Lakko on espanjaksi huelga

Toissapäivänä, torstaina 29.3. täällä oli valtakunnan laajuinen yleislakko. Teollisuus seisoi, ja isoja liikkeitä oli kiinni. Pikkukauppavaltainen kaupunki ei siitä hiljentynyt. Julkinen liikenne toimi vain rajoitetusti. Espanjan kurssiryhmässämme oltiin erimielisiä siitä, oliko aamulla liikenne tavallista vilkkaampaa vai hiljaisempaa. Siis ei erityisemmin vaikuttanut tavallisen tutkija-konsulttiparin elämään, eihän?

Menin illalla kävellen täältä kaupungin vasemmalta puolelta Passeig de Gracian toiselle eli oikealle puolelle naisporukan illanviettoon. Poliiseja seisoskeli autojensa vieressä sulkemassa katuja, ja autoliikenne alkoi tukkeutua. Mielenosoittajia kerääntyi kohti keskustaa: Passeig de Gracialle ja Plaza Catalunyalle.

Väkeä olikin jo niin runsaasti, että kiersin pitkät matkat vanhan kaupungin kautta, siis alakautta, päästäkseni toiselle puolelle. Tungoksessa ei olisi mahtunut liikkumaan.

Lippuja, kylttejä, t-paitoja ja muita tunnuksia oli monenlaisia. Esimerkiksi opettajilla oli keltaisia t-paitoja, joissa saksikuvion vieressä teksti vastusti koulutuksen leikkauksia. Kreikan lippu hulmahti yllättäen jossain.

El País –lehden mukaan (luen sitä lauantaisin englanniksi) Barcelonan mielenosoituksessa oli 275 000 ihmistä, ja Madridissa 170 000. Komeaa. Vastustuksen aiheita on useita. Julkisten menojen leikkaukset osuvat erityisesti koulutukseen ja terveydenhoitoon. Tämä ei todellakaan ole sivistysvaltion tulevaisuustyötä! Lisäksi lama ja työttömyys tarvitsisivat ihan muunlaisia lääkkeitä. Keynesiläisestä talouspolitiikasta kirjoittavat minua paremmin vaikkapa Krugman ja Stiglitz, lukekaa heitä.

Yksi teema on työmarkkinoiden uudistus. Vanhoilla säännöillä työntekijän irtisanomissuoja oli huikea: jos irtisanotaan ilman syytä, työntekijä saa korvauksen, jonka suuruus on 45 päivän palkka jokaista työsuhteessa oltua vuotta kohti. Tästä kertyy iso summa. Uusi laki laskee päivien lukumäärän 33:een. Jos syyt ovat taloudelliset, korvauspäiviä kertyy 20 per työssäolovuosi. Vanhan lain mukaan irtosanovan yrityksen piti kuitenkin osoittaa tuottaneensa tappiota, jotta taloudellisiin syihin voisi vedota. Tietääkseni ainakin nuo vanhat säännöt olivat Euroopan kärjessä, siis kalleudeltaan.

Töihin jo päässeen on tietysti mukava tuntea taloudellista turvallisuutta, mutta uusien työpaikkojen syntyminen vaikeutuu merkittävästi. Kaikenlainen kasvu ja laajentaminen harkitaan moneen kertaan.

Se naisten illanvietto Passeig de Gracian tuolla puolen vietettiin rattoisasti (siitä ehkä toisen kerran). Kotiin lähdettiin klo 22 jälkeen mielenosoituksen jo hiljennyttyä. Siniset valot koristivat edelleen katukuvaa. Savuavista raunioista puhuminen olisi liioittelua, mutta poltettujen roskasäiliöiden katku oli vahvana ilmassa, ja niiden hiiltyneitä jäännöksiä siivottiin parhaillaan edelleen suljetuilta kaduilta.

Lehtitietojen mukaan Barcelonassa loukkaantui noin 80 ihmistä ja 74 pidätettiin Plaza Catalunyalla poliisin ja mielenosoittajien yhteenoton seurauksena. Neljä ihmistä vietiin sairaalaan. Liikkeiden ja pankkien ikkunoita rikottiin, ja liikkeissä myös ryösteltiin.

Käsitykset työreformista ovat mahdollisesti entistäkin kärjistyneemmät, joten saapa nähdä, miten mielipiteiden vaihto tästä etenee.

Mitä toivot asunnoltasi?

Viime kesänä etsimme asuntoa Barcelonasta etänä, eli kotiutumispalveluja tarjoavan yrityksen ihminen esitteli meille vaihtoehtoja sähköpostein ja nettilinkein ja keskustelua niistä käytiin puhelimessa ja sähköpostitse. Tämän toimeksiannon aluksi selvitettiin, mitä ominaisuuksia toivomme asunnoltamme. Oltiin etsimässä pientä kalustettua asuntoa Barcelonan kaupungin alueelta, budjettirajoitteen puitteissa.

Sijainnista keskusteltiin, sehän on selvä. Toimisto yritti ensin ohjata meitä ”paremmille” aluille kuin mihin päädyimme, ettemme vain pettyisi. Mutta saimme keskeisemmän sijainnin kohtuullisempaan hintaan.

Koko on myös ilmeinen pohdittava. Päädyimme pienempään kuin mitä luulimme toivovamme, koska tarjolla olleet isommat olivat ikävämmän näköisiä ja kalliimpia.

Valoa?

Lysti alkoi näiden tavanomaisten asioiden tultua avatuksi. Haluammeko valoa, siis luonnonvaloa? MITÄ? Kai siellä on ikkunoita? Päätimme vastata, että haluamme. Kun nyt kysytään…

Ilmeni, että tarjolla olisi paljon asuntoja, joissa on ikkunaton makuuhuone. Sellainenhan olisi kelvoton työhuone, kun kyhjötän koko päivän pöydän ääressä! Ja vaikka on ikkunoita, voi jokin kaupunginosa kapeine katuineen olla pysyvästi varjoisa. Lisäksi talot ovat hyvin syviä. Julkisivussa on komeita ikkunoita, mutta rakennus jatkuu pitkät matkat korttelin sisään. Syvyyssuunnan puolivälissä voi olla porraskuilu, johon avautuu pieniä ikkunoita. Pihan perillä avautuu taas pienenpieni piha-alue, ja ikkunasta ulos kurkottamalla voi nähdä tilkun sinistä taivasta.

Täällä on paljon tiloja, joiden käyttötarkoitus on muutettu. Kävimme kylässä tutun pariskunnan luona nyt vielä hieman nuhruisella Poble Secin alueella, mutta sijainti ja viehättävä puistoympäristö sekä vanha asemakaava merkitsevät, että sen täytyy olla nouseva, keskiluokkaistuva ja kallistuva alue. Jos nyt olisin ostamassa täältä asuntoa, selvittäisin perusteellisesti tuon alueen tarjonnan. No takaisin päivälliselle ystävien luo. Tila oli pohjakerroksessa pihan puolella, iso ja korkea vanha teollisuustila. Remontilla oli luotu komeita oleskelutiloja, hienosti toimiva keittiö- ja ruokailualue, ja paljon mitä emme nähneetkään. Avaruutta oli, mutta enpä muista nähneeni varsinaisia ikkunoita. Jossain oli lasiovi pienen huoneen kokoiselle sisäpihalle.

Kävimme useissa jännittävissä tiloissa lokakuussa eräänlaisena avoimien ovien päivänä, jolloin monet kiinnostavat asunnot ja toimistot oli avattu yleisölle. Näimme katutasossa olevia toimisto-asuntoyhdistelmiä, jotka olivat olleet varastona tai kauppana. Nämä ovat kapeita, hyvin syviä tiloja. Ulko-oven eteen vedetään meluisa metallinen rullaverho, joilla pikkukaupat täällä suljetaan. Hienosti suunnitellut yksityiset tilat ja toimiston käytössä olevat alueet ja niiden välimaastot sekä nokkelat kylppärit ja parvet olivat hienoja ja inspiroivia. Valoa saatiin lasiovista ja taas pihan perällä pikku ikkunasta katon rajassa. Eli eipä juurikaan.

Mehän saimme valoa, kun pyysimme. Ikkunoita on joka suuntaan, ja kattoterassille vie lasinen pariovi. Naapuritalot eivät varjosta, koska olemme niiden kattojen tasalla. Olipa hyvä että tuli puheeksi… Nautin tästä joka päivä.

Ilmastointi?

Tarvitsemmeko ilmastointia, koska emme ehkä ole täällä kuumimman kesän aikana? Päätimme toivoa sitäkin. Koko syyskuun oli hellettä, ja tämä meidän valoisa asuntomme korkean rakennuksen päällä kyllä lämpiää auringon valossa. Katonrajassa on laitteet (yksi per huone), jotka puhaltavat ilmaa kunnes toivottu lämpötila on saavutettu. Tämä toimitus on kuuluva ja tuntuva. Opimme viilentämään makuuhuoneen ennen nukkumaanmenoa, ja pitämään olohuoneen laitteen käynnissä yöllä.

Lämmitys?

Pitääkö sitäkin kysyä, että halutaanko lämmitys? Täällähän on kylmä kuukausikaupalla. Laitoimme ison ruksin lämmityksen kohdalle. Äsken mainitut ilmastointilaitteet toimivat myös lämmittiminä. Koreografia on sama: huutavan ja puhaltavan laitteen vieressä ei viitsi nukkua.

Keskusteluissa uusien tuttujen kanssa on käynyt ilmi, että lämmitysjärjestelmä ei ole mitenkään itsestään selvä varustus täkäläisissä asunnoissa. Joissain taloissa on keskuslämmitys, ja toisissa asukkaat hankkivat irrallisia sähköpattereita.

Tämä meidän asuntomme, ja koko tämä kerros, on sobreatico, eli vanhan (meidän on 100 vuotta) talon ylimmän kerroksen päälle rakennettu lisäosa. Vielä meidänkin kerroksen päällä on pieni mökki. Nämä viritykset ovat hyvin yleisiä. Katsoopa mihin suuntaan tahansa, näkee tällaisia lisäkerroksia, joihin kuuluu iso parveke. Näitä ei todellakaan ole rakennettu suomalaisten rakentamismääräysten mukaisesti, ja niinpä lämpöä karkaa koko lailla. Seinät ja lattiat tuntuvat kylmiltä, jos on kylmä sää.

Kun tulimme palasimme Suomesta joulun vietosta, lento oli 3 tuntia myöhässä Helsingin ensilumen takia ja saavuimme perille puoliltaöin. Kiirehdimme laittamaan lämppäreitä päälle, koska talvi oli tullut tännekin ja kämppä oli kylmä. Painelimme vuorotellen kaukosäätimen nappeja, mutta emme saaneet mitään aikaan. Etsimme moottoripyöräilyyn tarkoitettuja lämpöalusvaatteita, pipoja, sukkia ja lisäpeiton ja käperryimme nukkumaan.

Aamulla ystävällinen vuokraisäntä kiirehti tuomaan meille irrallisen sähköpatterin. Samalla käynnistettiin kiinteiden laitteiden korjausprojekti.

Kesti viikkoja ennen kuin potentiaalinen korjaaja tuli tekemään diagnoosin: Tarvitaan uusi osa hajonneen tilalle. Alettiin odotella. Viikkojen kuluttua ilmeni, ettei osaa ole saatavilla, vaan pitää vaihtaa koko koneisto. Vuokraisäntä halusi kuitenkin etsiä edullisempaa korjausta ja kantoi meille lohduksi toisen sähköpatterin. Tammikuun alussa aloitettu korjausprojekti on nyt maaliskuun lopussa vielä kesken. Olomme ovat kuitenkin oikein mukavat kahden patterin lämmössä, ja nyt jo ilmankin, ilmathan jo lämpenivät lähes kesäisiksi.

Kylpyhuone rajoittuu kahdelta puolelta ulkoseiniin. Kylmällä säällä on kylmä. Allaskaapista löytyi irrallinen, pieni, äänekkäästi kuumaa ilmaa puhaltava laite, jota virittelimme kylmimmän helmikuun aikana pesukoneen päälle puhaltamaan, jotta uskalsimme käydä suihkussa.

Ilmanvaihto?

Kukaan ei kysynyt, pitääkö olla ilmanvaihtoa. En ole vielä löytänyt kylpyhuoneesta enkä muualta mitään muita ilmanvaihtoon viittaavia esineitä kuin ikkunat. Niitähän saa avata tarvittaessa.

Barcelonan maraton

Sunnuntaina 25.3. juostiin Barcelonan maraton. Viikonloppuna meillä vieraili työmatkaileva ystävä ja tapasimme myös maratoniin osallistuvan ystävän, jonka vaimo oli mukana kannustamassa.

Valmistautuminen maratoniin koko porukan voimin alkoi jo lauantaina. Kävelimme kaikki yhdessä Rambla de Catalunyalle Taller de Tapasiin, jossa nautimme hyvän valikoiman tapaksia: grillattua mustekalaa, kinkkua, salaattia ja vuohenjuustoa, ynnä muuta pientä. Jatkoimme vanhaan kaupunkiin etsimään kahvia ja makeaa. Maratoonari palasi ravintolaan etsimään maratonlappuja ja lippuja, jotka oli unohtanut kassissa tuoliin roikkumaan.

Kevyttä turismia: kävimme Meren katedraalissa, joka on Falconesin kirjasta tuttu.

Palasimme hotelliin ja kotiin pitämään pienen lepohetken. Maratonvalmistelut edellyttivät aikaista päivällistä. Normaalisti päivällinen alkaa klo 21 jälkeen. Turistien suosimilla seuduilla on kuitenkin ravintoloita, jotka eivät pane pahakseen isompaa myyntiä, ja tarjoavat ruokaa pitkin päivää. Plaza Realilla Ramblan vieressä on Rossini, joka on suosittu paitsi joustavan aikataulunsa, myös hyvän ruoan ansiosta.

Sieltä siirryimme aukion yli Tarantos-klubiin nauttimaan intensiivisen flamenco-puolituntisen laulua, tanssia, kitaraa ja taputusta. Uusi kantapaikka on löytynyt!

Maratonaamu koitti aurinkoisena ja lämpimänä. Juoksu tiettävästi alkoi klo 9 tai jo ennen. Maratoonari ja rouva tahollaan pääsivät sujuvasti liikkeelle. Kotona me ja vieraamme nousimme vasta vähän myöhemmin aamiaista virittelemään. Avasimme kevätkauden: Nautimme aamupalan terassilla auringon lämmössä. Lähikaupan rapea leipä maistui sielläkin. Päivälämpötilaksi luvataan 20 astetta.

Me kotijoukot vietimme aamupäivän etsien oppaista ja netistä ravintolaa illaksi. Maratoonari pääsi perille hyvässä kunnossa, eikä kannustajakaan ollut kovin uupunut. Miehet lähtivät elpymään paikallisen jalkapallojoukkueen Espanyolin katsomoon, me rouvat ihailemaan kaunista kaupunkia ja kahville. Espanyol hävisi Málagalle.

Illan ravintola oli La Camarga, jonka ruokalista on katalonialaisperustainen mutta hieman hienostuneempi. Herkkua ja hyvää palvelua kauniissa salissa.

Kotiruokaa, kauppahalleja ja ostoksia

Barcelonassa on tiettävästi nelisenkymmentä kauppahallia, sopivasti eri kaupunginosissa. Ne ovat yleensä vanhoissa, perinteisissä hyvin koristeellisissa rakennuksissa, jotka ovat alueellaan maamerkkejä. Nyt monet näistä hienoista rakennuksista ovat remontissa, ja näiden hallien toiminta on siirretty valtaviin, valkoisiin telttoihin.

Tarjolla on lihaa, kalaa ja mereneläviä, vihanneksia ja hedelmiä, jne. Valikoimat ovat laajempia ja värikkäämpiä kuin mihin olemme tottuneet Hakaniemessä. Kaloja on isoja ja pieniä, ja monenlaista mönkijää on jäämurskan päällä. Lihaosastolla näkyy rivissä riippuvia ilmakuivattuja kinkkuja, ja makkaroiden valikoimasta puuttuu vain mauton lenkkimakkara. Väriloisto on parhaimmillaan kasvis- ja hedelmätiskeillä.

Jotkut näistä halleista tiedetään kalliinpuoleisiksi, kuten Ramblan vieressä oleva Mercat de la Boquería, joka mainitaan kaikissa opaskirjoissa ja joka viliseekin turisteja. Pientä palkkaansa pitkälle venyttävät ihmiset asioivat esimerkiksi lähikorttelinsa Mercat Sant Antonissa. Meitä lähinnä, noin 15 minuutin kävelymatkan päässä, on kohtuullinen Mercat El Ninot.

En koskaan käy ostoksilla kauppahalleissa. Naapurikorttelissamme on kalakauppa, joka on uskottavasti kiinni maanantaisin, silloinhan ei ole tarjolla tuoretta kalaa. Valikoimat vaihtelevat saatavuuden mukaan. Katson yleensä mielestäni sopivan kalan, ja kysyn sen nimeä oppiakseni sen vastaisen varalle. Jos katson keittokirjasta mitä kalaa tarvitsen, juuri sitä ei kuitenkaan ole juuri sinä päivänä. Käymme keskustelun valmistustavasta, jolloin myyjä osaa pilkkoa tai käsitellä kalan asianmukaisesti. Suosikkejani ovat lubina, emperador, lenguado, rape ja dorada.

Kalakaupan vieressä on liha- ja leikkelekauppa. Ostan silloin tällöin pari viipaletta ilmakuivattua Jamón Ibérico de bellotaa eli tammenterhoilla ruokittua kinkkua. Ei sitä turhaan kehuta maailman parhaaksi! Arkisempaa saalista ovat makkarat patoihin, keittoihin ja pastakastikkeisiin: chorizo tierno, morcilla, butifarra, salsichas… Tämän kaupan rouvat, jotka ovat ystävyksiä ja naapuruksia ja tulevat yhdessä autolla töihin, puhuvat minulle hyvin selkeää ja korrektia espanjaa. Aina kaupasta lähtiessäni, huolellisesti valitut makkarat mukanani, luulen käyneeni henkevänkin keskustelun heidän kanssaan.

Leipomoita on lähikortteleissa neljä. Kokeilimme aluksi kaikkia ja päätimme sitten suosikkimme, josta ostamme viikonloppuaamuisin leivät, arkisinkin tarvittaessa (mutta ei koskaan aamuisin!).

Vihannes- ja hedelmäkauppoja on useita, ja olen yhden vakioasiakas. Olen oppinut käyttämään kasviksia, joista en ennen tiennytkään, kuten acelga. Hintalapussa näkyy myös paikkakunta, josta tuote tulee. Lähimmät puutarhat ovat Lleidassa ja Gironassa. Usein näkyviä paikannimiä ovat Alicante ja Valencia. Joskus on kirjoitettu suurpiirteisesti Espanja. Ranskastakin tuodaan hedelmiä. Muilta mantereilta lennätettyjä hedelmiä en yleensä osta.

Myös melkein kaikki muu löytyy omasta tai naapurikorttelista. Lähin supermarket on yleensä riittävä murojen, yrttiteen, mehun yms hankkimiseen. Sielläkin on kelpo juustotiski ja makkaravalikoima. Ja viinejä.

Supermarketissa jonotetaan kassalle tavanomaisesti. Pikkukaupoissa on oma, tehokas komentonsa. Tilanne näyttää aluksi huolestuttavasti tungeksivalta laumalta. Koodi on kuitenkin selvä: liikkeeseen saapuva kysyy paikalla jo olevilta, kuka tuli viimeksi. Asianomainen tunnustaa. Tulija sitten tietää, kuka on se ultima, jota hänen pitää kytätä. Näin on mahdollista kulkea tiskin vierellä katsomassa tarjolla olevia herkkuja, tai istuutua lepäämään.

Kotiruokamme perustuu paljolti heti aluksi ostamaamme keittokirjaan: Cooking in Spain (Janet Mendel). Englanninkielisten reseptien yhteydessä on ruokalajien nimet espanjaksi. Hakemistossa on käännökset suuntaan ja toiseen. Alussa on johdatusta eri alueiden ruokiin sekä eri raaka-aineisiin ja niiden ostamiseen.

Tämän kirjan avulla olen päässyt uusien kalojen, vihannesten ja makkaroiden makuun. Kirjasta ovat jo seuloutuneet kohtuullisen helpot, kevyet ja tietysti maukkaat ruuat vakiokäyttöön. Hyvinkin raskaita pöperöitä kuuluu kyllä perinteeseen ja on tarjolla ravintoloissa.

Köyhyyttä ja kerjäläisiä

Täkäläiset kaupungin varustamat jäteastiat ovat hienoja. Niitä on joka kadunpätkällä, niihin voi laittaa paperit ja pahvit, muovit ja pahvitölkit, lasit ja metallit, bioroskat ja lopulta muut roskat. Lähistöllä on isompi, katokseen ja häkkiin asutettu lajittelukeskus vaikeammille tapauksille. Siellä näkyy olevan myös laatikko kirjojen ottamista ja jättämistä varten.

Yksi vika näissä jätepöntöissä on: niistä on vaikea tonkia esiin tavaroita. Joka päivä, joka korttelissa näkee ihmisiä, jotka vetävät ja työntävät erilaisia improvisoituja kärryjä ja säilytyslaatikoita. He poimivat roskiksista pahvia ja paperia - ilmeisesti ulkosalla asumisessa tarvittavaksi lämpöeristeeksi - sekä vaatteita ja mitä tahansa tavaroita, joiden hyötykäyttöä ei ole helppo arvata.

Asunnottomien suosimia yöpaikkoja ovat pankkien eteiset, joissa on pankkiautomaatti. Nehän eivät ole lukossa pankin itsensä ollessa kiinni. Muutamissa puistoissa on pieniä yhdyskuntia, ja aamuisen reittimme varrella on yleensä yksi nukkuja aina samalla penkillä, sininen makuupussi vedettynä pään yli. Madridissa näimme jokusen lähes iloisen näköisen pikku yhdyskunnan katoksessa kadun varrella.

Kerjäläisiä on vakiopaikoillaan katujen kulmissa, ja maanalaisen junissa usein joku kiertää pyytämässä. Tämä kaikki särkee sydäntä. Asia vaivaa kaiken aikaa ja monella tasolla. Murehtiessa tuli mieleen kirkkohistoriallinenkin näkökulma:

Helsingissä kadulla kerjääminen on suhteellisen tuoretta tuontitavaraa. Suomalainen ei tiedä miten suhtautua. Hyvinvointivaltion ja sosiaaliturvan melko uuden taustan lisäksi meillä on näitä edeltävä luterilaisuus, joka on muovannut ajattelua monella yllättävälläkin tavalla. Muistan lukeneeni (lähdeviite ei tähän hätään löydy), että itse Luther piti tärkeänä, että apua tarvitseville ihmisille järjestetään apu yhteisesti, yhteiskunnallisesti, niin että se ei olisi yksilöiden hetkittäisen anteliaisuuden varassa. Luterilaisuudessa on tiukassa se ajatus, että kerjäläisiä ei pitäisi voida olla.

Täällä vahva ja osittain tiedostamaton tausta on katolisuuden muovaama. Tuossa lukemassani jutussa kerrottiin, että katolisessa perinteessä, jota siis Luther vastusti, oli normaalia, että jollakulla meni huonosti ja hän kerjäsi, ja toisella meni paremmin ja hän auttoi kerjäläistä. Yksilö yksilölle. Tällaisessa tilanteessa kerjäläisen duuni oli hyväksytympi kuin meillä ja toisaalta apua piti olla tarjolla, koska hyväosaiset tiesivät oman paikkansa ja tehtävänsä. Tällainen ajattelu ei tietenkään ole täälläkään nykyaikaa vaan kuuluu historiaan.

Lievempääkin köyhyyttä on ja sen pelätään laajenevan ja syvenevän. Nuorisotyöttömyys on 50% kieppeillä. Nuorilla ihmisillä ei ole mahdollisuuksia itsenäistyä. Perinteisesti täällä on asuttu vanhempien hoivissa pitempään kuin Suomessa, vaikkapa naimisiin menoon tai työuran alkamiseen saakka. Nyt tämä vaihe pitenee.

TV:ssä on ohjelmasarja, jossa esitellään takaisin vanhempien kotiin muuttavia ihmisiä. Varsinkin perheellisille tämä on tiukka paikka. Ja se koettelee myös vanhempien niukkaa taloutta. Kun ei ole työtä, rahat loppuvat, ja vuokran maksaminen tai asuntolainan lyhentäminen käy mahdottomaksi. Koska kaikilla ei ole vanhempia, joiden luokse muuttaa, tulee uusia asunnottomia, jotka etsivät pahvilaatikoita roskiksista.

Ennen vanhaan täällä ei innokkaasti muutettu pois kotiseudulta, saati ulkomaille. Espanjaan, varsinkin Madridiin sen sijaan tuli siirtolaisia esimerkiksi Latinalaisesta Amerikasta. Viime vuonna 12.000 madridilaista on muuttanut Argentiinaan. Nämä muuttajat ovat koulutettuja ihmisiä, joille tulevaisuuden näkymät ovat paremmat ulkomailla.

Yhdysvallat on myös uusi kohde uutta elämää rakentaville. Ennen muutettiin mieluummin Eurooppaan, jos piti muuttaa. Espanjanopettajani vastavalmistunut arkkitehtipoika Victor pääsi New Yorkiin arkkitehtitoimistoon harjoittelijaksi. Espanjassa ei ollut töistä toivoa. Victorin toimisto saa joka vuosi paljon hakemuksia näihin harjoittelupaikkoihin. Miesmuistiin eli noin kymmeneen vuoteen ei yhtään hakemusta tullut Espanjasta, kunnes vuonna 2011 niitä oli satoja.

Nekin koulutetut nuoret, jotka saavat töitä Espanjassa, joutuvat tyytymään pieniin palkkoihin. Alle 1000€ kuukaudessa on tavallista. 1500 euron raja on vaikea rikkoa, ja 2000 euroa on jo hyvä palkka insinöörille. Kun asuu vanhempien luona, voi näistäkin palkoista säästää oman elämän aloittamista varten.

Sokolov, rumba flamenca ja muuta musiikkia

Tällä viikolla päättyy pariviikkoinen Maria Canals –pianokilpailu, www.mariacanals.cat. Semifinaalien ja finaalin välisenä lepoaikana yleisöä hemmoteltiin Grigori Sokolovin soolokonsertilla. Palau de la Música Catalana oli täynnä, siis noin 2000 henkilöä nautti kirkkaimmasta, puhtaimmasta, hienoimmasta mahdollisesta pianomusiikista. Iso ja hiljaisen oloinen Sokolov käveli ripeästi lavalle flyygelin viereen, tuolin taakse, kumarsi korrektisti yleisölle ja sujahti jo kesken kumarruksen istumaan, ja soitti jo, asettelematta itseään sen kummemmin pianon ääreen. Kiitokset aplodeista saatiin samaan tapaan eleettömästi – kuusi ylimääräistä kappaletta hoitivat Sokolovin kommunikoinnin yleisölle.

Hurmaava Palau de la Música Catalana (www.palaumusica.cat) on oma nähtävyytensä. Perusteellisempaa koristelua on vaikea kuvitella. On mosaiikkia, patsasta, reliefiä, lasia, laattaa, lampettia. Kuten entinen morsian sanoi puvustaan: ei ole enää yhtään paikkaa johon voisi mitään ruusuketta lisätä. Tyyli on kuin suomalaisen kansallisromantiikan ja wieniläisen jugendin yhdistelmä, mutta enemmän. Arkkitehti Domenech I. Montaner suunnitteli rakennuksen, joka otettiin käyttöön vuonna 1908.

Palau ei ole enää minkään orkesterin koti, vaan ohjelmisto koostuu ihan kaikenlaisesta musiikista. Edelliset käyntimme olivatkin erittäin kaikenlaisia. De cajón! Festival Flamenco –sarjassa esiintyi Rosario. Kävi niin, että minä sokea kana, suomalaisille vieraille ohjelmaa kootessani, löysin kunnon jyvän. Rosario Flores on supersuosittu. Hänen äitinsä, Lola Flores, oli aikanaan oikein ikoni. Isälläni taisi muinoin olla hänen levyjään, ja luulen muistelevani juuri Lola Floresin laulua Ya viene marzo con flores… mutta tästä en ole varma.

Lierihattuisen, mikroshortseihin ja makrosaappaisiin pukeutuneen Rosarion ja bändin musiikkia ei olisi heti flamencoksi arvannut, ellei olisi ohjelmasta lukenut. Rumba, pop, blues, rock ja funk, joiden kerrottiin olevan Rosarion tyylilajeja, kuuluivat selvemmin. Yleisö oli villinä: monet pyrkivät pois penkkirivien välistä käytäville tanssimaan, lauluja osattiin laulaa mukana, taputukset ja huudot kuuluivat peruskäytökseen. Naisesiintyjälle sopii kiljahdella guapa, mikä tarkoittaa kaunista. Sanaa käytetään esimerkiksi kaupoissa puhutteluna. Nimenomaan naiset toisilleen. Tänään viimeksi leipäkaupan myyjä sanoi minulle gracias, guapa, eli kiitti, kaunokainen. Kaikkeen tottuu.

Samassa paikassa - siis Palaussa, ei leipomossa - seuraavien vieraiden kanssa tiesimme vielä vähemmän mitä odottaa. Goran Bregovic ja hänen hää- ja hautajaisorkesterinsa esitti balkanilaista nykymusiikkia: mustalaistorvet, perinteisiä bulgarialaisia polyfonioita (en tietenkään tiedä mitä se tarkoittaa), sähkökitara, ortodoksinen kirkkokuoro, unohtamatta muslimivaikutteita ja juutalaismusiikkia… Joko yleisö palvoi yhtyettä jo etukäteen, tai teki pikaisen arvion kuulemastaan ja villiintyi tanssimaan. Meininki oli vauhdikasta kuten Rosarion konsertissa.

Ooppera esiintyy Gran Teatre del Liceussa. Se on palanut kahteenkin kertaan, viimeksi vuonna 1994. Se rakennettiin aivan entisen näköiseksi, mikä minusta oli turhaa. Uudet, aivan modernit lisäosat ovat erittäin viihtyisät, toimivat, upeat ja tyylikkäät. Mutta mikäs siinä, kaikin mokomin. Talo on ilmeisesti vielä suuremmissa talousvaikeuksissa kuin muut kulttuuri-instituutiot ja syventää ahdinkoaan kutistamalla ohjelmistoaan ja kausilippulaisten saamaa tarjontaa. Koimme siellä syksyllä Gyorgy Ligetin Gran Macabre –oopperan, joka oli erittäin makaaberi niin musiikin, libreton kuin upean visuaalisen toteutuksenkin osalta. Mitään aarianpätkiä ei hyräilty poistuttaessa, mutta olo oli oudosti energisoitunut.

Barcelonassa on virallinen sinfoniaorkesteri OBC: Orquestra Simfònica de Barcelona i Nacional de Catalunya. (www.obc.cat). Tämä orkesteri toimi aikaisemmin Palaussa, mutta sai oman rakennuksen. L’Auditori (www.auditori.cat) on orkesterissa englannintorvea soittavan tuttuni mielestä maailman rumin rakennus. Rohkenin hänelle ehdottaa, että tittelistä voisi olla kilpailua. Mutta onhan se aikamoinen laatikko. Sisätilat, vaalealla puulla päällystetyssä avarassa funktionaalisuudessaan, ovat oikeastaan ihan kiinnostavat. Ohjelmisto on tutunoloisesti klassisen musiikin merkkiteoksia ja uusia sävellyksiä yhdistävä. Hyvin soi, sekä bändi että talo.

L’Auditori on varma paikka, jos haluaa kuunnella rauhassa ilman että tarvitsee villiintyä. Myös jazzpaikoissa on hyvin rauhallista. Drinkit ostetaan ja siemaillaan etukäteen. Numeroiduilla paikoilla istutaan, sooloille taputetaan hillitysti. Tärkeimpiä paikkoja ovat Luz de Gas yläkaupungilla (Diagonalin yläpuolella) ja Jamboree Placa Realilla Ramblan vieressä.

Harlem Jazz Club (www.harlemjazzklub.es) vanhan kaupungin sydämessä (en vieläkään löydä sitä kartalta) on taas hiukan monenlaisempi. Kuubalaista, brasilialaista, bluesia, flamencoa, funk & groove, jne. Paikka on pieni baari, tuoleja ei ole kovin monta. Meno riippuu musiikista. Osuin kerran viemään sinne ”miestä ja kitaraa” kuuntelemaan kyproslaisen vieraamme ja mieheni. Esiintyjä oli venezuelalainen. Musiikki ei ollut kovin kummoista sellaisenaan kuunneltavaksi, mutta sanoitukset ilmeisesti syvällisiä, kantaaottavia, tunteellisia, henkilökohtaisia ja ties mitä. Ymmärsin aika vähän, mieheni vähemmän ja väsynyt vieraamme ei sitäkään. Pinnistelin ymmärtääkseni sillä aikaa kun miehet ottivat pienet alkuillan unet epämukavilla tuoleillaan.

Flamenco elää, kuten jazzklubin ohjelmastakin näkyy. Tanssiesityksiä hienoine asuineen on tarjolla turisteille, usein yhdistettynä päivälliseen, joka tarjotaan ennen esitystä tai jossain jopa esityksen aikana. Jamboreen vieressä Placa Realilla on Los Tarantos, jossa on pienimuotoisempia esityksiä.

Madrid on nykyisin flamencon pääkaupunki ja siellä on lukemattomia paikkoja, joissa tanssi, laulu ja kitara erilaisina yhdistelminä ovat esillä. Casa Patas on hyvä arvaus ensikertalaiselle. Nimeltä mainittavat esiintyjät vaihtuvat viikoittain ellei tiuhempaan, ja turistikoreilu puuttuu.

Normaalit tietolähteet eivät helposti paljastaneet Madridista jazzia viikonloppuvierailijalle. Blues tuntuu olevan vieras laji espanjalaisille; täällä kuulemamme ”blues” ei ole ollut ollenkaan sinistä. Ehkä flamenco on hoitanut sen tehtävän mikä bluesilla on muualla?

Ensi-ihastuksesta syvempiin tunteisiin

Ihmettelin aluksi, voisiko tähän kyllästyä. Tarkkailin tunteitani kiinnostuneena. Mikä asia arkistuu, mihin väsyn, mikä alkaa ärsyttää, alanko peräti kaivata jotain koti-Suomesta (muutakin kuin rakkaita ihmisiä)? Käyvätkö pikkuasunnon seinät kimppuun?

Vai voittavatko avarat kattonäkymät ahtauden? Missä asioissa ensi-ihastus syvenee kiintymykseksi kielitaidon ja paikallistuntemuksen karttuessa?

Kaupunkikuvassa koristeelliset talot ilahduttavat edelleen. Katse kiitää ohi vähemmän kiinnostavien näkymien, kun kaunista on niin paljon. Myös viileällä säällä terassi avaa ympäristön, eikä asunnon ahtautta huomaa.

Kotona olen edelleen kiitollinen sisustajan vaalean viileistä valinnoista: valkoista Ikeaa, lasia, ja musta sohva; mutta huomasin Suomessa jouluna ahnehtivani värikkäitä asioita pöytään, joulukuuseen ja muualle kotiin.

Olen asettunut muutamien korttelin pikkukauppojen tyytyväiseksi kanta-asiakkaaksi. Espanjanopintojen edistyessä asioin jo melko asiallisesti kalakaupassa, erilaisia makkaroita valitsemassa ja runsaan tuoreessa vihanneskaupassa. Espanjalaisesta keittokirjasta on valikoitunut nippu suosikkireseptejä. Helteellä valitsin nopeita valmistaa (ettei asunto turhaan lämpene), kevyitä syödä, nyt talvella uuniruokia, muhevia papupöperöitä ja tulisempia mausteita.

Seikkailu jatkuu, kyllästyminen ei tunnu mahtuvan ohjelmaan. Yhtä asiaa sentään kaipaan Suomesta: lämmintä kylpyhuonetta! Täällä kylmimmillä keleillä kylppäriä lämmitti äänekäs pikku puhallin, joka laitetaan päälle vain tarvittaessa.

Voiko tähän kyllästyä?

Olen aina haaveillut eläväni isossa keski- tai eteläeurooppalaisessa kaupungissa, mahdollisesti Välimeren tuntumassa. Haavekuvissa on kerrostaloja, puistokatuja, vilkasta katuelämää kahviloineen ja lämmintä säätä. Elän ”arkea” ja koen kaupungin ”oikeaa” elämää.

Saavuimme viime syyskuussa (2011), ja nyt katselen ensi kesään asti haaveideni mukaista näkymää Barcelonan Eixamplessa, 8-kerroksisen talon kattoparvekkeelta. Jo alaovi hurmasi mustine rautapitsikuvioineen. Oikeastaan jo ennen sitä, taksista matkalaukkujen kanssa noustessamme, näkyi kadulle levittyvä sympaattinen baari, jossa otimme kahvit avaimen tuojaa odotellessamme.

Tässä baarissa olemme sittemmin nauttineet tapaksia ilta-ateriaksi, kahvia ja croisantia aamupäivällä ja olutta aperitiiviksi. Siellä on aina asiakkaita: ukkoja pelaamassa shakkia olut tai cava käden ulottuvilla, nuoria pareja aamukahvilla, vanhoja rouvia iltapäiväkahvilla. Kun baari sitten olikin kiinni lauantai-iltana, emme olleet löytää kotiovelle maamerkin puuttuessa. Myös sunnuntaisin katu näyttää autiolta ja vieraalta. Baari levittäytyi kadulle myös kylmimpänä talvena, tammi- helmikuussa jolloin päivälämpötilat olivat +10 asteen tuntumassa. Sinnikäs tupakointi pitää ulkopöydät käytössä – sisällä täällä ei enää tupakoida missään.

Arkea eletään, mutta varsinkin aluksi sana kuulosti vieraalta. Oli niin ihanaa ripustaa pyykkejä kuivumaan kokoon taittuvaan kuivatushäkkyrään kattoterassille! Oli aivan herkullista käydä lähikaupoissa ruokaostoksilla! Pikku tiskikoneen täyttäminen oli kuin kotileikkiä! Roskien vieminen viiteen erilaiseen design-roskapönttöön kadulle suorastaan inspiroi!

Pyykeistä voidaan todeta, että syksyn viilettyä (taisi olla marraskuuta), viileän talvisään jatkuessa ja varsinkin sateella kuivatushäkkyrä on löytänyt paikkansa myös pikkuasunnon olohuoneessa. Onhan sekin tavallaan romanttista?

Työtäkin pitää tehdä. Kun sää oli lämmin – kuten syyskuussa joka päivä - kattoterassi oli paras paikka läppärin naputteluun. Romanttista! Kuten pyykkiteline, myös työnteko on ajan mittaan löytänyt paikkansa olohuoneesta.