Barcelonassa on kesä. Pääsimme hiekkarantaretkelle Arenys de
Mariin ja oikein uimaan täkäläisen ystävän kanssa viime viikonloppuna.
Rantaravintolassa herkullista kalalounasta nauttiessamme keksimme vielä yhden
yhteisen huvituksen ennen kuin lähdemme täältä: Kuuluisa flamencotanssija Sara
Baras esiintyy täällä, menemme esitykseen ja tietysti syömme yhdessä samana
iltana.
Muutenkin monien tapaamisten ja tapahtumien teemana on
”kevään viimeinen”. Istuimme viimeistä
yhteistä kevätiltaa ja söimme päivällistä hyvin kansainvälistaustaisen
pariskunnan kanssa. Rouva on kasvanut Barcelonassa, mutta se ei välttämättä
oikeuta todelliseen barcelonalaisuuteen. Heillä on pieniä lapsia, joten he
pohtivat kouluasioita. Päällimmäisenä ei ollut kilpailuhenkinen kunnianhimo,
kuten usein amerikkalaisilla tai aasialaisilla vanhemmilla. Pikemminkin heitä
huolestutti koulun yksioikoinen kuri ja järjestys, joka kyllä kasvattaa hyvin
käyttäytyviä lapsia (vanhemmista nyt puhumattakaan), mutta ei mahdollista saati
rohkaise minkäänlaista kyseenalaistamista tai edes eri tavalla ajattelemista.
Pariskunta moitti Barcelonaa vahvasta nurkkakuntaisuudesta ja
provinsiaalisuudesta.
Tähän oireyhtymään kuuluu se, että keskiluokkaiset ihmiset
asuvat tietyillä alueilla, ns yläkaupungissa, Diagonalin yläpuolella, josta ei
ole mitään asiaa alas. Kaupat, ravintolat, koulut, harrastukset ja ystävät ovat
kaikki samalla seudulla. Näillä alueilla lapset pukeutuvat koulupukuihin:
harmaita polvihousuja ja vekkihameita, sinisiä, viininpunaisia tai
tummanvihreitä neuletakkeja ja polvisukkia, mustat nahkakengät. Arvaatte jo
onko tukka siististi. Lapsia saattavilla äideillä on muodikkaanklasssisia,
puhtoisia, sileitä, nypyttömiä, rentoja mutta tyylikkäitä asuja, ja tukka
hyvin. Näille alueille asettuvat helposti myös expatit, jotka täyttävät
maksukyvyn lisäksi myös näitä muita ehtoja, vaikka eivät olekaan monennen
polven barcelonalaisia. Mutta he muodostavat omat yhteisönsä lasten kansainvälisten koulujen ja työpaikkojensa kautta.
Meidän kattoterassimme on Diagonalin alapuolella,
koulupukuvapaalla vyöhykkeellä. Ei tämäkään sentään ole boheemia tai
jännittävää, kadulla ja kuppiloissa näkee tavallista sekalaista väkeä. Ympäristön
paineita ei ole. Hyvin olemme viihtyneet.
Äskeinen pariskunta kuvaili myös katalonialaisia tapoja.
Tyypillisesti mikä tahansa seurue jakautuu miehiin, jotka puhuvat
jalkapallosta, naisiin, jotka puhuvat naisten asioista, ja lapsiin, jotka
leikkivät keskenään. He kaipasivat rajojen rikkomista tässäkin. Saman on
kokenut äärimmäisempänä Belgiasta muuttanut nuori nainen, joka avioitui
katalonialaisen miehen kanssa. Mies ei koskaan ottanut morsiantaan mihinkään
tilaisuuksiin, joissa oli hänen ystäviään. Miehethän liikkuvat keskenään.
Vanhemmillekin vaimo esiteltiin vasta vaimona.
Espanjanopettajani kuvaili Barcelonaa meille oman tarinansa
kautta. Nyt 57-vuotias nainen eli lapsuutensa ja nuoruutensa suojatussa
yläkaupungissa, samanlaisten perheiden samanlaisten lasten kanssa seurustellen.
Diagonalin alapuolisessa maailmassa vierailtiin joskus harvoin isoäidin luona,
mutta ei ilman saattajaa. Muusta maailmasta ei tiedetty eikä välitetty.
Maailmankuvaan vaikutti myös Francon ajan komento ja sensuuri,
joka vei elokuvien dubbaamisenkin pelkkää kääntämistä pitemmälle: epäilyttävät
asiat kuten avioliiton ulkopuoliset suhteet selitettiin parhain päin, eli
elokuvan pääpari oli muka sisaruspari. Siinä sitten nuori mieli ihmetteli
amerikkalaisia tapoja, kun elokuvan ”sisaruspari” hankkiutui yhdessä hotelliin…
Opettajani pääsi 15-vuotiaana matkalle Lontooseen ja se oli
sitten menoa. Maailma aukesi saman tien. Barcelonan maailma aukesi vuoden 1992 olympialaisiin
valmistauduttaessa. Kaupunkia rakennettiin ja kaunistettiin. Kaikki olivat
vapaaehtoisina mukana eri tehtävissä, ja innostus oli valtava. Muu maailma tuli
kylään. Turismi onkin siitä lähtien ollut valtavissa mitoissa.
Espanjassa ylipäätäänkin innostutaan projekteihin, mutta
tasainen asioiden ylläpito ei ole niin innostavaa (ei kai se olekaan). Nyt on
olympiakuume laskenut ajat sitten, eikä ole mitään uutta projektia. Madrid
olympiahaaveineen on ajamassa ohi! Barcelona nuutuu. Tiukka taloustilanne ei asioita auta.
Kaikkea tätä on vaikea nähdä täältä kansainväliseltä
kattoterassilta, eikä meillä ole tällaisia omia kokemuksia. Mutta muutamat
epämääräisen ihmetyksen aiheet saavat selityksensä, kun kuulemme näitä
vuodatuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti