Ajoissa asialla, puhelimet kuumana

Hoidan mielelläni monet käytännön asiat verkkopalveluissa tai sähköpostitse. Varsinkin jos pitää olla mitenkään täsmällinen aikojen, rahojen tms suhteen. Myös Suomessa, vaikka puhun suomea sujuvasti.

Nyt kun hoitelemme kaikenlaisia muodollisuuksia ja käytännöllisyyksiä valmistellessamme poistumista Barcelonassa, aloitan toiveikkaasti verkkosivuilta asioiden selvittelyn. Täällä kuitenkin tykätään puhelimesta. Varsinkin puhelinyhtiöissä. Kun en puhu tai kuuntele espanjaa niin kauhean täydellisesti, hommat tuntuvat raskaammilta kuin ovatkaan.

No niin. Meillä on valokaapeliwlan, joka toimii nopeammin ja paremmin kuin mikään ikinä (mieheni vertaa muutamaankin yliopistoon). Sitä asennettaessa vuonna 2012 Movistarin setä ahkeroi tunteja tuodakseen piuhan kotiin asti, ilman eri veloitusta. Kotona Helsingissä olemme äskettäin kiukutelleet samasta asiasta, eikä sitä hoidettu ollenkaan tällä tavalla.

Nyt kuitenkin tästä  lystistä pitää luopua. Aloitin ajoissa ajatellen, että asiaan  voi liittyä pitkiäkin irtisanomisaikoja. Verkkosivut tarjosivat vain puhelinnumeroa, ei mitään infoa eikä yhteydenottolomakkeita.

Pakkasin kassiin lankapuhelinlaitteen, joka kuuluu diiliin, mutta jota emme ole käyttäneet ollenkaan, ja pinon dokumentteja, joita yleensä tarvitaan, jos asioidessa mennään hyväähuomenta syvemmälle. Kävelin toiveikkaasti mutta pahinta peläten läheiseen Movistarin liikkeeseen. Kysyin asiakaspalvelijalta, miten hoitaisimme tämän wlanin irtisanomisen, ja ottaisivatko he jo puhelimen takaisin, kun se kuitenkin pitää palauttaa.

Voi eihän se näin käy. Pitää soittaa tiettyyn numeroon, josta annetaan koodi, joka pitää olla mukana, kun lopulta tuo liikkeeseen puhelimen ja reitittimen. Ei voi tehdä liikkeessä, ei verkkosivuilla, ei sähköpostitse. Tarvitaan puhelimitse saatava koodi. En viitsinyt kysyä, miten kuurojen oletetaan toimivan. Varmaan pitää pyytää apua joltain kuulevalta.

No aloin soittaa. On huomattava, että tällaisen palvelun irtisanomiseen käytetään ihan tiettyä verbiä, solicitar la baja. Mikä tahansa lopettaminen, katkaiseminen tai päättäminen ei kelpaa ollenkaan eikä tule ymmärretyksi.  Painelin valintanumeroita ja sanelin tarpeitani robotille. Odotin vuoroani. Odotin vuoroani. Odotin vuoroani.

Pääsin puheisiin henkilön kanssa, joka ei osaa puhua hitaammin, vaikka olisi millainen (tällainen) solkkaaja puhekaverina. (Se on kuulemma kulttuurissa, täällä nyt kerta kaikkiaan puhutaan nopeasti.) Lyhyestä asiasta sukeutui pitkä keskustelu, puhenopeus ei nopeuttanut asian hoitamista. Tulos: Koodia ei voida vielä antaa minulle. Minun pitää soittaa uudelleen tasan 15 päivää ennen toivottua lopetushetkeä (ei aikaisemmin, ei myöhemmin). Muchas gracias, hasta luego. Ja kalenteriin tuo uusi soittopäivämäärä.

Minun puhelinkohtrahtini on tyyppiä prepaid. Saan ylläpidetyksi puhelinnumeroni, kunhan syötän hiukan rahaa systeemiin ajoissa. Jos en syötä, tulee hankittavaksi uusi numero. Raha kuluu sitten puheluihin, mistään muusta ei tarvitse maksaa. Siis ei tarvita lähtötoimia.

Miehelläni taas on älypuhelimen arvolle sopiva liittymä, jossa on kiinteäkin maksuosuus. Se pitää irtisanoa, siis solicitar la baja. Vodafonen sivuilla on enemmän mahdollisuuksia asioiden hoitamiseen kuin Movistarilla. Aloimme yhdessä selvittää asiaa chatin välityksellä.

