Koko Barcelona juhlii syntymäpäivänäni

Perjantaina 21.9. alkoi juhlinta, joka huipentui 24.9. Aihe on La Mercè, Barcelonan alueen suojeluspyhimyksen päivä. Katalaaniksi pyhimyksen koko nimi on La Mare de Déu de la Mercè. Juhlapäivä virallistettiin 1871, joskin perinne alkoi jo 1687. Tapahtumakalenteri on joka vuosi massiivinen. Ilotulitusta oli tarjolla, kuten täällä aina kun jotain juhlitaan. Juhlamenojen oleellinen piirre on seisominen tungoksessa jollakin aukiolla odottamassa ja seuraamassa esityksiä.

Placa de Catalunyalla oli pitkä sarja konsertteja. Menimme lauantaiyönä kuuntelemaan, ja tässä tapauksessa myös katsomaan, afrikkalaista musiikkia. Tanssiryhmä ja rummut tarjosivat energisen elämyksen. Yleisökin hiukan tapaili liikehdintää.

Sagrada Familialla oli huikea valo- ja äänishow. Gaudín monimuotoiset teokset kirkon päädyssä tuntuivat elävän.

Perinteisimpiä tapahtumia ovat jättiläisten kulkueet ja ihmislinnat. Jättiläiset ovat kookkaita nukkeja, jotka vaeltavat vanhan kaupungin halki kulkueena. Linnat ovat kapeita korkeita torneja, joissa kymmenet ihmiset kiipeävät hyvässä järjestyksessä toistensa harteille vaarallisen moniksi kerroksiksi. Ylimmäksi kapuaa kypäräpäinen pikkupoika, joka vilkuttaa huipulta voitonriemuisesti. Linnan purkaminen turvallisesti on oma haasteensa. Kaupunginosien ja kylien joukkueet kilpailevat tässä lajissa, joka on Katalonian perinteinen nimikkourheilulaji.

Tämän seuraaminen edellyttää  kärsivällisyyttä ja ruuhkan sietokykyä, jota meillä ei ole riittävästi. Pitäisi sulloutua talojen rajaamalle aukiolle tuntikausiksi litistyksiin. Ei pysty.

Syntymäpäivänäni nautiskelimme Mercè-juhlakalenterin ulkopuolelta Woody Allenin uusimman To Rome with Love -elokuvan ja sen päälle päivällisen Botafumeiro-ravintolassa Graciassa, Gran de Gracia -kadulla. Ravintola on erikoistunut galicialaisiin meren herkkuihin. Ruoka, tunnelma ja palvelu olivat loistavia. Myös näihin huveihin osallistui iloista yleisöä tungokseksi asti.

Aivan kotinurkilta löysimme päiväkävelyllä hienon puiston: Jardins de Turó del Putxet. Puisto on korkealla mäellä, jolta on näköalat merelle asti. Puita, pensaita ja kukkia riittää sokkeloisten polkujen välissä. Puistoa reunustavat hiljaiset kadut, joiden varrella on korkeiden muurien ja tiheiden puutarhojen taakse piiloutuvia linnamaisia taloja, ja myös tavanomaisempia kerrostaloja.

Taas kotona kattoterassilla

Sagrada Familian naapurustosta, väliaikaisesta kämpästämme olemme päässeet muuttamaan ”pysyvään” kotiimme eli syksyn ajaksi vuokraamaamme asuntoon. Vuokraisännän hyvä maku ilahduttaa: remontin tulos on tyylikäs ja muutamat isot huonekalut on valittu Ikean parhaimmistosta. Hieno tunne: purkaa tavarat kasseista ja laatikoista kaappeihin ja komeroihin.

Muuttopäivä oli lämmin ja lämminhenkinen. Ystävämme Bénédicte auttoi ystävällisesti raahaamaan laatikkomme pois eteisestään. Mahtoi olla helpotus saada tila tyhjäksi. Pakettiautollaan tapahtumaan osallistuva Julian sytytti laihan, harottavan sätkän toisensa perään ja puhalsi savut ulos pakun ikkunasta. Hän oli jo soittanut kitaraa aamulla lastenkutsuissa, mikä on tietysti outo ajoitus klubimuusikolle, eikä kuitenkaan ollut vielä iltapäivän alkaessakaan oikein hereillä. Vuokraisäntämme riskeerasi sukulounaan aikataulun ja intoili paikalle esittelemään asuntomme hienouksia.

Viime vuoteen verrattuna olemme siirtyneet ylemmäksi. Asunto on korkeammalla rinteessä kuin viimevuotinen. Samalla olemme kavunneet myös sosiaalisessa asteikossa. Kaupunginosa on hieman arvostetumpi kuin edellinen. Ainakin ensisilmäyksellä ruokaostokset näyttävät tulevan hieman kalliimmaksi kuin aikaisemmin, ja lähikortteleissa on hienompia kauppoja ja palveluja. Toisaalta nousukulmaa loiventaa se, että katumme on kaupungin vilkkain läpiajoväylä, ja liikenteen melu jaksaa kuulua meille asti. Atico eli ylin kerros on suomalaisittain yhdeksäs kerros.

Blogin nimeä ei ole tarvis muuttaa, sillä meillä on taas olohuoneen jatkona hieno kattoterassi! Näkymät ovat vielä komeammat kuin viime vuonna. Katsomme suoraan ylärinteeseen Tibidabon kukkuloille, kaupungin kattojen yli.  – Itse asiassa meidän asuntomme päällä on vielä yksi, talon yhteinen kattoterassi. Tässä talossa se on huoltokäytössä. Kuivatin siellä tänään lakanapyykkiä.

Asunto ei tällä kertaa ole täysin varusteltu. Käytimme siis joitakin päiviä ja iltoja ostoksiin: Astioita, kattiloita, veitsiä, haarukoita. Siivousvälineitä, pyykkiteline. Lakanoita, silityslauta. Tulos on hyvinkin esteettinen, varsinkin jos katsojan silmään sopii minimalismi ja valkoiset seinät.  Hintataju tässä kyllä himmenee. Kun pyörii Ikeassa ja halpaa kodintavaraa myyvissä lähikaupoisssa, alkaa ajatella, että mikään ei saisi maksaa kymppiäkään.

Ikean ulkopuolella parveilee paikallinen ilmiö: miehiä ja pakettiautoja keikkoja kärkkymässä.  Tarjoavat kuljetuspalvelua saman tien ja edullisesti. Itse raahasimme astiamme ja lakanamme sinisissä kasseissa metroon ja lopulta kotiin.

Seuraavat haasteet odottavat. Vuorossa on vakituisen leipäkaupan valinta, supermarketeihin tutustuminen, läheisen kauppahallin tarjonnan sisäistäminen ja mikä tärkeintä: jokaperjantaisen kantaravintolan löytäminen.

Takaisin Barcelonaan

Helle on hellittänyt, lämpötila on alle 30 astetta. Kaupunki palailee normaalielämään. Saavuimme syyskuun 3 pnä eli syyskauden ensimmäisenä työpäivänä Barcelonaan. Lupauksensa mukaisesti tuleva vuokraisäntämme oli meitä kentällä vastassa. Ja myös luvattu väliaikainen asumus odotti meitä.  Reipas yleistys tästä olisi: espanjalaisen sanaan voi luottaa! Ainakin siis tämän kyseisen Josén sanaan.

Josén parkettimiehet olivat aloittaneet työt 3.9., kuten muukin kaupunki. Varsinainen asuntomme on siis pian valmiina. Mutta ei tässä hätää. Väliaikainen asunto on tilava ja mukava ja sen kaikki ikkunat tarjoavat näkymäksi vieressä sijaitsevan Sagrada Familian! Katumme on kaunis kävelykatu, jolla nautimme heti saavuttuamme turistihintaiset oluet.

Illansuussa kävimme ystävämme Bénédicten luona kaivelemassa laatikoitamme, joita hän on sietänyt eteisessään koko kesän. Nyt pärjäämme varsinaiseen muuttoon asti. Bénédictellä oli talo täynnä ranskaa puhuvia vieraita, joten saimme touhuta laatikoiden kimpussa ihan keskenämme.

Ei yhtään harmittanut, että olin ennen lomia, tavaroita pakatessani, numeroinut laatikot ja kirjoittanut sisällöt muistiin melko yksityiskohtaisesti. Näinpä emme joutuneet avaamaan sellaisia laatikoita, joista emme mitään tarvinneet.

Myös viimevuotinen vuokraisäntämme oli palannut töihin ja poti normaaleja sekavuuden tunteita ensimmäisenä työpäivänään. Häneltä saimme hakea vanhaan osoitteeseen kertyneen vähäisen kirjepostin.

Ensimmäisen päivän iltana, päivällisen jälkeen kiersimme Sagrada Familian ennen kotiin paluuta ja nopeaa nukahtamista. Kirkon ympärillä oli paljon ihmisiä, jotka katselivat kirkkoa pitkään ja hartaasti, pää takakenossa. Isojakin valokuvauslaitteistoja oli käytössä. Yövalaistuksessa yksityiskohdat näkyvät hienommin kuin päivällä.

Ensimmäisen aamun auringossa kirkko oli taas eri tavalla upea.