Työmatkalla ihanassa matkailukohteessa

Suomalaisen asiakkaani puolesta pyörin Barcelonassa ja muualla Kataloniassa tutustumassa matkailua edistäviin, tutkiviin ja kouluttaviin organisaatioihin. Viimeksi tein ihan huviksi kelpaavan retken Gironaan, täältä hiukan pohjoiseen. Sinne pääsee nopealla AVE-junalla alle 40 minuutissa. Kyyti on sileä ja mukava, liiankin nopea ihmiselle, jolla on hyvä kirja mukana. Kaupunki sijaitsee sisämaassa, ei nyt ihan vuoristossa mutta ylängöllä.

Keskiaikainen keskusta on komeasti rinteessä. Portaikkoja piisaa, ja ylhäällä näköalat palkitsevat. Tiettävästi hyviä ravintoloita olisi, mutta ehdin vain nielaista mehulasillisen ylhäällä rinteessä yliopiston nurkilla.

Katedraali on toinen kiipeämiskohde. Tällä kertaa sen ympärillä hyöri taiteilijanalkuja luonnoslehtiöineen ja lyijykynineen.

Työkokoukseni oli Costa Bravan alueen turismiorganisaatiossa. Heillä on riemastuttavan käytännöllinen, asiakas- ja bisneslähtöinen toimintatapa, josta asiakkaani projektissa toivottavasti päästään ottamaan oppia. Nettisivut, joiden sisältö on matkailijoiden tuottamaa, ovat ilo silmälle:

www.costabrava.org

Sen jo tiesinkin, että Costa Bravan rannikko jylhine kivikkoineen ja pienine hiekkarantoineen on suosikkimaisemaani. Cadaquesista olen jo kirjoitellut näitä blogijuttua aikaisemmin.

Baskin kieli eli euskara ja Aleksis Kivi

Sain vuosi sitten lahjaksi ison kassillisen espanjankielistä kaunokirjallisuutta. Olen edennyt aika hienosti, vaikka vielä on lukemattomiakin kirjoja hyllyssä odottamassa. Suuri suosikkini on baskikirjailija Bernando Atxaga, jonka kuuluisan teoksen Obabakoak luin espanjaksi.

Kirja koostuu tarinoista, jotka jotenkin liittyvät Obaba-nimiseen kylään ja joskus toisiinsa. Kaikki tarinat ovat mukaansatempaavia, jännittäviä ja yllättäviä. Tilanne ja henkilöt ovat jotenkin outoja tai äärimmäisiä, mutta kuitenkin kovin uskottavia. Palkitsevinta on se, että huikaisevan tarkka ja sävykäs ilmaisu on saatu aikaan selkeillä lauseilla, joita tällainen harjoittelijakin ymmärtää, kunhan silloin tällöin tarkistaa jonkin sanan käännöksen. Lukija tuntee itsensä sivu sivulta fiksummaksi.

Kirja on vuodelta 1988, ja kirjailija aloitti uransa 1970-luvulla. Tuolloin baskinkielistä kaunokirjallisuutta ei vielä ollut ylen määrin. Kielikään ei aina tuntunut riittävästi taipuvan kirjallisen ilmaisun tarpeisiin, kertoo kirjailija kirjan lopussa omaelämäkerrallisessa kappaleessa. Kirjan yksi tarina sisältää hyvin harkittuja ohjeita onnistuneelle plagioinnille, jotta voitaisiin nopeasti tuottaa paljon kirjoja tällä kielellä. Tarina on mainio, ja ohjeet vaikuttavat käyttökelpoisilta.

Äskettäin, Obabakoakin vielä oleillessa yöpöydälläni, näin kirjakaupan uutuushyllyssä teoksen Los siete hermanos eli Seitsemän veljestä. Aleksis Kiven aikaan suomen kieli oli ollut kirjallisenakin olemassa jo muutaman sata vuotta, mutta kaunokirjallisuutta ei suomeksi liiemmin ollut. Niinpä Kivi ja eräät aikalaiset ryhtyivät toimeen: tehdään suomenkielinen kaunokirjallisuus. Niinhän se käy.

La Casita Mágica

Tämä yhteiskunta tarjoaisi paljonkin pohdittavaa: Katalonian itsenäisyyspyrkimysten tragikoomiset vaiheet, Caja Madridin johtajien törsäykset laittomalla rahalla samalla kun pankki ajoi itsensä konkurssiin virallisella puolella, Ebola; ja kaikkien näiden merkitys ja mahdolliset seuraamukset poliittisen järjestelmän ja siihen kohdistuvan luottamuksen kannalta. Mutta antaapa olla.

Pääsin eilen vierailemaan kiehtovaan pikku taloon, kiehtovan taiteilijapariskunnan luo. Harmaatukkaiset, peikkomaiset Joan Serinyà ja Gemma Font asuvat ja työskentelevät Joanin isovanhemmilta perityssä mökissä melkein taivaassa, Hortan kaupunginosan reunamilla, josta avautuu näkymä merelle asti. He viljelevät puutarhaansa ja keräävät parin kanan luomumunat munakkaita varten. 

 

Joan luo mosaiikkeja ja mosaiikkipintaisia veistoksia ja esineitä. Teoksissa näkyy Gaudín ja muutenkin modernista-vaiheen vaikutus. Magritte tulee mieleen peilien käytöstä, peileistä avautuu uusi ulottuvuus ja yllätys. Gemma tekee satukirjojen kuvituksia ja satumaisia kortteja, ja työstää myös Joanin äidin Lulin tekemiä kukkatauluja, siis kukista tehtyjä tauluja.

Mosaiikkeja on talossa joka paikassa: Ulko-oven vieressä, ikkunan yläpuolella, terassin lattialla, porrasaskelmissa, pienessä uima-altaassa, penkkeinä, kaiteina ja irrallisina teoksina.

Molemmat myyvät mielellään teoksiaan. Esimerkiksi tekeillä olevaan persoonalliseen kivitaloon suosittelisin mosaiikkityötä pation kaunistukseksi. Tai uima-altaaseen!

Joan:

http://joanserinya.blogspot.com.es/

Gemma:

http://elpetitcaracol.blogspot.com.es/

gemma4125@gmail.com

Lulin teokset:

www.etsy.com/shop/TheLittleMagicHouse

He ottavat myös mielellään vastaan pieniä vierailijaryhmiä ja toivovat pientä maksua. Meidän ryhmämme maksoi 5 €/henkilö.

Lisää tietoja ja kuvia ystäväni Catherinen verkkosivuilla:
http://www.streets-of-barcelona.com/an-enchanted-garden-in-barcelona/

Kesäinen lokakuun viikonloppu Penedèsissä

Alkusyksyn hulinan jälkeen emme jaksaneet suunnitella viikonloppuretkeä kunnolla. Tartuimme Guia del Turismo de Vino –opaskirjaan vasta torstai-iltana ja katsoimme, mitkä Katalonian kahdestatoista Denominación de Origen –viinialueesta ovat vielä bongaamatta. Ehkä viininkorjuuaika vaikuttaa, mutta ei ollut sijaa niissä eri viinialueiden majataloissa, joihin ensin pyrimme internetissä.

Päädyimme Penedèsiin, joka on suurin ja merkittävin Katalonian viinialueista, ja jonka alueella on myös cavan tuotannon keskus. Alueen läpi olemme ajelleet monet kerrat, koska se on matkan varrella länteen tai etelään lähdettäessä. Nyt piti hiukan syventyä.

