Vielä kerran parvekkeella: Jäähyväiset Sitgesille

 Noinko pitkä aika on vierähtänyt raportoimatta; enkö ole kirjoitellut syksyllä 2018 tai 2019 kun viimeksi vietimme koko syksyn Sitgesissä?

Silloin joulun alla pakkasimme laatikoita ja kasseja varastoon nimeltä Petitslocals naapurikaupungissa Vilanova i la Geltrussa. Jätimme auton ystävien talliin, kannoimme akun heidän pesukonetilaansa ja söimme jäähyväisillallisen iloisenhaikeissa tunnelmissa.  Tarkoitus oli palata syksyllä 2020. 

 

No eihän sinne sitten palattu. Piti kyllä mennä muun reissun yhteydessä purkamaan varasto syksyllä 2020, mutta eipä menty. Nyt lopultakin pääsimme matkalle tositoimiin, onneksi myös samalla juhliin ystävien luo. 

 

Varaston purkamiseen olin valmistautunut selvittämällä lahjoitus- ja kierrätyskohteita. Lisäväriä ja -tuoksua hommaan oli odotettavissa. Saimme heinäkuussa sähköpostia varastolta: Naapuritalossa oli tulipalo, mutta varastorakennus säilyi. Tuhkaa ja savua kuitenkin riitti sinnekin. Joten tulisimmeko katsomaan, tarvitsemmeko siivousapua tai onko meillä asiaa vakuutusyhtiölle? 

 

Lajittelun painotukset kotiin tuotavien, lahjoitettavien ja roskikseen menevien tavaroiden välillä voisivat muuttua siitä, mitä ensin suunnittelimme, roskisosaston voitoksi.

 

Matka alkoi mukavalla, sopivasti leppoisan pitkäveteisellä laivamatkalla Travemündeen. Meri oli kaunis, kimaltava ja rauhallinen. Ruoka riittävää ja hyvää, jokaiselle jotain sopivaa -  minulle useita sopivia jälkiruokia. Espanjankieliset matkalukemiset pääsivät hyvään vauhtiin. Univelat kuittaantuivat.

 

Automatka halki Euroopan toi muistoja paljon Kattoterasseja aikaisemmilta ajoilta, jolloin lomailimme pohjoisessa Ranskassa useiden ystäväperheiden yhteisessä talossa ja teimme sinne matkaakin ihan matkaillaksemme. 

 

Tällä matkalla juhlimme ensin Provencessa, juhlathan lykkäytyivät viime vuodesta, kuten melkein kaikki muukin. Kolme päivää siinä meni herkutellessa ja ystävien seurasta nauttiessa.

Sitten lopulta Sitgesiin, ja majoittumaan viikoksi pikkuasuntoon tutun kadun varrelle. Ihailimme merimaisemia viimeiset kaksi syksyä siitä lähistöltä, saman kadun varrelta. Ensimmäinen tehtävä oli syödä päivällistä sikäläisten ystävien kanssa. Sitten herättelemään myytävää, espanjalaisia kilpiä kantavaa autoa.

 

Kahdeksan kuukautta odotusta olisi autolle vielä sopinut, akkua välillä ladaten. Siihen kertyi päälle vielä vuosi, ja auto kieltäytyi yhteistyöstä kokonaan. En mene herkullisiin ja opettavaisiin teknisiin yksityiskohtiin. Aikataulut elivät omaa elämäänsä: katsastusajat, puhdistussuunnitelmat ym joustivat.

 

En mene myöskään herkullisiin ja opettavaisiin yksityiskohtiin auton myynnin osalta. Lopputulos oli kuitenkin, että viimeisenä mahdollisena päivänä auto myytiin, ja siteerattiin Shakespearea: all is well that ends well.

 

Ai ne tavarat tuhkaisessa ja savuisessa varastossa… Siellä oli aivan siistiä, sisällä komerossa tosin hieman pölyä laatikoiden päällä.  Kaikki kunnossa. Varaston purku oli lopulta ainoa asia, joka sujui tuosta vain. Lajittelimme kaiken ripeästi ja iloisesti. Kotiin Helsinkiin tuotavat tavarat mahtuivat autoon (siihen pitkän matkan farmariin, jota ei oltukaan myymässä) helposti. Lahjoitettavat ja muuten kierrätettävät hoidettiin kohteisiin jo samana päivänä.

 

Iloisenhaikea jäähyväisillallinen vietettiin ystävien kanssa vielä lopuksi. Kattoterassikausi oli elämässämme pitkä, yhdeksän syksyä. Nyt se päättyi. Ovi sulkeutui, uusi avautuu. Lehti kääntyi. On uusien seikkailujen aika. Hienon kauden päättyessä olisi enempikin haikeus ollut kohdallaan, mutta koronan sekoittamien käytännön asioiden selvittäminen tuotti niin hurjan helpotuksen, että haikeutta ei mahtunut mukaan juuri ollenkaan.

 

Täyteen pakatun farmariauton nokka käännettiin kohti pohjoista. Ajopäivien aikana oli aikaa pohtia uusia kuvioita, ja armeliaasti myös olla pohtimatta. Viimeinen terassikeikka päättyi leppoisanlaiskaan laivamatkaan Travemündesta Helsinkiin. 

Väliarviointi Sitgesistä

Barcelona on meille jo tuttu ja siihen olemme kiintyneet. Tämänsyksyinen oleskelumme Sitgesissä on eräänlainen ihmiskoe: miten pärjäämme pikkukaupungissa? Yhteenveto arviosta: Oikein hyvin.

Pääväri täällä on loistava taivaansininen. Rannalle kävelee kodistamme muutamassa minuutissa. Aaltoja on hienoa katsella ja kuunnella kaikilla säillä ja kaikkina vuorokauden aikoina, esimerkiksi kesken työpäivän tai illan päätteeksi. Rannalla oli vielä viime lauantaina (marraskuun alussa) paljon uiskentelijoita, surffilautailijoita ja itsensä paahtajia.

Päivälämpötilat ovat juuri laskeneet alle 20 asteen. Lämmitys on meillä jo toiminnassa, emmekä enää kata aamiaista terassille. Siirsin tänään työpisteeni sisälle. Kuten vuokraemäntämme lupasi, kaupunki hiljenee miellyttävästi marraskuussa ja kaduille mahtuu taas kävelemään.

Normipäivä töineen ja asiointeineen on täällä helpompi ja kauniimpi kuin Barcelonassa. Ilman laatu on huomattavasti parempi. Noin viikoittaiset käyntini Barcelonassa ovat lisäherkkuja, joista on helppo nauttia. Tosin mieheni normipäivä on haastava silloin kun pitää käydä työpaikalla. Työmatkaan saa kulumaan pari tuntia suuntaansa.

Viikonloppuisin teemme patikkaretkiä. Garrafinluonnonpuistoon louhikkoisiin mäkiin tai laaksoon viinipeltojen keskelle helpommille poluille pääsee suoraan kotoa kävellen.

Täkäläiset ystävät ovat hyvä perusta viihtymiselle. Suomesta olemme saaneet kiitettävästi mukavia vieraita hyödyntämään vierashuonettamme ja nauttimaan elämästä kanssamme. Olemme käyneet viidessä kelpo konsertissa. Olemme löytäneet lukuisia hyviä ravintoloita, emmekä ehdi syksyn aikana kokeilla kaikkia meille suositeltuja.

Vieraiden kanssa kävimme läheisessä Vilafranca del Penedèsin kaupungissa, joka on tärkeän viinialueen keskus. Siellä on hieno, viinin viljelyä ja tuottamista esittelevä museo Vinseum.  Hieno moderni laajennus täydentää vanhaa palatsia. Näytillä on esineistöä, kuvia ja hyviä pikku filmejä eri aiheista. Lopuksi maistellaan lasillinen alueen viiniä.

Poikkesimme täällä Sitgesissä taidenäyttelyyn Centre Cultural Miramarissa eräänä kauniina sunnuntaina. Esillä oli Jordi Gichin veistoksia: kevyitä, puisia verkkomaisia teoksia. Vitsailin, että taiteilija on varmaan aloittanut isosta puupalikasta ja poistanut tarpeettomat osat.  Olikos se Michelangelo, jonka väitetään käyttäneen marmoria tähän tapaan? Syynäsimme teoksia tarkemmin ja etsimme liitoskohtia. Ei ole liitoksia, ja galleriassa pyörinyt filmikin näytti tekotavan: taiteilija ottaa puupölyn, muotoilee siitä naisen torsoa muistuttavan kappaleen, ja alkaa kaivertaa kappaletta ontoksi ja verkkomaiseksi. Upeita.

Miksi ihastelen tällaisia asioita, kun kaiken edessä, takana, ympärillä, alla ja päällä on käynnissä Kataloniaa ja Espanjaa koetteleva kriisi? (Koska olisi synti olla nauttimatta tästä kaikesta.) Kriisistä kyllä keskustelemme ystävien kanssa, ja he ovat huolissaan, murheissaan, kiukuissaan ja helpoimpina hetkinä kyllästyneitä koko touhuun, sijoittuipa oma mielipide mihin kohtaan tahansa. Seuraan paikallista La Vanguardia –sanomalehteä, jonka raportointi on osoittanut perusteelliseksi, monipuoliseksi ja hienosti taustoittavaksi. Lehdessä on myös erinomaisia mielipidekirjoituksia. Jos haluaa pysyä suunnilleen kärryillä, Hesarilla pärjää. Ei tästä nyt sen enempää. Toivotaan viisautta ja hyvää tahtoa.

Miten hankitaan vuokra-asunto ajoissa Barcelonan seudulla, osa 3

Nyt olemme kolmatta kertaa vuokranneet asunnon Täältä jostakin.  Miten se sitten on parasta tehdä? Ei aavistustakaan!

Jos on tulossa elokuun lopulla tai syyskuun alussa syksyksi tai vuodeksi, voi aloittaa etsimisen vaikkapa toukokuussa. Tällöin välittäjät eivät vielä kiinnostu, eikä millään sivustoilla ole mitään sopivaa tarjolla niin kaukaiseen tulevaisuuteen. Etsimistä voi jatkaa kesä-heinäkuussa. Jotain tulee ehkä markkinoille, mutta vuokra-aika alkaisi liian myöhään, tai sopimus pitäisi tehdä liian pitkäksi ajaksi. Hyvät ovat liian kalliita, ja mahdolliset kamalia.

Elokuussa onkin sitten Espanja lomalla. Välittäjät hikoilevat viime hetken loma-asuntotilausten kanssa. Asunnot eivät ole vielä vapautuneet syksyksi.

Lyhytaikaisia turistiasuntoja voi varata aikojen päähän, kuten hotellihuoneitakin. Mutta sehän on eri markkina.

Ajatus on, että tullaan hotelliin asumaan ja aletaan katsella mitä olisi tarjolla. Mutta pohjoismainen hermostomme ei kestä tällaista epämääräisyyttä.

Miten me sitten olemme toimineet? Aina yhtä epämääräisesti, ja lopulta aina luotettavien ihmisten, tuttavantuttujen tai ystävien avulla. Ensimmäisellä kerralla (2011) apuna oli mieheni työn kautta mainio, pätevä relocation service, jonka edustaja hoiti hermoilun, jahtaamisen ja patistukset puolestamme. Me ehdimme kyllä hermoilla, kun mitään ei ensin näyttänyt löytyvän. Mutta hän sai ihmeitä aikaan. Niinpä saavuimme lentokentältä taksilla suoraan asunnon eteen ja kaikki sujui.

Toisella kerralla (2012) kuulimme mieheni työpaikalta juorun, jonka mukaan Silvian isä olisi hankkinut uuden asunnon kunnostettavaksi ja vuokrattavaksi. Tuttavuuteen liittyvä sosiaalinen pääoma mahdollisti luottamuksen. Saimme varata asunnon jo alkukesällä ennen Suomeen paluuta, ja sen piti olla valmiiksi kunnostettu kun tulemme takaisin elokuussa. No sehän ei sitten ollut valmis, koska lattian laittajat eivät työskennelleet elokuussa, ja tämä asia alkoi meitä huolestuttaa, mutta vuokraisäntä hankki meille varakämpän pariksi viikoksi ja oli lentokentällä meitä vastassa viedäkseen meidät sinne.

Kolmannella kerralla, tänä kesänä, halusimme Sitgesiin asumaan. Sitges on kaunis, vanha, eloisa rantakaupunki alle tunnin junamatkan päässä Barcelonasta etelään päin.

Barcelonassa tiedämme yhden varmasti toimivan välitysfirman (on niitä varmasti muitakin), joka vuokraa suurimman osan asunnoista ilman että niitä pääsee näkemään, ja parin viikon varoitusajalla.  Tällaisen voisi siis varata etänä lähtöviikolla, toimittaa tarpeelliset (lukuisat!) dokumentit sähköpostilla ja maksaa parin kuukauden vuokran etukäteen. Mutta mehän halusimme Sitgesiin.

Aloitin selvittelyn toukokuussa, jatkoin kesä-heinäkuussa. Lopulta löytyi houkutteleva asunto, jonka ystävämme kävivät katsomassa. Se kerkisi mennä sivu suun. Samaa asuntoa välittää yleensä useampi välittäjä, ja nyt toisen välittäjän asiakas ehti ensin.

Ystävämme löysivät toisen mahdollisuuden. Tartuimme siihen hätäisen  innokkaasti. Hieroimme siitä kauppaa vielä lähtöviikolla. Viimeisinä päivinä omistajakin jo innostui tekemään konkreettisia tarjouksia, ja saimme edes sähköpostitse sovituksi asiasta (ja rahaa lähetetyksi).

Siinä kauppoja hieroessamme saimme yhtäkkiä lukuisia asuntoilmoituksia. Elokuun viimeisellä viikolla alkoi vihdoin olla tarjolla asuntoja syyskuuksi! Piti oikein keskittyä olemaan lukematta niitä, kun varaus oli jo tehty.

Asunto on parempi kuin kuvissa, ja sopii meille täydellisesti. Vuokraemäntä on mukava. Nyt olemme jo nauttineet parit ateriat uudella kattoterassillamme Sitgesin keskustassa. Olemme nauttineet hyvän ravintolapäivällisen ja öisen urkukonsertin. Siis olemme kotiutuneet.

Samalla käynnistyy syyskauden ”arkinen” aherrus uusissa maisemissa.

Taas patikoimassa

Lauantaina nautimme viimeisestä kesäpäivästä, yli 20 C, Costa Bravan rannikolla, kiipeillen ylös alas louhikkoisia polkuja Tossa de Marin pikkukaupungista lähtevällä reitillä. Itse asiassa reitti, Camino de Ronda, lähtee etelämpää Blanesista ja seurailee rantaa noin 130 km matkan Ranskan rajalle asti. Paikoin reitti on hienoja pitkospuita ja kaiteita, kuten näimme toissavuonna Llancán seudulla. Nyt polullamme oli paikoin pieniä puisia rappusen tapaisia helpottamassa tassun asettamista tukevasti, ja kaidettakin oli: turkoosia muoviköyttä oli sitaistu sinne tänne markkeeraamaan jyrkänteen reunaa. Reitti oli taas mallia helppo, wiciloc.com-sivustolta löydetty. Vaikeita emme taida koskaan tarvitakaan. Näkymät olivat huikeat.

Saimme itsemme liikkeelle vasta iltapäivällä. Haastavaan alkumatkaan tuhrautui kauheasti aikaa, ja aloimme jo huolissamme arvioida kokonaismatkaa suhteessa valoisiin tunteihin. Lenkki kiersi kuitenkin pois rannikolta, sateiden runtelemia mutta helppokulkuisia hiekkateitä pitkin metsän läpi takaisin kaupunkiin. Voitimme aikaa pitkin askelin ja pelastuimme pimeältä metsältä.

Talvikaudeksi paljolti suljettu, illansuuhun hiljenevä, pitkää lounasta sulatteleva pikkukaupunki tarjosi meille vielä yhden pelastuksen: pieni mukava kahvila, pienet mukavat voileivät, ja pienet mukavat italialaiset espressot.

Sunnuntaina alkoi syksy, päivälämpötila jäi 15 asteeseen, toppajakkuakin tarvittiin ajoittain. Englannista kahden vuoden harharetkeltä palanneet ystävät kutsuivat meidät Sitgesiin, jonne aikovat nyt asettua. Pieni kuppila Cariño söpöine sisäpihoineen on sosiaalisen elämän keskus, jossa kokoontuvat monet harrastusporukat.  Rantakadulla ravintola Santa Maria palvelee turistit ja paikalliset ja meidät siltä väliltä: paellaa ja mainioita kalaruokia.

Hiekkarannalla oli vielä ihmisiä aurinkoa ottamassa, jotkut uimassakin. Rantakadulla otettiin syksyä vastaan kirkkaassa auringonpaisteessa. Patikoimme Sitgesissäkin: baarista ravintolaan, ravintolasta kahvilaan, kahvilasta ystävien asunnolle, asunnolta rautatieasemaa vastapäätä olevaan baariin. Lopulta kapusimme junaan ja sujahdimme pimeään iltaan ja takaisin Barcelonaan.

Varaslähtö kevääseen

Teimme keväisen pikavisiitin Barcelonaan työasioissa, mutta eipä niistä tässä muuta kuin että hoidimme ne ja hyvä niin. Koska halusimme tavata mahdollisimman monia ystäviä ja kollegoita lyhyen oleskelun aikana, ravintoloita tuli kokeilluksi ja hyviksi todetuiksi.

Sunnuntai-ilta on haastava, koska useat ravintolat ovat silloin kiinni. Lähinnä kotia kaikki olivatkin. Parinkymmenen minuutin alamäkikävelyn ulottuvilla oli mukava Casa Fernandez, osoite Santaló 46. Tunnelma on rento ja ruoka makoisaa välimerentyyliä. Maanantaina oli vuorossa mielikkikaupunginosamme Grácia ja siellä italialaisen ystävän suosikkipaikka Pappa e Citti, osoite Encarnació 38. Paikka on todella pieni, joten varaus on välttämätön. Paikka erikoistuu ihaniin tuorepastoihin. Söimme tagliatellea mätikastikkeessa. Tiistai: toinen rento italialainen, mutta isompi, ja helpommin turistien löydettävissä, Eixamplen oikealla puolella ja yläreunassa. Lähipöydässä puhuttiinkin suomea. Paikan nimi on Ristorante Eden, ja osoite Provenca 332. Viimeisen illan paikka oli vaihteeksi espanjalaisempi La Pepita, Corsega 343, aika lähellä edellistä. Pieni, rento, moderni paikka, josta ei voi varata pöytää. Ei edes niin, että seurueesta kaksi saapuu ensin ja asettuu neljän hengen pöytään! Tulijoita riittää. Tarjolla on mukavia pikkupaloja ja voileipiä, joilla kyllä elää hyvinkin.

Pääsin myös turistiretkelle loistavan naisverkostoni kanssa. Kohteena oli runsaan puolen tunnin junamatkan päässä sijaitseva Sitges. Kaupunki on kuuluisa viehättävästä vanhasta kaupungista, hienosta hiekkarannastaan, mukavista ravintoloista, vilkkaasta yöelämästä, jo perinteisestä homoystävällisyydestä ja lähiseutua korkeammista hinnoista. Retkemme kohteena oli Ruta de los Americanos, eli tutustuminen Kuubaan lähteneiden ja sieltä rikkaina palanneiden kaupunkilaisten taloihin ja vaikutuksiin paikkakunnan elämään.

Kun kuuluisa Filoxera-tuholainen tuhosi viininviljelyn ja vei elinkeinon myös Sitgesin viljelijöiltä, monet lähtivät uusien mahdollisuuksien vetämänä Amerikkaan, eli Kuubaan, joka oli Espanjan siirtomaa. Paluumuutto ajoittui Kuuban itsenäistymiseen Espanjasta. Rikastuneet miehet ja heidän kuubalaiset vaimonsa asettuivat Sitgesiin ja rakennuttivat ökyrikkaita palatseja kaupungin parhaille paikoille. Ajankohta oli modernista-tyylin aikaa, eli Gaudín aikalaisten koristeellisen, mielikuvituksellisen, eri tyylien aineksia yhdistävän arkkitehtuurin aikaa. (kuvia)

Taloissa on torneja, erkkereitä, lyijylasi-ikkunoita, takorautakaiteita, puukoristeita ja mosaiikkeja ja niiden takana on puutarha. Tyypillisesti kadun puolella, katutasossa sijaitsi emännän hoitama kauppa tai muu liike. Puutarhan puolella oli perheen oleskelutiloja. Perheen huoneet olivat seuraavassa, ns. pääkerroksessa. Ylimpänä olivat palvelijoiden huoneet.

Aikaisemmin Sitgesin rakennustyyli oli ollut hillitty ja yhdenmukainen. Kalastajien valkoisia taloja rajasi maan tasossa sininen maaliraita, maanviljelijöillä ruskea raita. Uudet talot eivät ollenkaan yrittäneet istua kaupunkikuvaan. Tarkoitus olikin näyttää, että Amerikoissa on käyty rikastumassa. Oppaamme kertoi, että kadun päälle ulottuva pääkerroksen erkkeri merkitsi korkeampaa kiinteistöverotusta. Siinäpä olikin tärkein syy erkkereille, näkevätpä muutkin, että ei ole tarpeen pihistellä. Muita tarkoituksia erkkereille olivat parempi näkyvyys kadulle ja parempi näkyvyys kadulta. Tulokkaat pöllyttivät monella tavalla kaupungin kaavoihin asettunutta elämää.

Nykyisin nämä talot ovat yleensä hotelleja, hienoja ja yksilöllisiä, mutta vain kahden tähden hotelleja. Tähtiä ei kerry enempää, jos hissiä ei ole ja muitakin mukavuuksia on joskus vaikea järjestää. Hotellit ovat aina täynnä, eikä halpalomia kannata suunnitella niiden varaan.