Noinko pitkä aika on vierähtänyt raportoimatta; enkö ole kirjoitellut syksyllä 2018 tai 2019 kun viimeksi vietimme koko syksyn Sitgesissä?
Silloin joulun alla pakkasimme laatikoita ja kasseja varastoon nimeltä Petitslocals naapurikaupungissa Vilanova i la Geltrussa. Jätimme auton ystävien talliin, kannoimme akun heidän pesukonetilaansa ja söimme jäähyväisillallisen iloisenhaikeissa tunnelmissa. Tarkoitus oli palata syksyllä 2020.
No eihän sinne sitten palattu. Piti kyllä mennä muun reissun yhteydessä purkamaan varasto syksyllä 2020, mutta eipä menty. Nyt lopultakin pääsimme matkalle tositoimiin, onneksi myös samalla juhliin ystävien luo.
Varaston purkamiseen olin valmistautunut selvittämällä lahjoitus- ja kierrätyskohteita. Lisäväriä ja -tuoksua hommaan oli odotettavissa. Saimme heinäkuussa sähköpostia varastolta: Naapuritalossa oli tulipalo, mutta varastorakennus säilyi. Tuhkaa ja savua kuitenkin riitti sinnekin. Joten tulisimmeko katsomaan, tarvitsemmeko siivousapua tai onko meillä asiaa vakuutusyhtiölle?
Lajittelun painotukset kotiin tuotavien, lahjoitettavien ja roskikseen menevien tavaroiden välillä voisivat muuttua siitä, mitä ensin suunnittelimme, roskisosaston voitoksi.
Matka alkoi mukavalla, sopivasti leppoisan pitkäveteisellä laivamatkalla Travemündeen. Meri oli kaunis, kimaltava ja rauhallinen. Ruoka riittävää ja hyvää, jokaiselle jotain sopivaa - minulle useita sopivia jälkiruokia. Espanjankieliset matkalukemiset pääsivät hyvään vauhtiin. Univelat kuittaantuivat.
Automatka halki Euroopan toi muistoja paljon Kattoterasseja aikaisemmilta ajoilta, jolloin lomailimme pohjoisessa Ranskassa useiden ystäväperheiden yhteisessä talossa ja teimme sinne matkaakin ihan matkaillaksemme.
Tällä matkalla juhlimme ensin Provencessa, juhlathan lykkäytyivät viime vuodesta, kuten melkein kaikki muukin. Kolme päivää siinä meni herkutellessa ja ystävien seurasta nauttiessa.
Sitten lopulta Sitgesiin, ja majoittumaan viikoksi pikkuasuntoon tutun kadun varrelle. Ihailimme merimaisemia viimeiset kaksi syksyä siitä lähistöltä, saman kadun varrelta. Ensimmäinen tehtävä oli syödä päivällistä sikäläisten ystävien kanssa. Sitten herättelemään myytävää, espanjalaisia kilpiä kantavaa autoa.
Kahdeksan kuukautta odotusta olisi autolle vielä sopinut, akkua välillä ladaten. Siihen kertyi päälle vielä vuosi, ja auto kieltäytyi yhteistyöstä kokonaan. En mene herkullisiin ja opettavaisiin teknisiin yksityiskohtiin. Aikataulut elivät omaa elämäänsä: katsastusajat, puhdistussuunnitelmat ym joustivat.
En mene myöskään herkullisiin ja opettavaisiin yksityiskohtiin auton myynnin osalta. Lopputulos oli kuitenkin, että viimeisenä mahdollisena päivänä auto myytiin, ja siteerattiin Shakespearea: all is well that ends well.
Ai ne tavarat tuhkaisessa ja savuisessa varastossa… Siellä oli aivan siistiä, sisällä komerossa tosin hieman pölyä laatikoiden päällä. Kaikki kunnossa. Varaston purku oli lopulta ainoa asia, joka sujui tuosta vain. Lajittelimme kaiken ripeästi ja iloisesti. Kotiin Helsinkiin tuotavat tavarat mahtuivat autoon (siihen pitkän matkan farmariin, jota ei oltukaan myymässä) helposti. Lahjoitettavat ja muuten kierrätettävät hoidettiin kohteisiin jo samana päivänä.
Iloisenhaikea jäähyväisillallinen vietettiin ystävien kanssa vielä lopuksi. Kattoterassikausi oli elämässämme pitkä, yhdeksän syksyä. Nyt se päättyi. Ovi sulkeutui, uusi avautuu. Lehti kääntyi. On uusien seikkailujen aika. Hienon kauden päättyessä olisi enempikin haikeus ollut kohdallaan, mutta koronan sekoittamien käytännön asioiden selvittäminen tuotti niin hurjan helpotuksen, että haikeutta ei mahtunut mukaan juuri ollenkaan.
Täyteen pakatun farmariauton nokka käännettiin kohti pohjoista. Ajopäivien aikana oli aikaa pohtia uusia kuvioita, ja armeliaasti myös olla pohtimatta. Viimeinen terassikeikka päättyi leppoisanlaiskaan laivamatkaan Travemündesta Helsinkiin.
