Jottei jonkinlainen kielitaitoni kokonaan rupsahtaisi
Suomessa ollessani, olen kevään ja alkukesän harrastanut espanjaa monella
tavalla: kielitunteja, Serranon perhettä DVD:ltä ja kirjoja. Serranojen
vaikutus kuullun ymmärtämiseen testattiin jo keväällä Barcelonassa käydessämme:
vaikutus on selvä ja myönteinen.
Kielitunneilla olen päässyt kertaamaan erilaisten menneen
ajan aikamuotojen käyttöä (kuvaillaanko ympäristöä ja asioiden tilaa vai
raportoidaanko toisiaan seuraavia tapahtumia), subjunktiivia (toivotetaanko,
arvioidaanko, onko asia epätodennäköinen) ja prepositioita.
Kehuin opettajalle, että tykkään lukea kirjoja. Sitähän voi
tehdä junassa, illalla sängyssä tai missä vain, ja aina oppii jotain uutta.
Valitsen tietenkin kirjoja, joissa on mukaansa tempaava juoni ja hurmaavat päähenkilöt,
kuten Julia Navarron kirjoissa. Nyt
yöpöydällä on Ildefonso Falconesin
(muistattehan Meren katedraalin!) uusin teos La reina descalza, ”paljasjalkainen kuningatar”, joka tapahtuu
1700-luvulla Sevillassa ja Madridissa. Päähenkilöt ovat vapautettu musta orja
Caridad ja nuori mustalaisnainen Milagros. Tunnustin kyllä opettajalle, että
suosin tuollaista kevyehköä historiallis-romanttis-jännittävää kirjallisuutta.
Keveys on tässä ymmärrettävä henkisesti, nämä teokset ovat yleensä tuhannen
sivun tiiliskiviä. Luen tosin ne yleensä elektronisina, jolloin pääsen samalla
myös sanakirjaan, enkä joudu kohtaamaan tiiliskiven paperista painoa.
Opettaja innostui: ai sinua kiinnostaa kirjallisuus,
sittenhän voimme keskustella siitä! Sain luettavaksi pienen nipun tekstiä
kirjallisuuden historian erilaisista liikkeistä (movimientos literarios), ja
antiikin Kreikan, Rooman ja keskiaikaisen Euroopan kirjallisuudesta. Pohdimme
näitä hetken sivistyneesti. Seuraavaksi lukupaketiksi sain ensimmäisen luvun
tuntemattoman kirjailijan kirjasta Lazarillo
de Tormes. Kirja ilmestyi vuonna 1554, ja edustaa uudempaa kirjallista
liikettä kuin keskiajan trubaduuri- ja linnanherrakirjallisuus.
Päähenkilö Lázaro joutuu lähtemään jo lapsena äitinsä luota,
koska ruoka ei riittänyt kotona kaikille. Ensimmäinen isäntä on sokea
kerjäläinen, joka tarvitsi oppaan.
Sokea tekee ihan huvikseen julmia kepposia Lázarolle, joka
taas joutuu keksimään monenlaisia juonia saadakseen jotain syödäkseen, saita
sokea kun ei haluaisi luopua leipäpalastakaan oppaansa hyväksi. Tästä päästään
takaisin Serranon perheeseen. Serranon pojat harrastavat koulussa aikansa
kuluksi julmia kepposia (liimaa opettajan tuolille) ja keksivät ovelia juonia
pelastuakseen pulasta (opettajan hämääminen pois opettajainhuoneesta siksi
aikaa kun kaverit etsivät seuraavan päivän kokeen kysymyksiä).
Espanjanopettajani mainitsi tästä yhdenmukaisuudesta aivan kuin asia olisi
sivistyneelle ihmiselle itsestään selvä. Nyökyttelin siinä sivistyneesti, kun
tajusin, miten ikiaikaisen samanlaisia nämä jekut tosiaan olivat.
Serranon perheen käsikirjoittajat taitavat itse ylpeästi samaistua
eurooppalaisen kulttuurin ja kirjallisuuden monimuotoiseen perintöön, eivätkä
levitytä liimaa opettajan tuolille tietämättöminä jekkukirjallisuuden ylevästä
historiasta. Yhdessä jaksossa miehet (Diego, Santi ja Fiti) päättivät
osallistua luovan kirjallisuuden kurssille vahtiakseen vaimoja Luciaa ja
Candelaa, jotka saattaisivat tuntea kurssin opettajan, tunnetun kirjailijan ja
naistenmiehen viehätysvoiman. Kurssin lukulistalla oli Nerudan runokirjojen ja
monen muun kirjan lisäksi juuri Lazarillo deTormes! En tietenkään olisi huomannut,
ellen itse olisi alkanut lukea sitä.
