Viime hetken toimia: Retki Cadaquésiin

Kevätkauden monet viimeiset kekkerit hyvästelyineen ja toivotuksineen tuntuvat kevyiltä: nythän voimme todeta, että syksyllä taas tavataan. Tunnelma olisi ihan erilainen, jos nyt pakkaisimme laatikoita muuttokuormaa varten.

Italialaisessa kantaravintolassamme hyvästelimme poskisuukoin kolme tuttua tarjoilijaa. Piti oikein selittää, että syksyllä emme käy enää niin usein, koska muutamme kauemmaksi. ”No edes joka toinen viikko?”

Viime syyskuusta asti touhusimme menoa Cadaquésiin. Nyt viimeinkin, viimeisenä viikonloppuna, saimme sen aikaan. Cadaqués on yksi Välimeren rantojen kauneimmista pikku kaupungeista: valkoisia pikku taloja, kaunis rantakatu ravintoloineen, pieniä kujasia, jotka vievät jyrkässä mäessä kohti korkealla sijaitsevaa kirkkoa. Kaupunki oli taiteilijoiden pesäpaikka aikanaan,  kuten nämä suloiset rantakaupungit yleensä. Salvador Dalí suunnitteli ja rakennutti monitasoisen ja jännittävän talon naapurilahden rantaan Port Lligatiin. Talo on kaupungin merkittävin nähtävyys. Picasso kuului kollegansa vakiovieraisiin. Nimekkäiden taiteilijoiden listaa riittää. Katso lisää www.visitcadaques.org.

Nyt kaupunki on suosittu lomapaikka, siinä määrin, että taisimme saada varatuksi viimeisen vapaan hotellihuoneen. Rannassa kaupungin keskellä on mukava pieni hiekkaranta, ja lahdella kelluu veneitä poijuissa. Mikään vierailevan veneilijän kohde tämä ei ole, laitureita tai ankkurointitilaakaan ei näytä olevan. Vierailijoiden valtakieli on ranska, englantiakin kuulee. Ranskaan onkin lyhyt matka.

Dalín neroutta ja monipuolista tuotteliaisuutta ei kukaan kiellä, mutta tuotannosta pitäminen onkin jo makuasia. Talo oli yllättävän levollinen ja miellyttävä, varmaankin koska päävärinä oli valkoinen, ja puutarhan ja merenlahden näkymät ovat vahvasti läsnä, joten sitä voi suositella myös niille, joiden mieluisinta kuvitusta eivät ole Dalín mielikuvituksen tuotteet.

Teimme menomatkan lauantaina hirveässä helteessä moottoripyörällä. Päätimme herätä tavallista aikaisemmin, jotta pääsisimme liikkeelle ennen kuin kuumin helle ehtii päälle. Niinpä jo kymmenen maissa pöristelimme ulos Barcelonasta.

Pienet maalaistiet osoittautuivat hauskimmiksi: liikennettä ei juuri ole, joten voi ajella rauhassa. Hiekanväriset kylät kirkkoineen, puutarhat ja pellot ovat lähellä. Linnoja töröttää siellä täällä mäkien päällä. Kaikki ei sentään ole seinäkalenterimaisen  kaunista, osa kylistä on tyhjentynyt ja köyhtynyt. Vaikka merimaisema houkuttaisi, rantatietä rasittaisi hiekkarantaliikenne ja tylsät hotellirakennelmat.

Sunnuntaina kipaisimme Cadaquésissa kirkkoa katsomaan. Lauantaina olimmekin ehtineet vasta rantakadulle.  Sää oli muuttunut. Helleasuiset turistit kietoutuivat tuulessa lepattaviin rantahuiveihin ja –pyyhkeisiin. Alkoi sataa tihuuttaa. Lähdimme kohti kotia. Sade ei onneksi vielä kastellut, mutta yltyi myöhemmin. Lounasajan istuimme katoksen alla Sant Feliu de Guixolsissa ja annoimme sataa. Kaupunki on erityisesti mainittu moottoripyörämatkaoppaassa ”pikku hirviönä”, joka on onneksi helppo välttää! Rantabulevardia kehui opaskin tyylikkääksi, ja muuten kaupunki tosiaankin oli tylsän näköinen.

Emme lopultakaan onnistuneet kastumaan kunnolla. Onnittelimme kuitenkin itseämme siitä, että päädyimme ottamaan koko ajoasut päälle. Farkuissa tunnelma olisi ollut lohduton paluumatkalla.

Todellinen märkä sade alkoi vasta päästyämme kotiin. Pieni lepo, sateenvarjot mukaan, ja ravintolaan katsomaan kun Espanja voitti jalkapallon Euroopan mestaruuden 4-0 Italiaa vastaan!