Lähdön haikeutta ja hössötystä

Olemme täällä Barcelonassa enää muutaman viikon. Nämä viikot pakkaantuvat täyteen tilaisuuksia ja tapaamisia. Palasin eilen Helsingistä työmatkalta samalla koneella neljän vieraamme kanssa, joten pääsemme valitsemaan kiinnostavia ravintoloita ja kulttuurielämyksiä heidän kanssaan. Joissain suosikkipaikoissamme haluamme käydä vielä kerran, jotain haluamme kokeilla lopultakin ensimmäistä kertaa. Viikonlopun ohjelmassa jo etukäteen mainittavinta on Diana Krallin konsertti L’Auditoríssa, maittavimmat elämykset arvioimme ajan mittaan.

Tajusin juuri, että muiden touhujen takia en pääse enää mainion naisjoukon viikoittaiselle reippailukävelylle, joilla olemme käyneet monet tiukat keskustelut jalkapallosta, lastenhoidosta, ruokavalioista, musiikista, elokuvista ja kirjoista – ja tietysti yhteisistä tutuista. Rinteessä kaupungin yläpuolella sama maisema näyttää joka kerta aivan erilaiselta, auringon ja pilvien värittämänä. Näkymä kattaa koko kaupungin ja yltää pitkälle merelle.

Sain viimein sovituksi erään uuden naistutun, Catherinen, kanssa tapaamisen, jossa esittelemme miehemmekin toisilleen.  Alustavasti sovimme tästä muistaakseni marraskuussa 2011. Nyt on kalenterissa sunnuntai-iltapäivän tapakset runsaan viikon kuluttua.

Toisen pariskunnan, Corwin ja Arline, yritimme kutsua päivälliselle viime kesänä, kiitokseksi juhannuspurjehduksesta, jonka he järjestivät meille. Tämä juhannuspäivällinen ehditään nyt nauttia vielä ennen kuin marraskuu vaihtuu joulukuuksi.

Ilmeisesti emme sitten ehtineetkään patikoimaan Xavierin ja Tanucan kanssa. Yhteisiä viikonloppuja ei osunut kohdalle vuoden mittaan.

Viime vuoden marraskuussa aloittamani neuvottelut mahdollisesta ammatillisesta yhteistyöstä etenivät hieman juuri ennen kesälomia, ja seuraava edistysaskel on nyt luvassa juuri ennen lähtöämme. Hitaasti osataan kiiruhtaa täälläkin.

Olen ahnehtinut kalenteriini verkoston lounaita, seminaareja, iltadrinkkejä ja neuvotteluja, kuin viimeistä päivää. Konserttilippuja on myös Chick Corean konserttiin, jonne menemme mieheni kollegaporukan kanssa. Itse toimimme tässäkin lipputoimistona ja hoidamme ravintolavarauksen.

Nuoremmat kollegat ja kielikurssitutut tavataan myös vielä illanvietossa. Ravintola on tietääkseni jo valittu.

Haikeus tulee kuvaan siinä vaiheessa, kun näiden tilaisuuksien ja tapaamisten jälkeen hyvästellään ja lupaillaan tavata uudelleen ehkä ensi syksynä. Hyvä niinkin, mutta jäähyväisistä nyt kuitenkin on kysymys.

Hössötys käynnistyy, kunhan tajuan, että kämppä pitää järjestää sellaiseen kuntoon, että sen voi jättää käyttämättä tai vaihtoehtoisesti lainata muille käyttöön. Suomeen vietävää tavaraa luultavasti on enemmän kuin painorajoitukset sallisivat. En ole vielä tässä vireessä, mutta varmaan palaan asiaan.