Näkyykö talouskriisi?

Vietimme iloisen viikonlopun suomalaisten ystävien kanssa. Shoppailua, tapaksia Taller de Tapasissa ja viimeisenä iltana Oriossa Ferran-kadulla. Kala-ateria Olympiasatamassa Barca del Salamancassa.  Koti-ilta yhdessä kokkaillen. Jazzia Jamboreessa, flamencoa Tarantosissa. Kummatkin klubit ovat Plaza Realilla.

Jazzista pitää kertoa, että esiintyjä oli Stanley Jordan, joka on aika velho kitaran kanssa. Molemmat kädet soittavat. Välillä toinen käsi soittaa pianoa, toinen kitaraa. Rytmisoittimeksi saapui setin loppupuolella naisihminen steppikengissä. Toimii!

Ystävät kysyivät, näkyykö talouskriisi. Kaupat ja ravintolat toimivat vilkkaasti, mutta erittäin edullisin hinnoin, jotta asiakkaat jaksavat tulla takaisin. Joitakin loppuunmyyntejä näkyy, mutta mittavaa autioitumista ei täällä ole meneillään. Toisaalta useat kerjäläiset ovat hyvin tuoreen näköisiä ja siloposkisia, mikä viittaa siihen, että kriisi koskettaa yhä uusia ihmisiä.

Tilastoissa kriisi kyllä näkyy selvästi ja pelottavasti. Viikonvaihteen El Pais raportoi työttömyyden nousseen ensimmäistä kertaa (nykyisen aikasarjan alusta eli vuodesta 1976) yli 25 prosentin. Yli 5,7 miljoonaa ihmistä on ilman työtä. Kolmannen vuosineljänneksen aikana julkisen sektorin työpaikkoja katosi 49,400, koska hallitus säästää. Yksityisten työpaikkojen vähennys oli 47,600.

Ilman tuloja jäävät ihmiset eivät pysty hoitamaan vuokrien ja asuntolainan lyhennysten maksua. Tästä seuraa häätöjä asunnoista. Häätöjen määrä on kasvanut hälyttävästi: noin 400,000 ihmistä Espanjassa joutuu jättämään asuntonsa.

Kun työttömyys on näinkin laajaa, monien ihmisten perinteiset turvaverkot, lähinnä perheet, ovat myös kurjassa tilanteessa. Niinpä tulevaisuus voi näyttää toivottomalta. El Pais uutisoi Valenciassa tapahtuneen itsemurhayrityksen: häädön edessä perheenisä hyppäsi parvekkeelta kadulle. Granadassa häädetty mies hirttäytyi.

Sosialistipuolueen lakiehdotus pakottaisi julkista tukea saavat pankit suostumaan erinäisiin toimiin, joilla lainan maksua voidaan keventää tai venyttää, tai laina mitätöidä asuntoa vastaan. Vastaavia toimia on suositeltu jo aiemmin, mutta pakon puuttuessa niiden soveltaminen on jäänyt vähäiseksi. General Council of the Judiciary (mitä lieneekään suomeksi) on teettänyt kattavan ohjelman häätöongelman lievittämiseksi, mutta ei ole päässyt yksimielisyyteen ohjelman hyväksymisestä. El Paisin pääkirjoitus vaatii General Councilia ryhdistäytymään tositoimiin, jotta lupaavalta näyttävä ohjelma saataisiin käytäntöön.

Oopperaa ja mykkää elokuvaa

Tiukkojen työrupeamien välissä olen ahnehtinut sosiaalista elämää ja kulttuuria. Erinomainen naisverkosto Barcelona Women’s Network järjestää tapahtumia lähes joka päivälle, ellei tiuhempaankin. Ehdin taas pariin suosikkiini pitkästä aikaa. Cafe Castellano on kokoontuminen kahvilassa espanjaksi. Mukana on aina joitakin paikallisia tai muuten espanjaa täydellisesti puhuvia verkoston jäseniä. Yhdessä yritämme rupatella kuulumisiamme ja suunnitelmiamme espanjaksi. Kielen taitajat korjaavat reippaasti virheitä ja ehdottavat osuvampia sanontoja. Kun nämä opettajat alkavat keskenään väitellä, putoamme me muut eri vaiheissa nopeasta kyydistä.

Toinen suosikkitapahtumani on kävelyretki. Yleensä pikkuautollinen naisia kokoontuu yhden autollisen kyytiin. Ajamme aina samaan paikkaan, luonnonpuistoon ylärinteeseen, ja kävelemme aina saman 8 km lenkin korkeuskäyrää pitkin. Sitten otamme juomaa aina samassa kuppilassa, pohdimme toistemme ja varsinkin poissaolevien asioita ja palaudumme kyydillä alemmas kaupunkiin. Kävely tehdään englanniksi. Vakituisimmat kävelijät ovat 70-80-vuotiaita, ja koko aikuisikänsä Espanjassa asuneita. Tädeillä riittää tarinaa ja näkemystä lähihistoriasta ja nykymeiningistä.

Kulttuurikuurimme alkoi espanjalaisella elokuvalla. Täällähän niissä ei ole tekstitystä, joten emme olleet vielä tähän mennessä valinneet espanjalaista elokuviin mennessämme. Tämä valitsemamme Blancanieves on mykkä, joten kielellistä sankaruutta ei tässä valinnassa ollut.  Elokuva on myös mustavalkoinen. Blancanieves on Lumikki. Elokuva on visuaalisesti upea, musiikki on hienoa ja juonen julmuus on uskollinen Grimmin veljeksille, mutta loppu on surullisempi. Tarina tapahtuu Andalusiassa noin sata vuotta sitten.

Espanjalaiskliseillä on herkuteltu: härkätaistelua hienoine asuineen, mustaa pitsiä ja viuhkoja, flamencotaputuksia ja tanssia. Peilin kohtalokas vastaus on tässä korvattu aikakauslehdellä. Julma äitipuoli luuli pääsevänsä lehden kanteen, mutta onkin vain lehden sisällä yhdessä kuvassa, jossa hänet on kuvattu selkäpuolelta. Kuolleeksi luultu Lumikki-Carmencita on kansikuvassa. Omenaa tarjoamaan! Kääpiöistä en edes kerro, heidät pitää nähdä. Tähtiä koko kourallinen tälle, kannattaa katsoa!

Ooppera tarjosi Verdin La Forza del Destinon, jonka päätimme nauttia klassisen musiikin puutteesta tulleisiin vierotusoireisiin. Aikanaan ooppera oli suuri menestys. Nyt se ei jaksa ihastuttaa samaan tapaan kuin esimerkiksi La Traviata. Hohdokkainta musiikkia on välisoitoissa, tarttuvat aariat puuttuvat. Esitys oli ”ihan hyvä”. Annos oli kuitenkin oikein nautittava ja tuli suureen tarpeeseen.

Esitys kesti 4 tuntia, iltakahdeksasta melkein puoleenyöhön. Päivällisen syöntihän siinä käy mahdottomaksi. Niinpä baarissa on tarjolla monenlaisia pikkusämpylöitä, tavallisten viinien, cavojen ja kahvien ohella. Leivänmurut vain pöllyävät, kun oopperan ystävät vahvistautuvat. Sämpylät on hinnoiteltu korkeakulttuurisesti, joten väliajallakin on helppo muistaa olevansa hieno.

Esityksen päättyessä osa yleisöstä kiisi saman tien ulos. Ilmeisesti lähtijät aikoivat ehtiä Liceun edessä olevalla metroasemalla illan viimeiseen junaan. Loput jäivät läpsyttämään kohteliaan rauhallisesti.

Liceun rakennus oli vuodelta 1847. Tulipalo tuhosi sen vuonna 1994. Uudessa rakennuksessa on uusi, moderni siipi ja aulatilat. Itse oopperasali on vanhan mallin mukainen hevosenkenkä, jossa on 5 parvea ja aitioita. Koristeet ovat todella koreat. Somaa, että kunnioitettiin vanhaa rakentamalla siitä kopio. Mutta sääli. Vanhassa mallissa on erittäin paljon paikkoja, joista näkyvyys on todella huono. Ilmeisesti vain kaikkein kalleimman hintaluokan paikat (useita satoja €) tarjoavat hyvät näkymät. Satasella saa osan näyttämöstä nähdäkseen. Onneksi kuuluvuus on parempi.

Barca vs Madrid, samoin politiikassa

Tänään pelataan jalkapallon El Clásico, Barca vs Real Madrid. Peli on täällä Barcelonan Camp Noussa. Yritimme ensin varata pöydän tutusta ravintolasta, joka erikoistuu hampurilaisiin, makkaroihin, olueeseen ja TV-jalkapalloon. ”Completo” eli täyteen varattu, jo pari päivää aikaisemmin. Tunnelmaa on siis luvassa.

Irtopaikkoja oli vielä stadionillakin, parin sadan euron hintaan. Kapakkaelämys olisi minulle käynyt, mutta yksin irtopaikalla kovaan hintaan? Tuhlaan rahan mieluummin muihin kohteisiin. Tarjosin tänään kotona jo perinteistä peliruokaa eli katalonialaista makkarakastiketta spagetin kera. Teen sitä aina kun meiltä seurue lähtee peliä katsomaan.

Katalonian itsenäisyyshaaveet ovat kovasti läsnä poliittisessa keskustelussa. Ennenaikaiset vaalit marraskuussa mittaavat samalla itsenäisyysajatuksen kansansuosiota. Matsin tulos ratkeaa tänä iltana, vaalien tulosta ja tuloksen tulkintaa ja vaikutusta asioihin odotamme pitempään. Tunnelmat ja mielipiteet menevät sekaisin ja päällekkäin. Jalkapallo on elämää ja politiikkaa.

Tuo makkarakastike löytyi keittokirjasta helposti, koska kirja on ollut auki siltä kohdalta monet kerrat. Muistelen viime syksyä, jolloin olimme juuri asettuneet Barcelonaan ja kaikki oli uutta, myös tuo kirja oli juuri hankittu. Luin keittokirjaa kuin opiskelija ja näin paljon vaivaa löytääkseni meille sopivat (maukkaat ja helpot) reseptit. Selasin keittokirjaa ja sanakirjaa, kun tein ostoslistaa. Sopivia kauppojakin piti ensin etsiä.

Nyt meitä lähellä olevat supermarketit ja leipomot kuuluvat eri ketjuihin kuin viime vuodelta tutut. Kuitenkin uutuus on vähäisempää, vain hienosäätöä aiemmin opittuun. Pikkukauppoja ei ole siinä määrin kuin edellisellä alueellamme, mutta halli eli Mercado on lähempänä. Halli on osoittautunut hyväksi mutta varsin kalliiksi. Lähikorttelien supermarketeissa on hämmästyttävän laaja ja laadukas valikoima rehuja, lihaa ja kalaa. Löysimme supermarketista pesuainehyllyn vieressä olevasta viinihyllystä lähiseudulla tuotettua  punaviiniä, joka on saanut Helsingissä kultamitalin vuonna 2009 ja kuului muutenkin ”maailman parhaisiin viineihin”. Hinta 4,09 €.  Hyvää.

Uusi kantaravintola on myös löytynyt. Alle 10 minuutin kävelymatkan päässä on italialainen ravintola La Tagliatella, jonka pizzat ovat loistavia. Sisustus, tunnelma ja palvelu ovat miellyttäviä. Sinne on hyvä valahtaa perjantaisin.

Viime vuonna pidin hiukan huvittavana sitä tietoa, että oikeat barcelonalaiset eivät juurikaan käy Diagonal-kadun alapuolella. Itse asuimme tuolloin alaspäin Diagonalista, vaikkakin selvästi turistialuetta ylempänä.

Nyt huomaan, että meillä ei ole edes viikoittain asiaa sinne alas. Ostokset, ravintolaillat ja elokuvat hoituvat täällä lähistöllä. Tietyt vaatekaupat kuitenkin kutsuvat joskus ekskursiolle, samoin kirjakauppa ja eräät tapahtumat. Nyt suunnittelemme oopperassa käyntiä, ja oopperan koti Liceu on ihan Ramblalla, turistien alueella. Lupaan sentään löytää sinne vielä.