Lammaspaimenkoulu Pyreneillä

Saavuimme taas syyskautta aloittamaan Barcelonaan. Finnairin lento saapuu illalla sopivaan aikaan: ehtii vielä hyvin päivälliselle. Lento oli ajoissa, talossamme hissi oli kunnossa ja kotona kaikki hyvin. Ikkunoita auki ja ulos.

Kantapaikkamme on kiinni elokuussa, joten turvauduimme ketju-Tagliatelleen, jonka pizzat ovat oikein hyviä. Porukkaa alkoi taas saapua ravintolaan enemmän klo 22 jälkeen, kun meillä oli jo pizzat melkein syötynä. Meilläpäin, yläkaupungissa, kadut olivat hiljaisia ja autioita. Turisteja ei juuri käy täälläpäin, ja oma väki on kesälomilla.

Mieheni ostaa aina lentomatkoille luettavaksi International New York Timesin. Minäkin velvollisuudentuntoisesti selasin lehteä. Sattuikin olemaan iso juttu Espanjasta. Lammaspaimenkoulut tukevat hiipuvaa perinnettä.

Tarina on tällainen: Parikymmentä vuotta sitten Pyreneille tuotiin EUn LIFE-ohjelman tuella karhuja Sloveniasta, kun oma kanta kävi vähäiseksi. Paikalliset lampaankasvattajat eivät tästä tykänneet, koska karhujen pelättiin käyvän lampaiden kimppuun.  Farmarit saivatkin sitten myös EU-rahaa paimentamisen vahvistamiseksi ja paimenten lukumäärän kasvattamiseksi.

Nyt Kataloniassa toimii lammaspaimenkouluja. Kuukausi istutaan koulunpenkillä opiskelemassa, neljä kuukautta ollaan työssäoppimassa kokeneen paimenen kanssa.  Tulijoita olisi enemmän kuin voidaan ottaa, monet yliopistotutkinnon suorittaneita. Jutussa haastateltiin nuorta naista, joka harkitsi väitöskirjan tekoa mutta päätyikin lammaspaimeneksi.

Toinen haastateltu aloitti oman maatalousyrityksensä koulutuksen innoittamana ja tuottaa nyt muun muassa mató-juustoa. Paimeneksi päätyvät voivat ansaita lähes 3000 euroa kuussa (toki EU-tuella), mikä on aika paljon maassa, jossa minimipalkka on 756 € ja korkeakoulututkinnon suorittaneet voivat päätyä töihin alle 1000 euron kuukausipalkalla.

Illalla uusi ravintolatuttavuus Igueldo. Herkkuja modernin niukassa ympäristössä. Mukana ravintolan löytänyt ystävä eli mieheni nuorempi kollega, jolla oli paljon laitoshuolia ja –juoruja.

Tarragona: roomalaisen maakunnan pääkaupunki

Palailimme viikonloppuna kumpikin tihkusateisista, koleista työmatkakohteistamme, minä Brysselistä, puoliso Lillestä.  Sunnuntaina myös Barcelona oli harmaa ja sateinen. Mutta mepä menimmekin retkelle Tarragonaan. Jo matkalla auringonpaiste voitti.

Idyllinen pikku Tarragona (wikipedia tiesi, että vuonna 2005 siellä oli runsaat 128 tuhatta asukasta, tai kolminkertainen määrä, jos esikaupungit lasketaan mukaan) oli Rooman vallan aikana laajan maakunnan, Hispania Tarraconensis, mahtava pääkaupunki. Tuolloin Barcelona oli siihen verrattuna pikkukylä. Roomalaisaika näkyy kaupungissa ilman museovierailuitakin. Rannassa on amfiteatteria iso pala jäljellä (kuva). Ylempänä kaupungissa on muurinpätkää ja palatsinpalasta.

Kaupunki on myös keskiaikainen. Kapeat kujat ja viihtyisät aukiot ovat peräisin tuolta ajalta, samoin romaanis-goottilainen katedraali. Katedraali oli käydessämme suljettu, ja sen edestä siivottiin juhlien jälkiä ja olutkojuja (kuva).  Kaupungin toisessa kolkassa aukiolla oli pitkiä pöytiä, joiden ääressä ruokaili joukkueittain punaisiin, vihreisiin ja sinisiin paitoihin pukeutuneita seurueita (kuva). Joukkueet olivat ilmeisesti kilpailleet kastellien, ihmistornien rakentamisessa, joka on Katalonian vahvana elävä perinneurheilu. Päätösseremonioita säesti väkevä rummutus.

 

Kataloniassa pidetään mielellään esillä lippuja. Yleisin on Katalonian lippu, jossa on kapeita punaisia ja keltaisia raitoja. Kaupungeilla on myös lippunsa. Barcelonan lippua näkee vain virallisissa rakennuksissa, mutta Tarragonan kihararaitainen punakeltainen lippu oli monin paikoin esillä.  Itse asiassa oletan, että kyseessä on kaupungin lippu, vaikka on muitakin mahdollisuuksia kuten maakunta.

Virallisissa lipuissa on vain punaista ja keltaista. Kuvassa näkyvä sininen kolmio, jossa on yksi valkoinen tähti, ei viittaa Teksasiin. Sillä ilmaistaan Katalonian itsenäisyyden kannatusta.

Kotimatkaa teimme pitkän kaavan mukaan, ensin suoraan pohjoiseen Igualadaan ja sieltä kiharaista vuoristotietä eteenpäin.  Jo alhaalta paistava aurinko valaisi tieltä näkyvät metsät, pellot, hedelmäpuutarhat ja viinitarhat pakahduttavan kauniiksi. Ihan yksin emme olleet kauniissa maailmassamme, jokunen pikku pakettiauto oli myös liikkeellä.

Barcelonaan vievällä valtaväylällä taas oli puoli kaupunkia palaamassa kotiin sunnuntairetkiltään. Hissuttelimme ruuhkassa ja ihailimme synkänmustaa sadepilveä suoraan edessäpäin.

Viiniretki Empordàan

Aina matkustusmahdollisuuden yllättäessä tartun Guía del Turismo del Vinoon, joka esittelee Espanjan lukuisat viinialueet matkailun kannalta. Kotialueellamme Kataloniassa on vajaat tusina erilaista viinialuetta, ja kauempana niitä on lisää. Viikonlopun kohteeksi valitsimme D.O. Empordàn, Figueresin kaupungista koilliseen levittyvän pienen alueen.

Kreikkalaiset toivat viininviljelyn ja –tuotannon tälle alueelle noin 2500 vuotta sitten. Roomalaiset myöhemmin levittivät asiaa muuallekin niemimaalle ja kaupallistivat toiminnan. Kirja kertoo kohteliain sanakääntein, että alueella ollaan vakaita, rauhallisia ja hitaita, ja että tämä pätee myös viinin tuotantoon.

Filoxera tuhosi alueen viiniköynnökset 1880-luvulla, ja kuten muuallakin Kataloniassa, katastrofista noustiin osuuskuntien avulla. Kohtelias kirja esittelee osuuskunnat alueen viinintuotannon tukipilareina, joiden avulla tuotannon määrä ja laatu varmistuu. Laatua toisaalta kuvataan suuria tunteita herättämättömäksi.

Yksityiset bodegat puolestaan ottavat riskejä ja kehittävät uudenlaisia viinejä, joista tietysti jotkut onnistuvat paremmin, jotkut huonommin. Viljeltyjen rypäleiden luettelo on vaikuttava: valkoinen ja punainen garnacha, lledoner, macabeu, xarel.lo, tempranillo, sekä tutummat chardonnay, cabernet sauvignon ja niin edelleen.

Ostimme Peraladan pikkukaupungissa kuuluisan Castillo Peraladan myymälästä jokusen pullon, joita emme ole vielä maistelleet. Museoonkin olisimme menneet, mutta se aukeaa vain tasatunnein, emmekä malttaneet odottaa. Samoilla kulmilla kävimme muissakin kylissä ja kaupungeissa. Kaikissa oli tuhat vuotta vanha kirkko, mutta aivan kaikkien kirkkojen nimi ei ollut Santa Maria.

Vilabertranin Santa Mariasta myöhästyimme puoli tuntia, mutta ulkoakin kirkko on vaikuttavan jykevä (kuva). 
 
Hieno takorautaristi sisällä kirkossa jäi näkemättä. Vilanova de la Muga katsottiin läpiajon aikana, mutta Castelló dÉmpúriesissa

kävelimme ristiin rastiin. Kaupunki oli keskiajalla kreivikuntansa pääkaupunki, ja palatsin ja muurin rippeitä on olemassa. Santa Maria –kirkkoa pidetään koko alueen katedraalina. Sinne pääsimme sisälle ihailemaan karun kaunista romaanista rakennusta (kuva). 

 

Kaupunki oli näkemistämme viehkoin ja vilkkain (kuva).

Yövyimme rannikolla Cadaquésissa, jossa olemme käyneet aiemminkin. Salvador Dalin kotiin ei tarvinnut nyt mennä, ja goottilainen Santa Maria –kirkkokin oli käyty viime reissulla. Uusi kohde oli viihtyisän moderni Compartir-ravintola, jonka on äskettäin avannut El Bulli –ravintolan lopettaessa vapautunut kokki. Annokset on tarkoitus jakaa (espanjaksi compartir) kahden syöjän kesken, joten molemmat saavat maistella useampaa annosta. Pääsimme päivälliselle, vaikka emme olleet varanneet etukäteen pöytää.

Suurinta herkkua pitkään aikaan! Vesimelonia, tomaattia ja veriappelsiinihyytelöä. Sardiineja horxata-kastikkeessa (kyseessä on hellejuomana tunnettu chufa-pähkinöistä jauhettu makea herkku). Merikrottia fenkoliin käärittynä. Suklaapallosia, joiden sisällä on sulaa suklaata, mustaherukkajäädykkeen kera. Pehmeä hasselpähkinäkakku mangojäädykkeen kera. Eikä edes erityisen kallista.

Kattoterassilta viinimatkailuun

Leppeän kevätpäivän ilta-aurinko valaisee upeasti läheisiä kukkuloita ja niiden rinteillä olevia taloja. Ystävällinen vuokraisäntä on käynyt puolestamme Ikeassa ja tuonut meille parvekepöydän, joka mahdollistaa mukavan napostelun tai tämän kirjoittelun maiseman kauneudesta ja illan pehmeydestä nauttien.

Nämä näkymät ja muut Barcelonan kadut ja kujat on tullut kolutuksi. Osaan ruutukaava-alueen katuja ulkoa laajalta alueelta. Löydän sujuvasti myös täällä Eixamplen ruutukaavan ulkopuolella vaikka mihin, ja liikunkin jo kuin paikallinen, töllistelemättä ja ihailematta. No ihailen tietysti kauniita taloja ja huomaan vielä hienoja yksityiskohtia – kuten tässä terassilla maisemia katsellessani - mutta olen olevinani kuin ei tarvitsisi katukylttejä katsella ja nähtävyyksiä ihmetellä.

Nyt on aika laajentaa reviiriä ja alkaa matkailla ahkerammin muualla maassa. Espanja on laaja ja monimuotoinen maa. Luonto, historia, kulttuuri ja talous vaihtelevat laidasta toiseen ja rannasta vuoristoon. Voidaan puhua runsauden pulasta ja kehittää pientä stressiä tämän haasteen edessä. Tietoa löytyy tietenkin, mutta kaipasimme viitekehystä tai näkökulmaa tämän asian haltuunottoon.

Ja mikäpä herkullisempi näkökulma kuin viini. Suurin piirtein katsoen kaikissa Espanjan osissa tuotetaan viiniä. Ehkä maltamme jättää listan häntäpäähän sellaiset alueet, joilla viiniä ei tuoteta. Espanja on maailman ykkösmaa viinihehtaareilla mitattuna, ja kolmonen tuotetun viinin määrässä, joten tämä näkökulma Espanjaan on oikeinkin relevantti. Hankimme avuksi kirjan nimeltä Guía del turismo del vino en España. Järkäle on 790 sivua tiukkaa asiaa. Meinasin jo saada pientä stressiä tätä kirjaa selatessani. Tarvitaan lähestymistapa, joka helpottaa viinimatkailun haltuunottoa.

Sehän löytyi: katsotaan ensin, miten paljon aikaa on käytettävissä, ja ehkä otetaan huomioon vuodenaika. Päiväretkelle voi mennä läheiseen kohteeseen, jonne pääsee hyvää tietä. Esimerkiksi kuohuviinin, cavan, ”pääkaupunki” St Sadurni d’Anoia, olisi tällainen kohde. Yöksi voi mennä vähän pitemmälle Katalonian muihin kohteisiin ja kiharat pikkutietkin ovat mahdollisia. Jos aikaa on enemmän, voi valita useita paikkoja samalta alueelta tai mennä Katalonian ulkopuolelle. Riojalle varaisin useita päiviä, Andalusiaan ainakin viikon. Jos aikaa on riittävästi, voi myös ottaa vaelluskengät mukaan ja tehdä pitkiä kävelyretkiä kohdealueella. Kävelypolkuja on tarjolla runsaasti, ja monet hotellit järjestävät ryhmille opastettuja retkiä.

Talvella pitää olla tarkkana: vuoristossa voi olla lunta. Helteisenä kesänä taas Baskimaa ja Galicia voisivat olla parempia kohteita kuin maan keskellä sisämaassa tai aivan etelässä olevat alueet.

Tällä kertaa meillä oli käytettävissä yksi yö, emmekä päässeet lähtemään aivan aamusta. Siis Katalonian kohteita katsomaan. Viinin lisäksi alueella kasvatetaan oliiveja ja manteleita, siinähän ne tärkeimmät ovatkin. Priorat on kuuluisin punaviinialue, ja iskin silmäni pikku hotelliin, jonka ravintolalla oli herkullisen näköinen ruokalista. Tämä Granollersissa syheröisen vuoristotien päässä oleva paikka oli kuitenkin varattu kokonaan hääseurueelle. Prioratia ympäröi Montsant, joka koostuu useasta erillisestä maatilkusta. Eteläisen tilkun tärkeä pikku keskuskaupunki on Falset, jonka vierestä pienestä Marçàn kylästä varasin huoneen hotellista, joka myös edustaa naapuribodegan Dosterrasin viinejä.

Mas Figueres oli kylän ulkopuolella peltojen keskellä. Rosanväriseksi rapattu koristeellinen kivitalo oli sisustettu viihtyisäksi ja kuistit ja patiot olivat kutsuvia. Paikkaa pitää ja ilmeisesti hoitaa yksinään pirteä farkkuasuinen Quima, joka saa vieraat tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Olohuoneessa soi Bob Dylan kun saavuimme – hänen nuoruutensa idoli, kuten eräiden muidenkin. CD-pinossa odotti vuoroaan Eric Clapton. Eräänlainen elämäntaparatkaisu varmaankin, on helppo kuvitella kiinnostavia menneisyyksiä tälle rauhallisen maalaiselämän valinneelle majatalonpitäjälle.

Kuuluisia ravintoloita olisi ollut kahden kilometrin päässä Falsetissa, mutta emme halunneet ajella viinipäissämme emmekä tietenkään halunneet kieltäytyä viinistä. Kylässämme oli onneksi ravintola (olisi toinenkin, mutta se oli kiinni), josta Quima varasi meille pöydän. Saimme erittäin herkullista ja kauniisti aseteltua, melko yksinkertaista ruokaa, ja viinilista oli vaikuttava: oma sivunsa Prioratin punaviineille, toinen Montsantin viineille, ja tietysti myös valkoviinejä oli. Muilta alueilta ei sitten ollutkaan tarjolla juotavia. Alkujuomaksi ei suinkaan naapurialueen cavaa, vaan paikallista vermuttia. Paikka täyttyi illan mittaan kylän perjantai-illan viettäjistä. Mitäkö joimme? Prioratin alueelta Isis vuodelta 2006.

Se Granollers, jonka hotelli oli varattu muille, oli seuraavan päivän kohteemme. Kiharaisen tien varrella jyrkässä rinteessä on pikku kaupunki, tai kylä, kauniisti kivettyine kapeine katuineen. Seikkailimme jyrkillä kaduilla jalan ja ihmettelimme, miten siellä voi ajaa autolla mihinkään. Kysyinkin paikalliselta kuskilta, mitä kautta hotellille ajetaan. Hän huitaisi suunnan kädellään. Totesin, että näyttää aika vaikealta. ”Normal”, hän kohautti harteitaan.

Alkukesästä Espanja on kauneimmillaan. Kaikki on vielä vihreää, vaikka maiseman normaali ruskea ankaruus on aistittavissa. Niittykukkia oli tien vierillä kaikissa väreissä, punaiset unikot sinisten ja keltavalkoisten kukkien seassa. Vuoristoisessa, avarassa maassa aukeaa huikean kauniita näkymiä. Pienet kivenväriset kylät ja kaupungit ovat tiukkoina paketteina notkoissa, mäkien päällä tai rinteissä. Sinistä taivasta mahtuu näkymään tavattoman paljon.

Kataloniaa, kouluja ja turismia

Katalonia, jossa Barcelona sijaitsee, on yksi Espanjan autonomisista alueista. Autonomia ei täällä ainakaan vielä merkitse verotusoikeutta ja siihen perustuvaa omaa budjettia, vaan rahat tulevat keskushallinnolta. Autonomiaa eräät haluavat enemmän, jotkut vielä enemmän. Jälkimmäiset liehuttavat lippua, jossa Katalonian raitalipun juuressa on sininen kolmio, jossa valkoinen tähti. Näitä näkee parvekkeilla varsinkin juhlapäivien ja jalkapallomatsien aikaan.

Katalaaniksi Katalonia on Catalunya, espanjaksi Cataluña. Nämä äännetään samalla tavalla. Näistäkin saa tarvittaessa riitaa. Katalaani on täällä virallinen kieli. Esimerkiksi kadunnimet ovat katalaaniksi (carrer eikä calle, passeig eikä paseo, avinguda eikä avenida).  Lentokentällä kielien järjestys opasteissa on katalaani, englanti, ja viimein espanja.

Katalaanin puhujia lienee seitsemisen miljoonaa, Katalonian lisäksi Valenciassa, Baleaareilla (Mallorca ym saaria), ja eräillä alueilla Ranskassa. Ei suomalaisen kannata kielen asemaa liikaa ihmetellä, sinänsä.

Itse opiskelen täällä espanjaa ja asioin kaupoissa ja ravintoloissa espanjaksi, enemmän tai vähemmän oikein ja sujuvasti. Ehkä saan sympatiapisteitä, ehkä kieliasia ei ole yksilötasolla edes vakava. Joka tapauksessa saan aina ystävällistä palvelua espanjaksi. En vastustaisi katalaanin oppimistakaan, mutta pää ei kestä kaikkea ja tärkeysjärjestys on minulle tämä.

Autonomian halu ja katalaanin aseman vahvistaminen ovat ymmärrettäviä, kun muistelee historiaa. Alistamisen rakenteita on purettu vielä Francon ajan jälkeenkin (1975-).  Francon aika ja sitä edeltänyt sisällissota ovat täällä elävinä mielessä ja autonomiaan suhtaudutaan äärimmäisen herkästi. Aikaisempiinkin vuosisatoihin mahtuu taisteluja, tappioita ja sortotoimia. Näihin liittyy muistopäiviä ja muistomerkkejä. 

Aion kuitenkin sorkkia tätä arkaa asiaa.

Olen äskettäin tutustunut koulujärjestelmään kevyesti, hajanaisesti ja pinnallisesti. Ei ole ollut tarvetta perusteellisuuteen, koska omat lapset opiskelevat jo muualla itsekseen. Tunnen lukuisia expateja eli muualta muuttaneita, joilla on lapsia tai tuttuja lapsiperheitä. Monet ulkomaalaiset, varsinkin jos asuvat täällä vain väliaikaisesti, laittavat lapsensa kansainvälisiin kouluihin. Näissä opetuskieli on kokonaan tai suurelta osin englanti.  Espanjaa ja katalaania tulee tarjolle eri tavoin eri kouluissa. Ilmeisesti joillekin on mahdollista eristäytyä katalaanista siinä määrin, että osallistuminen paikallisiin harrastuksiin vaikeutuu, jos siis yrittää harrastella koulun ulkopuolella.

Paikalliset mutta laajempaa espanjalaista viitekehystä suosivat perheet pyrkivät laittamaan lapsensa muihin yksityiskouluihin, joissa espanjan kielellä on vahva asema. Tämä tietysti maksaa, ja monet näistä kouluista ovat uskonnollisiin yhteisöihin liittyviä.

Lukukausimaksuja tai katolisia kouluja vältteleville vanhemmille jää julkinen koululaitos. Opetus tapahtuu katalaaniksi, ja espanjaa opetetaan tunti viikossa! (Tämä on kuulopuhetta tavallisesti asiantuntevalta taholta.) Muistan lukeneeni El Pais –lehden englanninkielisestä versiosta joskus viime syksynä, miten muualta Espanjasta muuttaneet vanhemmat napisivat tästä. Kuuluisihan lasten saada oppia maansa kieltä.

No voidaan olla tiukkoja ja sanoa, että näiden lasten maa on Katalonia. Näin järjestelmä vie vähävaraisimpien perheiden lapsilta ison palan tulevaisuutta. Vaikka ei haluaisikaan koskaan muuttaa työn perässä pois koti-Kataloniasta, voivat täälläkin työmarkkinat olla rajalliset, jos espanjan kieli ei oikein suju.

Sitten turismiin, museoihin. Kielipolitiikka vaihtelee kovasti museosta toiseen. Joissain on samat tekstit ja kyltit kolmella kielellä. Toisissa taas englanti puuttuu. Voi myös olla, että yhteenvetoja saa espanjaksi, mutta varsinaiset tekstit ovat katalaaniksi. Usein audio-oppaita on tarjolla eri kielillä. Kaupungissa, jossa käy tolkuttomasti turisteja, ei luulisi museoita pidettävän lähinaapurustoa varten, joten katalaanivoittoinen, ehkä hieman espanjaa sisältävä opastus tuntuu huonosti harkitulta.

Museoiden kaupoissa on tuttuun tapaan pieni tai iso valikoima museon alan kirjallisuutta ja muutakin kiinnostavaa. Kielivalikoimaa yleensä riittää.

Koimme äskettäin kuitenkin järkytyksen. Olimme lompakko raollaan, tositarkoituksella katsomassa ostettavaa merenkulkumuseon kaupasta. Löysimmekin useita kiinnostavia kirjoja, joista olisi ollut mukava alkaa valita yhtä tai useampaa muistoksi. Mutta ei löytynyt yhtään ainoaa, jossa olisi ollut edes lopussa tekstien käännöksiä englanniksi, edes pienellä fontilla ja piilossa! Ei yhtään. Paikka vilisi kaikenkielisiä turisteja.  Useita vuosia viivästynyt museon remontti syö käsittämättömästi rahaa. Eikä silti viitsitä myydä turisteille kiiltäviä, kalliita kirjoja.

Vertailun vuoksi: Kuulin juuri, että useissa Passeig (tai Paseo) de Gracian kalliissa muotikaupoissa on venäjää taitava myyjä.