Mercè ja oheisohjelmaa

Barcelonan pyhimyksen Mercèn fiestaa vietettiin torstaista sunnuntaihin. Ohjelmaa oli käsittämättömän paljon vanhassa kaupungissa, puistoissa ja tällä kertaa myös vähemmän hienoissa lähiöissä. Perinteisten ihmistornien, ja jättiläiskulkueiden lisäksi tarjolla oli tanssia, poppia, ja vaikka mitä. Pariisista vieraileva pormestari ja Barcelonan oma lupasivat juhlapuheissa kehittää kaupunkejaan sosiaalisesti.

Uuvuimme jo ohjelman tarkastelusta ja jaksoimme lopulta lähteä Ciutadellan puistoon vain ihmettelemään, ilman sen kummempia tavoitteita. Jotain street dance –sessioita taisi olla meneillään, mutta niitä oli vaikea seurata  väkijoukon takaa. Suurin osa porukasta näytti olevan samalla asialla kuin mekin, eli palloilemassa paikalla kauniista lauantaista nauttien. Lämpötilat nousevat päivällä vieläkin noin 25 asteeseen.

Sunnuntaina menimme läheiseen Castelldefelsin rantakaupunkiin ja sieltä rinteeseen luonnonpuistoon 6 kilometrin pikku vaellukselle. Valloitimme kivikossa parinsadan metrin korkuisen huipun ja olimme tyytyväisiä itseemme ja näköaloihin. Erityisen tyytyväisiä olimme wikiloc.com –sivustoon, jolta löytyy kaikenlaisia kävely- ja vaelluspolkuja kaikkialta, myös ladattavaksi gps:iin.

Kaupunki ei ole häikäisevän kaunis kuten paremmin tunnettu Sitges, mutta viihtyisä ja varmaan mukava asuinpaikka, ja lähempänä Barcelonaa. Rinteessä on hyvän näköisiä taloja, joista on mainiot näköalat merelle. Hiekkaranta on asukkaiden ja vieraiden vilkkaassa käytössä, myös viime

sunnuntaina. Monet ulkomaalaiset perheet, joilla on lapsia, ovat asettuneet tänne. Ilmeisesti varsinkin saksalaiseen kouluun on täältä hyvät yhteydet.

Jo lähes säännölliseksi tullut ukkosmyrsky ja rankkasade alkoi heti kun olimme päässeet takaisin kotiin. Vielä olisi ollut tarjolla huikea ilotulitusnäytös Mercèn päättäjäisiksi, mutta olimme niin mukavasti kotona ja Castelldefelsin rinteiden uuvuttamia, että emme viitsineet lähteä España-aukiolle, vaikka sade taisikin loppua.

Taidetta,villalankaa ja herkkuja

Eilen kävimme nykytaidetta esittelevässä Victor Lopen galleriassa Miquel Aparicin näyttelyn lopettajaisissa. Aparici käyttää kaikenlaisia ylijäämätavaroita ja romuja teostensa raaka-aineina ja tavoittaa koirien ja muiden otusten olemuksen hurmaavasti.

Näyttelyssä ollessamme alkoi kunnon rankkasade. Kahlasimme goottilaiseen kaupunginosaan pikku lankakauppaan nimeltä Llanarium hankkimaan villapuserolankoja. Näitä kauppoja piti hiukan etsiä. Pyörin netissä hyvän tovin. Eräästä blogista opin, että perinteisissä käsityöliikkeissä kiukkuisen oloiset matamit odottavat, että asiakas näyttää vitriinipöydän lasin läpi, mitä lankaa haluaa. Sitten matami etsii neulemallin, asiakkaan mielipidettä suuremmin kyselemättä, ja opastaa alkuun. Kun asiakas on edennyt sovittuun kohtaan neuleessa, hänen pitää mennä liikkeeseen saamaan lisää ohjeita. Vain asiantuntijan kuuluu osata lukea neuleohjeita.

Uudemmat liikkeet antavat asiakkaan hypistellä ja olla aktiivisempi. Niissäkin voi kokoontua seurue neulomassa ja virkkaamassa ja neuvomassa toisiaan. Porukka on kuitenkin nuorempaa kuin perinnepuodeissa. Llanariumissakin oli muutama virkkaaja paikalla, ja pikkulapsi pyöri kodikkaasti mukana. Lankaa emme saaneet mukaan, koska haluamaamme väriä ei ollut tarpeeksi jäljellä.

Sukelsimme uudelleen sateeseen ja etenimme Ramblan yli Ravalin puolelle. Tapasimme ystäviä uudessa italialaisessa ravintolassa Terra Mia. Kiva paikka, hyvät ruoat, mutta rupattelumme kanssa kilpaileva elävä musiikki voitti kuusi-nolla. Kesäkuulumiset jäivät osittain kuulematta.

Lähtölaskenta on käynnissä

Viimeinen syksy Barcelonassa on alkanut. Syksy tuntuu jo etukäteen kovin lyhyeltä. Tapaamme määrätietoisesti ystäviä ja alamme perehtyä jokasyksyisen jazzfestivaalin tarjontaan. Mieheni käy vielä espanjan tunneilla, minä turvaudun TV-sarjoihin ja kirjoihin. Jokaviikkoisia myöhäisillan ohjelmiamme ovat Sonata del Silencio, hieno sarja Madridissa vuonna 1946, ja sarjan edetessä varmaan myöhemmin, olemassaolon taistelua eri tavoin käyvistä ihmisistä, ja Aguila Roja, eräänlainen Zorro-muunnelma. Sarja loppui viime vuonna niin näyttävästi, että erilaisille henkisille raunioille ei olisi luullut mitään enää rakennettavan. Vaan eipä hätää, taas seikkaillaan ja juonitellaan hovissa ja kansan parissa. Ihmettelemme välillä: Eikö tuokin henkilö jo tapettu viime jaksoissa? Ja tämä? Ehkä he saivat erinomaista ensi- ja jatkohoitoa.

Kirjoista uusi herkku on suosikkidekkarikirjailijani Alicia Giménez Bartlettin ”oikea” romaani, Hombres desnudos eli alastomat miehet. Kaikki neljä päähenkilöä kokevat kovia, mutta heidän lähtötilanteensa ja varsinkin taloudelliset mahdollisuutensa ovat erilaisia. Kirjallisuuden opettaja päätyy miesstrippariksi ja ostoseuralaiseksi. Huonostihan siinä lopulta käy. Viittaukset Dostojevskin Rikokseen ja rangaistukseen virittävät teeman kehittelyä.

Koetuista ravintoloista meillä on hyvä lista, jota päivitetään hiljakseen uusilla löydöillä. Tutustumme metrolinjojen päissä oleviin lähiöihin, kun kantakaupunki alkaa olla kovin tuttu. Vall d’Hebron tarjoaa mahtavat näköalat korkealta rinteestä. Paikkaa hallitsee iso sairaala. Korkeita isoja kerrostaloja riittää. Vieressä on luonnonpuisto, jossa piti piknikkiä iloisen meluisa seurue nuoria perheitä. Cornellassa, Sant Ildefonsin aseman vieressä, on mittava kauppahalli, paljon valtavan isoja kerrostaloja, lasten leikkipaikkoja, ja iloisen näköisinä tuttuja moikkaavia ja asioitaan hoitavia ihmisiä.

Siis tunnelmat ovat rauhallisen asettuneet. Tämä on kuitenkin hämäystä. Samalla karttuu lista lähtövalmisteluista: irtisanottava sitä ja tätä, kierrätettävä yhtä ja toista. Vedenkeitin hajosi tänään ja pääsi sähköromukassiin kierrätystä odottamaan - uutta ei enää osteta. Kulahtaneilla liinavaatteilla mennään loppuun asti.

Lykkään aktiivisia lähtötoimia ja varsinkin lähdön haikeutta. Ollaan nyt rauhallisen asettuneita niin kauan kuin tätä kestää.