Irtisanouduimme nykyisestä kattoterassistamme (johon liittyy
myös pieni sisätila eli asunto) ja aloimme selvitellä muuttoaikataulua Suomeen.
Tämän jälkeen ilmenikin, että palaamme syksyksi tänne. Hienoa.
Ystävällinen ystävämme tarjoutui säilyttämään tavaroitamme
eteisessään kesäloman ajan, ja hän tietää myös miehen ja pakettiauton. Nyt
keräilen pahvilaatikoita, joihin tänne jäävät tavarat pakataan.
Toinen, isompi haaste on löytää kalustettu asunto, johon
tavarat siirretään syyskuun alussa. Vuokra-asuntoja on tarjolla valtavat
määrät, ja niitä välittäviä toimistoja on lukuisia. Sijainti on ensimmäinen
hakukriteeri, sekä meillä että välittäjien sivustoilla. Olemme piirtäneet
karttaan erilaisia ympyröitä, ja värittäneet näkyviin tiettyjä julkisen
liikenteen asemia, jotta asuntoehdokkaan sijainnin edullisuus voidaan
näppärästi todeta. On mukava todeta, että kaupunki on tullut hyvinkin tutuksi
täällä ollessamme ja sunnuntaikävellessämme eri alueilla.
Esittelen tässä eri välittäjiä ja niiden profiileja samalla
kun hiukan puran turhautumistani.
Idealista.com
kattaa koko Espanjan ja lukuisia välitystoimistoja. Tavallaan on hyvä saada
kattava kuva tarjonnasta, mutta koska toimistoilla on erilaisia toimintatapoja,
näiden sivujen selaaminen on melkoista tarpomista. Hienoa on se, että omia
suosikkeja voi ruksata omalle listalle tulevaa tarkastelua varten. Systeemi
myös lähettää sähköpostia, kun jokin merkityistä suosikeista poistuu
markkinoilta.
Shbarcelona.com
sivuilla on runsas tarjonta, ja hyvät karsintakriteerit (alueet, hinnat,
huonemäärät). Tarjolla on eripituisia vuokrakausia. Omia suosikkeja voi merkitä
vain omiin kirjanmerkkeihin. Kirjoittelin innokkaasti muistiinpanoja
kiinnostavista kohteista, ja käytyäni kaiken läpi lähetin toimistolle sähköpostia:
Tätä asuntoa haluaisimme käydä katsomassa, ja mielellään näitä muitakin samalla
seudulla saman tien.
Vastaus tuli joidenkin päivien ja muutamien puhelinsoittojen
kuluttua. Liitteenä oli pitkä dokumentti siitä, miten tulee edetä. Asunnon
varausta tehtäessä pitää olla liitteenä alkuperäinen työsopimus (Suomesta,
tässä tapauksessa!), kolmen kuukauden palkkatodistukset (nekin menevät
Suomeen), passi tai eräitä paikallispapereita, ja paikallisen pankkitilin
numero. Tämä viimeinen olisi meille helppo asia, mutta ensikertalaiselle ehkä
ei: pankit mielellään tietävät tulevan asiakkaansa paikallisen osoitteen, ennen
kuin tiliä avataan.
Kaikki tämä on varmaankin normaalia varovaisuutta, ja
törmäämme ehkä näihin sääntöihin muidenkin välittäjien kohdalla. Hankalammaksi
osoittautui aikataulu. Tarjolla on kahden kuukauden kuluessa vapautuvia
asuntoja. Toiveikas vuokralainen saa pitää asuntoa varattuna ja tyhjänä
enintään 15 vrk ennen oman vuokrakautensa alkamista. (Tästä tietysti selviäisi
rahalla: eihän asuntoon tarvitse muuttaa vuokrakauden alkaessa.)
Jos asuntoja ylipäätään pääsee katsomaan, katsominen
ajoittuisi hetkeen noin kolme viikkoa ennen vuokrakauden alkua. Tällöin olemme
Suomessa. On siis mahdotonta tehdä
varausta kauempana tulevaisuudessa olevalle ajanjaksolle. Tämä kaikki harmittaa
erityisesti, koska löysin oikein houkuttelevan asunnon!
www.cometobarcelona.com on hyvä
sivusto, jolla voi tehdä varauksia pitkällekin tulevaisuuteen, ja kalenterissa
näkyy, onko kyseinen asunto vapaana toivottuun aikaan. Erinomaista. Säästyy
paljon vaivaa. Toimisto on erikoistunut lyhytaikaisiin loma-asuntoihin, joita
voi myös varata useiksi kuukausiksi. Kuukausihinnat ovat samantasoisia kuin
pitkäaikaisia vuokrasuhteita tarjoavilla.
Tarjonta painottuu Barcelonetaan hiekkarantojen tuntumaan ja
vanhaan kaupunkiin. Nämä alueet ovat tukalia pysyvämpää asumista ajatellen,
vaikkakin loistavia lomailuun. Joukossa oli muutamia meille järkeviä ratkaisuja
sekä ihanuus, johon olisimme sortuneet vastoin kaikkea järkeä (kattoterassi ja
avoin merinäköala, sekä pikkuruinen sisätila), mutta erinomainen varaussysteemi
paljasti niiden olevan jo varattuja.
Fotocasa.es on
perussivusto, johon en ole vielä kunnolla perehtynyt, koska sieltä ei
toistaiseksi löytynyt mitään houkuttelevaa. Voi olla, että siihen palataan
vielä viime hetkillä, kädet näppäimillä vapisten.
Monika-rusch.com on
pieni toimisto. Sitä suositteli meille ystävämme, joka oli saamaansa palveluun
ja löytämäänsä kohtuuhintaiseen asuntoon hyvin tyytyväinen. Selailin vapaita
asuntoja ja kirjoittelin sitten Monikalle. Vastaus tuli pian: Heidän asuntonsa
eivät ole lainkaan tarjolla vuotta lyhyemmäksi ajaksi.
Monika suositteli lyhytaikaisia asuntoja tarjoavaa toimistoa
Friendlyrentals.com. Asuntojen
hinnat ilmoitetaan päivähintoina. Soitin ja tiedustelin kuukausihintoja.
Kuulin, että järjestelmä kyllä laskee hinnat, kun siihen syöttää toivotun
vuokra-ajan. Kuulin samalla, että alimmat kuukausivuokrat ylittävät reippaasti
meidän budjettimme. Ystävällinen välittäjä totesikin: ”Selvästikään meidän
tuotteemme ei ole teitä varten”, eli Turun murteella: ”Ei meil o mittä rouva
hintaluakas.”
Aspasios.com
tarjoaa lyhytaikaisia ”bisnesluokan” asuntoja kaikin varustein. Hinnat ovat
yleensä tähtitieteellisiä, mutta joukossa voi olla jokin pieni
kohtuuhintainenkin tapaus. Voimme joutua palaamaan näihin.
Arbarcelona.es on
samantapainen bisnesluokan välittäjä. Asunnot ovat tyylikkäitä ja täysin
varustettuja, ja hinnat liian korkeita. Soitin, koska tuttuni tuntee
välittäjän. Hän alkoi ystävällisesti etsiä halvimpia mahdollisuuksia sopivilta
seuduilta, ja lupasi tiedustella omistajilta mahdollisuuksia tinkiä hinnasta,
samalla kun rohkaisi minua tarkistamaan budjettiamme ylöspäin.
Tämä jatkokertomus jatkuu…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti