lauantai 31. maaliskuuta 2012

Lakko on espanjaksi huelga

Toissapäivänä, torstaina 29.3. täällä oli valtakunnan laajuinen yleislakko. Teollisuus seisoi, ja isoja liikkeitä oli kiinni. Pikkukauppavaltainen kaupunki ei siitä hiljentynyt. Julkinen liikenne toimi vain rajoitetusti. Espanjan kurssiryhmässämme oltiin erimielisiä siitä, oliko aamulla liikenne tavallista vilkkaampaa vai hiljaisempaa. Siis ei erityisemmin vaikuttanut tavallisen tutkija-konsulttiparin elämään, eihän?


Menin illalla kävellen täältä kaupungin vasemmalta puolelta Passeig de Gracian toiselle eli oikealle puolelle naisporukan illanviettoon. Poliiseja seisoskeli autojensa vieressä sulkemassa katuja, ja autoliikenne alkoi tukkeutua. Mielenosoittajia kerääntyi kohti keskustaa: Passeig de Gracialle ja Plaza Catalunyalle.


Väkeä olikin jo niin runsaasti, että kiersin pitkät matkat vanhan kaupungin kautta, siis alakautta, päästäkseni toiselle puolelle. Tungoksessa ei olisi mahtunut liikkumaan.


Lippuja, kylttejä, t-paitoja ja muita tunnuksia oli monenlaisia. Esimerkiksi opettajilla oli keltaisia t-paitoja, joissa saksikuvion vieressä teksti vastusti koulutuksen leikkauksia. Kreikan lippu hulmahti yllättäen jossain.


El País –lehden mukaan (luen sitä lauantaisin englanniksi) Barcelonan mielenosoituksessa oli 275 000 ihmistä, ja Madridissa 170 000. Komeaa. Vastustuksen aiheita on useita. Julkisten menojen leikkaukset osuvat erityisesti koulutukseen ja terveydenhoitoon. Tämä ei todellakaan ole sivistysvaltion tulevaisuustyötä! Lisäksi lama ja työttömyys tarvitsisivat ihan muunlaisia lääkkeitä. Keynesiläisestä talouspolitiikasta kirjoittavat minua paremmin vaikkapa Krugman ja Stiglitz, lukekaa heitä.


Yksi teema on työmarkkinoiden uudistus. Vanhoilla säännöillä työntekijän irtisanomissuoja oli huikea: jos irtisanotaan ilman syytä, työntekijä saa korvauksen, jonka suuruus on 45 päivän palkka jokaista työsuhteessa oltua vuotta kohti. Tästä kertyy iso summa. Uusi laki laskee päivien lukumäärän 33:een. Jos syyt ovat taloudelliset, korvauspäiviä kertyy 20 per työssäolovuosi. Vanhan lain mukaan irtosanovan yrityksen piti kuitenkin osoittaa tuottaneensa tappiota, jotta taloudellisiin syihin voisi vedota. Tietääkseni ainakin nuo vanhat säännöt olivat Euroopan kärjessä, siis kalleudeltaan.


Töihin jo päässeen on tietysti mukava tuntea taloudellista turvallisuutta, mutta uusien työpaikkojen syntyminen vaikeutuu merkittävästi. Kaikenlainen kasvu ja laajentaminen harkitaan moneen kertaan.


Se naisten illanvietto Passeig de Gracian tuolla puolen vietettiin rattoisasti (siitä ehkä toisen kerran). Kotiin lähdettiin klo 22 jälkeen mielenosoituksen jo hiljennyttyä. Siniset valot koristivat edelleen katukuvaa. Savuavista raunioista puhuminen olisi liioittelua, mutta poltettujen roskasäiliöiden katku oli vahvana ilmassa, ja niiden hiiltyneitä jäännöksiä siivottiin parhaillaan edelleen suljetuilta kaduilta.


Lehtitietojen mukaan Barcelonassa loukkaantui noin 80 ihmistä ja 74 pidätettiin Plaza Catalunyalla poliisin ja mielenosoittajien yhteenoton seurauksena. Neljä ihmistä vietiin sairaalaan. Liikkeiden ja pankkien ikkunoita rikottiin, ja liikkeissä myös ryösteltiin.


Käsitykset työreformista ovat mahdollisesti entistäkin kärjistyneemmät, joten saapa nähdä, miten mielipiteiden vaihto tästä etenee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti