Muuttoja ja muutoksia

Paikallinen naisverkosto Barcelona Women’s Network kokoontui viikolla ensimmäistä kertaa lomien jälkeen. Poskisuukkoja, kuulumisia. Useita uusia vauvoja. Uusia jäseniä, jotka ovat olleet Barcelonassa kolme viikkoa, kuusi viikkoa. Ja lähtijöitä, jotka valmistautuvat hyvästelemään täkäläisen elämänsä.

Täällä on muutamaa lajia ulkomaalaisia. On niitä, jotka menivät naimisiin täkäläisen miehen kanssa ja päätyivät tänne. He eivät ole lähdössä minnekään.

On niitä, jotka ovat täällä miehensä työn takia. Nämä miehet ovat yleensä töissä monikansallisissa yrityksissä. He ovat täällä sen aikaa kun komennus kestää, ja perheet viihtyvät paremmin tai huonommin. Yleensä paremmin.

Komennukset ja niiden katkot ovat usein arvaamattomia, joten joustavuutta ja järjestelykykyä tarvitaan koko perheeltä. Esimerkiksi Jennifer kertoi perheensä olevan muuttamassa Yhdysvaltoihin, koska miehen työ täällä päättyy.  Se on kuitenkin vielä epäselvää, muutetaanko Kaliforniaan vai New Yorkiin. Onneksi Jenniferin vanhempien luo Kaliforniaan voi muuttaa ensin, ja sitten katsoa, mihin muuttokuorma lopulta kuljetetaan.

Muutto on edessä parin viikon kuluttua. Nyt eletään koulujen lukukauden alkua. Jennifer ei vielä tiedä edes osavaltion tarkkuudella, mistä etsisi lapsilleen koulun, tai mistä taloa aletaan katsoa. Hyvästelimme Jenniferin ja toivotimme kaikkea hyvää uuteen elämänvaiheeseen, ja kestävyyttä siirtymävaiheen ponnistuksiin.

Täällä on välivuoden (tai useamman) viettäjiä, kuten Jane. En kehdannut kuulustella, mille perustuu Janen perheen talous. Jane, mies ja jokunen kouluikäinen lapsi olivat tulleet tänne Amerikasta avartamaan maailmankuvaansa. Mitäkö Janen mies tekee? No hän on viime vuodet ollut koti-isä. Janen työ jäi Amerikkaan. Säästöjä, perintö?

Monet tulevat myytyään yrityksen ja seuraavan aloittamista miettiessään, kuten Maryn perhe. Maryn naapurit, joita en ole tavannut, ovat Islannista. He tulivat tänne lomalle ja päättivätkin sitten jäädä. Heitä oli kotona Islannissa huolestuttanut viiden lapsensa koulutus. Monikaan ei pitäisi Kataloniaa ratkaisuna näihin huoliin, mutta mikäs siinä. Vuokrataan asunto ja laitetaan lapset kouluun. Milläkö varoilla? Ilmeisesti vanhemmat olivat myyneet jotain ja sijoittaneet johonkin, ja näin on taas talous kunnossa vuosiksi eteenpäin.

Sitten on vielä elämänlaadun tavoittelijoita. He ovat usein kotoisin sateisilta seuduilta kuten Englannista tai Alankomaista, tai rasittavista suurkaupungeista kuten Lontoosta tai Pariisista. Tai he ovat tympääntyneet työhönsä. He muuttavat tänne yksin tai puolison kanssa ja alkavat kehitellä itselleen aikaisempaa iloisempaa elantoa. Monet opiskelevat terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita ja tarjoavat sitten palveluja: joogan tai pilateksen ohjausta, akupunktiota, hierontaa. Toiset kehittävät taiteellisuuteensa perustuvia tuotteita: rakennusten yksityiskohtien ja mosaiikkien valokuvia postikorteiksi, remonteissa poistettuja kuviollisia lattialaattoja pöydiksi ja pannunalusiksi.

Jotkut menestyvät mukavasti ja laajentavatkin liiketoimintaansa. Useita on viime vuosien lama koetellut, koska kuluttajat karsivat menojaan ja varovat ostamasta juuri mitään. Catherine ilmoitti surullisena, että hän ja hänen miehensä ovat päättäneet muuttaa vuodenvaihteessa Englantiin, koska täältä ei miehelle löydy töitä eikä Catherinelle riittävästi asiakkaita. He ovat asuneet täällä kymmenkunta vuotta ja ovat ajatelleet asettuneensa tänne pysyvästi. Alkaa siis pitkä jäähyväisten syksy.

Tarragona: roomalaisen maakunnan pääkaupunki

Palailimme viikonloppuna kumpikin tihkusateisista, koleista työmatkakohteistamme, minä Brysselistä, puoliso Lillestä.  Sunnuntaina myös Barcelona oli harmaa ja sateinen. Mutta mepä menimmekin retkelle Tarragonaan. Jo matkalla auringonpaiste voitti.

Idyllinen pikku Tarragona (wikipedia tiesi, että vuonna 2005 siellä oli runsaat 128 tuhatta asukasta, tai kolminkertainen määrä, jos esikaupungit lasketaan mukaan) oli Rooman vallan aikana laajan maakunnan, Hispania Tarraconensis, mahtava pääkaupunki. Tuolloin Barcelona oli siihen verrattuna pikkukylä. Roomalaisaika näkyy kaupungissa ilman museovierailuitakin. Rannassa on amfiteatteria iso pala jäljellä (kuva). Ylempänä kaupungissa on muurinpätkää ja palatsinpalasta.

Kaupunki on myös keskiaikainen. Kapeat kujat ja viihtyisät aukiot ovat peräisin tuolta ajalta, samoin romaanis-goottilainen katedraali. Katedraali oli käydessämme suljettu, ja sen edestä siivottiin juhlien jälkiä ja olutkojuja (kuva).  Kaupungin toisessa kolkassa aukiolla oli pitkiä pöytiä, joiden ääressä ruokaili joukkueittain punaisiin, vihreisiin ja sinisiin paitoihin pukeutuneita seurueita (kuva). Joukkueet olivat ilmeisesti kilpailleet kastellien, ihmistornien rakentamisessa, joka on Katalonian vahvana elävä perinneurheilu. Päätösseremonioita säesti väkevä rummutus.

 

Kataloniassa pidetään mielellään esillä lippuja. Yleisin on Katalonian lippu, jossa on kapeita punaisia ja keltaisia raitoja. Kaupungeilla on myös lippunsa. Barcelonan lippua näkee vain virallisissa rakennuksissa, mutta Tarragonan kihararaitainen punakeltainen lippu oli monin paikoin esillä.  Itse asiassa oletan, että kyseessä on kaupungin lippu, vaikka on muitakin mahdollisuuksia kuten maakunta.

Virallisissa lipuissa on vain punaista ja keltaista. Kuvassa näkyvä sininen kolmio, jossa on yksi valkoinen tähti, ei viittaa Teksasiin. Sillä ilmaistaan Katalonian itsenäisyyden kannatusta.

Kotimatkaa teimme pitkän kaavan mukaan, ensin suoraan pohjoiseen Igualadaan ja sieltä kiharaista vuoristotietä eteenpäin.  Jo alhaalta paistava aurinko valaisi tieltä näkyvät metsät, pellot, hedelmäpuutarhat ja viinitarhat pakahduttavan kauniiksi. Ihan yksin emme olleet kauniissa maailmassamme, jokunen pikku pakettiauto oli myös liikkeellä.

Barcelonaan vievällä valtaväylällä taas oli puoli kaupunkia palaamassa kotiin sunnuntairetkiltään. Hissuttelimme ruuhkassa ja ihailimme synkänmustaa sadepilveä suoraan edessäpäin.

ENTRE TODOS: Välittämistä kylän ja sosiaalisen median välimaastossa

Espanjassa riittää epätoivoisia tilanteita, kun työt loppuvat, turvaverkot rispaantuvat ja ongelmat kasaantuvat. Maa on suuri, ja työttömyysprosentti on yli 25. Sosiaaliturvaa on, mutta se ei ehdi eikä riitä kaikkiin hätiin.

Kulttuuriltaan katolisessa maassa on totuttu ajattelemaan, että ihmisten kuuluu auttaa niitä, joilla on vaikeuksia.  Siis suoraan, yksilöltä toiselle. Kerjäläisille annetaan lantteja luontevasti.

Vanhan kyläyhteisön ja uuden sosiaalisen median väliin asettuu keski-ikäinen televisio. Laitoin tapani mukaan silittäessäni telkkarin auki ottaakseni samalla espanjan kielikylpyä. Kohdalle sattui äskettäin uusi ohjelmasarja Entre Todos, eli kaikkien kesken. Ohjelmassa tavalliset ihmiset auttavat epätoivoiseen tilanteeseen joutuneita kanssaihmisiään.

Ohjelman juontaa supersympaattinen, lämpimästi hymyilevä vaalean punatukkainen nainen. Ilmeisesti ohjelmaan voivat ilmoittautua apua pyytämään ihmiset, jotka eivät keksi muutakaan konstia selviytyäkseen vaikeasta tilanteestaan. Ohjelman kuluessa tilanne esitellään ja käsitellään käyttäen lähikuvia ja liikuttavia esimerkkejä. Yksi pennitön pariskunta pyysi apua hankkiakseen lapsille koulutarvikkeet ja perheelle ruokaa sekä maksaakseen sähkölaskun. Pariskuntaa kuvattiin heidän kotonaan Teneriffalla, ja iso kuva oli koko ajan näkyvillä studion taustaseinällä.

Juontaja studiossa haastatteli näitä ihmisiä ja keskusteli lääkärin, juristin ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Apua tarjoavat ihmiset soittivat ohjelmaan. Juontaja haastatteli myös soittajat.

Soittajat olivat enimmäkseen itsekin vaatimattomasti eläviä: oli eläkeläinen, työtön, äskettäin asunnottomuuden kokenut ihminen jne. Kukin lupasi sata tai parisataa euroa, joku satasen kuussa vuoden ajan. Tuhannet eurot kertyivät ohjelman aikana, ja autettava pariskunta itki ja nauroi vuorotellen. Studioyleisö nousi taputtamaan aina kun uusi soittaja lupasi apua.

En tiedä, kenen neronleimaus tämä ohjelma on. Uskoisin, että se on hyvin suosittu. Ja uskoisin, että muutkin katsojat liikuttuvat. Hienoa, että henkilökohtaiselle auttamiselle on tällainen väylä.

Viiniretki Empordàan

Aina matkustusmahdollisuuden yllättäessä tartun Guía del Turismo del Vinoon, joka esittelee Espanjan lukuisat viinialueet matkailun kannalta. Kotialueellamme Kataloniassa on vajaat tusina erilaista viinialuetta, ja kauempana niitä on lisää. Viikonlopun kohteeksi valitsimme D.O. Empordàn, Figueresin kaupungista koilliseen levittyvän pienen alueen.

Kreikkalaiset toivat viininviljelyn ja –tuotannon tälle alueelle noin 2500 vuotta sitten. Roomalaiset myöhemmin levittivät asiaa muuallekin niemimaalle ja kaupallistivat toiminnan. Kirja kertoo kohteliain sanakääntein, että alueella ollaan vakaita, rauhallisia ja hitaita, ja että tämä pätee myös viinin tuotantoon.

Filoxera tuhosi alueen viiniköynnökset 1880-luvulla, ja kuten muuallakin Kataloniassa, katastrofista noustiin osuuskuntien avulla. Kohtelias kirja esittelee osuuskunnat alueen viinintuotannon tukipilareina, joiden avulla tuotannon määrä ja laatu varmistuu. Laatua toisaalta kuvataan suuria tunteita herättämättömäksi.

Yksityiset bodegat puolestaan ottavat riskejä ja kehittävät uudenlaisia viinejä, joista tietysti jotkut onnistuvat paremmin, jotkut huonommin. Viljeltyjen rypäleiden luettelo on vaikuttava: valkoinen ja punainen garnacha, lledoner, macabeu, xarel.lo, tempranillo, sekä tutummat chardonnay, cabernet sauvignon ja niin edelleen.

Ostimme Peraladan pikkukaupungissa kuuluisan Castillo Peraladan myymälästä jokusen pullon, joita emme ole vielä maistelleet. Museoonkin olisimme menneet, mutta se aukeaa vain tasatunnein, emmekä malttaneet odottaa. Samoilla kulmilla kävimme muissakin kylissä ja kaupungeissa. Kaikissa oli tuhat vuotta vanha kirkko, mutta aivan kaikkien kirkkojen nimi ei ollut Santa Maria.

Vilabertranin Santa Mariasta myöhästyimme puoli tuntia, mutta ulkoakin kirkko on vaikuttavan jykevä (kuva). 
 
Hieno takorautaristi sisällä kirkossa jäi näkemättä. Vilanova de la Muga katsottiin läpiajon aikana, mutta Castelló dÉmpúriesissa

kävelimme ristiin rastiin. Kaupunki oli keskiajalla kreivikuntansa pääkaupunki, ja palatsin ja muurin rippeitä on olemassa. Santa Maria –kirkkoa pidetään koko alueen katedraalina. Sinne pääsimme sisälle ihailemaan karun kaunista romaanista rakennusta (kuva). 

 

Kaupunki oli näkemistämme viehkoin ja vilkkain (kuva).

Yövyimme rannikolla Cadaquésissa, jossa olemme käyneet aiemminkin. Salvador Dalin kotiin ei tarvinnut nyt mennä, ja goottilainen Santa Maria –kirkkokin oli käyty viime reissulla. Uusi kohde oli viihtyisän moderni Compartir-ravintola, jonka on äskettäin avannut El Bulli –ravintolan lopettaessa vapautunut kokki. Annokset on tarkoitus jakaa (espanjaksi compartir) kahden syöjän kesken, joten molemmat saavat maistella useampaa annosta. Pääsimme päivälliselle, vaikka emme olleet varanneet etukäteen pöytää.

Suurinta herkkua pitkään aikaan! Vesimelonia, tomaattia ja veriappelsiinihyytelöä. Sardiineja horxata-kastikkeessa (kyseessä on hellejuomana tunnettu chufa-pähkinöistä jauhettu makea herkku). Merikrottia fenkoliin käärittynä. Suklaapallosia, joiden sisällä on sulaa suklaata, mustaherukkajäädykkeen kera. Pehmeä hasselpähkinäkakku mangojäädykkeen kera. Eikä edes erityisen kallista.