En ole koskaan jaksanut napista siitä, että kahvikupillinen tulee
Espalla paljonkin kalliimmaksi kuin kotona. Kulupuolella on kahvin ja keittimen
lisäksi vuokraa ja palkkoja. Ja se mitä rahalla ostetaan on paljon muutakin
kuin kahvia. Vaikka nyt sitä ilmapiiriä, josta vuokra maksetaan, ja sitä
palvelua, josta maksetaan palkkaa.
Toisaalta en juuri nyt ala jauhaa halpamaissa surkeissa
oloissa teetettyjen vaatteiden naurettavan alhaisista hinnoista, ja niiden
jakautumisesta tuotantoketjun eri vaiheille. Se on eri keskustelu.
Nyt kauhistelen Barcelonassa hankkimieni paikallisten
palvelujen hintoja. Talomme alakerrassa olevassa baarissa kahvi ja iso tuore
croissant maksavat yhteensä 2 euroa.
(Maksoin juuri työmatkallani Helsinki-Vantaan lentoasemalla jogurtista
ja vedestä 4,80.)
Ostin oikein halvat pellavahousut kesäksi (niiden
hinnanmuodostus kuuluu siihen toiseen keskusteluun, jota en alusta nyt). Niitä
piti lyhentää hiukan. Vein ne parin korttelin päähän ompelijalle. Kahdeksan
euroa. Sama ompelija veloitti 54 € vanhan nahkajakun uuden vuorin
laittamisesta, siis kangas ja työ yhteensä. Työ edellytti työlästä purkamista
ja uudelleen kokoamista, ja tulos oli hieno.
Millä tämä ompelija oikein elää? Tietenkään kukaan ei ylläty
siitä, että saamani kuitti on lappunen, joka kertoo minun jättäneen liikkeeseen
vaatteen ja maksaneen korjauksesta etukäteen. Mistään kirjanpidon tositteesta
ei ole kysymys.
Ei tee mieli moralisoida. Jotta palvelulle olisi kysyntää,
hinnan on oltava alhainen, koska asiakkaiden tulot ovat pienet tai epävarmat
tai molempia. Sama pätee baareihin, kahviloihin ja pikku ravintoloihin.
Asiakkaat pitävät kyllä innokkaasti kiinni elämäntyylistään, johon kuuluu
palvelujen käyttäminen, mutta rahat eivät riitä juuri mihinkään.
Mutta suomalainen iloinen veronmaksaja tuntee piston
sydämessään. Ei näistä tuloista säästellä yksityisiä eläkkeitä tai muita
ratkaisuja korvaamaan virallista turvaa, joka jää tällä tavalla hankkimatta.
Pesulasta saan sentään kunnon kassakuitin, ”IVA incluido”
eli alvit hallinnassa. Asiakkaita
näyttää olevan paljon. Nurkassa on useita mattorullia, ja takahuoneessa kiertää
kunnon henkarikaruselli. Kun kääräisen noutamani vaatteet rullalle ja laitan
kassiin, pesuloitsija (mikä on oikea termi?) on hyvin huolissaan
rypistymisestä. Lohdutan, että vaatteet pääsevät kaappiin riippumaan viidessä
minuutissa, koska asun lähellä.
Helpottuneesta vastauksesta olen ymmärtävinäni, että asiakkaita tulee
matkojen takaakin. Pikkutakin pesetys maksaa 8 euroa.
Ylipäätään paikallisten pikkuliikkeiden pärjääminen on
minulle arvoitus. Pitää olettaa halvat vuokrat, tai ehkä yrittäjät ovat jo
kauan omistaneet liikehuoneistonsa. Oletetaan myös, että yrittäjäperhe tai
–pariskunta tyytyy pieniin palkkoihin. Ja ovathan alueen asukkaat uskollisia
asiakkaita. Mutta tuovat liikkeeseen pari euroa kerrallaan.
Vielä pitää mainita heinäkuun alussa voimaan astuva osanen
työlainsäädännön muutoksista. Kuohuntaa on jo aiheuttanut irtisanomissuojan
heikentäminen, meikäläisittäin voisi sanoa kohtuullistaminen. Mutta tässä
yhteydessä kiinnostaa toinen asia. Kotiapulaisten, siivoojien, lastenhoitajien
ja puutarhurien käyttö on tavanomaisempaa kuin Pohjolassa. Kuulopuheiden
perusteella luulen tietäväni, että monet kotitöitä tekevät ovat tulleet
Latinalaisesta Amerikasta, tai viime aikoina myös Filippiineiltä. Palkat on
totuttu maksamaan selvinä seteleinä, vaivaamatta asialla viranomaisia. Tämä on
ollut laillistakin, mikäli tehdyn työn määrä on alle 20 tuntia viikossa, mikä
kattaa suurimman osan tällaisista töistä.
Heinäkuun alusta alkaen tarvitaan työsopimus ja
sosiaaliturvajärjestelmään rekisteröinti heti kun työtä tehdään yksikin tunti
viikossa. Kiinnijääminen voi johtaa sakkoihin. Vakavampi seuraamus olisi velvollisuus
maksaa eläkettä työntekijälle, mikäli hänelle sattuu onnettomuus töissä.
Kotitalousvähennyksen rohkaisemana suomalaiset ovat
tottuneet teettämään kotitöitä. Yleensä tekijä on yrittäjä tai yrityksen
palveluksessa, jolloin kotitalouden ei tarvitse ryhtyä työnantajaksi.
Täälläkin monet näitä töitä tekevät ihmiset työskentelevät
useille työnantajille. Siivouskohteita voi helposti olla viisi viikon mittaan.
Nyt jokainen näistä merkitsee erillistä työsuhdetta kaikkine paperisotineen.
Aikaisemmin oli helppoa olla autonoma,
mikä vastannee suunnilleen toiminimeä. Tällöin työsuhteet ja laskutukset
olisivat yksinkertaisempia. Nykyisin on edelleen helppoa ryhtyä autonomaksi,
mutta ei näillä toimialoilla. Jotain porsaanreikiä siinä yritetään tukkia,
ilmeisesti aikaisemmin oli yleistä rekisteröityä autonomaksi ilman ajatustakaan
tehdä työtä, maksaa pientä eläkemaksua, ja siten hilata ylöspäin työsuhteiden
perusteella kertyvää eläkettä.
Miten mahtaa näillä säännöillä edetä tämän harmaan
työmarkkinan valkaisu? Kuulin hyvän lisäkysymyksen tähän aiheeseen: Miten
toimitaan siinä tapauksessa, että työn tekijä asuu Espanjassa laittomasti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti