Espanjan kieliopintoja

Jottei jonkinlainen kielitaitoni kokonaan rupsahtaisi Suomessa ollessani, olen kevään ja alkukesän harrastanut espanjaa monella tavalla: kielitunteja, Serranon perhettä DVD:ltä ja kirjoja. Serranojen vaikutus kuullun ymmärtämiseen testattiin jo keväällä Barcelonassa käydessämme: vaikutus on selvä ja myönteinen.

Kielitunneilla olen päässyt kertaamaan erilaisten menneen ajan aikamuotojen käyttöä (kuvaillaanko ympäristöä ja asioiden tilaa vai raportoidaanko toisiaan seuraavia tapahtumia), subjunktiivia (toivotetaanko, arvioidaanko, onko asia epätodennäköinen) ja prepositioita.

Kehuin opettajalle, että tykkään lukea kirjoja. Sitähän voi tehdä junassa, illalla sängyssä tai missä vain, ja aina oppii jotain uutta. Valitsen tietenkin kirjoja, joissa on mukaansa tempaava juoni ja hurmaavat päähenkilöt, kuten Julia Navarron kirjoissa. Nyt yöpöydällä on Ildefonso Falconesin (muistattehan Meren katedraalin!) uusin teos La reina descalza, ”paljasjalkainen kuningatar”, joka tapahtuu 1700-luvulla Sevillassa ja Madridissa. Päähenkilöt ovat vapautettu musta orja Caridad ja nuori mustalaisnainen Milagros. Tunnustin kyllä opettajalle, että suosin tuollaista kevyehköä historiallis-romanttis-jännittävää kirjallisuutta. Keveys on tässä ymmärrettävä henkisesti, nämä teokset ovat yleensä tuhannen sivun tiiliskiviä. Luen tosin ne yleensä elektronisina, jolloin pääsen samalla myös sanakirjaan, enkä joudu kohtaamaan tiiliskiven paperista painoa.

Opettaja innostui: ai sinua kiinnostaa kirjallisuus, sittenhän voimme keskustella siitä! Sain luettavaksi pienen nipun tekstiä kirjallisuuden historian erilaisista liikkeistä (movimientos literarios), ja antiikin Kreikan, Rooman ja keskiaikaisen Euroopan kirjallisuudesta. Pohdimme näitä hetken sivistyneesti. Seuraavaksi lukupaketiksi sain ensimmäisen luvun tuntemattoman kirjailijan kirjasta Lazarillo de Tormes. Kirja ilmestyi vuonna 1554, ja edustaa uudempaa kirjallista liikettä kuin keskiajan trubaduuri- ja linnanherrakirjallisuus.

Päähenkilö Lázaro joutuu lähtemään jo lapsena äitinsä luota, koska ruoka ei riittänyt kotona kaikille. Ensimmäinen isäntä on sokea kerjäläinen, joka tarvitsi oppaan.

Sokea tekee ihan huvikseen julmia kepposia Lázarolle, joka taas joutuu keksimään monenlaisia juonia saadakseen jotain syödäkseen, saita sokea kun ei haluaisi luopua leipäpalastakaan oppaansa hyväksi. Tästä päästään takaisin Serranon perheeseen. Serranon pojat harrastavat koulussa aikansa kuluksi julmia kepposia (liimaa opettajan tuolille) ja keksivät ovelia juonia pelastuakseen pulasta (opettajan hämääminen pois opettajainhuoneesta siksi aikaa kun kaverit etsivät seuraavan päivän kokeen kysymyksiä). Espanjanopettajani mainitsi tästä yhdenmukaisuudesta aivan kuin asia olisi sivistyneelle ihmiselle itsestään selvä. Nyökyttelin siinä sivistyneesti, kun tajusin, miten ikiaikaisen samanlaisia nämä jekut tosiaan olivat.

Serranon perheen käsikirjoittajat taitavat itse ylpeästi samaistua eurooppalaisen kulttuurin ja kirjallisuuden monimuotoiseen perintöön, eivätkä levitytä liimaa opettajan tuolille tietämättöminä jekkukirjallisuuden ylevästä historiasta. Yhdessä jaksossa miehet (Diego, Santi ja Fiti) päättivät osallistua luovan kirjallisuuden kurssille vahtiakseen vaimoja Luciaa ja Candelaa, jotka saattaisivat tuntea kurssin opettajan, tunnetun kirjailijan ja naistenmiehen viehätysvoiman. Kurssin lukulistalla oli Nerudan runokirjojen ja monen muun kirjan lisäksi juuri Lazarillo deTormes! En tietenkään olisi huomannut, ellen itse olisi alkanut lukea sitä.