Rioja tinto, ja vähän blancoakin

Olimme kauan suunnitelleet, että menemme Riojan viinialueelle, kunhan meillä on tarpeeksi aikaa. Sitten menimme kuitenkin, pyhäinpäivän viikonloppuna.  Saimme matkaseuraksi mieheni kollegan, joka on alueelta kotoisin. Hänen mukanaan tuli iloinen seurue ystäviä.

Logroño on parinsadan tuhannen asukkaan kaupunki, Riojan alueen keskus, pyhiinvaellusreitin etappi. Vanha keskusta on kaunis. Ravintoloita ja tapasbaareja riittää loputtomasti. Melusimme perjantain illallisen mukavassa pikkuruisessa ravintolassa, El Rincon de Albertossa. Katalonian kuuluisa korvikeäänestys oli tuolloin vasta edessä, joten aihetta sivuttiin. Enemmän kuitenkin pohdittiin sienestystä ja eri sienten ansioita. Espanjassa sienestetään innokkaasti, ja siihen pitää olla sienestyskortti, joka maksaa jokusen kympin.

Aurinkoisen lauantain ensimmäinen kohde oli Brionesin kylän vieressä Vivancon bodega ja viinimuseo. Kävimme kierroksen (kuva) ja maistelun, mutta lintsasimme museon. Brionesin kylä oli 60-luvulla köyhyyttään säästynyt vanhojen rakennusten purkamiselta, ja sielläpä oli soma kuljeskella (kuvia).

Paikallisoppaamme taisi seuraavaa etappia tavoitellessamme hiukan eksyä, mikä oli erinomaista, koska päädyimme pienoiselle kevyesti kurvikkaalle tielle viinitarhojen sekaan. Kaunista syksyn valoa, ruskan värejä! Ketään muita ei ollut tiellä liikkeellä.

Elciegon kylän liepeillä on kuuluisa Marques de Riscalin Ciudad del Vino, viinikaupunki. Hotelli- ja ravintolarakennus on Frank Gehryn suunnittelema. Sitä koristaa eriväristen metallisuikaleiden vapaamuotoinen rusetti (kuvia). Rakennus kehystää upeasti näkymän vanhaan kaupunkiin. Reissun gastronominen kohokohta oli lounas ravintolassa, jolla on Michelin-tähti.

 

Alkunaposteltavaksi tarjoilija toi harmaanruskeita risuja harmaissa savikulhoissa, joista nousi usvaa, kuten aamuisella viinitarhalla. Risujen piti oleman viiniköynnösten karsittuja oksia. Kyseessä oli keksitikut, joiden tumma väri tuli mustekalan musteesta. Ateria oli ihana, ja ruokalista kuin satukirjasta.

Selvyyden vuoksi pitää todeta, että nauttimamme valkoviini oli läheiseltä Ruedan alueelta. Rioja on pääsääntöisesti punaviinin tuottaja.

 

Kiertokäynti toi lisää viinisivistystä, vaikka jo aamun jälkeen olimme melko oppineita. Vanhatkin rakennukset oli uudistettu siistiksi ja sileäksi, ja koko tienoo oli niin hoidettu, että tuli mieleen Disneyland eikä oikea toimiva viinitila.

Lounaan jälkeen luulimme, että ruokaa ei enää samana päivänä tarvittaisi. Mutta niinpä vaan Logroñossa päädyimme vanhan kaupungin kujille yöpalalle. Kadulle ei mahtunut kävelemään – joka paikka oli täynnä ihmisiä laseineen ja pikku lautasineen!

Sunnuntaina jo satoi. Muu seurue oli muuttanut suunnitelmaa ja lähtenyt sieniretkelle vuoristoon jo varhain aamulla. Olimme neljästään paikallisoppaamme ja hänen poikaystävänsä kanssa. Laguardian kaupungin vieressä on Bodegas Ysios arkkitehti Calatravan suunnittelemassa rakennuksessa, jonka muodossa voi nähdä vuorten siluettia, aaltoja ja laivan keulaa. Hieno, mutta aaltoileva katto oli remontissa vesivahinkojen takia.

Tilalla käytetään vain vanhojen (yli 30 vuotta, ja toiseen viiniin yli 80 vuotta) tempranilloköynnösten rypäleitä, jotka kerätään käsin. Tuotanto on pientä, ja tuotetaan vain reservaa. Paikka kuuluu Pernod-Ricard-konserniin, joten ilmiselviä tappioita on varaa ottaa vielä vuosikausia. Viinit olivat herkkua.

Pyreneiden kierroksessa on monta mutkaa

Mieheni  pikkuserkku tuli syyslomallaan lokakuussa kylään meille Barcelonaan. Hän nauttii vuoristomaisemista ja oli jo valmiiksi suunnitellut hienon viikonloppukierroksen, varannut kahdesta hotellista huoneet ja vuokrannut auton.

Pääsimme perjantaina ajoissa liikkeelle Lleidan suuntaan. Balaguerin nätissä rinnekaupungissa ylitimme Segre-joen, joka oli matkallamme pitkään läsnä. Balagueriin pitää palata sopivan viikonlopun tullessa. Viimeksi kun yritimme, ei ollut enää sijaa majatalossa ja päädyimme ihan muille seuduille, mikä oli sekin hienoa.

Àgerin pikkukaupungin ulkopuolella on ensimmäinen majapaikkamme, Cal Maciarol. Paikan nettisivut olivat oikein houkuttelevat, mutta ensivaikutelma oli paremminkin varaston takapihan tyylinen.

Sisälle hotelliin – näytti hiljaiselta ja autiolta. Respaan tuli naishenkilö, jota jossain vaiheessa auttoi mieshenkilö. Asioiden hoitelun ja keskustelun vauhti ei olisi huimannut hämäläistäkään. Asialliset huoneet löytyivät vinttikerroksesta.

Kävelimme tarkistamaan paikallisen nähtävyyden, Parc Astronomicin, ja päätimme palata sinne myöhemmin illalla. Saisimme espanjankielisen selostuksen. (kuva tieltä) Autolla käväisimme ylämäessä ja komeiden maisemien lisäksi näimme rinteen, josta ottivat vauhtia riippuliitäjät, joita vilisi taivaalla.

Söimme jo aikaisin, klo 20, jotta ehdimme tähtiä katsomaan klo 22 näytökseen. Tuhti ruoka oli kelvollista ja paikka alkoi täyttyä ja meno vilkastua. Respan rouva kävi sanomassa, että observatoriosta oli soitettu, että klo 22 kierros onkin vain katalaaniksi, mikä pitäisi saattaa tiedoksi sille ulkomaalaiselle seurueelle, joka varmaan majailee hotellissa.

Menimme kuitenkin ja palelimme ulkosalla vierasta kieltä kuuntelemassa. Sää suosi tähtien katselua. Vilkaisu oikeaan toimivaan tutkimusobservatorioon oli kiintoisa. Siellä oli meneillään tietyn kuolemaa tekevän tähden seuranta. Sisällä planetaariossa väsähdimme mukaviin nojatuoleihin, ja lopulta vaikutuimme oikeasta tähtitaivaasta, kun katto avattiin.

Aamiaisaikaan hotellia ei olisi tunnistanut hitaaksi eikä hiljaiseksi. Paikka vilisi metsästäjiä, joiden peräkärryissä oli koiria mukana. Villisikaa piti oleman vuorilla saatavana.

Ajomatka eteni Segre-jokea seuraillen. Joessa on isohkoja altaita, jotka poseerasivat peilityyninä (kuvia).  Nähtiin kotkia. Kiivettiin yhä ylöspäin. Lounas Vielhan kaupungissa. Hiihtoturismia odottavat kerrostalot pitivät vielä ikkunaluukut kiinni.

Matka jatkui edelleen ylöspäin: korkein paikka päivän aikana oli 2072 metriä merenpinnasta. Näkymät olivat erittäin huikeita.

Väsymätön kuskimme ajoi tuona päivänä yli 8 tuntia loputtoman kiharia pikku teitä vuorten rinteissä. Hänen ajokortissaan on kaikki kirjaimet, takana kaikkiin liittyvää niihin kokemusta, ja hänen vauhdikas luontonsa jotenkin rauhoittuu ratin takana. Saimme siis äärimmäisen luotettavaa ja mukavaa kyytiä.

Kotkien lisäksi näimme päivän aikana lehmiä ja hevosia niityillä, laumoittain. Myös lampaita, ja yksittäinen kauris, todettiin tien vieressä. Kapealla, jyrkällä vuoristotiellä pääsimme myös väistelemään kahden paimenen ohjamaa hevoslaumaa, jotka palailivat syömähommista yläniityiltä.

Illan kohde oli Aero Hotel Cerdanya Ca L’Eudald, paikkakunta Alp, Pyreneiden vuoriston Cerdanya-alueella. Kodikkaassa perhehotellissa muistettiin pikkuserkku-kuskimme hänen viime vuoden vierailultaan – kunhan väki ensin syventyi Real Madrid – Barca -peliin, jonka Barca hävisi surkeasti.  Pitää vielä mainita tästä vuoristoturismista, että huikeiden maisemien lisäksi plussana on ainakin näin sesongin ulkopuolella hotellien ja ravintoloiden naurettavan edulliset hinnat.

Laaksossa sijaitsevan Alpin korkeus merenpinnasta on 1150 m. (kuva) Kotimatkalla vielä käväistiin viehättävässä aivan Ranskan rajalla, ja herkuteltiin rinnetiellä ja maisemilla. Ylhäällä ei-missään, paikka taisi olla nimeltään Toses, on yksinään valtava rakennus, joka osoittautui spa-hotelliksi.

Puigcerdassa