnossa, jossa sittenkin on jo uusi lattia, (b) vastaremontoidussa asunnossa, jossa on vanha lattia, (c) väliaikaisessa asunnossa odottelemassa lattian laittoa, (d) emme missään, vai (e) jossain muualla.