Chattaaja kyllästyi odottelemaan, että ymmärtäisimme hänen edellisen repliikkinsä ja miettisimme vastausta, ja katkaisi istunnon. Lupasin kirjautua systeemiin seuraavana päivänä yrittämään uudelleen ihan itsekseni. Chatti oli onneksi ylikuormitettu, joten sain luvan lähettää kysymykseni sähköpostitse.

Vastaus oli pitkä ja sekä byrokraattisen että kohteliaan kiemurainen. Parin lukemisen jälkeen ymmärsin, että asian hoitaminen onnistuu vain soittamalla tiettyyn puhelinnumeroon.

Mieheni espanjantaito on heikompi kuin minun. Tarjouduin, huokaisten, hoitamaan tuon soittelun. Kun olin sanellut kaikki asiakasnumerot ja muut tarpeelliset tiedot niistä dokumenteista, joita aina tarvitaan asioiden hoitamiseen, ystävällinen naisääni jatkoi keskustelua: No niin, Eero, saanko kysyä, miksi haluatte irtisanoa tämän sopimuksen?

Tämä naisääni oli kulttuurisesti joustavampi kuin Movistarin henkilö, ja puhui erittäin selvästi ja hitaasti, joten asia eteni nopeasti. Hän lupasi lähettää sähköpostiin linkin, jonka kautta pääsee hoitamaan irtisanomisen, käyttäen koodia, joka lähetetään  muistaakseni tekstiviestinä.

Mutta asia ei tullut valmiiksi, koska linkki olisi voimassa vain muutaman päivän. Pitää siis soittaa uudelleen sitten kun lopetuspäivä on jo lähellä.

Taas patikoimassa

Lauantaina nautimme viimeisestä kesäpäivästä, yli 20 C, Costa Bravan rannikolla, kiipeillen ylös alas louhikkoisia polkuja Tossa de Marin pikkukaupungista lähtevällä reitillä. Itse asiassa reitti, Camino de Ronda, lähtee etelämpää Blanesista ja seurailee rantaa noin 130 km matkan Ranskan rajalle asti. Paikoin reitti on hienoja pitkospuita ja kaiteita, kuten näimme toissavuonna Llancán seudulla. Nyt polullamme oli paikoin pieniä puisia rappusen tapaisia helpottamassa tassun asettamista tukevasti, ja kaidettakin oli: turkoosia muoviköyttä oli sitaistu sinne tänne markkeeraamaan jyrkänteen reunaa. Reitti oli taas mallia helppo, wiciloc.com-sivustolta löydetty. Vaikeita emme taida koskaan tarvitakaan. Näkymät olivat huikeat.

Saimme itsemme liikkeelle vasta iltapäivällä. Haastavaan alkumatkaan tuhrautui kauheasti aikaa, ja aloimme jo huolissamme arvioida kokonaismatkaa suhteessa valoisiin tunteihin. Lenkki kiersi kuitenkin pois rannikolta, sateiden runtelemia mutta helppokulkuisia hiekkateitä pitkin metsän läpi takaisin kaupunkiin. Voitimme aikaa pitkin askelin ja pelastuimme pimeältä metsältä.

Talvikaudeksi paljolti suljettu, illansuuhun hiljenevä, pitkää lounasta sulatteleva pikkukaupunki tarjosi meille vielä yhden pelastuksen: pieni mukava kahvila, pienet mukavat voileivät, ja pienet mukavat italialaiset espressot.

Sunnuntaina alkoi syksy, päivälämpötila jäi 15 asteeseen, toppajakkuakin tarvittiin ajoittain. Englannista kahden vuoden harharetkeltä palanneet ystävät kutsuivat meidät Sitgesiin, jonne aikovat nyt asettua. Pieni kuppila Cariño söpöine sisäpihoineen on sosiaalisen elämän keskus, jossa kokoontuvat monet harrastusporukat.  Rantakadulla ravintola Santa Maria palvelee turistit ja paikalliset ja meidät siltä väliltä: paellaa ja mainioita kalaruokia.

Hiekkarannalla oli vielä ihmisiä aurinkoa ottamassa, jotkut uimassakin. Rantakadulla otettiin syksyä vastaan kirkkaassa auringonpaisteessa. Patikoimme Sitgesissäkin: baarista ravintolaan, ravintolasta kahvilaan, kahvilasta ystävien asunnolle, asunnolta rautatieasemaa vastapäätä olevaan baariin. Lopulta kapusimme junaan ja sujahdimme pimeään iltaan ja takaisin Barcelonaan.