Houkutteleva pieni aivan maaseudulla oleva hotelli lupasi perjantaina, että saisimme huoneen lauantaiksi ja sen varasimme. Matka olisi niin lyhyt, että lauantaina ensin nukuttiin rauhassa, sitten pakattiin ja lopulta päästiin liikkeelle pieniä, kauniita, kiharaisia teitä pitkin. Paikan piti olla Vilobí del Penedèsin pikkukaupungin lähistöllä. GPS johdatti hotellin antaman osoitteen perusteella keskelle risteystä kaupungin ulkopuolella. Soiteltiin hotelliin ja selviteltiin, saatiin koordinaatit, joiden perusteella päästiin taas risteykseen, mutta lähemmäs kohdetta. Sieltä jo naapuri neuvoi oikealle tielle.

Cal Ruget Biohotel on tehty vanhaan, tyypilliseen, loivakattoiseen maalaistaloon, jonka alakerrassa aikoinaan asuivat eläimet, isäntäväen majaillessa yläkerrassa. Saksalais-espanjalainen pariskunta kunnosti paikan ja on pitänyt hotellia jo kuusi vuotta. Kaikki on kaunista ja kodikasta. Ruoka-aineet ja viini hankitaan lähialueilta, luomutiloilta. Oma puutarha tuottaa osan kasviksista, ja muutaman oman kanan munista saadaan aamiaiskokkelit. (Kuva)

Majoituimme uima-altaan äärellä olevaan piharakennukseen ja lähdimme kävelylle viinitarhojen keskelle. Käsillä olevat kartat olivat tarkoitukseen surkeita, mutta tien varrella siellä täällä olevien karttojen avulla saimme itsemme ajoittain paikallistetuksi ja jatkoimme eksyilyä suunnilleen oikeaan suuntaan, turvallisesti oliivipuiden ja viiniköynnösten tuntumassa. Kahdeksan kilometrin matka venyi usealla kilometrillä, mutta sittenhän olut maistui ulkosalla. (Kuva)

Isäntä itse kokkasi päivällisen, ja rouva tarjoili. Kesäkurpitsarisotto oli taivaallisen hyvä, ja pääruokana pihvi sinappikastikkeessa samoin. Paikallista viiniä tietenkin.

Maaseudun hiljaisuudessa oli tarkoitus nukkua sikeästi ja pitkään. Mutta sattuipa kohdalle väkevin ukonilma, mitä olemme kokeneet. Taivas leiskui valoisana, ja jatkuva jyrinä voimistui ajoittain entisestään. Rankkasadekin yltyi vedenpaisumukseksi.

Siinä ihmetellessämme havaitsimme lattialla lätäkön. Vesi ilmeisesti nousi ylämäen puolelta miltei lattiaan asti yltävien ikkunoiden alareunassa olevista tuuletusaukoista sisään. Kasseja purkamaan, märkiä vaatteita levittelemään, pyyhkeitä lattialle.

Ja takaisin nukkumaan, aamiaiselle nousimme aivan viime tipassa. Aurinko paistoi kesäisenä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Isännälle raportoimme lätäköstä. ”Ei se mitään, se on hyvää vettä!”. (Kuva)

Tuoreet leivät, kypsät juustot, kotitekoiset hillot ja jo mainittu munakokkeli sekä loistavan hyvä kahvi elvyttivät meidät uuteen päivään. Saimme vinkit muutamasta viini- ja turismikohteesta.

Kävimme Parés Baltà –tilan myymälässä ja ostimme pari hyvää valkoviiniä kalan kanssa nautittavaksi ja uteliaisuudesta oikein tumman roséviinin. Alkossa on tämän tilan cavaa, ja sitä tarjosimme Tyrsky-yrityksemme avajaisissa maaliskuussa.

Seuraava kohde oli sunnuntaina kiinni, joten muita viinejä ei kertynyt mukaan. Menimme turisteina Castellet-pikkukaupunkiin, jonka huipulla on vanha linna. Siisti nätti pääkatu vie linnalle, ja väkeä kulkee molempiin suuntiin. Puolivälissä on kahvila. Paikka on pienen järven rannalla, ja monet ottavat innokkaasti kuvia maisemasta. Suomalainen ei tästä järvimaisemasta sekoa. (Kuva)

Lounasvoileivät nautimme rantakaupungissa: Vilanova i la Geltrú. (Kuva) Kalaravintoloita riittää rantakadulla, ja kalasatama on ihan huvivenesataman vieressä (Kuva). Hiekkarantoja on satamien molemmin puolin (Kuva).

Äänestääkö, ja muita media-aiheita Barcelonassa

Lähipäivinä ratkeaa, äänestääkö Katalonia 9.11. haluistaan itsenäistyä. Kansanäänestystä on puuhattu jo pitkään. Espanjan parlamentti kuitenkin kieltäytyi sitä sallimasta, joten äänestyshanke on perustuslain vastainen.

Leveä mutta ohut rintama, joka koostuu muista kuin isoimmista puolueista, on vieläkin äänestyksen puolella. Käytännössä tällaisen kielletyn vaalin järjestäminen asiallisessa järjestyksessä olisi hankalaa, koska sen pitäisi perustua kuntien vaalikalustoon valtakunnallisen ollessa saavuttamattomissa.

Nyt näyttää siltä, että asia hiipuu hissuksiin ja peruutetaan (tai varmaankin lykätään parempaan ajankohtaan). Debattia on kuitenkin tullut seuratuksi, ja erityisen näkyvää on ollut debatin puute. Madrid sanoo: ”ette saa” ja Katalonia sanoo: ”tehdään kuitenkin”. Mitään kunnollista keskustelua eri vaihtoehtojen eduista  ja haitoista, uhista ja mahdollisuuksista, seuraamuksista ja ratkaistavista asioista ei ole käyty.

Kahvipöydistä ja taksinkuljettajilta kuulee viestiä, että itsenäisyyden vastustajat pysyvät hyvin hiljaa, koska naapuri paheksuisivat. Toisaalta 11.9. pidetty kelta-punaraidallinen, v-kirjaimen muotoinen mielenosoitus Barcelonan pääkaduilla oli iloisuudessaan, rauhallisuudessaan ja järjestelmällisyydessään huikea näyttö.

Toinen kestoasia mediassa on turismin rasittavat piirteet. Varsinkin Barcelonetan kaupunginosassa on erittäin runsaasti turisteille vuokrattavia asuntoja, sekä laillisia että laittomia. Turistit kunnostautuvat meluamalla ja örveltämällä, ja lisäksi aiheuttavat kuppiloiden hintojen nousua ja muuta häiriötä paikallisten vaivaksi. Nyt on tekeillä jonkinlainen suunnitelma, jonka avulla turismi pysyisi sellaisessa muodossa, jonka kanssa asukkaat jaksavat elää.

Kolmas viime viikonlopun pääuutisista koskee Kiinan juhlapäivää 11.10. Tämän päivän ympärillä varakkaat kiinalaiset matkustavat ulkomaille. Monet pitävät erityisesti ostosmatkoista. Barcelonan lähellä on La Roca Village, outlet-kylä, joka on yksi tärkeistä ostosmatkojen kohteista. Merkkikaupat ovat siellä hyvässä järjestyksessä, eikä mitään turhia nähtävyyksiä ole kierroksen häiriönä. Siellä vietetään nyt ”kultaista viikkoa” kahden viikon ajan. Myyjiä on koulutettu käyttäytymään ja tervehtimään, hiukan sanastoakin treenataan. Monet asiakkaat aloittavat kierroksen matkalaukkumyymälästä ja ostavat pyörällisen laukun. Se täytetään kierroksella, ja sitten palataan lopuksi laukkumyymälään pienempiä esineitä katsomaan. Tällaisella viikon ostosreissulla menee 5000- 10.000 euroa. Vuonna 2013 kiinalaisten matkailijoiden määrä Espanjassa kasvoi 41 % eli 250.000 matkailijalla.

Kesäkauden päätös muualla Espanjassa

Syksy Barcelonassa on käynnistynyt helteisissä säissä ja työn touhussa niin, että kesäkauden päättänyt viikon kierros Espanjassa on jäänyt odottamaan raportoimistaan. Työkiireiden keskellä matka jäi myös etukäteen suunnittelematta. Sentään tuli tehdyksi.

Päätimme lähteä katsomaan possun eli jamónin kasvuseutuja. Toinen tavoite oli hankkiutua pois rannikolta, jolla olemme enemmän liikkuneet. Yksi sopiva kohde on Extremadura, Madridin ja Portugalin välinen alue, josta emme valmiiksi tienneet mitään. Viiniturismikirjamme kuitenkin tiesi, että kyseessä on merkittävä viinialue. Meri on pitkällä vuorten takana, katsoipa mihin suuntaan tahansa. Matkavalmistelut huipentuivat ensimmäisen yöpymispaikan varaamiseen.

Kauas on pitkä matka. Ensimmäinen yöpyminen oli Calatayudissa, Aragonin puolella.  Suurimman osan matkaa oli kuivaa, sitten vielä kuivempaa, ja melko tasaista. El Sistema Iberico ylitetään ennen Calatayudia, ja päästään kumpuilevaan, mukavan mutkaiseen ajomaastoon, katsomaan vaihtelevia puutarhamaisemia.

Calatayud on oman pikku viinialueensa keskus. Jo muinaiset foinikialaiset, puhumattakaan kreikkalaisista ja roomalaisista, kehittivät alueen viinintuotantoa. Aivan viime aikoina kyseinen D.O. on kehittynyt huimasti. Garnacha on tärkeä rypäle. (Kuvassa näkymä hotellin ikkunasta.)

Michelinin kahveleihin voi luottaa: päivällinen Bílbilis-ravintolassa oli herkullinen ja edullinen. Paikka oli maailman tylsimmässä kerrostalon alakerrassa, eli ilman opaskirjaa sinne ei olisi horjahdettu. Paikalliset näyttivät tietävän ravintolan herkut.

Ávilan vanha kaupunki (muistattehan Pyhän Teresan) on mahtavien, hyväkuntoisten muurien ympäröimä maailmanperintökohde, Espanjan korkeimmalla sijaitseva provinssipääkaupunki. Lähes 30 asteen helle tuntuu kuivassa ja korkealla aivan raikkaalta. José Parienten verdejo-viini läheiseltä Ruedan alueelta maistui bacalaon kanssa.

Mérida on merkittävä roomalaiskaupunki. Siellä on hyvin säilyneet amfi- ja muu teatteri, jotka kävimme tunnollisesti katsomassa. Muitakin roomalaiskohteita on, mutta rajansa kaikella, varsinkin huikeassa helteessä. Jamónin lähestyminen alkoi: otimme päivälliseksi ison lautasellisen kinkkua eikä paljon muuta.

Yksi epämääräisistä matkasuunnitelmistamme koski vaelluksia. Tukevat kengät kulkivat mukana laukussa. Méridassa notkuimme parissakin turisti-infossa ja saimme lopulta kirjasen seudun luonnonpuistoista ja kartan lähimmän puiston reiteistä. Nämä eivät tulleet vastaan tavanomaisella nettityöskentelyllä.

Parque Natural de Cornalvo löytyi. Kartassa on muutama ”i”, mutta infoa oli saatavilla ihan muualla: hiljainen talo nimeltä Centro de Interpretación de Cornalvo. Iloinen opassetä piristyi, kun kävimme uneliaana päivänä kyselemässä.

Viitoitus on kuin suomalaisesta kirkonkylästä. Pitkällisen pyörimisen jälkeen löysimme halutun polun pään. Kiersimme järven Embalso de Cornalvo. Lintujen yms ohessa tärkeä nähtävyys on roomalaisten rakentama nerokkaan yksinkertainen patosysteemi, jonka avulla hoidettiin Méridan vesihuolto.

Huomasimme olevamme keskellä kinkkumaata! Opastetaulut opettivat tunnistamaan kahdenlaiset tammet: Alcornoque, joka tuottaa korkkia, ja Encina, joka tuottaa possujen herkkutammenterhoja! Molempien lehdet ovat erilaisia kuin meikäläisten tammien. Näimme laajoja, aidattuja alueita täynnä herkkuterhotammia. Vain possut puuttuivat, mutta ne ovatkin nyt muualla odottamassa tehojen kypsymistä ja putoamista.

