Mieheni tutkimusyhteistyö aiheutti miellyttävän alkukesäisen
vierailun kattoterassille. Ilta-aurinko valaisee edelleen rinteisiin nousevaa tuttua
kaupunkikuvaa. Keskikaupunki on edelleen täynnä turisteja. Mutta katumme, joka
on ollut rakennustyömaa kaikkine katuporineen pari vuotta, on nyt valmis!
Vähemmän ajoväyliä, leveämmät jalkakäytävät, kadun keskellä rivi palmuja ja
jalkakäytävillä hennompia nuoria lehtipuita. Näitä laitettiin paikoilleen
joulun alla.
Muutoksia odotetaan yhteiskuntaan. Espanjan kunnallisvaalien
tulokset ovat vähintään yhtä kiinnostavat kuin Suomen eduskuntavaalien.
Seuraamme tulevana syksynä innokkaasti paikallispolitiikan muotoutumista uusien
puolueiden vallassa.
Heti ensimmäisenä iltana menimme kantapaikkaamme La Burrataan syömään. Finnairin
lentoaikataulut ovat erinomaiset päivällisen kannalta: hyvin ehtii iltayhdeksän
maissa syömään lähipizzeriaan.
Vanhojen paikkojen ja tapojen kohtaaminen on kodikasta, ja
hienoa on tehdä uusia löytöjä. Mieheni italialainen kollega kutsui
tutkimusseurueen ja minut uuteen italialaiseen ravintolaan. Paikan nimi on Raffaeli ja se sijaitsee Gràcian
kaupunginosan alareunassa, Calle Luis Antúnez, 11. Paikka, tarjoilijat, kokit,
ruoka, juoma ja seura: kaikki mainiota. Lyhyen politiikkakatsauksen jälkeen
keskustelu syventyi perusteellisesti työpaikkakuvioihin.
Kuulun edelleen vilkkaaseen naisverkostoon, Barcelona
Women’s Networkiin. Tälläkin vierailulla osallistun niihin tapahtumiin jotka
kohdalle sattuvat. Olin espanjankielisen kirjakerhon, Club de Lecturan
tapaamisessa. Tapaamispaikat ovat kirjakauppojen yhteydessä olevia kahviloita,
tai kirjakaupan nurkkaan on järjestetty meille pöytä ja tuoleja. Sinänsä on huomattavaa,
että näitä kirjakauppoja riittää aina uusia.
Tällä kertaa tapaaminen oli Librería-Café LAIEssa Pau Claris –kadulla. Kaupassa on valtava
valikoima kirjallisuutta maailman eri kolkista. Toisessa kerroksessa on
viihtyisä kahvila, jonka perällä on tilava terassi. Siellä istuimme ja
ihmettelimme kaunista säätä.
Kerroin löytäneeni uuden dekkarikirjailijan, siis uuden
minulle. Ensimmäisissä kirjoissa maksetaan vielä pesetoilla joten ihan uusista
teoksista ei ole kysymys. Kirjailija on Alicia
Giménez Bartlett. Tapahtumapaikka on Barcelona, paitsi milloin tapaus vie Madridiin,
Moskovaan ja ehkä vielä muuallekin. Sankari on etsivä Petra Delicado, äksy,
kahdesti eronnut, itsenäisyyttään varjeleva nainen. Hänen työparinsa on
eläkeikää lähestyvä poliisi Fermin Garzón. Epätodennäköinen ystävyys on
herkullista luettavaa.
Miehen tutkijakollegan viihdyttämiseksi päädyimme yhteen
kantapaikkaamme, jazzklubi Jamboreehen
Plaza Realilla. Siellä on aina jotain kiinnostavaa, nyt harvinaista herkkua eli
bluesia. Yleensä täkäläiset ovat liian hilpeitä joten blues ei toimi. Steve de Swardt Grup on inkkarin
näköisen 73-vuotiaan Zimbabwesta kotoisin olevan barcelonalaisen ryhmä.
Konsertin jälkeen suuntasimme pintxoille tuttuun kohteeseen,
Orioon Ferran-kadulla. Leipäpalasille
rakennetut suupalat ovat herkkua pikkunälkään, mutta turhauttavat, jos mielessä
olisi niin sanottu kunnon ateria.
Kotoinen kattoterassi on taas ollut päivällisten ja
iltaviinien näyttämönä. On siellä pyykkiäkin kuivatettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti