perjantai 30. joulukuuta 2016

Hasta la proxima!


Barcelona on jo saanut pärjätä puolitoista viikkoa ilman meitä. Lopputoimet olivat enemmän mutkikkaita kuin raskaita. Nettiliittymän irtisanominen vaati lopulta yhteensä neljä soittoa ja kaksi käyntiä. Soitoissa paljastui aina vain asia kerrallaan, joten viisastuneena piti palata asiaan yhä uudelleen. Mieheni puhelinliittymästä päästiin kevyemmin, ilman uutta soittoa, linkkejä sähköpostiin tai koodeja: noin viikkoa ennen muuttopäivää puhelin ei enää toiminutkaan. Chattitiedustelussa selvisi, että irtisanominen on nyt sitten hoidettu. Pankissa piti istua hyvä tovi – taisi jäädä alle tunnin kuitenkin - ilmoittamassa suomalaista puhelinnumeroa tilisiirtojen tekstiviestivarmennuksia varten, ja molempien meistä ihan itse.

Jätimme toiveikkaasti hiukan tavaraa ystävämme autotalliin. Siis melkein 20 pahvilaatikkoa, jotka hämmästyttävästi saatiin kuljetetuksi kahdella henkilöautolla ja pakatuksi varastohyllyn ylähyllyn päälle. Laatikot on numeroitu, ja tavaroista on excel-lista, johon on merkitty laatikon numerot.  Tarkoitus on vielä palata ensi syksyksi.

Luovuimme kuitenkin lopullisesti pitkäaikaisesta vuokra-asunnostamme, joka piti tyhjentää (onneksi kuitenkin vuokraisännän hankkimat huonekalut saivat jäädä paikalleen). Tavaran varastoinnin lisäksi käytössä oli koko kirjo: tavaraa myytiin, lahjoitettiin ja laitettiin roskikseen – eikun kierrätettiin asianmukaisesti neljään perussäiliöön ja vielä sähköromut, epäilyttävät nesteet ja vanhentuneet lääkkeet erikseen, kiertävään keräyskonttiin.

Osan tavarasta, lähinnä kuppeja, laseja, kattiloita, kahveleita yms osti tuttu nainen verkostostani. Hän varustaa vuokrattavaksi asuntoa, jota parhaillaan remontoi. Tarjosimme Wallapop-nimisen sovelluksen kautta myyntiin telkkaria, patjoja, terassipöytää, kylppärin lämppäriä, lautasia, pölynimuria. Sovellus on näppärä, ja tavoittaa samalla seudulla asuvat, joten noutokin on yleensä helppo järjestää.

Tiedustelut ja vastaukset jäivät kuitenkin pilveen roikkumaan. Oikein hintojakin sovittiin ja noutoaikoja järjesteltiin, mutta loppujen lopuksi vain yksi kauppa toteutui.

Selvittelin verkostostani hyväntekeväisyysjärjestöjä, jotka voisivat noutaa loput tavarat. Järjestöjen tavoittelu oli yhtä näppärää kuin viestimien irtisanomiset: viestejä, soittoja, väärinymmärryksiä. Lopulta kuitenkin patjat kelpasivat yhdelle ja pienemmät tavarat toiselle. Loppusiivouksen takia imurista voitiin luopua vasta viimeisen päivän iltapäivällä, mutta ihmeeksemme noutaja tuli minuutilleen sovittuna aikana. Kipitimme rankkasateessa tavarat autoon, helpottuneina.

Kun paistinpannu oli viimeistä iltaa kotona, paistoin suurta herkkuamme lubina-kalaa ja laitoin hyvän salaatin. Pitkään jääkaapissa unohduksissa odotellut valkoviini saatiin samalla käsitellyksi asianmukaisesti. Päivällä kauppahallissa hyvästelin kalakauppiaan ja vihanneskauppiaan, joiden tuotteita olin ostanut viikoittain. Haikeaa.

Loput illat pitikin syödä ulkona. Viimeistä iltaa juhlimme aivan talomme takana olevalla mäellä, kauniin pikku aukion reunalla olevassa viihtyisässä ravintolassa NOW eli Not Only Wine. Valitsimme valmiin menun, joka koostui kuudesta pikkuannoksesta ja niihin sovitetuista viinintilkoista. Tarjoilija esitteli haltioissaan kutakin yhdistelmää. Ihanaa.

 Viimeisen yön vietimme läheisessä hotellissa. Siivoojalla riitti varmaan ihmettelemistä, kun löysi roskikseen lastaamani kulahtaneet muuttokamppeet ja loppuun käytetyt kengät ja vielä rikkinäisen yöpaidankin. Kapusimme taksiin siisteinä ja lähes seesteisinä.