maanantai 6. marraskuuta 2017

Väliarviointi Sitgesistä


Barcelona on meille jo tuttu ja siihen olemme kiintyneet. Tämänsyksyinen oleskelumme Sitgesissä on eräänlainen ihmiskoe: miten pärjäämme pikkukaupungissa? Yhteenveto arviosta: Oikein hyvin.

Pääväri täällä on loistava taivaansininen. Rannalle kävelee kodistamme muutamassa minuutissa. Aaltoja on hienoa katsella ja kuunnella kaikilla säillä ja kaikkina vuorokauden aikoina, esimerkiksi kesken työpäivän tai illan päätteeksi. Rannalla oli vielä viime lauantaina (marraskuun alussa) paljon uiskentelijoita, surffilautailijoita ja itsensä paahtajia.

Päivälämpötilat ovat juuri laskeneet alle 20 asteen. Lämmitys on meillä jo toiminnassa, emmekä enää kata aamiaista terassille. Siirsin tänään työpisteeni sisälle. Kuten vuokraemäntämme lupasi, kaupunki hiljenee miellyttävästi marraskuussa ja kaduille mahtuu taas kävelemään.

Normipäivä töineen ja asiointeineen on täällä helpompi ja kauniimpi kuin Barcelonassa. Ilman laatu on huomattavasti parempi. Noin viikoittaiset käyntini Barcelonassa ovat lisäherkkuja, joista on helppo nauttia. Tosin mieheni normipäivä on haastava silloin kun pitää käydä työpaikalla. Työmatkaan saa kulumaan pari tuntia suuntaansa.

Viikonloppuisin teemme patikkaretkiä. Garrafinluonnonpuistoon louhikkoisiin mäkiin tai laaksoon viinipeltojen keskelle helpommille poluille pääsee suoraan kotoa kävellen.

Täkäläiset ystävät ovat hyvä perusta viihtymiselle. Suomesta olemme saaneet kiitettävästi mukavia vieraita hyödyntämään vierashuonettamme ja nauttimaan elämästä kanssamme. Olemme käyneet viidessä kelpo konsertissa. Olemme löytäneet lukuisia hyviä ravintoloita, emmekä ehdi syksyn aikana kokeilla kaikkia meille suositeltuja.

Vieraiden kanssa kävimme läheisessä Vilafranca del Penedèsin kaupungissa, joka on tärkeän viinialueen keskus. Siellä on hieno, viinin viljelyä ja tuottamista esittelevä museo Vinseum.  Hieno moderni laajennus täydentää vanhaa palatsia. Näytillä on esineistöä, kuvia ja hyviä pikku filmejä eri aiheista. Lopuksi maistellaan lasillinen alueen viiniä.

Poikkesimme täällä Sitgesissä taidenäyttelyyn Centre Cultural Miramarissa eräänä kauniina sunnuntaina. Esillä oli Jordi Gichin veistoksia: kevyitä, puisia verkkomaisia teoksia. Vitsailin, että taiteilija on varmaan aloittanut isosta puupalikasta ja poistanut tarpeettomat osat.  Olikos se Michelangelo, jonka väitetään käyttäneen marmoria tähän tapaan? Syynäsimme teoksia tarkemmin ja etsimme liitoskohtia. Ei ole liitoksia, ja galleriassa pyörinyt filmikin näytti tekotavan: taiteilija ottaa puupölyn, muotoilee siitä naisen torsoa muistuttavan kappaleen, ja alkaa kaivertaa kappaletta ontoksi ja verkkomaiseksi. Upeita.

Miksi ihastelen tällaisia asioita, kun kaiken edessä, takana, ympärillä, alla ja päällä on käynnissä Kataloniaa ja Espanjaa koetteleva kriisi? (Koska olisi synti olla nauttimatta tästä kaikesta.) Kriisistä kyllä keskustelemme ystävien kanssa, ja he ovat huolissaan, murheissaan, kiukuissaan ja helpoimpina hetkinä kyllästyneitä koko touhuun, sijoittuipa oma mielipide mihin kohtaan tahansa. Seuraan paikallista La Vanguardia –sanomalehteä, jonka raportointi on osoittanut perusteelliseksi, monipuoliseksi ja hienosti taustoittavaksi. Lehdessä on myös erinomaisia mielipidekirjoituksia. Jos haluaa pysyä suunnilleen kärryillä, Hesarilla pärjää. Ei tästä nyt sen enempää. Toivotaan viisautta ja hyvää tahtoa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti