Viimeistä iltaa Barcelonassa sinisten valojen välkkeessä

Mistä on kysymys, kun Gracian kaupunginosassa pienen kadunpätkän tukkeena on kaksi sinistä lamppuaan välkyttävää poliisiautoa, teippiä on vedetty kadun poikki, poliiseja seisoskelee paikalla ja lisää univormuja juoksee paikalle?

Olimme menossa pieneen thairavintolaan kyseiselle kadulle viettämään viimeistä iltaa Barcelonassa ennen paluuta jouluksi Helsinkiin. Kun tiemme oli näin tukittu, kiersimme korttelin ja lähestyimme ravintolaa toisesta suunnasta. Siellä oli sama meininki, mutta kulku ravintolaan oli järjestetty. Ravintola on nimeltään puhdaslinjaisesti El Petit Bangkok. Se oli täynnä ihmisiä, ruoka oli mainiota ja kohtuuhintaista, ja sisustus värikkään kodikasta. Välkkyvät valot puuttuivat somistuksesta, mutta nythän meillä oli ne siniset valot viihdykkeenä.

Mietimme siinä sitten, mitä mahtoi olla tekeillä korttelissa. Perheenjäsenten välistä väkivaltaa? Peräti panttivankidraama? Taloon linnoittautunut epätoivoinen?

Aamulla, matkalla lentokentälle, kysyin taksikuskilta, tiesikö hän mitään tapauksesta. Hän ei ollut kuullut siitä mitään radiouutisissa eikä muutenkaan. Hän kuitenkin ryhtyi arvailemaan, kuten mekin: Graciassa asuu kaikenlaista vaihtoehtoväkeä ja nythän ihmiset herkästi osoittavat mieltä vaikka mistä. Ehkä talo oli vallattu asunnottomille? Ehkä asukkaita häädettiin vuokrarästien takia – ei sentään, se tehdään yleensä aamuvarhaisella. Ehkä siellä oli jokin mielenosoitus?

Kiinnostava vivahde-ero arvailuissamme. Me lähdimme enempiä ihmettelemättä siitä oletuksesta, että tekeillä on jotain rikollista, ja että joka tapauksessa poliisin rooli oli suojella kadun asukkaita, meitä tai laajemmin yhteiskuntaa. Katalonialainen taksikuski lähti siitä, että ihmiset yrittävät elää elämäänsä vaikeuksien keskellä, välillä mieltään osoittaen, ja poliisin rooli on estää tätä toimintaa ja hankaloittaa ihmisten elämää. Kirjallisuudesta tiedämme, että Francon aikana eläneet ihmiset tottuivat säikkymään poliisia. Meillä ei ole tällaista taustaa.

Tein vielä Suomeen palattuani lähipiirissä tarkistuksia tästä tulkinnasta. Kysyin, mitä arvelisitte olevan tekeillä, kun poliisit sulkevat kadun ja lisää poliiseja hölkkää ja ajaa paikalle. Arvauksia: Ryöstö? Huumejuttu? Tulkintani sai siis vahvistusta, kulttuurierostahan tässä on kysymys.

Muitakin valoja on Barcelonassa: ylenpalttiset jouluvalot koristavat lähes kaikkia katuja. Asuintalojen ala-auloissa on joulukuusia, ja joissakin kuusissa valot välkkyvät kiivaasti. Helsingissä viritin kotona kunnon kynttilävalaistuksen, vaikka joululavastus on vielä laatimatta.

Projektien maassa: Maantietä ja kaupunkiloma Valenciassa

Pitkä viikonloppu mahdollisti tavallista pitemmän matkan. Kataloniaa olemme jo kolunneet, nyt menimme Valenciaan. Tarragonan eteläpuolella avasin juhlallisesti laskoksiltaan uuden tiekartan.

Maantiellä

Barcelonan ja Valencian välinen matka kestää taukoineen noin viisi tuntia. Tie ei kulje minkään viinialueen kautta, joten maisemat ovat karumpia ja karskimpia, ja ikään kuin isompia kuin viinitarhojen seuduilla. Menomatkan viileän viistossa vastavalossa vuoret ja kukkulat piirtyivät siniharmaina kerroksina ja kuulas valo toi taikaa karuun näkymään. Nyt loppusyksyllä väritys on ruskeaa ja harmaanvihreää. Pikkuisia oransseja väriläiskiä on appelsiinipuissa! Oliivitarhat asettuvat hillittyyn harmauteen. Meri oli näkyvissä vasemmalla suuren osan matkasta.

Paluumatkan myötävalossa näkymä oli arkisempi. Valitsimme paikallistien moottoritien sijasta. Pienet kylät rinteessä olivat hiljaisia ja rappeutuneita. Tyhjentyneitä varastorakennuksia oli rikottu, muttei ihan purettu. Raskasta teollisuutta on vähemmän kuin ennen, ja kaivoksia on suljettu. Tolkuttomien subventioiden avullakaan ei niiden tilalle ole onnistuttu kehittämään mitään elinvoimaista. Esimerkkinä lamaa edeltävien vuosien hullun optimistisista investoinneista hiljaisen seudun elävöittämiseksi on Aeropuerto de Castellon – Costa Azahar, jolla ei ole koskaan käynyt yhtään matkustajaa tai lentokonetta. Ajoimme hiljaisen kentän ohi. Vaikea kuvitella, mistä mielikuvituksen yläpilvistä olivat kotoisin sijoittajien kehitysvisiot.

Valencia on Espanjan kolmanneksi suurin kaupunki, suurempi kuin Helsinki. Kauniin syyspäivän aikana kävelimme kolmen kaupunkia leimaavan suurhankkeen kautta.

Valencian vanha kaupunki sijaitsee joenmutkan kainalossa. Joessa ei kuitenkaan ole vettä, vaan leveä ja pitkä joki on rakennettu hienoksi puistoksi. Valtava vihervyöhyke keskellä suurkaupunkia! Puistovyöhykkeen ylittävät sillat olivat tietenkin jo olemassa, muistona joesta. Puisto vilisi juoksijoita, kävelijöitä ja koiran kävelyttäjiä. (Kuva)

Puiston ”alajuoksulla” on valtava, huikea Ciudad de las Artes y las Ciencias. Oopperatalo, tiedemuseo ja muut rakennukset ovat vau-arkkitehtuurin superluomuksia, erikseen, yhdessä, ja osana muuta kaupunkia. Laajat vesialtaat heijastavat valoa. Alueen läpi kävellessä avautuu yhä uusia näkymiä. Kokemus on mielettömän hieno. (Kuvia)

Puistojoki ei ulotu merelle asti vaan päättyy hoitamattomaan ryteikköön. Piti etsiä muita väyliä satamaan. Arvasimme väärin. Toinen reitti olisi vienyt pitkin siistiä pääkatua. Me ylitimme hylättyjä varastoalueita, rautatien, laajoja liikennealueita ja autioita hiekkakenttiä, kunnes päädyimme risteilyalusten sataman ohi Marina Real Juan Carlosiin. (Kuva) Rannan kuppilassa oli ihmisiä nauttimassa auringosta päällystakit riisuttuna.

Satama on yhden suurprojektin koti. Espanja ylipäätään elää projektista toiseen. Barcelona kunnostettiin olympialaisia varten. Valencian satama-alue rakennettiin America’s Cupia varten. Valencia voitti kisan tämän purjehduskilpailun isännyydestä vuodelle 2007, kun vuorossa oli 32. America’s Cup. Seuraavakin kisa järjestettiin Valenciassa, mutta siihen liittyi monenlaista polemiikkia ja poikkeuksellisuutta.

Kilpailevia joukkueita varten rakennetut huoltorakennukset rapistuvat nyt rannassa kaikessa rauhassa. Alueen ja investointien hyödyntäminen ei ilmeisesti ole onnistunut. Kriitikot valittavat, että infrastruktuurin tulevaa käyttöä ei juurikaan mietitty kansainvälisen suurprojektin rakentamisen huumassa.

Kaksi iltaa, kaksi herkullista ateriaa: Joulukuun kuudes on vapaapäivä Espanjassakin. Illastimme ravintolassa, jossa muut vieraat olivat paikallisia, juhlailtaa viettäviä pareja, perheitä ja seurueita. Perinteinen sisustus, valkoiset liinat, hyvä palvelu ja herkulliset ruoat olivat keskellä kolkkoa kerrostaloaluetta, jolla muut ravintolat olivat melko räikeitä kuppiloita. Muut vieraat ilmeisesti saapuivat paikalle autoillaan, ja ravintolassa oli pysäköintipalvelu. Paikalle ei kukaan osu vahingossa kesken kävelyretken, mutta sinne kannattaa ehdottomasti hankkiutua. Paikan nimi on El Gastrónomo.

Toisen iltamme vietimme kävellen vanhassa kaupungissa. Neuvoa-antavat pintxot Placa de la Reinalla rohkaisivat etsiytymään toiselle aukiolle, Placa Lope de Vegalle. Ravintola Ocho y medio sijaitsee ikivanhassa talossa, jossa ei kai ole yhtään suoraa viivaa. Paikan kuvitus ja musiikki viittasivat kuitenkin1920-luvun jatsiin. Ruoka oli loistavaa, ja siinäkin oli kaihdettu liiallista oikeaoppista perinteisyyttä.

Joulukuun iloisia kiireitä

Taas on aika saada kaikki valmiiksi ennen joulua.  Olen puurtanut yhden projektin päätökseen ja viritellyt työverkkoja, ja mi marido tietenkin potee lukukauden lopun hoppuja. Sosiaaliset kalenteritkin kuluvat käsissä: ehdimmekö vielä tavata ennen kuin lähdemme/lähdette/muutatte kokonaan muualle?

Näissä merkeissä vietimme äskettäin mukavan illan amerikkalaisen pariskunnan kanssa italialaisessa ravintolassa.  (Erinomaista risottoa. Buoni Amici Casanova-kadulla.) Pääasiallinen aiheemme oli purjehdus. Ystävämme Mary ja Dan olivat kesällä vuokranneet veneen Kroatiassa ja raportoivat matkaansa. Lisäksi Dan oli tehnyt pikavisiitin Mallorcalle tuttavan veneessä. Meillä taas oli mukana muutama kuva suomalaisesta kesäpurjehduksesta. Meri kimmeltää auringossa, ystävien vene poseeraa tyylikkäästi sivutuulessa, naamat hymyilevät, mutta vaatetus herättää epäuskoista hilpeyttä. Topakat punaiset purjehdusasumme ovat kovin erilaisia kuin mihin ystävämme ovat tottuneet. Voiko noin kylmässä ollenkaan purjehtia?

No sovimme, että voi, mutta myönsimme, että lämppäri on veneessä yhtä tärkeä kuin Barcelonan talvessa. Täällä on kaunista ja aurinkoista, mutta päivät lyhenevät ja on aika koleaa, tänäänkin vain 13 astetta korkeimmillaan. Telkkarissa näkyi jo lumisia hiihtokeskuksia, jotka valmistautuivat pitkän viikonlopun turistiryntäykseen. Espanjassa 6.12. on perustuslain päivä, joten me voimme tottuneesti viettää pitkää viikonloppua paikallisten mukana.

Veneilytunnelmat tunkevat mieleen myös arkisemmin.  Lähtiessämme koti suljetaan ja sähköt laitetaan pois päältä.  Tähän suhtautuminen muistuttaa purjehdusretken viimeistä viikkoa. Yritän hankkia vain täsmämäärät jääkaappitavaroita loppuajaksi. Toisaalta pesuaineita ja sen sellaista on hyvä jättää. Luettuja lehtiä karsitaan ja muitakin roskia lajitellaan innokkaasti säiliöihin. Vaatteita valitaan otettavaksi ja jätettäväksi. Pientä haikeutta tunnetaan kauden päättyessä.