Kataloniaa, kouluja ja turismia

Katalonia, jossa Barcelona sijaitsee, on yksi Espanjan autonomisista alueista. Autonomia ei täällä ainakaan vielä merkitse verotusoikeutta ja siihen perustuvaa omaa budjettia, vaan rahat tulevat keskushallinnolta. Autonomiaa eräät haluavat enemmän, jotkut vielä enemmän. Jälkimmäiset liehuttavat lippua, jossa Katalonian raitalipun juuressa on sininen kolmio, jossa valkoinen tähti. Näitä näkee parvekkeilla varsinkin juhlapäivien ja jalkapallomatsien aikaan.

Katalaaniksi Katalonia on Catalunya, espanjaksi Cataluña. Nämä äännetään samalla tavalla. Näistäkin saa tarvittaessa riitaa. Katalaani on täällä virallinen kieli. Esimerkiksi kadunnimet ovat katalaaniksi (carrer eikä calle, passeig eikä paseo, avinguda eikä avenida).  Lentokentällä kielien järjestys opasteissa on katalaani, englanti, ja viimein espanja.

Katalaanin puhujia lienee seitsemisen miljoonaa, Katalonian lisäksi Valenciassa, Baleaareilla (Mallorca ym saaria), ja eräillä alueilla Ranskassa. Ei suomalaisen kannata kielen asemaa liikaa ihmetellä, sinänsä.

Itse opiskelen täällä espanjaa ja asioin kaupoissa ja ravintoloissa espanjaksi, enemmän tai vähemmän oikein ja sujuvasti. Ehkä saan sympatiapisteitä, ehkä kieliasia ei ole yksilötasolla edes vakava. Joka tapauksessa saan aina ystävällistä palvelua espanjaksi. En vastustaisi katalaanin oppimistakaan, mutta pää ei kestä kaikkea ja tärkeysjärjestys on minulle tämä.

Autonomian halu ja katalaanin aseman vahvistaminen ovat ymmärrettäviä, kun muistelee historiaa. Alistamisen rakenteita on purettu vielä Francon ajan jälkeenkin (1975-).  Francon aika ja sitä edeltänyt sisällissota ovat täällä elävinä mielessä ja autonomiaan suhtaudutaan äärimmäisen herkästi. Aikaisempiinkin vuosisatoihin mahtuu taisteluja, tappioita ja sortotoimia. Näihin liittyy muistopäiviä ja muistomerkkejä. 

Aion kuitenkin sorkkia tätä arkaa asiaa.

Olen äskettäin tutustunut koulujärjestelmään kevyesti, hajanaisesti ja pinnallisesti. Ei ole ollut tarvetta perusteellisuuteen, koska omat lapset opiskelevat jo muualla itsekseen. Tunnen lukuisia expateja eli muualta muuttaneita, joilla on lapsia tai tuttuja lapsiperheitä. Monet ulkomaalaiset, varsinkin jos asuvat täällä vain väliaikaisesti, laittavat lapsensa kansainvälisiin kouluihin. Näissä opetuskieli on kokonaan tai suurelta osin englanti.  Espanjaa ja katalaania tulee tarjolle eri tavoin eri kouluissa. Ilmeisesti joillekin on mahdollista eristäytyä katalaanista siinä määrin, että osallistuminen paikallisiin harrastuksiin vaikeutuu, jos siis yrittää harrastella koulun ulkopuolella.

Paikalliset mutta laajempaa espanjalaista viitekehystä suosivat perheet pyrkivät laittamaan lapsensa muihin yksityiskouluihin, joissa espanjan kielellä on vahva asema. Tämä tietysti maksaa, ja monet näistä kouluista ovat uskonnollisiin yhteisöihin liittyviä.

Lukukausimaksuja tai katolisia kouluja vältteleville vanhemmille jää julkinen koululaitos. Opetus tapahtuu katalaaniksi, ja espanjaa opetetaan tunti viikossa! (Tämä on kuulopuhetta tavallisesti asiantuntevalta taholta.) Muistan lukeneeni El Pais –lehden englanninkielisestä versiosta joskus viime syksynä, miten muualta Espanjasta muuttaneet vanhemmat napisivat tästä. Kuuluisihan lasten saada oppia maansa kieltä.

No voidaan olla tiukkoja ja sanoa, että näiden lasten maa on Katalonia. Näin järjestelmä vie vähävaraisimpien perheiden lapsilta ison palan tulevaisuutta. Vaikka ei haluaisikaan koskaan muuttaa työn perässä pois koti-Kataloniasta, voivat täälläkin työmarkkinat olla rajalliset, jos espanjan kieli ei oikein suju.

Sitten turismiin, museoihin. Kielipolitiikka vaihtelee kovasti museosta toiseen. Joissain on samat tekstit ja kyltit kolmella kielellä. Toisissa taas englanti puuttuu. Voi myös olla, että yhteenvetoja saa espanjaksi, mutta varsinaiset tekstit ovat katalaaniksi. Usein audio-oppaita on tarjolla eri kielillä. Kaupungissa, jossa käy tolkuttomasti turisteja, ei luulisi museoita pidettävän lähinaapurustoa varten, joten katalaanivoittoinen, ehkä hieman espanjaa sisältävä opastus tuntuu huonosti harkitulta.

Museoiden kaupoissa on tuttuun tapaan pieni tai iso valikoima museon alan kirjallisuutta ja muutakin kiinnostavaa. Kielivalikoimaa yleensä riittää.

Koimme äskettäin kuitenkin järkytyksen. Olimme lompakko raollaan, tositarkoituksella katsomassa ostettavaa merenkulkumuseon kaupasta. Löysimmekin useita kiinnostavia kirjoja, joista olisi ollut mukava alkaa valita yhtä tai useampaa muistoksi. Mutta ei löytynyt yhtään ainoaa, jossa olisi ollut edes lopussa tekstien käännöksiä englanniksi, edes pienellä fontilla ja piilossa! Ei yhtään. Paikka vilisi kaikenkielisiä turisteja.  Useita vuosia viivästynyt museon remontti syö käsittämättömästi rahaa. Eikä silti viitsitä myydä turisteille kiiltäviä, kalliita kirjoja.

Vertailun vuoksi: Kuulin juuri, että useissa Passeig (tai Paseo) de Gracian kalliissa muotikaupoissa on venäjää taitava myyjä.

Nyt vouhkaan hinnoista

En ole koskaan jaksanut napista siitä, että kahvikupillinen tulee Espalla paljonkin kalliimmaksi kuin kotona. Kulupuolella on kahvin ja keittimen lisäksi vuokraa ja palkkoja. Ja se mitä rahalla ostetaan on paljon muutakin kuin kahvia. Vaikka nyt sitä ilmapiiriä, josta vuokra maksetaan, ja sitä palvelua, josta maksetaan palkkaa.

Toisaalta en juuri nyt ala jauhaa halpamaissa surkeissa oloissa teetettyjen vaatteiden naurettavan alhaisista hinnoista, ja niiden jakautumisesta tuotantoketjun eri vaiheille. Se on eri keskustelu.

Nyt kauhistelen Barcelonassa hankkimieni paikallisten palvelujen hintoja. Talomme alakerrassa olevassa baarissa kahvi ja iso tuore croissant maksavat yhteensä 2 euroa.  (Maksoin juuri työmatkallani Helsinki-Vantaan lentoasemalla jogurtista ja vedestä 4,80.)

Ostin oikein halvat pellavahousut kesäksi (niiden hinnanmuodostus kuuluu siihen toiseen keskusteluun, jota en alusta nyt). Niitä piti lyhentää hiukan. Vein ne parin korttelin päähän ompelijalle. Kahdeksan euroa. Sama ompelija veloitti 54 € vanhan nahkajakun uuden vuorin laittamisesta, siis kangas ja työ yhteensä. Työ edellytti työlästä purkamista ja uudelleen kokoamista, ja tulos oli hieno.

Millä tämä ompelija oikein elää? Tietenkään kukaan ei ylläty siitä, että saamani kuitti on lappunen, joka kertoo minun jättäneen liikkeeseen vaatteen ja maksaneen korjauksesta etukäteen. Mistään kirjanpidon tositteesta ei ole kysymys.

Ei tee mieli moralisoida. Jotta palvelulle olisi kysyntää, hinnan on oltava alhainen, koska asiakkaiden tulot ovat pienet tai epävarmat tai molempia. Sama pätee baareihin, kahviloihin ja pikku ravintoloihin. Asiakkaat pitävät kyllä innokkaasti kiinni elämäntyylistään, johon kuuluu palvelujen käyttäminen, mutta rahat eivät riitä juuri mihinkään.

Mutta suomalainen iloinen veronmaksaja tuntee piston sydämessään. Ei näistä tuloista säästellä yksityisiä eläkkeitä tai muita ratkaisuja korvaamaan virallista turvaa, joka jää tällä tavalla hankkimatta.

Pesulasta saan sentään kunnon kassakuitin, ”IVA incluido” eli alvit hallinnassa.  Asiakkaita näyttää olevan paljon. Nurkassa on useita mattorullia, ja takahuoneessa kiertää kunnon henkarikaruselli. Kun kääräisen noutamani vaatteet rullalle ja laitan kassiin, pesuloitsija (mikä on oikea termi?) on hyvin huolissaan rypistymisestä. Lohdutan, että vaatteet pääsevät kaappiin riippumaan viidessä minuutissa, koska asun lähellä.  Helpottuneesta vastauksesta olen ymmärtävinäni, että asiakkaita tulee matkojen takaakin. Pikkutakin pesetys maksaa 8 euroa. 

Ylipäätään paikallisten pikkuliikkeiden pärjääminen on minulle arvoitus. Pitää olettaa halvat vuokrat, tai ehkä yrittäjät ovat jo kauan omistaneet liikehuoneistonsa. Oletetaan myös, että yrittäjäperhe tai –pariskunta tyytyy pieniin palkkoihin. Ja ovathan alueen asukkaat uskollisia asiakkaita. Mutta tuovat liikkeeseen pari euroa kerrallaan.

Vielä pitää mainita heinäkuun alussa voimaan astuva osanen työlainsäädännön muutoksista. Kuohuntaa on jo aiheuttanut irtisanomissuojan heikentäminen, meikäläisittäin voisi sanoa kohtuullistaminen. Mutta tässä yhteydessä kiinnostaa toinen asia. Kotiapulaisten, siivoojien, lastenhoitajien ja puutarhurien käyttö on tavanomaisempaa kuin Pohjolassa. Kuulopuheiden perusteella luulen tietäväni, että monet kotitöitä tekevät ovat tulleet Latinalaisesta Amerikasta, tai viime aikoina myös Filippiineiltä. Palkat on totuttu maksamaan selvinä seteleinä, vaivaamatta asialla viranomaisia. Tämä on ollut laillistakin, mikäli tehdyn työn määrä on alle 20 tuntia viikossa, mikä kattaa suurimman osan tällaisista töistä.

Heinäkuun alusta alkaen tarvitaan työsopimus ja sosiaaliturvajärjestelmään rekisteröinti heti kun työtä tehdään yksikin tunti viikossa. Kiinnijääminen voi johtaa sakkoihin. Vakavampi seuraamus olisi velvollisuus maksaa eläkettä työntekijälle, mikäli hänelle sattuu onnettomuus töissä.

Kotitalousvähennyksen rohkaisemana suomalaiset ovat tottuneet teettämään kotitöitä. Yleensä tekijä on yrittäjä tai yrityksen palveluksessa, jolloin kotitalouden ei tarvitse ryhtyä työnantajaksi.

Täälläkin monet näitä töitä tekevät ihmiset työskentelevät useille työnantajille. Siivouskohteita voi helposti olla viisi viikon mittaan. Nyt jokainen näistä merkitsee erillistä työsuhdetta kaikkine paperisotineen. Aikaisemmin oli helppoa olla autonoma, mikä vastannee suunnilleen toiminimeä. Tällöin työsuhteet ja laskutukset olisivat yksinkertaisempia. Nykyisin on edelleen helppoa ryhtyä autonomaksi, mutta ei näillä toimialoilla. Jotain porsaanreikiä siinä yritetään tukkia, ilmeisesti aikaisemmin oli yleistä rekisteröityä autonomaksi ilman ajatustakaan tehdä työtä, maksaa pientä eläkemaksua, ja siten hilata ylöspäin työsuhteiden perusteella kertyvää eläkettä. 

Miten mahtaa näillä säännöillä edetä tämän harmaan työmarkkinan valkaisu? Kuulin hyvän lisäkysymyksen tähän aiheeseen: Miten toimitaan siinä tapauksessa, että työn tekijä asuu Espanjassa laittomasti?

Vaateostoksilla Barcelonassa

Ystävät tietävät, että olen hidas hankkimaan uusia vaatteita. Jos aikojen kuluessa naama onkin päässyt unohtumaan, vaatteista minut sentään tunnistaa. Samat ystävät tietävät myös, että seuraan, ihailen ja arvostan muotia, tyyliä ja designia ja nautin tyylikkäistä vaatteista.

Aluksi hiukan huolestutti. Barcelonan pääkatuja viime syksynä talsiessani löysin kyllä espanjalaiset Zarat ja Mangot sekä H&M:t sun muut tuontitavarat. Tästä ei vielä kannata kotiin kirjoitella. Niiden lomassa oli Chanel, YSL, Carolina Herrera ja muita ovimiehellisiä liikkeitä. En lähde yrittämään ovimiesten ohi sisään liikkeeseen. Sisäinen ääni ilmoittaa jo ovella kuten muinoin hulvattomassa Auran Aaltojen radiopikakurssissa Turkulaiseksi 50 vuodessa: ”Ei meil o mittää rouva hintaluakas.”

Keskustelu kahden asiaa ymmärtävän naisen, tyylikkään kielikurssitoverin ja ikänsä Barcelonassa asuneen espanjanopettajamme kanssa avasi uusia näkymiä. Kirjasin talteen listan suunnittelijoita, vaatemerkkejä ja liikkeitä ja ahersin webin äärellä paikallistaen näitä. Olen siis kartoittanut muotikauppoja täällä Barcelonassa – ihan totta, piirsin itselleni pikku kartan ja kävin tsekkaamassa kaupat. Ehkä vielä ostankin jotain.

Jaoin kaupungin kolmeen seutuun: (1) Passeig de Gracia, Rambla de Catalunya ja niiden väliset poikkikadut, (2) ylempi Diagonal, (3) muut. Vanhassa kaupungissa on alla mainittujen merkkien liikkeitä ja paljon muutakin jännää, mutta näillä uudemmilla seuduilla on helpompi liikkua tositarkoituksella. Mahtuu kulkemaan eikä eksy niin helposti.

Passeig de Gracia, Rambla de Catalunya ja sivukadut

Lähdetään ylös Passeig de Graciaa ja aloitetaan vasemmalta puolelta (ylös/alas ja vasen/oikea ovat Barcelonassa pääilmansuuntia, ei suhteellisia suuntia). Sita Murt on katalonialainen vaatemerkki (Pg de Gracia 11; myös Mallorca 242).  Hiukan kalliinpuoleisia. Ihania materiaaleja, hienoja värejä, kekseliäitä malleja. Paljon neuleita.

COS, ruosalaisketju, tulossa Suomeen. Halpoja jänniä vaatteita, myös aikuisille. Värit hyviä. Äskettäin vierailleet ystävättäreni löysivät täältä mekon, puseron ja laukun.

Uterqüe (Pg de Gracia 65), edullisia vaatteita, laukkuja ja kenkiä. Äsken mainitut ystävättäret ostivat litteitä pieniä olkalaukkuja, joissa oli vallan valloittavat pikku soljet.

Karen Millen, brittimerkki. (Pg de Gracia 79). Mainion värisiä kurvikkaita, napakoita neuleasuja. Näissä ei kannata yrittää sulautua massaan.

Palataan alas kadun oikeaa puolta. Roberto Verino, espanjalainen (Pg de Gracia 68). Tyylikästä, kallista.

Replay, farkkuja (Pg de Gragia 60). Kannattaa poiketa katsomaan hieno liike.

Hoss Intropia, espanjalainen (Pg de Gragia 44). Jänniä, joskus retkuja vaatteita.

 

Adolfo Dominguez, espanjalainen (Pg de Gracian ja Diputacion kulmassa).  Näitä liikkeitä on pitkin kaupunkia ja pitkin Espanjaa. Koristeellisia, tyylikkäitä, näyttäviä vaatteita, varsinkin juhliin. Myös laukkuja ja kenkiä. Täältä osasin syksyllä ostaa hienon jakun. Nyt pohdin juhlamekkoa. Mieheni toivoo, että se myydään loppuun ennen kuin olen pohtinut valmiiksi.

Siirrytään kohti Rambla de Catalunyaa, Consell de Cent –katua pitkin. Sandro, ranskalainen merkki. (Consell de Cent 349).  Kelpo tuttavuus. Näitä liikkeitä on muuallakin kaupungissa.

Comptoir de Cotonniers, myös ranskalainen. (Consell de Cent 302). Halvempia, kivoja ketkaleita.

Edetään Rambla de Catalunyaa ylös, oikealla puolella. Aragonin kulmassa on Massimo Dutti. Mieheni puettiin siellä syyskuntoon. Hinnat ovat edulliset, liikkeessä on hyvä palvelu, ja vaatteisiin tehdään vielä tarpeelliset korjauksetkin. Myös naisten vaatteita. Tämän kevään värejä minun ei tarvitse edes sovittaa.

Käväistään oikealle Valencia 272:ssa, siellä on ranskalainen Maje. Kaunista, melko kallista.

Palataan Rambla de Catalunyalle, siirrytään vasemmalle puolelle. Valencian kulmassa (Rambla de Catalunya 77) on mainio laukkukauppa Urbaks. Hauskan värisiä ja mallisia, edullisia nahkalaukkuja ja muitakin. Myös muita asusteita. Löysin sieltä pinkin mokkalaukun nyt keväällä. Täällä Barcelonassa olkahihna on välttämätön. Laukkua kannetaan turvallisesti olkahihna yli rinnan, ja käsi laukun päällä.

Mallorcan kulman paikkeilla, numerossa 89 on Etxart & Panno. Kannattaa käydä ainakin alennusmyynnissä, hienoja vaatteita. Paikallinen merkki.

Vielä oikealle Provencalle (290): Cortana. Hurmaavia hepeneitä, joissa on jännittävät leikkaukset. Kaunis, tilava kellarimyymälä. Kallista.

Ylempi Diagonal

Avinguda Diagonalilla, Villarroelin ja Muntanerin välissä, kadun yläpuolella on keskittymä jo mainittuja liikkeitä: Sandro, Comptoir de Cotonniers, Uterqüe, sekä Cotelac, Zara, ja muitakin yleisiä ketjuja.

Samalla suunnalla, vielä hieman ylempänä on Balmesilla (193) espanjalainen Almatrichi. ”Espanjalaisen” näköisiä värikkäitä, kirjailtuja, laadukkaita asuja. Paljon tukevaa puuvillaa. En ole osannut edes sovittaa, mutta amerikkalainen ystäväni on jo ostanut sieltä vaikka mitä.

Via Augusta 293: Ranskalaisia vaatteita myyvä Merengue. Nyt keväällä siellä on kaikenkirjavia, keveitä hepeneitä. Ostin puseron, ainoan vaatteen, joka minulle sopi.

Muualla

Passeig de Graciasta pari korttelia oikealle Diputacio 299: Julie Sohn. Kalliita, kiinnostavia, tyylikkäitä vaatteita. Mutta varsinainen nähtävyys on muistaakseni Julie Sohnin (korealaista taustaa) arkkitehtimiehen suunnittelema liike. Sinne mennään kahden kirkasvetisen, kivikkopohjaisen altaan välistä valtavista lasiovista. Veistoksellinen meininki jatkuu sisällä.

Passeig de Gracian jatko alaspäin, vanhan kaupungin puolella on Avinguda Portal de l’Àngel. Tällä leveällä kävelykadulla on paljon liikkeitä, varsinkin edullisten ketjujen.

El Corte Inglesin tavarataloissa on useita tässä mainittuja merkkejä, samoin Diagonalilla olevassa l’Illa-ostoskeskuksessa. Jos jaksaa marhata tavarataloissa, El Corte Ingles on hyvä kohde. Siellä voi löytää aivan uusiakin merkkejä tai "merkittömiä" vaatteita. Kävin määrätietoisesti talvialennusmyynnissä. Jo pari vuotta kaipaamani, kalpeanvaalea polvipituinen kevättrenssi löytyi alennustangosta! Talvikauden nimissä siinä on vetoketjulla kiinnitettävä eli irroitettava lämmin vuori, mikä ei haittaa.

Sitten on vielä Roca Village, kaupungin ulkopuolella oleva outlet-keskus. Merkkejä riittää. Sinne on bussikuljetus kaupungilta. Pitänee vielä sekin nähdä.