Hasta luego, ja Feliz Navidad!

Viime viikonloppuna Barcelonassa pakkasimme tarkoin punnitut ja etukäteen maksetut liikakilot matkalaukkuihin. Järjestimme ja inventoimme kaappeihin jäävät vaatteet ja muut tavarat. Siivosimme ja tyhjensimme jääkaapin. Suljimme vedet ja sähköt.

Saattaa olla, että viime tipassa, viimeisenä lauantai-iltana, paikallistimme tulevaksi kantapaikaksemme läheisen pizzerian. En ole vielä varma, koska lyhyt vatsatauti esti minua nauttimasta pizzasta. En kuitenkaan halunnut antaa huonoa kuvaa paikan laadusta, joten lähtiessämme oksensin kadulle vasta, kun olimme selvästi pizzerian reviirin ulkopuolella, ja kohteliaasti käänsin selkäni myös läheisen aukion katukuppiloissa istuskeleville seurueille.

Sama tauti pikku kuumeineen hiukan hillitsi myös pakkaamisesta nauttimista. Onneksi lähtö oli vasta sunnuntaina iltapäivällä, eikä tauti jaksanut jatkua toiselle päivälle.

Sunnuntaina lähtiessämme Barcelonan taivas oli poikkeuksellisen totaalisen sininen. Valoa riitti. Nyt Helsingissä eron huomaa.

Lukuisissa ”viimeisissä tapaamisissa” ystävät ja tutut kyselivät, miltä tuntuu lähteä Barcelonasta, tai miltä tuntuu palata Helsinkiin.  Mitään tunteiden vuoristorataa ei ole, aika kattoterassilla on ollut huikean hieno kokemus, ja varsinaiseen kotiin on myös hienoa palata. Mutta on selvä, että liukuisimme jyrkemmissä rinteissä, jos lähtö olisi lopullinen. Tunteita tasaa tieto siitä, että syksyllä on taas kattoterassin vuoro.

Joulun tulo on näkyvissä Helsingin katukuvassa ja liikkeissä. Barcelonassa kaikki keskustan kadut on koristettu massiivisin jouluvaloin. Kaupunginosilla on omat tyylinsä, mutta yksinkertainen, näyttävä geometrisuus on valtavirtaa. Hotellit ja tavaratalot on kauttaaltaan koristeltu monella tapaa välkkyvin ja tuikkivin valoin. Katukuvassa sininen on koristevalojen muotiväri.

Asuinkerrostalojen alakerroissa on joulukuuset, joiden valoissa ja koristelussa näyttää olevan tiettyä kilpavarustelua. Meidän talon kuusen valot välkkyivät vuorotellen vihreinä, punaisina ja keltaisina.

Vanhassa kaupungissa katedraalin edustalla on mittavat joulumarkkinat. Koristeita on joka lähtöön. Yleisin aihe on seimi ja siihen tulevat henkilöt ja varusteet. Seimi on kuusen ohella joulun peruskoriste kodeissa ja julkisissa tiloissa. Katalonialainen erikoisuus on caganer, housut kintuissa kykkivä hahmo, joka sijoitetaan seimessä syrjäiseen kohtaan. Symboliikka liittyy maan hedelmällisyyteen, lannoitushan siinä on menossa.

Alun perin hahmo oli paimen. Nykyvalikoimassa näitä kakkijoita on kaiken näköisiä: poliitikot, kuninkaalliset, jalkapalloilijat ja muut kuuluisuudet ovat kattavasti edustettuina kojujen hyllyillä. Siinäpä veikeä matkamuisto, vaikkapa työpaikan kahvipöytään lahjaksi.

Tässä yhteydessä tulee mieleen nykykielen sana pongo. Outoja, pieniä esineitä, joita vitsikkäät ihmiset antavat toisilleen, erityisesti työpaikoilla, sanotaan pongoiksi. Sana tulee ilmaisusta Dónde lo pongo?!  Suomeksi: Mihin minä tämän laitan?!

Palaan kattoterassille ensi syksynä, mahdollisesti poikkean jo aikaisemmin. Tarina siis jatkuu. Nyt toivotan iloista, onnellista, rauhallista, valoisaa, lämmintä ja herkullista joulunaikaa!