Castilla la Mancha on Espanjan varsinaista ydintä. Alueella on useita pienempiä viinialueita. Poikkesimme lounassämpylälle Méntridan pikkukaupunkiin. Kaupunki tarjoaa vuotuisessa juhlassa keskusaukiolla kaupunkilaisille viiniä hanasta (kuvat).

Toledo kohoaa jylhällä kukkulalla. Sokkeloinen vanha kaupunki vilisee monenkielisiä turisteja, kun muualla espanja oli lähes ainoa matkailijoidenkin kieli. Ennen Madridia hovia pidettiin mm. Toledossa. Matkan tässä vaiheessa alkoi jo Bella Napoli täytti tarpeen loistavasti.

tehdä mieli kunnon italialaista ruokaa.

Kuninkaallisten kevätpalatsi on Aranjuezissa. Väriä ja loistoa on tolkuttomasti eri aikakausilta. Kunnon katalonialaisina emme edes houkuttuneet ostamaan mitään lahjamyymälän tyylikkäistä rojalistiesineistä.

Cuenca on taas yksi jyrkällä mäellä sijaitseva vanha kaupunki. Olin nähnyt siitä kuvia lukiolaisena, kun kävin espanjan alkeiskurssilla huvikseni. Mieleen jäi hieno modernin taiteen museo jyrkänteen reunalla ”riippuvissa taloissa”. Olin suositellut tutuille kaupunkia matkakohteeksi. Nyt pääsin sinne lopulta itsekin! Riippuvat talot löytyivät, samoin Abstraktin taiteen museo, joka keskittyy espanjan 1960- ja 70-lukujen taiteeseen. Museo on todella hieno! Ikivanha talo on sisältä pelkistetyn moderni ja koostuu lukuisista pienistä, selvästi toisiaan seuraavista saleista, joissa teokset ovat upeasti esillä.

Cuencan jälkeen vaihtelivat huikean kauniit metsä- ja peltomaisemat ja taantuvan näköiset pikkukaupungit. Don Quijoten tuulimyllyt ovat tällä seudulla, ja joitakin on vielä pystyssä. Niiden lisäksi on Euroopan suurin uusi tuulivoimala-alue.

Almansassa on linnoituksen rauniot kukkulalla, sen juuressa pieni vanha kaupunki. (Kuvassa kaupungintalon sisäpiha.) Meneillään oli keskiaikamarkkinat. Yleisö näytti pukeutuneen parhaimpiinsa ja tungos oli vaikuttava. Matka huipentui gourmet-ravintola Maralbaan. Ruoat olivat mielikuvituksellisia, pieniä, herkullisia teoksia. Bacalaotahnaa vohvelitötterössä kylmän karpalokeiton kanssa, esimerkiksi.

Varaslähtö kevääseen

Teimme keväisen pikavisiitin Barcelonaan työasioissa, mutta eipä niistä tässä muuta kuin että hoidimme ne ja hyvä niin. Koska halusimme tavata mahdollisimman monia ystäviä ja kollegoita lyhyen oleskelun aikana, ravintoloita tuli kokeilluksi ja hyviksi todetuiksi.

Sunnuntai-ilta on haastava, koska useat ravintolat ovat silloin kiinni. Lähinnä kotia kaikki olivatkin. Parinkymmenen minuutin alamäkikävelyn ulottuvilla oli mukava Casa Fernandez, osoite Santaló 46. Tunnelma on rento ja ruoka makoisaa välimerentyyliä. Maanantaina oli vuorossa mielikkikaupunginosamme Grácia ja siellä italialaisen ystävän suosikkipaikka Pappa e Citti, osoite Encarnació 38. Paikka on todella pieni, joten varaus on välttämätön. Paikka erikoistuu ihaniin tuorepastoihin. Söimme tagliatellea mätikastikkeessa. Tiistai: toinen rento italialainen, mutta isompi, ja helpommin turistien löydettävissä, Eixamplen oikealla puolella ja yläreunassa. Lähipöydässä puhuttiinkin suomea. Paikan nimi on Ristorante Eden, ja osoite Provenca 332. Viimeisen illan paikka oli vaihteeksi espanjalaisempi La Pepita, Corsega 343, aika lähellä edellistä. Pieni, rento, moderni paikka, josta ei voi varata pöytää. Ei edes niin, että seurueesta kaksi saapuu ensin ja asettuu neljän hengen pöytään! Tulijoita riittää. Tarjolla on mukavia pikkupaloja ja voileipiä, joilla kyllä elää hyvinkin.

Pääsin myös turistiretkelle loistavan naisverkostoni kanssa. Kohteena oli runsaan puolen tunnin junamatkan päässä sijaitseva Sitges. Kaupunki on kuuluisa viehättävästä vanhasta kaupungista, hienosta hiekkarannastaan, mukavista ravintoloista, vilkkaasta yöelämästä, jo perinteisestä homoystävällisyydestä ja lähiseutua korkeammista hinnoista. Retkemme kohteena oli Ruta de los Americanos, eli tutustuminen Kuubaan lähteneiden ja sieltä rikkaina palanneiden kaupunkilaisten taloihin ja vaikutuksiin paikkakunnan elämään.

Kun kuuluisa Filoxera-tuholainen tuhosi viininviljelyn ja vei elinkeinon myös Sitgesin viljelijöiltä, monet lähtivät uusien mahdollisuuksien vetämänä Amerikkaan, eli Kuubaan, joka oli Espanjan siirtomaa. Paluumuutto ajoittui Kuuban itsenäistymiseen Espanjasta. Rikastuneet miehet ja heidän kuubalaiset vaimonsa asettuivat Sitgesiin ja rakennuttivat ökyrikkaita palatseja kaupungin parhaille paikoille. Ajankohta oli modernista-tyylin aikaa, eli Gaudín aikalaisten koristeellisen, mielikuvituksellisen, eri tyylien aineksia yhdistävän arkkitehtuurin aikaa. (kuvia)

Taloissa on torneja, erkkereitä, lyijylasi-ikkunoita, takorautakaiteita, puukoristeita ja mosaiikkeja ja niiden takana on puutarha. Tyypillisesti kadun puolella, katutasossa sijaitsi emännän hoitama kauppa tai muu liike. Puutarhan puolella oli perheen oleskelutiloja. Perheen huoneet olivat seuraavassa, ns. pääkerroksessa. Ylimpänä olivat palvelijoiden huoneet.

Aikaisemmin Sitgesin rakennustyyli oli ollut hillitty ja yhdenmukainen. Kalastajien valkoisia taloja rajasi maan tasossa sininen maaliraita, maanviljelijöillä ruskea raita. Uudet talot eivät ollenkaan yrittäneet istua kaupunkikuvaan. Tarkoitus olikin näyttää, että Amerikoissa on käyty rikastumassa. Oppaamme kertoi, että kadun päälle ulottuva pääkerroksen erkkeri merkitsi korkeampaa kiinteistöverotusta. Siinäpä olikin tärkein syy erkkereille, näkevätpä muutkin, että ei ole tarpeen pihistellä. Muita tarkoituksia erkkereille olivat parempi näkyvyys kadulle ja parempi näkyvyys kadulta. Tulokkaat pöllyttivät monella tavalla kaupungin kaavoihin asettunutta elämää.

Nykyisin nämä talot ovat yleensä hotelleja, hienoja ja yksilöllisiä, mutta vain kahden tähden hotelleja. Tähtiä ei kerry enempää, jos hissiä ei ole ja muitakin mukavuuksia on joskus vaikea järjestää. Hotellit ovat aina täynnä, eikä halpalomia kannata suunnitella niiden varaan.