Miten hankitaan vuokra-asunto ajoissa Barcelonan seudulla, osa 3

Nyt olemme kolmatta kertaa vuokranneet asunnon Täältä jostakin.  Miten se sitten on parasta tehdä? Ei aavistustakaan!

Jos on tulossa elokuun lopulla tai syyskuun alussa syksyksi tai vuodeksi, voi aloittaa etsimisen vaikkapa toukokuussa. Tällöin välittäjät eivät vielä kiinnostu, eikä millään sivustoilla ole mitään sopivaa tarjolla niin kaukaiseen tulevaisuuteen. Etsimistä voi jatkaa kesä-heinäkuussa. Jotain tulee ehkä markkinoille, mutta vuokra-aika alkaisi liian myöhään, tai sopimus pitäisi tehdä liian pitkäksi ajaksi. Hyvät ovat liian kalliita, ja mahdolliset kamalia.

Elokuussa onkin sitten Espanja lomalla. Välittäjät hikoilevat viime hetken loma-asuntotilausten kanssa. Asunnot eivät ole vielä vapautuneet syksyksi.

Lyhytaikaisia turistiasuntoja voi varata aikojen päähän, kuten hotellihuoneitakin. Mutta sehän on eri markkina.

Ajatus on, että tullaan hotelliin asumaan ja aletaan katsella mitä olisi tarjolla. Mutta pohjoismainen hermostomme ei kestä tällaista epämääräisyyttä.

Miten me sitten olemme toimineet? Aina yhtä epämääräisesti, ja lopulta aina luotettavien ihmisten, tuttavantuttujen tai ystävien avulla. Ensimmäisellä kerralla (2011) apuna oli mieheni työn kautta mainio, pätevä relocation service, jonka edustaja hoiti hermoilun, jahtaamisen ja patistukset puolestamme. Me ehdimme kyllä hermoilla, kun mitään ei ensin näyttänyt löytyvän. Mutta hän sai ihmeitä aikaan. Niinpä saavuimme lentokentältä taksilla suoraan asunnon eteen ja kaikki sujui.

Toisella kerralla (2012) kuulimme mieheni työpaikalta juorun, jonka mukaan Silvian isä olisi hankkinut uuden asunnon kunnostettavaksi ja vuokrattavaksi. Tuttavuuteen liittyvä sosiaalinen pääoma mahdollisti luottamuksen. Saimme varata asunnon jo alkukesällä ennen Suomeen paluuta, ja sen piti olla valmiiksi kunnostettu kun tulemme takaisin elokuussa. No sehän ei sitten ollut valmis, koska lattian laittajat eivät työskennelleet elokuussa, ja tämä asia alkoi meitä huolestuttaa, mutta vuokraisäntä hankki meille varakämpän pariksi viikoksi ja oli lentokentällä meitä vastassa viedäkseen meidät sinne.

Kolmannella kerralla, tänä kesänä, halusimme Sitgesiin asumaan. Sitges on kaunis, vanha, eloisa rantakaupunki alle tunnin junamatkan päässä Barcelonasta etelään päin.

Barcelonassa tiedämme yhden varmasti toimivan välitysfirman (on niitä varmasti muitakin), joka vuokraa suurimman osan asunnoista ilman että niitä pääsee näkemään, ja parin viikon varoitusajalla.  Tällaisen voisi siis varata etänä lähtöviikolla, toimittaa tarpeelliset (lukuisat!) dokumentit sähköpostilla ja maksaa parin kuukauden vuokran etukäteen. Mutta mehän halusimme Sitgesiin.

Aloitin selvittelyn toukokuussa, jatkoin kesä-heinäkuussa. Lopulta löytyi houkutteleva asunto, jonka ystävämme kävivät katsomassa. Se kerkisi mennä sivu suun. Samaa asuntoa välittää yleensä useampi välittäjä, ja nyt toisen välittäjän asiakas ehti ensin.

Ystävämme löysivät toisen mahdollisuuden. Tartuimme siihen hätäisen  innokkaasti. Hieroimme siitä kauppaa vielä lähtöviikolla. Viimeisinä päivinä omistajakin jo innostui tekemään konkreettisia tarjouksia, ja saimme edes sähköpostitse sovituksi asiasta (ja rahaa lähetetyksi).

Siinä kauppoja hieroessamme saimme yhtäkkiä lukuisia asuntoilmoituksia. Elokuun viimeisellä viikolla alkoi vihdoin olla tarjolla asuntoja syyskuuksi! Piti oikein keskittyä olemaan lukematta niitä, kun varaus oli jo tehty.

Asunto on parempi kuin kuvissa, ja sopii meille täydellisesti. Vuokraemäntä on mukava. Nyt olemme jo nauttineet parit ateriat uudella kattoterassillamme Sitgesin keskustassa. Olemme nauttineet hyvän ravintolapäivällisen ja öisen urkukonsertin. Siis olemme kotiutuneet.

Samalla käynnistyy syyskauden ”arkinen” aherrus uusissa maisemissa.

Barcelonassa kantapaikkoja ja uusia

Mieheni tutkimusyhteistyö aiheutti miellyttävän alkukesäisen vierailun kattoterassille. Ilta-aurinko valaisee edelleen rinteisiin nousevaa tuttua kaupunkikuvaa. Keskikaupunki on edelleen täynnä turisteja. Mutta katumme, joka on ollut rakennustyömaa kaikkine katuporineen pari vuotta, on nyt valmis! Vähemmän ajoväyliä, leveämmät jalkakäytävät, kadun keskellä rivi palmuja ja jalkakäytävillä hennompia nuoria lehtipuita. Näitä laitettiin paikoilleen joulun alla.

Muutoksia odotetaan yhteiskuntaan. Espanjan kunnallisvaalien tulokset ovat vähintään yhtä kiinnostavat kuin Suomen eduskuntavaalien. Seuraamme tulevana syksynä innokkaasti paikallispolitiikan muotoutumista uusien puolueiden vallassa.

Heti ensimmäisenä iltana menimme kantapaikkaamme La Burrataan syömään. Finnairin lentoaikataulut ovat erinomaiset päivällisen kannalta: hyvin ehtii iltayhdeksän maissa syömään lähipizzeriaan.

Vanhojen paikkojen ja tapojen kohtaaminen on kodikasta, ja hienoa on tehdä uusia löytöjä. Mieheni italialainen kollega kutsui tutkimusseurueen ja minut uuteen italialaiseen ravintolaan. Paikan nimi on Raffaeli ja se sijaitsee Gràcian kaupunginosan alareunassa, Calle Luis Antúnez, 11. Paikka, tarjoilijat, kokit, ruoka, juoma ja seura: kaikki mainiota. Lyhyen politiikkakatsauksen jälkeen keskustelu syventyi perusteellisesti työpaikkakuvioihin.

Kuulun edelleen vilkkaaseen naisverkostoon, Barcelona Women’s Networkiin. Tälläkin vierailulla osallistun niihin tapahtumiin jotka kohdalle sattuvat. Olin espanjankielisen kirjakerhon, Club de Lecturan tapaamisessa. Tapaamispaikat ovat kirjakauppojen yhteydessä olevia kahviloita, tai kirjakaupan nurkkaan on järjestetty meille pöytä ja tuoleja. Sinänsä on huomattavaa, että näitä kirjakauppoja riittää aina uusia.

Tällä kertaa tapaaminen oli Librería-Café LAIEssa Pau Claris –kadulla. Kaupassa on valtava valikoima kirjallisuutta maailman eri kolkista. Toisessa kerroksessa on viihtyisä kahvila, jonka perällä on tilava terassi. Siellä istuimme ja ihmettelimme kaunista säätä.

Kerroin löytäneeni uuden dekkarikirjailijan, siis uuden minulle. Ensimmäisissä kirjoissa maksetaan vielä pesetoilla joten ihan uusista teoksista ei ole kysymys. Kirjailija on Alicia Giménez Bartlett. Tapahtumapaikka on Barcelona, paitsi milloin tapaus vie Madridiin, Moskovaan ja ehkä vielä muuallekin. Sankari on etsivä Petra Delicado, äksy, kahdesti eronnut, itsenäisyyttään varjeleva nainen. Hänen työparinsa on eläkeikää lähestyvä poliisi Fermin Garzón. Epätodennäköinen ystävyys on herkullista luettavaa.

Miehen tutkijakollegan viihdyttämiseksi päädyimme yhteen kantapaikkaamme, jazzklubi Jamboreehen Plaza Realilla. Siellä on aina jotain kiinnostavaa, nyt harvinaista herkkua eli bluesia. Yleensä täkäläiset ovat liian hilpeitä joten blues ei toimi. Steve de Swardt Grup on inkkarin näköisen 73-vuotiaan Zimbabwesta kotoisin olevan barcelonalaisen ryhmä.

Konsertin jälkeen suuntasimme pintxoille tuttuun kohteeseen, Orioon Ferran-kadulla. Leipäpalasille rakennetut suupalat ovat herkkua pikkunälkään, mutta turhauttavat, jos mielessä olisi niin sanottu kunnon ateria.

Kotoinen kattoterassi on taas ollut päivällisten ja iltaviinien näyttämönä. On siellä pyykkiäkin kuivatettu.

Pesää pehmustamaan Barcelonaan

Kevät etenee – mutta sekä Helsingissä että Barcelonassa normaalia hitaammin. Olemme pian menossa pikku matkalle kotiin Barcelonaan. Tarkoituksena on hoitaa kesken jääneitä byrokratia-asioita, pitää työkokouksia ja tavata tuttuja, pyyhkiä pölyt kämpästä ja varustaa pikku makuuhuone yövieraita varten. Varsinainen oleskelu siellä alkaa taas syksyllä.

Ulkomaalaisen oleskelijan tarvitsema NIE-dokumentti jäi joulukuussa uudistamatta, kun näitä asioita hoitava henkilö oli poistunut kyseiseltä poliisiasemalta jo hyvissä ajoin ennen kuin meidän taksimme jarrutti toimiston luona. Olimme tulossa toisesta virastosta mukanamme vastahankittu paperi, joka on tarpeen NIEn uusimisessa. Matkan ohjelma käynnistetään siis heti ensimmäisenä arkiaamuna tällä asialla.

Sitä ennen, sunnuntaina, on jo mittailtu pikkuhuonetta ja mietitty mahdollisia huonekaluja. Naisverkoston kautta voisin ostaa halvan ja kaamean vuodesohvan, jonka mahtuminen pitää vielä tarkistaa mittanauhan avulla. Vuokraisäntä kertoi sähköpostissaan tehneensä suunnitelmat huoneen kalustamiseksi: meitä odottaa pohjapiirros, johon esineet on sijoitettu sekä esitteet ja hinnastot. Arvaan, että esitteet ovat IKEAlta. 

Vuokraisäntä on jo näyttänyt sisustussuunnittelijan kykynsä asunnon remontissa ja hankkiessaan välttämättömimmät isot mööpelit paikalle, joten veikkaan, että suunnitelma on hyvä ja houkutteleva. Hintalaput pitää kuitenkin vielä katsoa, koska oikeastaan emme haluaisi maksaa juuri mitään tästä operaatiosta. Pitää varmaan pudottaa listasta pois joitakin esineitä, vaikka ne mahtuisivatkin huoneeseen.

Vuokraisännän suunnitelman kilpailukykyä vahvistaa tieto siitä, että hän on luvannut hankkia, tuoda paikalle ja asentaa valitsemamme esineet. Asumme suomalaisittain laskien yhdeksännessä kerroksessa talossa, jossa porraskäytävä on hyvin ahdas ja hissi pikkuruinen, joten tarjous on varteenotettava.

Kun pian ryhdymme pakkaamaan matkaa varten täällä kotona Helsingissä, täytyy pitää tolkku mukana. Kaikenlaista tavaraa voisi viedä, mitä ei täällä tarvita ja mikä olisi varmaan ihan kiva siellä. Mutta pikku asuntoa ja sen pieniä säilytystiloja ei kannata kuormittaa turhilla esineillä. ”Turhan” ja ”kivan” olemusta miettiessäni aion pitää matkalaukkupuntarin käsillä, jottei ainakaan ylipainon puolelle päädytä.

Sisustuksen lisäksi yksi pääasia on tuttujen tapaaminen. Ehdin varmaan jo NIE-poliisin luota, puoliltapäivin, naisverkoston Café Castellaño –tapaamiseen: tutut naiset puhuvat espanjaksi samoja juttuja mitä muuten puhutaan englanniksi, siis ihan harjoituksen vuoksi. Onkin jo hiukan ikävä näitä naisia. Tässä kahvilatapaamisessa on aina mukana muutama oikeasti espanjaa osaava señora, joka korjaa muiden virheitä ja auttaa löytämään oikeita sanoja ja ilmaisuja. Oppiminen on siis mahdollista.

Olen kevään aikana käynyt Helsingissä espanjantunneilla, kertonut opettajalle kuulumiseni, keskustellut Kyproksen tilanteesta, tehnyt kiltisti harjoituksia, lukenut romaania ja katsonut DVD:ltä Serranon perhettä. Toivottavasti saan suuni auki ja puhetta tulemaan sitten Barcelonassa.

Tuttuja tavataan myös iltaisin ravintoloissa. Pitääkin jo etukäteen varata pöytä ensimmäistä tapaamista varten. Toivottavasti löydämme jonkin uuden ravintolan matkan aikana, vaikka eipä ole huono ajatus kerrata entisiä kokemuksiakaan.

Vielä yksi tehtävä on selata lähiseudun matkaoppaat ja kartat, joita meillä on hyllyssä. Osa niistä tulee mukaan Helsinkiin. Suunnittelemme muutamia pikku matkoja eri seurueiden kanssa, ja vastuu reittien ja kohteiden valinnasta painaa!

Vaateostoksilla Barcelonassa

Ystävät tietävät, että olen hidas hankkimaan uusia vaatteita. Jos aikojen kuluessa naama onkin päässyt unohtumaan, vaatteista minut sentään tunnistaa. Samat ystävät tietävät myös, että seuraan, ihailen ja arvostan muotia, tyyliä ja designia ja nautin tyylikkäistä vaatteista.

Aluksi hiukan huolestutti. Barcelonan pääkatuja viime syksynä talsiessani löysin kyllä espanjalaiset Zarat ja Mangot sekä H&M:t sun muut tuontitavarat. Tästä ei vielä kannata kotiin kirjoitella. Niiden lomassa oli Chanel, YSL, Carolina Herrera ja muita ovimiehellisiä liikkeitä. En lähde yrittämään ovimiesten ohi sisään liikkeeseen. Sisäinen ääni ilmoittaa jo ovella kuten muinoin hulvattomassa Auran Aaltojen radiopikakurssissa Turkulaiseksi 50 vuodessa: ”Ei meil o mittää rouva hintaluakas.”

Keskustelu kahden asiaa ymmärtävän naisen, tyylikkään kielikurssitoverin ja ikänsä Barcelonassa asuneen espanjanopettajamme kanssa avasi uusia näkymiä. Kirjasin talteen listan suunnittelijoita, vaatemerkkejä ja liikkeitä ja ahersin webin äärellä paikallistaen näitä. Olen siis kartoittanut muotikauppoja täällä Barcelonassa – ihan totta, piirsin itselleni pikku kartan ja kävin tsekkaamassa kaupat. Ehkä vielä ostankin jotain.

Jaoin kaupungin kolmeen seutuun: (1) Passeig de Gracia, Rambla de Catalunya ja niiden väliset poikkikadut, (2) ylempi Diagonal, (3) muut. Vanhassa kaupungissa on alla mainittujen merkkien liikkeitä ja paljon muutakin jännää, mutta näillä uudemmilla seuduilla on helpompi liikkua tositarkoituksella. Mahtuu kulkemaan eikä eksy niin helposti.

Passeig de Gracia, Rambla de Catalunya ja sivukadut

Lähdetään ylös Passeig de Graciaa ja aloitetaan vasemmalta puolelta (ylös/alas ja vasen/oikea ovat Barcelonassa pääilmansuuntia, ei suhteellisia suuntia). Sita Murt on katalonialainen vaatemerkki (Pg de Gracia 11; myös Mallorca 242).  Hiukan kalliinpuoleisia. Ihania materiaaleja, hienoja värejä, kekseliäitä malleja. Paljon neuleita.

COS, ruosalaisketju, tulossa Suomeen. Halpoja jänniä vaatteita, myös aikuisille. Värit hyviä. Äskettäin vierailleet ystävättäreni löysivät täältä mekon, puseron ja laukun.

Uterqüe (Pg de Gracia 65), edullisia vaatteita, laukkuja ja kenkiä. Äsken mainitut ystävättäret ostivat litteitä pieniä olkalaukkuja, joissa oli vallan valloittavat pikku soljet.

Karen Millen, brittimerkki. (Pg de Gracia 79). Mainion värisiä kurvikkaita, napakoita neuleasuja. Näissä ei kannata yrittää sulautua massaan.

Palataan alas kadun oikeaa puolta. Roberto Verino, espanjalainen (Pg de Gracia 68). Tyylikästä, kallista.

Replay, farkkuja (Pg de Gragia 60). Kannattaa poiketa katsomaan hieno liike.

Hoss Intropia, espanjalainen (Pg de Gragia 44). Jänniä, joskus retkuja vaatteita.

 

Adolfo Dominguez, espanjalainen (Pg de Gracian ja Diputacion kulmassa).  Näitä liikkeitä on pitkin kaupunkia ja pitkin Espanjaa. Koristeellisia, tyylikkäitä, näyttäviä vaatteita, varsinkin juhliin. Myös laukkuja ja kenkiä. Täältä osasin syksyllä ostaa hienon jakun. Nyt pohdin juhlamekkoa. Mieheni toivoo, että se myydään loppuun ennen kuin olen pohtinut valmiiksi.

Siirrytään kohti Rambla de Catalunyaa, Consell de Cent –katua pitkin. Sandro, ranskalainen merkki. (Consell de Cent 349).  Kelpo tuttavuus. Näitä liikkeitä on muuallakin kaupungissa.

Comptoir de Cotonniers, myös ranskalainen. (Consell de Cent 302). Halvempia, kivoja ketkaleita.

Edetään Rambla de Catalunyaa ylös, oikealla puolella. Aragonin kulmassa on Massimo Dutti. Mieheni puettiin siellä syyskuntoon. Hinnat ovat edulliset, liikkeessä on hyvä palvelu, ja vaatteisiin tehdään vielä tarpeelliset korjauksetkin. Myös naisten vaatteita. Tämän kevään värejä minun ei tarvitse edes sovittaa.

Käväistään oikealle Valencia 272:ssa, siellä on ranskalainen Maje. Kaunista, melko kallista.

Palataan Rambla de Catalunyalle, siirrytään vasemmalle puolelle. Valencian kulmassa (Rambla de Catalunya 77) on mainio laukkukauppa Urbaks. Hauskan värisiä ja mallisia, edullisia nahkalaukkuja ja muitakin. Myös muita asusteita. Löysin sieltä pinkin mokkalaukun nyt keväällä. Täällä Barcelonassa olkahihna on välttämätön. Laukkua kannetaan turvallisesti olkahihna yli rinnan, ja käsi laukun päällä.

Mallorcan kulman paikkeilla, numerossa 89 on Etxart & Panno. Kannattaa käydä ainakin alennusmyynnissä, hienoja vaatteita. Paikallinen merkki.

Vielä oikealle Provencalle (290): Cortana. Hurmaavia hepeneitä, joissa on jännittävät leikkaukset. Kaunis, tilava kellarimyymälä. Kallista.

Ylempi Diagonal

Avinguda Diagonalilla, Villarroelin ja Muntanerin välissä, kadun yläpuolella on keskittymä jo mainittuja liikkeitä: Sandro, Comptoir de Cotonniers, Uterqüe, sekä Cotelac, Zara, ja muitakin yleisiä ketjuja.

Samalla suunnalla, vielä hieman ylempänä on Balmesilla (193) espanjalainen Almatrichi. ”Espanjalaisen” näköisiä värikkäitä, kirjailtuja, laadukkaita asuja. Paljon tukevaa puuvillaa. En ole osannut edes sovittaa, mutta amerikkalainen ystäväni on jo ostanut sieltä vaikka mitä.

Via Augusta 293: Ranskalaisia vaatteita myyvä Merengue. Nyt keväällä siellä on kaikenkirjavia, keveitä hepeneitä. Ostin puseron, ainoan vaatteen, joka minulle sopi.

Muualla

Passeig de Graciasta pari korttelia oikealle Diputacio 299: Julie Sohn. Kalliita, kiinnostavia, tyylikkäitä vaatteita. Mutta varsinainen nähtävyys on muistaakseni Julie Sohnin (korealaista taustaa) arkkitehtimiehen suunnittelema liike. Sinne mennään kahden kirkasvetisen, kivikkopohjaisen altaan välistä valtavista lasiovista. Veistoksellinen meininki jatkuu sisällä.

Passeig de Gracian jatko alaspäin, vanhan kaupungin puolella on Avinguda Portal de l’Àngel. Tällä leveällä kävelykadulla on paljon liikkeitä, varsinkin edullisten ketjujen.

El Corte Inglesin tavarataloissa on useita tässä mainittuja merkkejä, samoin Diagonalilla olevassa l’Illa-ostoskeskuksessa. Jos jaksaa marhata tavarataloissa, El Corte Ingles on hyvä kohde. Siellä voi löytää aivan uusiakin merkkejä tai "merkittömiä" vaatteita. Kävin määrätietoisesti talvialennusmyynnissä. Jo pari vuotta kaipaamani, kalpeanvaalea polvipituinen kevättrenssi löytyi alennustangosta! Talvikauden nimissä siinä on vetoketjulla kiinnitettävä eli irroitettava lämmin vuori, mikä ei haittaa.

Sitten on vielä Roca Village, kaupungin ulkopuolella oleva outlet-keskus. Merkkejä riittää. Sinne on bussikuljetus kaupungilta. Pitänee vielä sekin nähdä.

Mitä toivot asunnoltasi?

Viime kesänä etsimme asuntoa Barcelonasta etänä, eli kotiutumispalveluja tarjoavan yrityksen ihminen esitteli meille vaihtoehtoja sähköpostein ja nettilinkein ja keskustelua niistä käytiin puhelimessa ja sähköpostitse. Tämän toimeksiannon aluksi selvitettiin, mitä ominaisuuksia toivomme asunnoltamme. Oltiin etsimässä pientä kalustettua asuntoa Barcelonan kaupungin alueelta, budjettirajoitteen puitteissa.

Sijainnista keskusteltiin, sehän on selvä. Toimisto yritti ensin ohjata meitä ”paremmille” aluille kuin mihin päädyimme, ettemme vain pettyisi. Mutta saimme keskeisemmän sijainnin kohtuullisempaan hintaan.

Koko on myös ilmeinen pohdittava. Päädyimme pienempään kuin mitä luulimme toivovamme, koska tarjolla olleet isommat olivat ikävämmän näköisiä ja kalliimpia.

Valoa?

Lysti alkoi näiden tavanomaisten asioiden tultua avatuksi. Haluammeko valoa, siis luonnonvaloa? MITÄ? Kai siellä on ikkunoita? Päätimme vastata, että haluamme. Kun nyt kysytään…

Ilmeni, että tarjolla olisi paljon asuntoja, joissa on ikkunaton makuuhuone. Sellainenhan olisi kelvoton työhuone, kun kyhjötän koko päivän pöydän ääressä! Ja vaikka on ikkunoita, voi jokin kaupunginosa kapeine katuineen olla pysyvästi varjoisa. Lisäksi talot ovat hyvin syviä. Julkisivussa on komeita ikkunoita, mutta rakennus jatkuu pitkät matkat korttelin sisään. Syvyyssuunnan puolivälissä voi olla porraskuilu, johon avautuu pieniä ikkunoita. Pihan perillä avautuu taas pienenpieni piha-alue, ja ikkunasta ulos kurkottamalla voi nähdä tilkun sinistä taivasta.

Täällä on paljon tiloja, joiden käyttötarkoitus on muutettu. Kävimme kylässä tutun pariskunnan luona nyt vielä hieman nuhruisella Poble Secin alueella, mutta sijainti ja viehättävä puistoympäristö sekä vanha asemakaava merkitsevät, että sen täytyy olla nouseva, keskiluokkaistuva ja kallistuva alue. Jos nyt olisin ostamassa täältä asuntoa, selvittäisin perusteellisesti tuon alueen tarjonnan. No takaisin päivälliselle ystävien luo. Tila oli pohjakerroksessa pihan puolella, iso ja korkea vanha teollisuustila. Remontilla oli luotu komeita oleskelutiloja, hienosti toimiva keittiö- ja ruokailualue, ja paljon mitä emme nähneetkään. Avaruutta oli, mutta enpä muista nähneeni varsinaisia ikkunoita. Jossain oli lasiovi pienen huoneen kokoiselle sisäpihalle.

Kävimme useissa jännittävissä tiloissa lokakuussa eräänlaisena avoimien ovien päivänä, jolloin monet kiinnostavat asunnot ja toimistot oli avattu yleisölle. Näimme katutasossa olevia toimisto-asuntoyhdistelmiä, jotka olivat olleet varastona tai kauppana. Nämä ovat kapeita, hyvin syviä tiloja. Ulko-oven eteen vedetään meluisa metallinen rullaverho, joilla pikkukaupat täällä suljetaan. Hienosti suunnitellut yksityiset tilat ja toimiston käytössä olevat alueet ja niiden välimaastot sekä nokkelat kylppärit ja parvet olivat hienoja ja inspiroivia. Valoa saatiin lasiovista ja taas pihan perällä pikku ikkunasta katon rajassa. Eli eipä juurikaan.

Mehän saimme valoa, kun pyysimme. Ikkunoita on joka suuntaan, ja kattoterassille vie lasinen pariovi. Naapuritalot eivät varjosta, koska olemme niiden kattojen tasalla. Olipa hyvä että tuli puheeksi… Nautin tästä joka päivä.

Ilmastointi?

Tarvitsemmeko ilmastointia, koska emme ehkä ole täällä kuumimman kesän aikana? Päätimme toivoa sitäkin. Koko syyskuun oli hellettä, ja tämä meidän valoisa asuntomme korkean rakennuksen päällä kyllä lämpiää auringon valossa. Katonrajassa on laitteet (yksi per huone), jotka puhaltavat ilmaa kunnes toivottu lämpötila on saavutettu. Tämä toimitus on kuuluva ja tuntuva. Opimme viilentämään makuuhuoneen ennen nukkumaanmenoa, ja pitämään olohuoneen laitteen käynnissä yöllä.

Lämmitys?

Pitääkö sitäkin kysyä, että halutaanko lämmitys? Täällähän on kylmä kuukausikaupalla. Laitoimme ison ruksin lämmityksen kohdalle. Äsken mainitut ilmastointilaitteet toimivat myös lämmittiminä. Koreografia on sama: huutavan ja puhaltavan laitteen vieressä ei viitsi nukkua.

Keskusteluissa uusien tuttujen kanssa on käynyt ilmi, että lämmitysjärjestelmä ei ole mitenkään itsestään selvä varustus täkäläisissä asunnoissa. Joissain taloissa on keskuslämmitys, ja toisissa asukkaat hankkivat irrallisia sähköpattereita.

Tämä meidän asuntomme, ja koko tämä kerros, on sobreatico, eli vanhan (meidän on 100 vuotta) talon ylimmän kerroksen päälle rakennettu lisäosa. Vielä meidänkin kerroksen päällä on pieni mökki. Nämä viritykset ovat hyvin yleisiä. Katsoopa mihin suuntaan tahansa, näkee tällaisia lisäkerroksia, joihin kuuluu iso parveke. Näitä ei todellakaan ole rakennettu suomalaisten rakentamismääräysten mukaisesti, ja niinpä lämpöä karkaa koko lailla. Seinät ja lattiat tuntuvat kylmiltä, jos on kylmä sää.

Kun tulimme palasimme Suomesta joulun vietosta, lento oli 3 tuntia myöhässä Helsingin ensilumen takia ja saavuimme perille puoliltaöin. Kiirehdimme laittamaan lämppäreitä päälle, koska talvi oli tullut tännekin ja kämppä oli kylmä. Painelimme vuorotellen kaukosäätimen nappeja, mutta emme saaneet mitään aikaan. Etsimme moottoripyöräilyyn tarkoitettuja lämpöalusvaatteita, pipoja, sukkia ja lisäpeiton ja käperryimme nukkumaan.

Aamulla ystävällinen vuokraisäntä kiirehti tuomaan meille irrallisen sähköpatterin. Samalla käynnistettiin kiinteiden laitteiden korjausprojekti.

Kesti viikkoja ennen kuin potentiaalinen korjaaja tuli tekemään diagnoosin: Tarvitaan uusi osa hajonneen tilalle. Alettiin odotella. Viikkojen kuluttua ilmeni, ettei osaa ole saatavilla, vaan pitää vaihtaa koko koneisto. Vuokraisäntä halusi kuitenkin etsiä edullisempaa korjausta ja kantoi meille lohduksi toisen sähköpatterin. Tammikuun alussa aloitettu korjausprojekti on nyt maaliskuun lopussa vielä kesken. Olomme ovat kuitenkin oikein mukavat kahden patterin lämmössä, ja nyt jo ilmankin, ilmathan jo lämpenivät lähes kesäisiksi.

Kylpyhuone rajoittuu kahdelta puolelta ulkoseiniin. Kylmällä säällä on kylmä. Allaskaapista löytyi irrallinen, pieni, äänekkäästi kuumaa ilmaa puhaltava laite, jota virittelimme kylmimmän helmikuun aikana pesukoneen päälle puhaltamaan, jotta uskalsimme käydä suihkussa.

Ilmanvaihto?

Kukaan ei kysynyt, pitääkö olla ilmanvaihtoa. En ole vielä löytänyt kylpyhuoneesta enkä muualta mitään muita ilmanvaihtoon viittaavia esineitä kuin ikkunat. Niitähän saa avata tarvittaessa.

Barcelonan maraton

Sunnuntaina 25.3. juostiin Barcelonan maraton. Viikonloppuna meillä vieraili työmatkaileva ystävä ja tapasimme myös maratoniin osallistuvan ystävän, jonka vaimo oli mukana kannustamassa.

Valmistautuminen maratoniin koko porukan voimin alkoi jo lauantaina. Kävelimme kaikki yhdessä Rambla de Catalunyalle Taller de Tapasiin, jossa nautimme hyvän valikoiman tapaksia: grillattua mustekalaa, kinkkua, salaattia ja vuohenjuustoa, ynnä muuta pientä. Jatkoimme vanhaan kaupunkiin etsimään kahvia ja makeaa. Maratoonari palasi ravintolaan etsimään maratonlappuja ja lippuja, jotka oli unohtanut kassissa tuoliin roikkumaan.

Kevyttä turismia: kävimme Meren katedraalissa, joka on Falconesin kirjasta tuttu.

Palasimme hotelliin ja kotiin pitämään pienen lepohetken. Maratonvalmistelut edellyttivät aikaista päivällistä. Normaalisti päivällinen alkaa klo 21 jälkeen. Turistien suosimilla seuduilla on kuitenkin ravintoloita, jotka eivät pane pahakseen isompaa myyntiä, ja tarjoavat ruokaa pitkin päivää. Plaza Realilla Ramblan vieressä on Rossini, joka on suosittu paitsi joustavan aikataulunsa, myös hyvän ruoan ansiosta.

Sieltä siirryimme aukion yli Tarantos-klubiin nauttimaan intensiivisen flamenco-puolituntisen laulua, tanssia, kitaraa ja taputusta. Uusi kantapaikka on löytynyt!

Maratonaamu koitti aurinkoisena ja lämpimänä. Juoksu tiettävästi alkoi klo 9 tai jo ennen. Maratoonari ja rouva tahollaan pääsivät sujuvasti liikkeelle. Kotona me ja vieraamme nousimme vasta vähän myöhemmin aamiaista virittelemään. Avasimme kevätkauden: Nautimme aamupalan terassilla auringon lämmössä. Lähikaupan rapea leipä maistui sielläkin. Päivälämpötilaksi luvataan 20 astetta.

Me kotijoukot vietimme aamupäivän etsien oppaista ja netistä ravintolaa illaksi. Maratoonari pääsi perille hyvässä kunnossa, eikä kannustajakaan ollut kovin uupunut. Miehet lähtivät elpymään paikallisen jalkapallojoukkueen Espanyolin katsomoon, me rouvat ihailemaan kaunista kaupunkia ja kahville. Espanyol hävisi Málagalle.

Illan ravintola oli La Camarga, jonka ruokalista on katalonialaisperustainen mutta hieman hienostuneempi. Herkkua ja hyvää palvelua kauniissa salissa.

Kotiruokaa, kauppahalleja ja ostoksia

Barcelonassa on tiettävästi nelisenkymmentä kauppahallia, sopivasti eri kaupunginosissa. Ne ovat yleensä vanhoissa, perinteisissä hyvin koristeellisissa rakennuksissa, jotka ovat alueellaan maamerkkejä. Nyt monet näistä hienoista rakennuksista ovat remontissa, ja näiden hallien toiminta on siirretty valtaviin, valkoisiin telttoihin.

Tarjolla on lihaa, kalaa ja mereneläviä, vihanneksia ja hedelmiä, jne. Valikoimat ovat laajempia ja värikkäämpiä kuin mihin olemme tottuneet Hakaniemessä. Kaloja on isoja ja pieniä, ja monenlaista mönkijää on jäämurskan päällä. Lihaosastolla näkyy rivissä riippuvia ilmakuivattuja kinkkuja, ja makkaroiden valikoimasta puuttuu vain mauton lenkkimakkara. Väriloisto on parhaimmillaan kasvis- ja hedelmätiskeillä.

Jotkut näistä halleista tiedetään kalliinpuoleisiksi, kuten Ramblan vieressä oleva Mercat de la Boquería, joka mainitaan kaikissa opaskirjoissa ja joka viliseekin turisteja. Pientä palkkaansa pitkälle venyttävät ihmiset asioivat esimerkiksi lähikorttelinsa Mercat Sant Antonissa. Meitä lähinnä, noin 15 minuutin kävelymatkan päässä, on kohtuullinen Mercat El Ninot.

En koskaan käy ostoksilla kauppahalleissa. Naapurikorttelissamme on kalakauppa, joka on uskottavasti kiinni maanantaisin, silloinhan ei ole tarjolla tuoretta kalaa. Valikoimat vaihtelevat saatavuuden mukaan. Katson yleensä mielestäni sopivan kalan, ja kysyn sen nimeä oppiakseni sen vastaisen varalle. Jos katson keittokirjasta mitä kalaa tarvitsen, juuri sitä ei kuitenkaan ole juuri sinä päivänä. Käymme keskustelun valmistustavasta, jolloin myyjä osaa pilkkoa tai käsitellä kalan asianmukaisesti. Suosikkejani ovat lubina, emperador, lenguado, rape ja dorada.

Kalakaupan vieressä on liha- ja leikkelekauppa. Ostan silloin tällöin pari viipaletta ilmakuivattua Jamón Ibérico de bellotaa eli tammenterhoilla ruokittua kinkkua. Ei sitä turhaan kehuta maailman parhaaksi! Arkisempaa saalista ovat makkarat patoihin, keittoihin ja pastakastikkeisiin: chorizo tierno, morcilla, butifarra, salsichas… Tämän kaupan rouvat, jotka ovat ystävyksiä ja naapuruksia ja tulevat yhdessä autolla töihin, puhuvat minulle hyvin selkeää ja korrektia espanjaa. Aina kaupasta lähtiessäni, huolellisesti valitut makkarat mukanani, luulen käyneeni henkevänkin keskustelun heidän kanssaan.

Leipomoita on lähikortteleissa neljä. Kokeilimme aluksi kaikkia ja päätimme sitten suosikkimme, josta ostamme viikonloppuaamuisin leivät, arkisinkin tarvittaessa (mutta ei koskaan aamuisin!).

Vihannes- ja hedelmäkauppoja on useita, ja olen yhden vakioasiakas. Olen oppinut käyttämään kasviksia, joista en ennen tiennytkään, kuten acelga. Hintalapussa näkyy myös paikkakunta, josta tuote tulee. Lähimmät puutarhat ovat Lleidassa ja Gironassa. Usein näkyviä paikannimiä ovat Alicante ja Valencia. Joskus on kirjoitettu suurpiirteisesti Espanja. Ranskastakin tuodaan hedelmiä. Muilta mantereilta lennätettyjä hedelmiä en yleensä osta.

Myös melkein kaikki muu löytyy omasta tai naapurikorttelista. Lähin supermarket on yleensä riittävä murojen, yrttiteen, mehun yms hankkimiseen. Sielläkin on kelpo juustotiski ja makkaravalikoima. Ja viinejä.

Supermarketissa jonotetaan kassalle tavanomaisesti. Pikkukaupoissa on oma, tehokas komentonsa. Tilanne näyttää aluksi huolestuttavasti tungeksivalta laumalta. Koodi on kuitenkin selvä: liikkeeseen saapuva kysyy paikalla jo olevilta, kuka tuli viimeksi. Asianomainen tunnustaa. Tulija sitten tietää, kuka on se ultima, jota hänen pitää kytätä. Näin on mahdollista kulkea tiskin vierellä katsomassa tarjolla olevia herkkuja, tai istuutua lepäämään.

Kotiruokamme perustuu paljolti heti aluksi ostamaamme keittokirjaan: Cooking in Spain (Janet Mendel). Englanninkielisten reseptien yhteydessä on ruokalajien nimet espanjaksi. Hakemistossa on käännökset suuntaan ja toiseen. Alussa on johdatusta eri alueiden ruokiin sekä eri raaka-aineisiin ja niiden ostamiseen.

Tämän kirjan avulla olen päässyt uusien kalojen, vihannesten ja makkaroiden makuun. Kirjasta ovat jo seuloutuneet kohtuullisen helpot, kevyet ja tietysti maukkaat ruuat vakiokäyttöön. Hyvinkin raskaita pöperöitä kuuluu kyllä perinteeseen ja on tarjolla ravintoloissa.

Köyhyyttä ja kerjäläisiä

Täkäläiset kaupungin varustamat jäteastiat ovat hienoja. Niitä on joka kadunpätkällä, niihin voi laittaa paperit ja pahvit, muovit ja pahvitölkit, lasit ja metallit, bioroskat ja lopulta muut roskat. Lähistöllä on isompi, katokseen ja häkkiin asutettu lajittelukeskus vaikeammille tapauksille. Siellä näkyy olevan myös laatikko kirjojen ottamista ja jättämistä varten.

Yksi vika näissä jätepöntöissä on: niistä on vaikea tonkia esiin tavaroita. Joka päivä, joka korttelissa näkee ihmisiä, jotka vetävät ja työntävät erilaisia improvisoituja kärryjä ja säilytyslaatikoita. He poimivat roskiksista pahvia ja paperia - ilmeisesti ulkosalla asumisessa tarvittavaksi lämpöeristeeksi - sekä vaatteita ja mitä tahansa tavaroita, joiden hyötykäyttöä ei ole helppo arvata.

Asunnottomien suosimia yöpaikkoja ovat pankkien eteiset, joissa on pankkiautomaatti. Nehän eivät ole lukossa pankin itsensä ollessa kiinni. Muutamissa puistoissa on pieniä yhdyskuntia, ja aamuisen reittimme varrella on yleensä yksi nukkuja aina samalla penkillä, sininen makuupussi vedettynä pään yli. Madridissa näimme jokusen lähes iloisen näköisen pikku yhdyskunnan katoksessa kadun varrella.

Kerjäläisiä on vakiopaikoillaan katujen kulmissa, ja maanalaisen junissa usein joku kiertää pyytämässä. Tämä kaikki särkee sydäntä. Asia vaivaa kaiken aikaa ja monella tasolla. Murehtiessa tuli mieleen kirkkohistoriallinenkin näkökulma:

Helsingissä kadulla kerjääminen on suhteellisen tuoretta tuontitavaraa. Suomalainen ei tiedä miten suhtautua. Hyvinvointivaltion ja sosiaaliturvan melko uuden taustan lisäksi meillä on näitä edeltävä luterilaisuus, joka on muovannut ajattelua monella yllättävälläkin tavalla. Muistan lukeneeni (lähdeviite ei tähän hätään löydy), että itse Luther piti tärkeänä, että apua tarvitseville ihmisille järjestetään apu yhteisesti, yhteiskunnallisesti, niin että se ei olisi yksilöiden hetkittäisen anteliaisuuden varassa. Luterilaisuudessa on tiukassa se ajatus, että kerjäläisiä ei pitäisi voida olla.

Täällä vahva ja osittain tiedostamaton tausta on katolisuuden muovaama. Tuossa lukemassani jutussa kerrottiin, että katolisessa perinteessä, jota siis Luther vastusti, oli normaalia, että jollakulla meni huonosti ja hän kerjäsi, ja toisella meni paremmin ja hän auttoi kerjäläistä. Yksilö yksilölle. Tällaisessa tilanteessa kerjäläisen duuni oli hyväksytympi kuin meillä ja toisaalta apua piti olla tarjolla, koska hyväosaiset tiesivät oman paikkansa ja tehtävänsä. Tällainen ajattelu ei tietenkään ole täälläkään nykyaikaa vaan kuuluu historiaan.

Lievempääkin köyhyyttä on ja sen pelätään laajenevan ja syvenevän. Nuorisotyöttömyys on 50% kieppeillä. Nuorilla ihmisillä ei ole mahdollisuuksia itsenäistyä. Perinteisesti täällä on asuttu vanhempien hoivissa pitempään kuin Suomessa, vaikkapa naimisiin menoon tai työuran alkamiseen saakka. Nyt tämä vaihe pitenee.

TV:ssä on ohjelmasarja, jossa esitellään takaisin vanhempien kotiin muuttavia ihmisiä. Varsinkin perheellisille tämä on tiukka paikka. Ja se koettelee myös vanhempien niukkaa taloutta. Kun ei ole työtä, rahat loppuvat, ja vuokran maksaminen tai asuntolainan lyhentäminen käy mahdottomaksi. Koska kaikilla ei ole vanhempia, joiden luokse muuttaa, tulee uusia asunnottomia, jotka etsivät pahvilaatikoita roskiksista.

Ennen vanhaan täällä ei innokkaasti muutettu pois kotiseudulta, saati ulkomaille. Espanjaan, varsinkin Madridiin sen sijaan tuli siirtolaisia esimerkiksi Latinalaisesta Amerikasta. Viime vuonna 12.000 madridilaista on muuttanut Argentiinaan. Nämä muuttajat ovat koulutettuja ihmisiä, joille tulevaisuuden näkymät ovat paremmat ulkomailla.

Yhdysvallat on myös uusi kohde uutta elämää rakentaville. Ennen muutettiin mieluummin Eurooppaan, jos piti muuttaa. Espanjanopettajani vastavalmistunut arkkitehtipoika Victor pääsi New Yorkiin arkkitehtitoimistoon harjoittelijaksi. Espanjassa ei ollut töistä toivoa. Victorin toimisto saa joka vuosi paljon hakemuksia näihin harjoittelupaikkoihin. Miesmuistiin eli noin kymmeneen vuoteen ei yhtään hakemusta tullut Espanjasta, kunnes vuonna 2011 niitä oli satoja.

Nekin koulutetut nuoret, jotka saavat töitä Espanjassa, joutuvat tyytymään pieniin palkkoihin. Alle 1000€ kuukaudessa on tavallista. 1500 euron raja on vaikea rikkoa, ja 2000 euroa on jo hyvä palkka insinöörille. Kun asuu vanhempien luona, voi näistäkin palkoista säästää oman elämän aloittamista varten.

Sokolov, rumba flamenca ja muuta musiikkia

Tällä viikolla päättyy pariviikkoinen Maria Canals –pianokilpailu, www.mariacanals.cat. Semifinaalien ja finaalin välisenä lepoaikana yleisöä hemmoteltiin Grigori Sokolovin soolokonsertilla. Palau de la Música Catalana oli täynnä, siis noin 2000 henkilöä nautti kirkkaimmasta, puhtaimmasta, hienoimmasta mahdollisesta pianomusiikista. Iso ja hiljaisen oloinen Sokolov käveli ripeästi lavalle flyygelin viereen, tuolin taakse, kumarsi korrektisti yleisölle ja sujahti jo kesken kumarruksen istumaan, ja soitti jo, asettelematta itseään sen kummemmin pianon ääreen. Kiitokset aplodeista saatiin samaan tapaan eleettömästi – kuusi ylimääräistä kappaletta hoitivat Sokolovin kommunikoinnin yleisölle.

Hurmaava Palau de la Música Catalana (www.palaumusica.cat) on oma nähtävyytensä. Perusteellisempaa koristelua on vaikea kuvitella. On mosaiikkia, patsasta, reliefiä, lasia, laattaa, lampettia. Kuten entinen morsian sanoi puvustaan: ei ole enää yhtään paikkaa johon voisi mitään ruusuketta lisätä. Tyyli on kuin suomalaisen kansallisromantiikan ja wieniläisen jugendin yhdistelmä, mutta enemmän. Arkkitehti Domenech I. Montaner suunnitteli rakennuksen, joka otettiin käyttöön vuonna 1908.

Palau ei ole enää minkään orkesterin koti, vaan ohjelmisto koostuu ihan kaikenlaisesta musiikista. Edelliset käyntimme olivatkin erittäin kaikenlaisia. De cajón! Festival Flamenco –sarjassa esiintyi Rosario. Kävi niin, että minä sokea kana, suomalaisille vieraille ohjelmaa kootessani, löysin kunnon jyvän. Rosario Flores on supersuosittu. Hänen äitinsä, Lola Flores, oli aikanaan oikein ikoni. Isälläni taisi muinoin olla hänen levyjään, ja luulen muistelevani juuri Lola Floresin laulua Ya viene marzo con flores… mutta tästä en ole varma.

Lierihattuisen, mikroshortseihin ja makrosaappaisiin pukeutuneen Rosarion ja bändin musiikkia ei olisi heti flamencoksi arvannut, ellei olisi ohjelmasta lukenut. Rumba, pop, blues, rock ja funk, joiden kerrottiin olevan Rosarion tyylilajeja, kuuluivat selvemmin. Yleisö oli villinä: monet pyrkivät pois penkkirivien välistä käytäville tanssimaan, lauluja osattiin laulaa mukana, taputukset ja huudot kuuluivat peruskäytökseen. Naisesiintyjälle sopii kiljahdella guapa, mikä tarkoittaa kaunista. Sanaa käytetään esimerkiksi kaupoissa puhutteluna. Nimenomaan naiset toisilleen. Tänään viimeksi leipäkaupan myyjä sanoi minulle gracias, guapa, eli kiitti, kaunokainen. Kaikkeen tottuu.

Samassa paikassa - siis Palaussa, ei leipomossa - seuraavien vieraiden kanssa tiesimme vielä vähemmän mitä odottaa. Goran Bregovic ja hänen hää- ja hautajaisorkesterinsa esitti balkanilaista nykymusiikkia: mustalaistorvet, perinteisiä bulgarialaisia polyfonioita (en tietenkään tiedä mitä se tarkoittaa), sähkökitara, ortodoksinen kirkkokuoro, unohtamatta muslimivaikutteita ja juutalaismusiikkia… Joko yleisö palvoi yhtyettä jo etukäteen, tai teki pikaisen arvion kuulemastaan ja villiintyi tanssimaan. Meininki oli vauhdikasta kuten Rosarion konsertissa.

Ooppera esiintyy Gran Teatre del Liceussa. Se on palanut kahteenkin kertaan, viimeksi vuonna 1994. Se rakennettiin aivan entisen näköiseksi, mikä minusta oli turhaa. Uudet, aivan modernit lisäosat ovat erittäin viihtyisät, toimivat, upeat ja tyylikkäät. Mutta mikäs siinä, kaikin mokomin. Talo on ilmeisesti vielä suuremmissa talousvaikeuksissa kuin muut kulttuuri-instituutiot ja syventää ahdinkoaan kutistamalla ohjelmistoaan ja kausilippulaisten saamaa tarjontaa. Koimme siellä syksyllä Gyorgy Ligetin Gran Macabre –oopperan, joka oli erittäin makaaberi niin musiikin, libreton kuin upean visuaalisen toteutuksenkin osalta. Mitään aarianpätkiä ei hyräilty poistuttaessa, mutta olo oli oudosti energisoitunut.

Barcelonassa on virallinen sinfoniaorkesteri OBC: Orquestra Simfònica de Barcelona i Nacional de Catalunya. (www.obc.cat). Tämä orkesteri toimi aikaisemmin Palaussa, mutta sai oman rakennuksen. L’Auditori (www.auditori.cat) on orkesterissa englannintorvea soittavan tuttuni mielestä maailman rumin rakennus. Rohkenin hänelle ehdottaa, että tittelistä voisi olla kilpailua. Mutta onhan se aikamoinen laatikko. Sisätilat, vaalealla puulla päällystetyssä avarassa funktionaalisuudessaan, ovat oikeastaan ihan kiinnostavat. Ohjelmisto on tutunoloisesti klassisen musiikin merkkiteoksia ja uusia sävellyksiä yhdistävä. Hyvin soi, sekä bändi että talo.

L’Auditori on varma paikka, jos haluaa kuunnella rauhassa ilman että tarvitsee villiintyä. Myös jazzpaikoissa on hyvin rauhallista. Drinkit ostetaan ja siemaillaan etukäteen. Numeroiduilla paikoilla istutaan, sooloille taputetaan hillitysti. Tärkeimpiä paikkoja ovat Luz de Gas yläkaupungilla (Diagonalin yläpuolella) ja Jamboree Placa Realilla Ramblan vieressä.

Harlem Jazz Club (www.harlemjazzklub.es) vanhan kaupungin sydämessä (en vieläkään löydä sitä kartalta) on taas hiukan monenlaisempi. Kuubalaista, brasilialaista, bluesia, flamencoa, funk & groove, jne. Paikka on pieni baari, tuoleja ei ole kovin monta. Meno riippuu musiikista. Osuin kerran viemään sinne ”miestä ja kitaraa” kuuntelemaan kyproslaisen vieraamme ja mieheni. Esiintyjä oli venezuelalainen. Musiikki ei ollut kovin kummoista sellaisenaan kuunneltavaksi, mutta sanoitukset ilmeisesti syvällisiä, kantaaottavia, tunteellisia, henkilökohtaisia ja ties mitä. Ymmärsin aika vähän, mieheni vähemmän ja väsynyt vieraamme ei sitäkään. Pinnistelin ymmärtääkseni sillä aikaa kun miehet ottivat pienet alkuillan unet epämukavilla tuoleillaan.

Flamenco elää, kuten jazzklubin ohjelmastakin näkyy. Tanssiesityksiä hienoine asuineen on tarjolla turisteille, usein yhdistettynä päivälliseen, joka tarjotaan ennen esitystä tai jossain jopa esityksen aikana. Jamboreen vieressä Placa Realilla on Los Tarantos, jossa on pienimuotoisempia esityksiä.

Madrid on nykyisin flamencon pääkaupunki ja siellä on lukemattomia paikkoja, joissa tanssi, laulu ja kitara erilaisina yhdistelminä ovat esillä. Casa Patas on hyvä arvaus ensikertalaiselle. Nimeltä mainittavat esiintyjät vaihtuvat viikoittain ellei tiuhempaan, ja turistikoreilu puuttuu.

Normaalit tietolähteet eivät helposti paljastaneet Madridista jazzia viikonloppuvierailijalle. Blues tuntuu olevan vieras laji espanjalaisille; täällä kuulemamme ”blues” ei ole ollut ollenkaan sinistä. Ehkä flamenco on hoitanut sen tehtävän mikä bluesilla on muualla?

Ensi-ihastuksesta syvempiin tunteisiin

Ihmettelin aluksi, voisiko tähän kyllästyä. Tarkkailin tunteitani kiinnostuneena. Mikä asia arkistuu, mihin väsyn, mikä alkaa ärsyttää, alanko peräti kaivata jotain koti-Suomesta (muutakin kuin rakkaita ihmisiä)? Käyvätkö pikkuasunnon seinät kimppuun?

Vai voittavatko avarat kattonäkymät ahtauden? Missä asioissa ensi-ihastus syvenee kiintymykseksi kielitaidon ja paikallistuntemuksen karttuessa?

Kaupunkikuvassa koristeelliset talot ilahduttavat edelleen. Katse kiitää ohi vähemmän kiinnostavien näkymien, kun kaunista on niin paljon. Myös viileällä säällä terassi avaa ympäristön, eikä asunnon ahtautta huomaa.

Kotona olen edelleen kiitollinen sisustajan vaalean viileistä valinnoista: valkoista Ikeaa, lasia, ja musta sohva; mutta huomasin Suomessa jouluna ahnehtivani värikkäitä asioita pöytään, joulukuuseen ja muualle kotiin.

Olen asettunut muutamien korttelin pikkukauppojen tyytyväiseksi kanta-asiakkaaksi. Espanjanopintojen edistyessä asioin jo melko asiallisesti kalakaupassa, erilaisia makkaroita valitsemassa ja runsaan tuoreessa vihanneskaupassa. Espanjalaisesta keittokirjasta on valikoitunut nippu suosikkireseptejä. Helteellä valitsin nopeita valmistaa (ettei asunto turhaan lämpene), kevyitä syödä, nyt talvella uuniruokia, muhevia papupöperöitä ja tulisempia mausteita.

Seikkailu jatkuu, kyllästyminen ei tunnu mahtuvan ohjelmaan. Yhtä asiaa sentään kaipaan Suomesta: lämmintä kylpyhuonetta! Täällä kylmimmillä keleillä kylppäriä lämmitti äänekäs pikku puhallin, joka laitetaan päälle vain tarvittaessa.

Voiko tähän kyllästyä?

Olen aina haaveillut eläväni isossa keski- tai eteläeurooppalaisessa kaupungissa, mahdollisesti Välimeren tuntumassa. Haavekuvissa on kerrostaloja, puistokatuja, vilkasta katuelämää kahviloineen ja lämmintä säätä. Elän ”arkea” ja koen kaupungin ”oikeaa” elämää.

Saavuimme viime syyskuussa (2011), ja nyt katselen ensi kesään asti haaveideni mukaista näkymää Barcelonan Eixamplessa, 8-kerroksisen talon kattoparvekkeelta. Jo alaovi hurmasi mustine rautapitsikuvioineen. Oikeastaan jo ennen sitä, taksista matkalaukkujen kanssa noustessamme, näkyi kadulle levittyvä sympaattinen baari, jossa otimme kahvit avaimen tuojaa odotellessamme.

Tässä baarissa olemme sittemmin nauttineet tapaksia ilta-ateriaksi, kahvia ja croisantia aamupäivällä ja olutta aperitiiviksi. Siellä on aina asiakkaita: ukkoja pelaamassa shakkia olut tai cava käden ulottuvilla, nuoria pareja aamukahvilla, vanhoja rouvia iltapäiväkahvilla. Kun baari sitten olikin kiinni lauantai-iltana, emme olleet löytää kotiovelle maamerkin puuttuessa. Myös sunnuntaisin katu näyttää autiolta ja vieraalta. Baari levittäytyi kadulle myös kylmimpänä talvena, tammi- helmikuussa jolloin päivälämpötilat olivat +10 asteen tuntumassa. Sinnikäs tupakointi pitää ulkopöydät käytössä – sisällä täällä ei enää tupakoida missään.

Arkea eletään, mutta varsinkin aluksi sana kuulosti vieraalta. Oli niin ihanaa ripustaa pyykkejä kuivumaan kokoon taittuvaan kuivatushäkkyrään kattoterassille! Oli aivan herkullista käydä lähikaupoissa ruokaostoksilla! Pikku tiskikoneen täyttäminen oli kuin kotileikkiä! Roskien vieminen viiteen erilaiseen design-roskapönttöön kadulle suorastaan inspiroi!

Pyykeistä voidaan todeta, että syksyn viilettyä (taisi olla marraskuuta), viileän talvisään jatkuessa ja varsinkin sateella kuivatushäkkyrä on löytänyt paikkansa myös pikkuasunnon olohuoneessa. Onhan sekin tavallaan romanttista?

Työtäkin pitää tehdä. Kun sää oli lämmin – kuten syyskuussa joka päivä - kattoterassi oli paras paikka läppärin naputteluun. Romanttista! Kuten pyykkiteline, myös työnteko on ajan mittaan löytänyt paikkansa olohuoneesta.