Pitkä viikonloppu mahdollisti tavallista pitemmän matkan.
Kataloniaa olemme jo kolunneet, nyt menimme Valenciaan. Tarragonan
eteläpuolella avasin juhlallisesti laskoksiltaan uuden tiekartan.
Maantiellä
Barcelonan ja Valencian välinen matka kestää taukoineen noin
viisi tuntia. Tie ei kulje minkään viinialueen kautta, joten maisemat ovat
karumpia ja karskimpia, ja ikään kuin isompia kuin viinitarhojen seuduilla.
Menomatkan viileän viistossa vastavalossa vuoret ja kukkulat piirtyivät
siniharmaina kerroksina ja kuulas valo toi taikaa karuun näkymään. Nyt
loppusyksyllä väritys on ruskeaa ja harmaanvihreää. Pikkuisia oransseja
väriläiskiä on appelsiinipuissa! Oliivitarhat asettuvat hillittyyn harmauteen.
Meri oli näkyvissä vasemmalla suuren osan matkasta.
Paluumatkan myötävalossa näkymä oli arkisempi. Valitsimme
paikallistien moottoritien sijasta. Pienet kylät rinteessä olivat hiljaisia ja
rappeutuneita. Tyhjentyneitä varastorakennuksia oli rikottu, muttei ihan
purettu. Raskasta teollisuutta on vähemmän kuin ennen, ja kaivoksia on
suljettu. Tolkuttomien subventioiden avullakaan ei niiden tilalle ole
onnistuttu kehittämään mitään elinvoimaista. Esimerkkinä lamaa edeltävien
vuosien hullun optimistisista investoinneista hiljaisen seudun elävöittämiseksi
on Aeropuerto de Castellon – Costa
Azahar, jolla ei ole koskaan käynyt yhtään matkustajaa tai lentokonetta.
Ajoimme hiljaisen kentän ohi. Vaikea kuvitella, mistä mielikuvituksen yläpilvistä
olivat kotoisin sijoittajien kehitysvisiot.
Valencia on
Espanjan kolmanneksi suurin kaupunki, suurempi kuin Helsinki. Kauniin
syyspäivän aikana kävelimme kolmen kaupunkia leimaavan suurhankkeen kautta.
Valencian vanha kaupunki sijaitsee joenmutkan kainalossa.
Joessa ei kuitenkaan ole vettä, vaan leveä ja pitkä joki on rakennettu hienoksi puistoksi. Valtava vihervyöhyke
keskellä suurkaupunkia! Puistovyöhykkeen ylittävät sillat olivat tietenkin jo
olemassa, muistona joesta. Puisto vilisi juoksijoita, kävelijöitä ja koiran
kävelyttäjiä. (Kuva)
Puiston ”alajuoksulla” on valtava, huikea Ciudad de las Artes y las Ciencias.
Oopperatalo, tiedemuseo ja muut rakennukset ovat vau-arkkitehtuurin
superluomuksia, erikseen, yhdessä, ja osana muuta kaupunkia. Laajat vesialtaat
heijastavat valoa. Alueen läpi kävellessä avautuu yhä uusia näkymiä. Kokemus on
mielettömän hieno. (Kuvia)
Puistojoki ei ulotu merelle asti vaan päättyy hoitamattomaan
ryteikköön. Piti etsiä muita väyliä satamaan. Arvasimme väärin. Toinen reitti
olisi vienyt pitkin siistiä pääkatua. Me ylitimme hylättyjä varastoalueita,
rautatien, laajoja liikennealueita ja autioita hiekkakenttiä, kunnes päädyimme
risteilyalusten sataman ohi Marina Real
Juan Carlosiin. (Kuva) Rannan kuppilassa oli ihmisiä nauttimassa auringosta
päällystakit riisuttuna.
Satama on yhden suurprojektin koti. Espanja ylipäätään elää
projektista toiseen. Barcelona kunnostettiin olympialaisia varten. Valencian
satama-alue rakennettiin America’s Cupia varten.
Valencia voitti kisan tämän purjehduskilpailun isännyydestä vuodelle 2007, kun
vuorossa oli 32. America’s Cup. Seuraavakin kisa järjestettiin Valenciassa,
mutta siihen liittyi monenlaista polemiikkia ja poikkeuksellisuutta.
Kilpailevia joukkueita varten rakennetut huoltorakennukset
rapistuvat nyt rannassa kaikessa rauhassa. Alueen ja investointien
hyödyntäminen ei ilmeisesti ole onnistunut. Kriitikot valittavat, että
infrastruktuurin tulevaa käyttöä ei juurikaan mietitty kansainvälisen
suurprojektin rakentamisen huumassa.
Kaksi iltaa, kaksi
herkullista ateriaa: Joulukuun kuudes on vapaapäivä Espanjassakin.
Illastimme ravintolassa, jossa muut vieraat olivat paikallisia, juhlailtaa
viettäviä pareja, perheitä ja seurueita. Perinteinen sisustus, valkoiset
liinat, hyvä palvelu ja herkulliset ruoat olivat keskellä kolkkoa kerrostaloaluetta,
jolla muut ravintolat olivat melko räikeitä kuppiloita. Muut vieraat ilmeisesti
saapuivat paikalle autoillaan, ja ravintolassa oli pysäköintipalvelu. Paikalle
ei kukaan osu vahingossa kesken kävelyretken, mutta sinne kannattaa
ehdottomasti hankkiutua. Paikan nimi on El
Gastrónomo.
Toisen iltamme vietimme kävellen vanhassa kaupungissa.
Neuvoa-antavat pintxot Placa de la Reinalla rohkaisivat etsiytymään toiselle
aukiolle, Placa Lope de Vegalle. Ravintola Ocho
y medio sijaitsee ikivanhassa talossa, jossa ei kai ole yhtään suoraa
viivaa. Paikan kuvitus ja musiikki viittasivat kuitenkin1920-luvun jatsiin.
Ruoka oli loistavaa, ja siinäkin oli kaihdettu liiallista oikeaoppista perinteisyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti