Viiniretki Empordàan

Aina matkustusmahdollisuuden yllättäessä tartun Guía del Turismo del Vinoon, joka esittelee Espanjan lukuisat viinialueet matkailun kannalta. Kotialueellamme Kataloniassa on vajaat tusina erilaista viinialuetta, ja kauempana niitä on lisää. Viikonlopun kohteeksi valitsimme D.O. Empordàn, Figueresin kaupungista koilliseen levittyvän pienen alueen.

Kreikkalaiset toivat viininviljelyn ja –tuotannon tälle alueelle noin 2500 vuotta sitten. Roomalaiset myöhemmin levittivät asiaa muuallekin niemimaalle ja kaupallistivat toiminnan. Kirja kertoo kohteliain sanakääntein, että alueella ollaan vakaita, rauhallisia ja hitaita, ja että tämä pätee myös viinin tuotantoon.

Filoxera tuhosi alueen viiniköynnökset 1880-luvulla, ja kuten muuallakin Kataloniassa, katastrofista noustiin osuuskuntien avulla. Kohtelias kirja esittelee osuuskunnat alueen viinintuotannon tukipilareina, joiden avulla tuotannon määrä ja laatu varmistuu. Laatua toisaalta kuvataan suuria tunteita herättämättömäksi.

Yksityiset bodegat puolestaan ottavat riskejä ja kehittävät uudenlaisia viinejä, joista tietysti jotkut onnistuvat paremmin, jotkut huonommin. Viljeltyjen rypäleiden luettelo on vaikuttava: valkoinen ja punainen garnacha, lledoner, macabeu, xarel.lo, tempranillo, sekä tutummat chardonnay, cabernet sauvignon ja niin edelleen.

Ostimme Peraladan pikkukaupungissa kuuluisan Castillo Peraladan myymälästä jokusen pullon, joita emme ole vielä maistelleet. Museoonkin olisimme menneet, mutta se aukeaa vain tasatunnein, emmekä malttaneet odottaa. Samoilla kulmilla kävimme muissakin kylissä ja kaupungeissa. Kaikissa oli tuhat vuotta vanha kirkko, mutta aivan kaikkien kirkkojen nimi ei ollut Santa Maria.

Vilabertranin Santa Mariasta myöhästyimme puoli tuntia, mutta ulkoakin kirkko on vaikuttavan jykevä (kuva). 
 
Hieno takorautaristi sisällä kirkossa jäi näkemättä. Vilanova de la Muga katsottiin läpiajon aikana, mutta Castelló dÉmpúriesissa

kävelimme ristiin rastiin. Kaupunki oli keskiajalla kreivikuntansa pääkaupunki, ja palatsin ja muurin rippeitä on olemassa. Santa Maria –kirkkoa pidetään koko alueen katedraalina. Sinne pääsimme sisälle ihailemaan karun kaunista romaanista rakennusta (kuva). 

 

Kaupunki oli näkemistämme viehkoin ja vilkkain (kuva).

Yövyimme rannikolla Cadaquésissa, jossa olemme käyneet aiemminkin. Salvador Dalin kotiin ei tarvinnut nyt mennä, ja goottilainen Santa Maria –kirkkokin oli käyty viime reissulla. Uusi kohde oli viihtyisän moderni Compartir-ravintola, jonka on äskettäin avannut El Bulli –ravintolan lopettaessa vapautunut kokki. Annokset on tarkoitus jakaa (espanjaksi compartir) kahden syöjän kesken, joten molemmat saavat maistella useampaa annosta. Pääsimme päivälliselle, vaikka emme olleet varanneet etukäteen pöytää.

Suurinta herkkua pitkään aikaan! Vesimelonia, tomaattia ja veriappelsiinihyytelöä. Sardiineja horxata-kastikkeessa (kyseessä on hellejuomana tunnettu chufa-pähkinöistä jauhettu makea herkku). Merikrottia fenkoliin käärittynä. Suklaapallosia, joiden sisällä on sulaa suklaata, mustaherukkajäädykkeen kera. Pehmeä hasselpähkinäkakku mangojäädykkeen kera. Eikä edes erityisen kallista.