Hasta luego, ja Feliz Navidad!

Viime viikonloppuna Barcelonassa pakkasimme tarkoin punnitut ja etukäteen maksetut liikakilot matkalaukkuihin. Järjestimme ja inventoimme kaappeihin jäävät vaatteet ja muut tavarat. Siivosimme ja tyhjensimme jääkaapin. Suljimme vedet ja sähköt.

Saattaa olla, että viime tipassa, viimeisenä lauantai-iltana, paikallistimme tulevaksi kantapaikaksemme läheisen pizzerian. En ole vielä varma, koska lyhyt vatsatauti esti minua nauttimasta pizzasta. En kuitenkaan halunnut antaa huonoa kuvaa paikan laadusta, joten lähtiessämme oksensin kadulle vasta, kun olimme selvästi pizzerian reviirin ulkopuolella, ja kohteliaasti käänsin selkäni myös läheisen aukion katukuppiloissa istuskeleville seurueille.

Sama tauti pikku kuumeineen hiukan hillitsi myös pakkaamisesta nauttimista. Onneksi lähtö oli vasta sunnuntaina iltapäivällä, eikä tauti jaksanut jatkua toiselle päivälle.

Sunnuntaina lähtiessämme Barcelonan taivas oli poikkeuksellisen totaalisen sininen. Valoa riitti. Nyt Helsingissä eron huomaa.

Lukuisissa ”viimeisissä tapaamisissa” ystävät ja tutut kyselivät, miltä tuntuu lähteä Barcelonasta, tai miltä tuntuu palata Helsinkiin.  Mitään tunteiden vuoristorataa ei ole, aika kattoterassilla on ollut huikean hieno kokemus, ja varsinaiseen kotiin on myös hienoa palata. Mutta on selvä, että liukuisimme jyrkemmissä rinteissä, jos lähtö olisi lopullinen. Tunteita tasaa tieto siitä, että syksyllä on taas kattoterassin vuoro.

Joulun tulo on näkyvissä Helsingin katukuvassa ja liikkeissä. Barcelonassa kaikki keskustan kadut on koristettu massiivisin jouluvaloin. Kaupunginosilla on omat tyylinsä, mutta yksinkertainen, näyttävä geometrisuus on valtavirtaa. Hotellit ja tavaratalot on kauttaaltaan koristeltu monella tapaa välkkyvin ja tuikkivin valoin. Katukuvassa sininen on koristevalojen muotiväri.

Asuinkerrostalojen alakerroissa on joulukuuset, joiden valoissa ja koristelussa näyttää olevan tiettyä kilpavarustelua. Meidän talon kuusen valot välkkyivät vuorotellen vihreinä, punaisina ja keltaisina.

Vanhassa kaupungissa katedraalin edustalla on mittavat joulumarkkinat. Koristeita on joka lähtöön. Yleisin aihe on seimi ja siihen tulevat henkilöt ja varusteet. Seimi on kuusen ohella joulun peruskoriste kodeissa ja julkisissa tiloissa. Katalonialainen erikoisuus on caganer, housut kintuissa kykkivä hahmo, joka sijoitetaan seimessä syrjäiseen kohtaan. Symboliikka liittyy maan hedelmällisyyteen, lannoitushan siinä on menossa.

Alun perin hahmo oli paimen. Nykyvalikoimassa näitä kakkijoita on kaiken näköisiä: poliitikot, kuninkaalliset, jalkapalloilijat ja muut kuuluisuudet ovat kattavasti edustettuina kojujen hyllyillä. Siinäpä veikeä matkamuisto, vaikkapa työpaikan kahvipöytään lahjaksi.

Tässä yhteydessä tulee mieleen nykykielen sana pongo. Outoja, pieniä esineitä, joita vitsikkäät ihmiset antavat toisilleen, erityisesti työpaikoilla, sanotaan pongoiksi. Sana tulee ilmaisusta Dónde lo pongo?!  Suomeksi: Mihin minä tämän laitan?!

Palaan kattoterassille ensi syksynä, mahdollisesti poikkean jo aikaisemmin. Tarina siis jatkuu. Nyt toivotan iloista, onnellista, rauhallista, valoisaa, lämmintä ja herkullista joulunaikaa!

Asioiden hoitoa ja hoidattamista

Muuttaessa ja matkalle lähtiessä tulee usein vastaan myös lähtöön liittymättömiä asioita, jotka voisi hoitaa siinä samalla. Raivataan komero tai laatikko, tai lajitellaan ja mapitellaan paperipino. Poistetaan ja kierrätetään. Pakollisia asioita hoitaessamme meille tuli mieleen, että emme ole vielä tehneet virallista osoitteenmuutosta kattoterassilta toiselle.

Voisi olla järkevää hoitaa asia nyt samalla. Nettiin siis hoitamaan tämä pikku ilmoitusasia kaupungintalon erinomaisessa verkkopalvelussa. Verkkopalvelussa saakin asian mukavasti käyntiin: täytä tämä lomake, lähetämme sitten sinulle vanhaan osoitteeseesi tiedot siitä, mitä papereita pitää lähettää mukana tulevassa palautuskuoressa. Kun paperit lähetetään kuukauden kuluessa, asia hoituu.

Parikin ongelmaa: vanhaan osoitteeseen emme halua postia, emmekä ole täällä hoitamassa asiaa kuukauden kuluessa siitä, kun kirje saapuu vanhaan osoitteeseen. Siis haluamme mennä kaupungintalon kaupunginosatoimistoon itse jonottamaan ja hoitamaan asiaa.

Sinne tarvitaan mukaan vuokrasopimus, josta käy ilmi uusi osoite, tai sitten vuokraisäntä, joka todistaa asian. Mutta meilläpä ei vielä ole vuokrasopimusta. Oleskelumme pituus oli aluksi epäselvä, ja oli mahdollista, että oleskelu jäisi hyvin lyhyeksi. Toisaalta arvelimme olevamme sosiaalisen verkoston turvassa, joten kiirettä sopimukselle ei ollut kummallakaan puolella.

Aloin pyytää vuokraisännältä sopimusta ja mainitsin, että tekisimme osoitteenmuutoksen. Tämähän sopii hyvin, tehdään se heti. Hän pyytäisi, että gestor, joka muutenkin hoitaa hänen asiansa, tekee sen. Gestor on espanjassa yleinen ilmiö. Hän on henkilö, joka käy paksun salkun kanssa kaikki toimistot ja virastot, joissa pitää asioita hoitaa. Palvelu maksaa jotain, mutta lienee hintansa väärtti.

Lähtöviikon maanantaina olimmekin jo allekirjoittaneet vuokrasopimuksen, jonka vuokraisäntä vei tuota pikaa takaisin gestorilleen, jotta tämä hoitaisi asian kaupungin sellaiseen rekisteriin, johon nämä asiat rekisteröidään. Joulukuun kuudes, torstai,  on täälläkin vapaapäivä, juhlitaan perustuslakia. Asia siis lepäsi hetken kuten mekin. Perjantaina aamupäivällä saimme valmiit paperit vuokraisännältä. Onneksi Eeron työtapaaminen oli peruuntunut, joten voimme heti loput aamukahvit nielaistuamme lähteä  papereiden kanssa kaupungintalon paikallistoimistoon tekemään osoitteenmuutosta.

Tällä kertaa ei Espanjassa tavallinen ”yhden puuttuvan dokumentin laki” vaikuttanut: meillä oli kaikki tarpeellinen mukana ja kunnossa. Jonotuskaan ei ollut kovin pitkä. Innostuneina asioiden sujumisesta kiidimme taksilla sille poliisiasemalle, joka hoitaa ulkomaalaisten oleskelulupia eli antaa ns. NIE-paperit. Niissäkin meillä on vielä vanha osoite. Paikka menee kiinni klo 14 ja olimme siellä heti puolenpäivän jälkeen. Tulkaa maanantaina, asiaa hoitava ihminen on jo lähtenyt. Ehkä menemmekin maanantaina – jonain maanantaina ensi vuonna.

Puhelinlangat laulaa

Emme ihan pakkaa vielä, mutta olemme muuten aloittaneet lähtövalmistelut Barcelonasta Helsinkiin. Eeron täysjärkisen älypuhelinliittymän siirto lepotilaan Suomessa olomme ajaksi onnistui helposti puhelinsoitolla. Tosin kävimme ensin kaukana kaupungilla siinä Vodafonen liikkeessä, josta liittymä hankittiin, ihan turvallisuuden tunteen vuoksi. Näitä toimenpiteitä ei kuitenkaan voi hoitaa siinä eikä muissa liikkeissä, eikä netissä edes salasanan takana, vaan vain puhelimitse. Tässä tapauksessa oli sallittua turvautua englanninkieliseen asiakaspalvelupuhelimeen, vaikka periaatteessa yritämme harjoitella espanjaksi puhumista aina kun mahdollista.

Tästä rohkaistuneena aloin tavoitella vastaavaa lepotilaa internetliittymällemme. Aloitin taas lähtöruudun takaa, eli menin siihen läheiseen Movistarin liikkeeseen, josta olin valokaapelin jatkoksi tilannut meille hienon wifi-yhteyden. Kysyin hiukan varovasti, onko tällainen väliaikainen peruutus mahdollinen. Onhan toki. No tehdään sellainen. Ei, se pitää hoitaa puhelimella. Eikö netissä? Ei, vain puhelimella.  Paljonko säästän? Kertovat sitten siellä puhelimessa. Miten yhteyden saa takaisin? Soitatte sitten samaan numeroon, kun haluatte yhteyden päälle.

En vielä osannut pelätä. Levitin sopimuspaperit ja vastaostetun muotilehden sohvapöydälle ja näpytin annetun numeron. Automaattivastaus tuli tuhannen rahinan takaa. Sen verran ymmärsin, että jotain valintoja pitäisi nyt tehdä, mutta en edes kuullut saati luullut ymmärtäneeni isoa osaa purkitetusta puhetulvasta.

Odotin ja ihmettelin. Ääni jatkoi tarinointia pitäen välillä taukoja. Lopulta ääni sanoi kärsivällisen oloisena, ettei oikein ymmärtänyt sanomaani. En ollut vielä sanonut mitään. Sanoin sitten taikasanat ”Suspensión temporal”. Ääni lupasi yhdistää minut jonnekin. Odottelin 23 minuuttia kuunnellen pätkivää ja rahisevaa 70-luvun hittiä ”It’s all right now” ja sen kanssa vuorottelevaa ilmoitusta, että pitäisi vielä odotella. Enää ei ollut ollenkaan all right.

Hätkähdin ja sotkin lehden ja paperit, kun oikea ihminen viimeinkin vastasi. Aloin selittää asiaani. Ääni vaati tiukasti ulkomaalaisoleskelunumeroni (NIE). Annoin sen ja selitin taas. Kuinka pitkäksi aikaa, kysyi tiukka ääni. Aloin ensin huolestua, että ei nyt heti katkaista, vasta ensi viikolla, ja miten pitkäksi aikaa sen sitten voisi sulkea?

Sitten en enää saanut selvää. Rahina yltyi, ja ääni särkyi.  Asiakaspalvelija kävi todella kärsimättömäksi, kun en edennyt hänen käsikirjoituksensa mukaan enkä puhunut tarpeeksi nopeasti. Aloin anella palvelua englanniksi. Sehän sopii, yhdistän.

Odottelin vielä kymmenisen minuuttia ja olin sitten kuulevinani jostain kaukaa aavistusta siitä, että joku siellä huuteli englanniksi. Painoin sitten punaisen luurin kuvaa, kun mitään ei alkanut kuulua.

Melkein itketti, mutta varoin sotkemasta uutta muotilehteä kyynelillä, ja muutenkin päätin ryhdistäytyä. Olimme menossa illalla erään porukan jäähyväistapaksille ihanaan ravintolaan, joten ruoansulatusta ei kannattanut pilata pikkuhuolilla. Yritin samaa operaatiota parin tunnin kuluttua uudelleen, ja varttitunnin alkuodottelujen jälkeen pyysin suoraan englanninkieliseen palveluun. Toisen varttitunnin kuluttua suljin puhelimen, kun ei vielä ollut tapahtunut muuta kuin odottelupyyntöjen kääntyminen englanniksi. Asia alkoi kirkastua.

Jos nyt saisinkin linjan suljetuksi väliaikaisesti, niin sitten kun haluamme sen käyttöön käydessämme ehkä täällä keväällä, viettäisin samanpituiset tunnit roikkuen puhelimessa Helsingissä. Siinä hiutuisivat saavutetut säästöt, kun ”All right now, baby it’s all right” rätisisi kaukopuheluhinnoilla. Ja riski, että yhteyttä ei ajoissa saataisi kuntoon, olisi todellinen. Kutsun näitä järjestelyjä suojelurahan maksamiseksi.

Barcelona Activa yrityksille

Barcelonassa toimii monenlaisia kansainvälisiä verkostoja. Ensimmäinen löytöni oli Barcelona Women’s Network, jonka minulle neuvoi verkoston silloinen puheenjohtaja hankittuaan meille ensimmäisen vuokra-asuntomme. Tämä asunnon etsiminen ei kuitenkaan ollut verkoston hommia, hän työskenteli tuolloin maahan muuttaville ulkomaalaisille palveluja tarjoavassa yrityksessä. Verkoston suurin anti on sosiaalinen. Siellä olen tutustunut lukuisiin mukaviin naisiin. Viikon kuluessa olemme olleet syömässä kahden verkoston kautta löydetyn pariskunnan kanssa.

Tällä verkostolla on toimintaa myös yrittäjille. Siihen en ole vielä osallistunut. Sitäkin pitänee harkita ensi syksynä, kun jäsenmaksun taso pitää taas päättää.  Verkoston eräissä kekkereissä kuulin Barcelona International Networkista. Siihen ilmoittaudutaan maksutta netissä ja kukin seuraa nettisivuja aktiivisuutensa mukaan. Verkosto järjestää omia verkottumisiltoja kerran kuussa, ja viikoittaisessa uutiskirjeessä esitellään kattavasti kaikenlaiset yrittäjiä tai ammattilaisia kiinnostavat tapahtumat seminaareista illanviettoihin.

Näissä uutiskirjeissä on ajoittain esillä Barcelona Activan toiminta. Kyseessä on kaupungin ja alueen tarjoama, osittain EU:n rahoittama monipuolinen yrittäjyyden edistämistoiminta. Ensimmäinen kosketus tähän organisaatioon on esittelyseminaari, jossa kerrotaan talon tarjonnasta ja Espanjassa mahdollisista yritysmuodoista. Tämän infoannoksen voi nauttia myös englanniksi.

Yrittäjyyden taipumuksia itsessään ja ideansa kehityskelpoisuutta voi testailla näppärällä ja informatiivisella nettityökalulla TESTiDEA, joka on tarjolla katalaanin, espanjan ja englannin lisäksi myös kiinaksi ja arabiaksi. Netissä on myös vuorovaikutteinen liiketoimintasuunnitelman laadintaa ohjaava työkalu, sentään vain katalaaniksi, englanniksi ja espanjaksi. Liiketoimintasuunnitelman hahmoteltuaan voi mennä keskustelemaan Barcelona Activan asiantuntijoiden kanssa, jotka auttavat eteenpäin.

Ideointi-, perustamis- ja alkuvaiheeseen on tarjolla myös useita puolen päivän seminaareja hyödyllisistä aiheista, kuten rahoitus ja talous, markkinointi, hissipuhe, verkottuminen, sosiaalinen vastuu jne.  Pitemmille kursseille pyritään erikseen. Ystäväni Bénédicte (joka löytyi Barcelona Women’s Networkista) on parhaillaan koko syksyn kestävällä kurssilla, jolla kymmenkunta käsityöläisyrittäjää työstää liiketoimintasuunnitelmiaan ja opiskelee liiketoimintaa. Eripituisia tehokursseja järjestetään muutenkin tietyn alan yrittäjistä koostuville ryhmille.

Tämä kurssi toimii katalaanin kielellä. Useimmat lyhyet tilaisuudet pidetään katalaaniksi tai espanjaksi, riippuen kouluttajasta ja yleisöstä. Pari kertaa olen pyytänyt kouluttajaa puhumaan espanjaa. Yksi äänestytti yleisöllä, voidaanko vaihtaa kieltä, ja kun kukaan ei vastustanut, hän suostui. Toinen  antoi minulle anteeksi, koska olen Suomesta, ja jatkoi sikin sopin molemmilla kielillä. Kerran kouluttaja oli itse Madridista eikä ehkä olisi edes osannut riittävästi katalaania.

Tilaisuuksien anti on hyvä: asiaa ja aktiivinen ote. Kovin uutta ei asia ole minulle ollut, mutta olen osallistunut harjoitellakseni espanjan kieltä tai toisaalta uteliaisuudesta ja vertailun vuoksi: olen itse nauttinut yrityshautomon antimia Helsingissä Start-up Centerissä. Ai vertailun tulos? Toiminta vaikuttaa isommalta ja sanoisinko tuotteistetummalta. Jatkuvalla toiminnalla tavoitetaan suuret joukot mahdollisia yrittäjänalkuja, ja tukea ja neuvontaa liiketoimintasuunnitelman laadintaan saa ihan ilmoittautumalla. Tällaista toimintaa ei taida tässä laajuudessa ja näin johdonmukaisena olla Suomessa tarjolla, vaikka erilaisia paloja voi poimia erilaisten yhteisöjen tarjonnasta. Valitulle ja sitoutuneelle, hautomoon kuuluvalle yrittäjäjoukolle tulevista palveluista en tiedä, ja juuri nämä olisivat vertailukelpoisia oman hautomokokemukseni kanssa.

Ensimmäisessä infotilaisuudessa meille esiteltiin yrityshautomon tiloja. Lasiseinäisissä toimistoissa hääri innokkaita yrittäjiä. Toimistojen ja porukoiden keskikoko vaikutti suuremmalta kuin esimerkiksi Helsingissä Start-up Centerissä. Tämä yrittäjäjoukko ja myös muualla toimivat, perustamisvaiheesta selvinneet yrittäjät saavat Barcelona Activalta koulutusta, jossa syvennytään moniin aiheisiin, joita vasta hiukan sipaistiin alkuvaiheen koulutuksissa.

Katalonian vaalit ja itsenäisyysaate

Nyt pitäisi yrittää ymmärtää sunnuntaisten vaalien tulosta ja arvailla Katalonian tulevaisuutta. Alueen parlamenttivaalit pidettiin sunnuntaina ennenaikaisesti. Edellisistä oli vasta runsaat kaksi vuotta. Pääministeri Arturo Mas innostui syyskuun 11 päivän itsenäisyyshenkisistä mielenosoituksista, määräsi vaalit ja julisti, että vaaleissa mitattaisiin kansan halukkuutta kansanäänestykseen Katalonian itsenäisyydestä.

Kaikkien puolueiden piti siis ottaa selvästi kantaa itsenäisyysasiaan. Varmaan se ei ollut vaikeatakaan. Äänestysaste oli ennätysmäiset 69,5 %, mikä on 10,7 prosenttiyksikköä enemmän kuin maaliskuussa 2010. Itsenäisyyttä ajavat puolueet saivat 87 paikkaa 135:stä, mikä ei ihan riitä kahden kolmanneksen enemmistöön.  Tässä mielessä asia ei siis ratkennut kertaheitolla.

Pääministerin Masin oikeistolainen CiU (Convergència i Unió) pysyi suurimpana puolueena, sai 50 paikkaa eli menetti 12 paikkaa. Tätä ei voi pitää vaalivoittona. Häntä onkin arvosteltu saavutuksistaan tai niiden puutteesta, ja itsenäisyysasiaakin on uskallettu pitää huomion siirtämisenä pois ajankohtaisista ongelmista.

Toiseksi suurin puolue on myös separatistinen ERC eri Esquerra. Esquerra tarkoittaa vasenta. Puolueen voitto oli huikea, aikaisemmasta 10 paikasta 21 paikkaan. Paitsi itsenäisyysaate, myös kiukku ja huoli julkisen talouden leikkauksista on tuonut ääniä tälle puolueelle. Tähän mennessä puolue on ollut CiU:n kanssa samoilla linjoilla vain itsenäisyydestä. Mas tarvitsee Esquerran tukea toimiakseen, ja odotamme kiinnostuneina väistämätöntä kaupankäyntiä poliittisista linjauksista. Juuri tämä ajatus lienee hymyilyttänyt Espanjan pääministeriä Rajoyta taannoin TV:n ohjelmassa.

Kaksi muuta suurta puoluetta, PSC eli sosialistit ja PP, oikeistolainen Partido Popular, ovat vahvasti Espanjaan kuulumisen kannalla. Sosialistit menettivät 8 paikkaa (nyt 20) ja PP voitti yhden paikan (nyt 19).

Jos Espanjan hallitus nyt antaisi Katalonialle samanlaisen taloudellisen autonomian kuin Baskimaalla jo on (verotus ja budjetti alueella), niin osa itsenäisyyden kannattajista tulisi tyytyväiseksi ja siirtyisi pohtimaan muita asioita. Myös järkevä taloudenpito alueella tulisi mahdolliseksi. Jos taas suhteet keskusvaltaan pidetään ennallaan, jatkokertomuksessa on odotettavissa jännittäviä jaksoja.

Kahvipöytäseurueet, baaritiskien parlamentit ja lehdet pohtivat myös itsenäisyyden tavoittelijoiden suoraviivaisia oletuksia siitä, että Katalonia voisi menestyä itsenäisenä. Monet muistuttavat, että useat yritykset siirtyisivät Espanjan puolelle, ja varsinkin monikansallisten yritysten innostus kauniiseen kaupunkiin meren rannalla voisi lieventyä. Espanja on iso maa, jossa puhutaan yhtä maailman valtakielistä kun taas Katalonialla on valttinaan katkera historia. Tuskin EU:n jäsenyyttäkään voidaan pitää ilmoitusasiana.

Lähdön haikeutta ja hössötystä

Olemme täällä Barcelonassa enää muutaman viikon. Nämä viikot pakkaantuvat täyteen tilaisuuksia ja tapaamisia. Palasin eilen Helsingistä työmatkalta samalla koneella neljän vieraamme kanssa, joten pääsemme valitsemaan kiinnostavia ravintoloita ja kulttuurielämyksiä heidän kanssaan. Joissain suosikkipaikoissamme haluamme käydä vielä kerran, jotain haluamme kokeilla lopultakin ensimmäistä kertaa. Viikonlopun ohjelmassa jo etukäteen mainittavinta on Diana Krallin konsertti L’Auditoríssa, maittavimmat elämykset arvioimme ajan mittaan.

Tajusin juuri, että muiden touhujen takia en pääse enää mainion naisjoukon viikoittaiselle reippailukävelylle, joilla olemme käyneet monet tiukat keskustelut jalkapallosta, lastenhoidosta, ruokavalioista, musiikista, elokuvista ja kirjoista – ja tietysti yhteisistä tutuista. Rinteessä kaupungin yläpuolella sama maisema näyttää joka kerta aivan erilaiselta, auringon ja pilvien värittämänä. Näkymä kattaa koko kaupungin ja yltää pitkälle merelle.

Sain viimein sovituksi erään uuden naistutun, Catherinen, kanssa tapaamisen, jossa esittelemme miehemmekin toisilleen.  Alustavasti sovimme tästä muistaakseni marraskuussa 2011. Nyt on kalenterissa sunnuntai-iltapäivän tapakset runsaan viikon kuluttua.

Toisen pariskunnan, Corwin ja Arline, yritimme kutsua päivälliselle viime kesänä, kiitokseksi juhannuspurjehduksesta, jonka he järjestivät meille. Tämä juhannuspäivällinen ehditään nyt nauttia vielä ennen kuin marraskuu vaihtuu joulukuuksi.

Ilmeisesti emme sitten ehtineetkään patikoimaan Xavierin ja Tanucan kanssa. Yhteisiä viikonloppuja ei osunut kohdalle vuoden mittaan.

Viime vuoden marraskuussa aloittamani neuvottelut mahdollisesta ammatillisesta yhteistyöstä etenivät hieman juuri ennen kesälomia, ja seuraava edistysaskel on nyt luvassa juuri ennen lähtöämme. Hitaasti osataan kiiruhtaa täälläkin.

Olen ahnehtinut kalenteriini verkoston lounaita, seminaareja, iltadrinkkejä ja neuvotteluja, kuin viimeistä päivää. Konserttilippuja on myös Chick Corean konserttiin, jonne menemme mieheni kollegaporukan kanssa. Itse toimimme tässäkin lipputoimistona ja hoidamme ravintolavarauksen.

Nuoremmat kollegat ja kielikurssitutut tavataan myös vielä illanvietossa. Ravintola on tietääkseni jo valittu.

Haikeus tulee kuvaan siinä vaiheessa, kun näiden tilaisuuksien ja tapaamisten jälkeen hyvästellään ja lupaillaan tavata uudelleen ehkä ensi syksynä. Hyvä niinkin, mutta jäähyväisistä nyt kuitenkin on kysymys.

Hössötys käynnistyy, kunhan tajuan, että kämppä pitää järjestää sellaiseen kuntoon, että sen voi jättää käyttämättä tai vaihtoehtoisesti lainata muille käyttöön. Suomeen vietävää tavaraa luultavasti on enemmän kuin painorajoitukset sallisivat. En ole vielä tässä vireessä, mutta varmaan palaan asiaan.

Casa Decor Barcelona 2012

Casa Decor sai alkunsa Buenos Airesissa, jossa varattomia potilaita hoitava yksityinen silmäklinikka keksi kerätä varoja toimintaansa vuosittain toistuvan sisustusnäyttelyn avulla.  Vastaava toiminta alkoi Madridissa vuonna 1990, ja Barcelonassa 1992. Täällä varoja kerätään joka vuosi eri kohteille, tänä vuonna MS-tautia  sairastavien elämää helpottavalle säätiölle (Fundación Esclerosis Múltiple).

Näyttely toteutetaan joka vuosi eri rakennuksessa. Rakennus on peruskorjattu, ja näyttely tuo sille myönteistä julkisuutta. Näyttelyn jälkeen rakennuksesta tulee hotelli, toimisto tms.  Tänä vuonna Barcelonassa kohteena on Carrer d’Arago 271:ssa aivan Passeig de Gracian tuntumassa sijaitseva,  vuonna 1900 rakennettu talo, jonka keskellä oleva sisäpiha on otettu hienosti käyttöön koko talon korkeudelta.

Näytteilleasettajat saavat käyttöönsä huoneen tai muun tilan, johon sisustavat ja kalustavat olohuoneen, keittiön, kylpylän tms. Tällä kertaa esillä on 30 tekijän luomuksia.

Talouden laman kunniaksi tällä kertaa tunnelmat ovat lämpimämpiä, pehmeämpiä ja kodikkaampia kuin joskus vauraammassa lähimenneisyydessä. Värit ovat kauniita, murrettuja tai taitettuja, ja ratkaisut ovat kekseliäitä, pieniin tiloihin sopivia ja usein realistisia.

Omia suosikkejani olivat Equipo Bach 7:n tekemä Bulthaupin levollinen, puuta ja terästä yhdistävä keittiö, www.bach7.bulthaup.com, sekä kylpyhuoneen keraamiset laatat, jotka käyttävät rehevästi mallinaan vanhoja modernista-lattialaattoja. Myös pahvista rakennettu baari oli hupaisa.

Näyttely on avoinna 9.12.2012 saakka. Internetsivut: www.casadecor.es

Me llamo Bond, James Bond

Tässä dubattujen elokuvien luvatussa maassa on, ainakin täällä Barcelonassa, joitakin elokuvateattereita, jotka esittävät alkuperäisäänisiä elokuvia espanjaksi tekstitettynä. Nykyistä asuntoamme lähinnä on Cines Verdi, Verdi-kadulla Graciassa. Siitä voi lähteä, että siellä on pitkät jonot. Liput on hyvä ostaa etukäteen.

Yleisö koostuu meidän ulkomaalaisten ohessa paikallisista, jotka arvostavat elokuvaa kokonaiselämyksenä äänineen kaikkineen.  Kun olimme katsomassa 007 Skyfall -elokuvan,  yleisön vahva espanjalaispitoisuus oli ilmeinen.  Roistoa nimeltä Raoul Silva esittää espanjan kuuluisin näyttelijä Javier Bardem (tai varmaan hänen vaimonsa Penelope Cruz on yhtä kuuluisa). Kun Silva ilmestyi kuvaan, yleisö ryhdistäytyi kohahtaen. Kaikki nokkeluudet palkittiin hekotuksin.

Bond-elokuvien 50 vuoden kunniaksi elokuvassa podetaan viidenkympin kriisiä ja muitakin ikäkriisejä. Uusi Q on nuori nörtti.

Muutakin kulttuuria olemme nauttineet.  Barcelona Jazz Festival venyttäytyy  puolentoista kuukauden ajalle. Olimme jo Luz de Gas –klubilla kuuntelemassa Ramón Valle Trioa kera Jesse van Rullerin. Valle on kuubalainen pianisti-ihme, jolla on erityinen suhde Barcelonaan (enempää en saa irti katalaaninkielisestä esitteestä). Vieraileva kitaristi van Ruller on hollantilainen. Liput on hankittu myös Chick Corea Trion esitykseen Palau de la Músicassa.

Konsertti alkoi klo 21:30, joten oli hyvä vahvistautua sitä ennen. Valitsimme lähinnä sijainnin perusteella pintxobaarin nimeltä Itxaso de l’Eli (osoite c/Corsega 232). Paikka osoittautui herkulliseksi. Nenäkäs mutta sympaattinen tarjoilija opetti meitä ensin talon tavoille. Saimme alkuun kylmiä herkkupaloja, kunnes kokki alkoi tuottaa myös lämpimiä pintxoja.  Seuralaisemme, Baskimaasta kotoisin oleva Carmen, hurmasi ja haastoi tarjoilijan ja kokin, jotka pyörivät ympärillämme esittelemässä yhä uusia mestariteoksia, ja odottelivat sitten pää kallellaan kommenttejamme. 

Näkyykö talouskriisi?

Vietimme iloisen viikonlopun suomalaisten ystävien kanssa. Shoppailua, tapaksia Taller de Tapasissa ja viimeisenä iltana Oriossa Ferran-kadulla. Kala-ateria Olympiasatamassa Barca del Salamancassa.  Koti-ilta yhdessä kokkaillen. Jazzia Jamboreessa, flamencoa Tarantosissa. Kummatkin klubit ovat Plaza Realilla.

Jazzista pitää kertoa, että esiintyjä oli Stanley Jordan, joka on aika velho kitaran kanssa. Molemmat kädet soittavat. Välillä toinen käsi soittaa pianoa, toinen kitaraa. Rytmisoittimeksi saapui setin loppupuolella naisihminen steppikengissä. Toimii!

Ystävät kysyivät, näkyykö talouskriisi. Kaupat ja ravintolat toimivat vilkkaasti, mutta erittäin edullisin hinnoin, jotta asiakkaat jaksavat tulla takaisin. Joitakin loppuunmyyntejä näkyy, mutta mittavaa autioitumista ei täällä ole meneillään. Toisaalta useat kerjäläiset ovat hyvin tuoreen näköisiä ja siloposkisia, mikä viittaa siihen, että kriisi koskettaa yhä uusia ihmisiä.

Tilastoissa kriisi kyllä näkyy selvästi ja pelottavasti. Viikonvaihteen El Pais raportoi työttömyyden nousseen ensimmäistä kertaa (nykyisen aikasarjan alusta eli vuodesta 1976) yli 25 prosentin. Yli 5,7 miljoonaa ihmistä on ilman työtä. Kolmannen vuosineljänneksen aikana julkisen sektorin työpaikkoja katosi 49,400, koska hallitus säästää. Yksityisten työpaikkojen vähennys oli 47,600.

Ilman tuloja jäävät ihmiset eivät pysty hoitamaan vuokrien ja asuntolainan lyhennysten maksua. Tästä seuraa häätöjä asunnoista. Häätöjen määrä on kasvanut hälyttävästi: noin 400,000 ihmistä Espanjassa joutuu jättämään asuntonsa.

Kun työttömyys on näinkin laajaa, monien ihmisten perinteiset turvaverkot, lähinnä perheet, ovat myös kurjassa tilanteessa. Niinpä tulevaisuus voi näyttää toivottomalta. El Pais uutisoi Valenciassa tapahtuneen itsemurhayrityksen: häädön edessä perheenisä hyppäsi parvekkeelta kadulle. Granadassa häädetty mies hirttäytyi.

Sosialistipuolueen lakiehdotus pakottaisi julkista tukea saavat pankit suostumaan erinäisiin toimiin, joilla lainan maksua voidaan keventää tai venyttää, tai laina mitätöidä asuntoa vastaan. Vastaavia toimia on suositeltu jo aiemmin, mutta pakon puuttuessa niiden soveltaminen on jäänyt vähäiseksi. General Council of the Judiciary (mitä lieneekään suomeksi) on teettänyt kattavan ohjelman häätöongelman lievittämiseksi, mutta ei ole päässyt yksimielisyyteen ohjelman hyväksymisestä. El Paisin pääkirjoitus vaatii General Councilia ryhdistäytymään tositoimiin, jotta lupaavalta näyttävä ohjelma saataisiin käytäntöön.

Oopperaa ja mykkää elokuvaa

Tiukkojen työrupeamien välissä olen ahnehtinut sosiaalista elämää ja kulttuuria. Erinomainen naisverkosto Barcelona Women’s Network järjestää tapahtumia lähes joka päivälle, ellei tiuhempaankin. Ehdin taas pariin suosikkiini pitkästä aikaa. Cafe Castellano on kokoontuminen kahvilassa espanjaksi. Mukana on aina joitakin paikallisia tai muuten espanjaa täydellisesti puhuvia verkoston jäseniä. Yhdessä yritämme rupatella kuulumisiamme ja suunnitelmiamme espanjaksi. Kielen taitajat korjaavat reippaasti virheitä ja ehdottavat osuvampia sanontoja. Kun nämä opettajat alkavat keskenään väitellä, putoamme me muut eri vaiheissa nopeasta kyydistä.

Toinen suosikkitapahtumani on kävelyretki. Yleensä pikkuautollinen naisia kokoontuu yhden autollisen kyytiin. Ajamme aina samaan paikkaan, luonnonpuistoon ylärinteeseen, ja kävelemme aina saman 8 km lenkin korkeuskäyrää pitkin. Sitten otamme juomaa aina samassa kuppilassa, pohdimme toistemme ja varsinkin poissaolevien asioita ja palaudumme kyydillä alemmas kaupunkiin. Kävely tehdään englanniksi. Vakituisimmat kävelijät ovat 70-80-vuotiaita, ja koko aikuisikänsä Espanjassa asuneita. Tädeillä riittää tarinaa ja näkemystä lähihistoriasta ja nykymeiningistä.

Kulttuurikuurimme alkoi espanjalaisella elokuvalla. Täällähän niissä ei ole tekstitystä, joten emme olleet vielä tähän mennessä valinneet espanjalaista elokuviin mennessämme. Tämä valitsemamme Blancanieves on mykkä, joten kielellistä sankaruutta ei tässä valinnassa ollut.  Elokuva on myös mustavalkoinen. Blancanieves on Lumikki. Elokuva on visuaalisesti upea, musiikki on hienoa ja juonen julmuus on uskollinen Grimmin veljeksille, mutta loppu on surullisempi. Tarina tapahtuu Andalusiassa noin sata vuotta sitten.

Espanjalaiskliseillä on herkuteltu: härkätaistelua hienoine asuineen, mustaa pitsiä ja viuhkoja, flamencotaputuksia ja tanssia. Peilin kohtalokas vastaus on tässä korvattu aikakauslehdellä. Julma äitipuoli luuli pääsevänsä lehden kanteen, mutta onkin vain lehden sisällä yhdessä kuvassa, jossa hänet on kuvattu selkäpuolelta. Kuolleeksi luultu Lumikki-Carmencita on kansikuvassa. Omenaa tarjoamaan! Kääpiöistä en edes kerro, heidät pitää nähdä. Tähtiä koko kourallinen tälle, kannattaa katsoa!

Ooppera tarjosi Verdin La Forza del Destinon, jonka päätimme nauttia klassisen musiikin puutteesta tulleisiin vierotusoireisiin. Aikanaan ooppera oli suuri menestys. Nyt se ei jaksa ihastuttaa samaan tapaan kuin esimerkiksi La Traviata. Hohdokkainta musiikkia on välisoitoissa, tarttuvat aariat puuttuvat. Esitys oli ”ihan hyvä”. Annos oli kuitenkin oikein nautittava ja tuli suureen tarpeeseen.

Esitys kesti 4 tuntia, iltakahdeksasta melkein puoleenyöhön. Päivällisen syöntihän siinä käy mahdottomaksi. Niinpä baarissa on tarjolla monenlaisia pikkusämpylöitä, tavallisten viinien, cavojen ja kahvien ohella. Leivänmurut vain pöllyävät, kun oopperan ystävät vahvistautuvat. Sämpylät on hinnoiteltu korkeakulttuurisesti, joten väliajallakin on helppo muistaa olevansa hieno.

Esityksen päättyessä osa yleisöstä kiisi saman tien ulos. Ilmeisesti lähtijät aikoivat ehtiä Liceun edessä olevalla metroasemalla illan viimeiseen junaan. Loput jäivät läpsyttämään kohteliaan rauhallisesti.

Liceun rakennus oli vuodelta 1847. Tulipalo tuhosi sen vuonna 1994. Uudessa rakennuksessa on uusi, moderni siipi ja aulatilat. Itse oopperasali on vanhan mallin mukainen hevosenkenkä, jossa on 5 parvea ja aitioita. Koristeet ovat todella koreat. Somaa, että kunnioitettiin vanhaa rakentamalla siitä kopio. Mutta sääli. Vanhassa mallissa on erittäin paljon paikkoja, joista näkyvyys on todella huono. Ilmeisesti vain kaikkein kalleimman hintaluokan paikat (useita satoja €) tarjoavat hyvät näkymät. Satasella saa osan näyttämöstä nähdäkseen. Onneksi kuuluvuus on parempi.

Barca vs Madrid, samoin politiikassa

Tänään pelataan jalkapallon El Clásico, Barca vs Real Madrid. Peli on täällä Barcelonan Camp Noussa. Yritimme ensin varata pöydän tutusta ravintolasta, joka erikoistuu hampurilaisiin, makkaroihin, olueeseen ja TV-jalkapalloon. ”Completo” eli täyteen varattu, jo pari päivää aikaisemmin. Tunnelmaa on siis luvassa.

Irtopaikkoja oli vielä stadionillakin, parin sadan euron hintaan. Kapakkaelämys olisi minulle käynyt, mutta yksin irtopaikalla kovaan hintaan? Tuhlaan rahan mieluummin muihin kohteisiin. Tarjosin tänään kotona jo perinteistä peliruokaa eli katalonialaista makkarakastiketta spagetin kera. Teen sitä aina kun meiltä seurue lähtee peliä katsomaan.

Katalonian itsenäisyyshaaveet ovat kovasti läsnä poliittisessa keskustelussa. Ennenaikaiset vaalit marraskuussa mittaavat samalla itsenäisyysajatuksen kansansuosiota. Matsin tulos ratkeaa tänä iltana, vaalien tulosta ja tuloksen tulkintaa ja vaikutusta asioihin odotamme pitempään. Tunnelmat ja mielipiteet menevät sekaisin ja päällekkäin. Jalkapallo on elämää ja politiikkaa.

Tuo makkarakastike löytyi keittokirjasta helposti, koska kirja on ollut auki siltä kohdalta monet kerrat. Muistelen viime syksyä, jolloin olimme juuri asettuneet Barcelonaan ja kaikki oli uutta, myös tuo kirja oli juuri hankittu. Luin keittokirjaa kuin opiskelija ja näin paljon vaivaa löytääkseni meille sopivat (maukkaat ja helpot) reseptit. Selasin keittokirjaa ja sanakirjaa, kun tein ostoslistaa. Sopivia kauppojakin piti ensin etsiä.

Nyt meitä lähellä olevat supermarketit ja leipomot kuuluvat eri ketjuihin kuin viime vuodelta tutut. Kuitenkin uutuus on vähäisempää, vain hienosäätöä aiemmin opittuun. Pikkukauppoja ei ole siinä määrin kuin edellisellä alueellamme, mutta halli eli Mercado on lähempänä. Halli on osoittautunut hyväksi mutta varsin kalliiksi. Lähikorttelien supermarketeissa on hämmästyttävän laaja ja laadukas valikoima rehuja, lihaa ja kalaa. Löysimme supermarketista pesuainehyllyn vieressä olevasta viinihyllystä lähiseudulla tuotettua  punaviiniä, joka on saanut Helsingissä kultamitalin vuonna 2009 ja kuului muutenkin ”maailman parhaisiin viineihin”. Hinta 4,09 €.  Hyvää.

Uusi kantaravintola on myös löytynyt. Alle 10 minuutin kävelymatkan päässä on italialainen ravintola La Tagliatella, jonka pizzat ovat loistavia. Sisustus, tunnelma ja palvelu ovat miellyttäviä. Sinne on hyvä valahtaa perjantaisin.

Viime vuonna pidin hiukan huvittavana sitä tietoa, että oikeat barcelonalaiset eivät juurikaan käy Diagonal-kadun alapuolella. Itse asuimme tuolloin alaspäin Diagonalista, vaikkakin selvästi turistialuetta ylempänä.

Nyt huomaan, että meillä ei ole edes viikoittain asiaa sinne alas. Ostokset, ravintolaillat ja elokuvat hoituvat täällä lähistöllä. Tietyt vaatekaupat kuitenkin kutsuvat joskus ekskursiolle, samoin kirjakauppa ja eräät tapahtumat. Nyt suunnittelemme oopperassa käyntiä, ja oopperan koti Liceu on ihan Ramblalla, turistien alueella. Lupaan sentään löytää sinne vielä.

Koko Barcelona juhlii syntymäpäivänäni

Perjantaina 21.9. alkoi juhlinta, joka huipentui 24.9. Aihe on La Mercè, Barcelonan alueen suojeluspyhimyksen päivä. Katalaaniksi pyhimyksen koko nimi on La Mare de Déu de la Mercè. Juhlapäivä virallistettiin 1871, joskin perinne alkoi jo 1687. Tapahtumakalenteri on joka vuosi massiivinen. Ilotulitusta oli tarjolla, kuten täällä aina kun jotain juhlitaan. Juhlamenojen oleellinen piirre on seisominen tungoksessa jollakin aukiolla odottamassa ja seuraamassa esityksiä.

Placa de Catalunyalla oli pitkä sarja konsertteja. Menimme lauantaiyönä kuuntelemaan, ja tässä tapauksessa myös katsomaan, afrikkalaista musiikkia. Tanssiryhmä ja rummut tarjosivat energisen elämyksen. Yleisökin hiukan tapaili liikehdintää.

Sagrada Familialla oli huikea valo- ja äänishow. Gaudín monimuotoiset teokset kirkon päädyssä tuntuivat elävän.

Perinteisimpiä tapahtumia ovat jättiläisten kulkueet ja ihmislinnat. Jättiläiset ovat kookkaita nukkeja, jotka vaeltavat vanhan kaupungin halki kulkueena. Linnat ovat kapeita korkeita torneja, joissa kymmenet ihmiset kiipeävät hyvässä järjestyksessä toistensa harteille vaarallisen moniksi kerroksiksi. Ylimmäksi kapuaa kypäräpäinen pikkupoika, joka vilkuttaa huipulta voitonriemuisesti. Linnan purkaminen turvallisesti on oma haasteensa. Kaupunginosien ja kylien joukkueet kilpailevat tässä lajissa, joka on Katalonian perinteinen nimikkourheilulaji.

Tämän seuraaminen edellyttää  kärsivällisyyttä ja ruuhkan sietokykyä, jota meillä ei ole riittävästi. Pitäisi sulloutua talojen rajaamalle aukiolle tuntikausiksi litistyksiin. Ei pysty.

Syntymäpäivänäni nautiskelimme Mercè-juhlakalenterin ulkopuolelta Woody Allenin uusimman To Rome with Love -elokuvan ja sen päälle päivällisen Botafumeiro-ravintolassa Graciassa, Gran de Gracia -kadulla. Ravintola on erikoistunut galicialaisiin meren herkkuihin. Ruoka, tunnelma ja palvelu olivat loistavia. Myös näihin huveihin osallistui iloista yleisöä tungokseksi asti.

Aivan kotinurkilta löysimme päiväkävelyllä hienon puiston: Jardins de Turó del Putxet. Puisto on korkealla mäellä, jolta on näköalat merelle asti. Puita, pensaita ja kukkia riittää sokkeloisten polkujen välissä. Puistoa reunustavat hiljaiset kadut, joiden varrella on korkeiden muurien ja tiheiden puutarhojen taakse piiloutuvia linnamaisia taloja, ja myös tavanomaisempia kerrostaloja.

Taas kotona kattoterassilla

Sagrada Familian naapurustosta, väliaikaisesta kämpästämme olemme päässeet muuttamaan ”pysyvään” kotiimme eli syksyn ajaksi vuokraamaamme asuntoon. Vuokraisännän hyvä maku ilahduttaa: remontin tulos on tyylikäs ja muutamat isot huonekalut on valittu Ikean parhaimmistosta. Hieno tunne: purkaa tavarat kasseista ja laatikoista kaappeihin ja komeroihin.

Muuttopäivä oli lämmin ja lämminhenkinen. Ystävämme Bénédicte auttoi ystävällisesti raahaamaan laatikkomme pois eteisestään. Mahtoi olla helpotus saada tila tyhjäksi. Pakettiautollaan tapahtumaan osallistuva Julian sytytti laihan, harottavan sätkän toisensa perään ja puhalsi savut ulos pakun ikkunasta. Hän oli jo soittanut kitaraa aamulla lastenkutsuissa, mikä on tietysti outo ajoitus klubimuusikolle, eikä kuitenkaan ollut vielä iltapäivän alkaessakaan oikein hereillä. Vuokraisäntämme riskeerasi sukulounaan aikataulun ja intoili paikalle esittelemään asuntomme hienouksia.

Viime vuoteen verrattuna olemme siirtyneet ylemmäksi. Asunto on korkeammalla rinteessä kuin viimevuotinen. Samalla olemme kavunneet myös sosiaalisessa asteikossa. Kaupunginosa on hieman arvostetumpi kuin edellinen. Ainakin ensisilmäyksellä ruokaostokset näyttävät tulevan hieman kalliimmaksi kuin aikaisemmin, ja lähikortteleissa on hienompia kauppoja ja palveluja. Toisaalta nousukulmaa loiventaa se, että katumme on kaupungin vilkkain läpiajoväylä, ja liikenteen melu jaksaa kuulua meille asti. Atico eli ylin kerros on suomalaisittain yhdeksäs kerros.

Blogin nimeä ei ole tarvis muuttaa, sillä meillä on taas olohuoneen jatkona hieno kattoterassi! Näkymät ovat vielä komeammat kuin viime vuonna. Katsomme suoraan ylärinteeseen Tibidabon kukkuloille, kaupungin kattojen yli.  – Itse asiassa meidän asuntomme päällä on vielä yksi, talon yhteinen kattoterassi. Tässä talossa se on huoltokäytössä. Kuivatin siellä tänään lakanapyykkiä.

Asunto ei tällä kertaa ole täysin varusteltu. Käytimme siis joitakin päiviä ja iltoja ostoksiin: Astioita, kattiloita, veitsiä, haarukoita. Siivousvälineitä, pyykkiteline. Lakanoita, silityslauta. Tulos on hyvinkin esteettinen, varsinkin jos katsojan silmään sopii minimalismi ja valkoiset seinät.  Hintataju tässä kyllä himmenee. Kun pyörii Ikeassa ja halpaa kodintavaraa myyvissä lähikaupoisssa, alkaa ajatella, että mikään ei saisi maksaa kymppiäkään.

Ikean ulkopuolella parveilee paikallinen ilmiö: miehiä ja pakettiautoja keikkoja kärkkymässä.  Tarjoavat kuljetuspalvelua saman tien ja edullisesti. Itse raahasimme astiamme ja lakanamme sinisissä kasseissa metroon ja lopulta kotiin.

Seuraavat haasteet odottavat. Vuorossa on vakituisen leipäkaupan valinta, supermarketeihin tutustuminen, läheisen kauppahallin tarjonnan sisäistäminen ja mikä tärkeintä: jokaperjantaisen kantaravintolan löytäminen.

Takaisin Barcelonaan

Helle on hellittänyt, lämpötila on alle 30 astetta. Kaupunki palailee normaalielämään. Saavuimme syyskuun 3 pnä eli syyskauden ensimmäisenä työpäivänä Barcelonaan. Lupauksensa mukaisesti tuleva vuokraisäntämme oli meitä kentällä vastassa. Ja myös luvattu väliaikainen asumus odotti meitä.  Reipas yleistys tästä olisi: espanjalaisen sanaan voi luottaa! Ainakin siis tämän kyseisen Josén sanaan.

Josén parkettimiehet olivat aloittaneet työt 3.9., kuten muukin kaupunki. Varsinainen asuntomme on siis pian valmiina. Mutta ei tässä hätää. Väliaikainen asunto on tilava ja mukava ja sen kaikki ikkunat tarjoavat näkymäksi vieressä sijaitsevan Sagrada Familian! Katumme on kaunis kävelykatu, jolla nautimme heti saavuttuamme turistihintaiset oluet.

Illansuussa kävimme ystävämme Bénédicten luona kaivelemassa laatikoitamme, joita hän on sietänyt eteisessään koko kesän. Nyt pärjäämme varsinaiseen muuttoon asti. Bénédictellä oli talo täynnä ranskaa puhuvia vieraita, joten saimme touhuta laatikoiden kimpussa ihan keskenämme.

Ei yhtään harmittanut, että olin ennen lomia, tavaroita pakatessani, numeroinut laatikot ja kirjoittanut sisällöt muistiin melko yksityiskohtaisesti. Näinpä emme joutuneet avaamaan sellaisia laatikoita, joista emme mitään tarvinneet.

Myös viimevuotinen vuokraisäntämme oli palannut töihin ja poti normaaleja sekavuuden tunteita ensimmäisenä työpäivänään. Häneltä saimme hakea vanhaan osoitteeseen kertyneen vähäisen kirjepostin.

Ensimmäisen päivän iltana, päivällisen jälkeen kiersimme Sagrada Familian ennen kotiin paluuta ja nopeaa nukahtamista. Kirkon ympärillä oli paljon ihmisiä, jotka katselivat kirkkoa pitkään ja hartaasti, pää takakenossa. Isojakin valokuvauslaitteistoja oli käytössä. Yövalaistuksessa yksityiskohdat näkyvät hienommin kuin päivällä.

Ensimmäisen aamun auringossa kirkko oli taas eri tavalla upea.

Hellettä paossa

Kattoterassi tuntuu nyt kaukaiselta. Kuten kunnon barcelonalaiset, olemme jättäneet kaupungin kuuman kesän ajaksi. Me olemme Suomessa, ensin lomalla ja nyt jo taas työn touhussa. Jäähdyttely onnistui aluksi hyvinkin, kun aloittelimme veneilyä asian- ja säänmukaisesti kolmikerrospukeutuneina. Mutta sittemmin lämpöä ja aurinkoa on riittänyt, vaikkei sentään helteeksi asti.

Jo heinäkuussa Barcelona alkaa tyhjentyä, kun koululaiset vapautuvat kouluista ja perheet hakeutuvat rannoille ja vuorille. Viimeistään elokuussa kaupungissa on enää turisteja ja heitä palvelevia yrityksiä. Kuulimme, että myös remonttimiehet toimivat elokuussa, koska perheet ovat poissa tieltä remontoitavista asunnoista.

Meille syksyksi luvattu vuokra-asuntokin on nyt kesällä ollut remontissa. Vuokraisäntä on pitänyt meitä ajan tasalla. Lämpöä nostaa nyt tuorein tieto, että lattian laittajat eivät olekaan suostuneet työskentelemään elokuussa. Espanjan talous- ja työllisyystilanteen valossa tämä tuntuu oudolta.

Tämän jatkokertomuksen seuraavissa jaksoissa kerron, asummeko (a) vastaremontoidussa asunnossa, jossa sittenkin on jo uusi lattia, (b) vastaremontoidussa asunnossa, jossa on vanha lattia, (c) väliaikaisessa asunnossa odottelemassa lattian laittoa, (d) emme missään, vai (e) jossain muualla.

Verkostojen voima

Tuntuu teeskentelyltä työskennellä muuttolaatikoiden keskellä ja heinäkuun heleässä helteessä, mutta pitäähän joskus teeskennellä. Ja sitten välillä pitää rentoutua, kuten tätä kirjoittaen.

Puskaradio on tuttu ja käypä kommunikointiväline useimmissa maailmankolkissa. Verkostoissa viestitään, ja sosiaalista pääomaa kerätään. Täällä nämä ovat osoittautuneet erittäin tärkeiksi asioiksi isojenkin asioiden hoidossa.

Voi täällä maksaa verkossa, siis sähköisesti, parkkisakon, ja sepä onkin helppoa ja käyttäjäystävällistä. Konserttilippuja samoin ostetaan verkossa ja tulostetaan viereiseltä pankkiautomaatilta. Nyt en kuitenkaan tarkoita näitä verkkoja, jotka sopivat pieniin arkiasioihin, vaan ihan ihmisten nokatusten tapaamisella toimivia verkostoja, joissa hoidetaan tärkeät asiat.

Valitin tai siis raportoin blogissani pari viikkoa sitten, miten hankala on löytää vuokra-asuntoa verkossa, jossa kuitenkin tarjonta on monipuolista ja sivustot enemmän tai vähemmän toimivia. Tarina on saamassa onnellisen lopun sosiaalisessa verkostossa. Mieheni rupatteli töissä tutuille, että tarvitsemme syksyksi asunnon. Joku tiesi, että kollegan isä oli ostamassa sijoitusasuntoa. Kollega vahvisti, ja järjesti meille treffit isänsä kanssa asuntoa katsomaan.

Asunto vaatii perusteellisen remontin, mutta oli heti ilmeistä, että upea maisema, iso terassi kohti maisemaa, huoneiden sijoittelu ja muodot sekä asunnon valoisuus hurmasivat meidät. Sijainti oli järkevä. Mongersimme vuokraisännän kanssa asioita espanjaksi. Kuulimme häneltä, että luottoremppaporukka varmaan saa remontin tehdyksi syyskuun alkuun mennessä. Kuulimme myös vuokrapyynnön, jonka tiesin edulliseksi aikaisempien verkkoseikkailujeni perusteella. Sanoimme siinä heti, että haluaisimme vuokrata asunnon syyskuun alusta, ja puhuimme alustavasti muutamasta kuukaudesta. Sitten kättelimme. Ei ole ollenkaan selvää, että saamme koskaan mitään papereita asiasta.

Homma perustuu siihen, että meille vieras vuokraisäntä luottaa vuokralaisten valinnassa tyttärensä arvostelukykyyn, hänhän meidät sinne lähetti. Me luotamme samaan tyttäreen, joka ikään kuin takaa tämän sopimuksen, eihän hänen isänsä häviä häneltä mihinkään. Mies taas luottaa tuttuihin remonttimiehiin.

Kesän ajaksi tarvitsemme varastotilaa parillekymmenelle pahvilaatikolle, jotka siis nyt täyttävät pikku asuntomme. Olin noin kuukausi sitten ostamassa paria esinettä käsityöläiseltä, joka on naisverkoston kautta tuttu (tämä on oikein yhdistys, eli muodollisesti olemassa). Hän houkutteli minut jäämään kahville, ja olin viisaasti varannut aikaa. Siinä rupattelimme ja kerroin, että yritämme palata syksyksi tänne, mutta että asia oli vielä epävarma. Kerroin mahdollisesta asunnon tarpeesta ja myös varastotilan tarpeesta.

Hänen eteisensä on tilava, ja hän ottaa mielellään meidän laatikkomme sinne kesäksi! Lisäksi hän tietää miehen, jolla on pakettiauto, joka voi kuskata laatikkomme. Tämä asia oli siis sovittu jo ennen kuin tiesimme syksystä, saati asunnosta. Miehen ja pakun pitäisi ilmestyä huomisaamuna siirtämään tavarat tuttuni eteiseen.

Molemmissa tapauksissa oli oleellista rupatella puolituttujen ihmisten kanssa puolivalmiista asioista. Tämä pitää täällä oikein opetella. Keskeneräiset asiat ovat tärkeimpiä asioita. Jos ei mitään kerro, ei kukaan tiedä mitään tarjotakaan.

Olemme nyt sitten sosiaalista velkaa eri suuntiin. Vuokraisäntä tosin on tyytyväinen, hänhän sai kämpän vuokratuksi heti ostettuaan sen, eikä tarvitse etsiä vieraita vuokralaisia.

Itse olen ollut antavana osapuolena muissa tilanteissa. Espanjanopettajani kertoi minulle omasta puolivalmiista asiastaan: he ovat ehkä lähdössä Filippiineille miehen työn takia, eikä hän tiedä maasta mitään. Naisverkoston kautta satun tuntemaan Filippiineiltä kotoisin olevan naisen. Kerran tavatessamme kysyin häneltä, saako espanjanopettajani ottaa yhteyttä häneen ja kysellä. No ilman muuta, juodaan kahvia, katsotaan karttoja, jutellaan, anna yhteystiedot! Miehen työkomennus sittemmin vahvistui ja naiset varmaan lähiaikoina tapaavat ja juttelevat Filippiineistä.

Samanlaista luotettavuutta tavoittelee moni verkkoyhteisö, esimerkiksi LinkedIn, joka perustuu tuttavuuksien ketjuihin. Näissä meidän kokemuksissa on kuitenkin oleellista, että sosiaalinen riippuvuus verkon silmukoissa on erittäin vahvaa, ja että ihmiset tietävät joutuvansa nokatusten tulevaisuudessakin.

On toki naisverkostollani myös sähköinen ilmoitustaulu, jossa  nytkin kaupataan Ikean huonekaluja erään perheen Barcelonan komennuksen päättyessä. Kurkin sitä ajoittain. Mutta aion vastakin käsitellä epävarmoja asioitani tuttujen ja puolituttujen kanssa.

Viime hetken toimia: Retki Cadaquésiin

Kevätkauden monet viimeiset kekkerit hyvästelyineen ja toivotuksineen tuntuvat kevyiltä: nythän voimme todeta, että syksyllä taas tavataan. Tunnelma olisi ihan erilainen, jos nyt pakkaisimme laatikoita muuttokuormaa varten.

Italialaisessa kantaravintolassamme hyvästelimme poskisuukoin kolme tuttua tarjoilijaa. Piti oikein selittää, että syksyllä emme käy enää niin usein, koska muutamme kauemmaksi. ”No edes joka toinen viikko?”

Viime syyskuusta asti touhusimme menoa Cadaquésiin. Nyt viimeinkin, viimeisenä viikonloppuna, saimme sen aikaan. Cadaqués on yksi Välimeren rantojen kauneimmista pikku kaupungeista: valkoisia pikku taloja, kaunis rantakatu ravintoloineen, pieniä kujasia, jotka vievät jyrkässä mäessä kohti korkealla sijaitsevaa kirkkoa. Kaupunki oli taiteilijoiden pesäpaikka aikanaan,  kuten nämä suloiset rantakaupungit yleensä. Salvador Dalí suunnitteli ja rakennutti monitasoisen ja jännittävän talon naapurilahden rantaan Port Lligatiin. Talo on kaupungin merkittävin nähtävyys. Picasso kuului kollegansa vakiovieraisiin. Nimekkäiden taiteilijoiden listaa riittää. Katso lisää www.visitcadaques.org.

Nyt kaupunki on suosittu lomapaikka, siinä määrin, että taisimme saada varatuksi viimeisen vapaan hotellihuoneen. Rannassa kaupungin keskellä on mukava pieni hiekkaranta, ja lahdella kelluu veneitä poijuissa. Mikään vierailevan veneilijän kohde tämä ei ole, laitureita tai ankkurointitilaakaan ei näytä olevan. Vierailijoiden valtakieli on ranska, englantiakin kuulee. Ranskaan onkin lyhyt matka.

Dalín neroutta ja monipuolista tuotteliaisuutta ei kukaan kiellä, mutta tuotannosta pitäminen onkin jo makuasia. Talo oli yllättävän levollinen ja miellyttävä, varmaankin koska päävärinä oli valkoinen, ja puutarhan ja merenlahden näkymät ovat vahvasti läsnä, joten sitä voi suositella myös niille, joiden mieluisinta kuvitusta eivät ole Dalín mielikuvituksen tuotteet.

Teimme menomatkan lauantaina hirveässä helteessä moottoripyörällä. Päätimme herätä tavallista aikaisemmin, jotta pääsisimme liikkeelle ennen kuin kuumin helle ehtii päälle. Niinpä jo kymmenen maissa pöristelimme ulos Barcelonasta.

Pienet maalaistiet osoittautuivat hauskimmiksi: liikennettä ei juuri ole, joten voi ajella rauhassa. Hiekanväriset kylät kirkkoineen, puutarhat ja pellot ovat lähellä. Linnoja töröttää siellä täällä mäkien päällä. Kaikki ei sentään ole seinäkalenterimaisen  kaunista, osa kylistä on tyhjentynyt ja köyhtynyt. Vaikka merimaisema houkuttaisi, rantatietä rasittaisi hiekkarantaliikenne ja tylsät hotellirakennelmat.

Sunnuntaina kipaisimme Cadaquésissa kirkkoa katsomaan. Lauantaina olimmekin ehtineet vasta rantakadulle.  Sää oli muuttunut. Helleasuiset turistit kietoutuivat tuulessa lepattaviin rantahuiveihin ja –pyyhkeisiin. Alkoi sataa tihuuttaa. Lähdimme kohti kotia. Sade ei onneksi vielä kastellut, mutta yltyi myöhemmin. Lounasajan istuimme katoksen alla Sant Feliu de Guixolsissa ja annoimme sataa. Kaupunki on erityisesti mainittu moottoripyörämatkaoppaassa ”pikku hirviönä”, joka on onneksi helppo välttää! Rantabulevardia kehui opaskin tyylikkääksi, ja muuten kaupunki tosiaankin oli tylsän näköinen.

Emme lopultakaan onnistuneet kastumaan kunnolla. Onnittelimme kuitenkin itseämme siitä, että päädyimme ottamaan koko ajoasut päälle. Farkuissa tunnelma olisi ollut lohduton paluumatkalla.

Todellinen märkä sade alkoi vasta päästyämme kotiin. Pieni lepo, sateenvarjot mukaan, ja ravintolaan katsomaan kun Espanja voitti jalkapallon Euroopan mestaruuden 4-0 Italiaa vastaan!

Erilainen juhannus

Juhannus on katolisessa, pyhimyksiä muistavassa Espanjassa iso juhla, Johanneshan on niitä merkittävimpiä.  Meidän suomalaisten juhannusaatto, perjantai, oli vielä aivan tavallinen kesäperjantai, lukuun ottamatta joitakin hajanaisia harjoituslaukauksia ilotulitteilla. Varsinainen juhlinta tapahtuu San Juanin päivän aattona, joka tänä vuonna osui meidän juhannuspäivällemme lauantaille.

Laiskojen aamutoimien jälkeen hakeuduimme venesatamaan Barcelonetaan. Naisverkoston kautta löytynyt uusi tuttavamme Charles – hänen vaimonsa on siis naisverkostossa – odotti veneellään. Mukana oli purjehduskaveri John. Vaimo jäi kotiin inventoimaan huushollia edessä olevaa muuttoa valmistellen.

Aurinkovoiteet päälle, hattu päähän ja liikkeelle! Barcelonaa oli mukava katsella mereltä päin. Kevyt sivuvastainen tuuli vei meitä rannikkoa pitkin ylöspäin eli Costa Bravan suuntaan. Kuulimme Barcelonassa jo yli 30 vuotta asuneelta kapteeniltamme juttuja kaupungin kasvamisesta, kaupunkikuvan kehittymisestä ja nyt tyhjillään olevista, kiinteistökuplan aikana rakennetuista superteknisistä taloista.

Purjehduskaveri John taas oli löytänyt Katalonian historiasta aikaisemmin tuntemattoman tarinan suunnitellusta ristiretkestä, jonka silloinen englantilainen paavi esti kiellollaan. Tästä hän sitten kirjoitti kirjan.

Barcelonan viehko kaupunkinäkymä ei ehtinyt haalistua, koska päiväpurjehdukselta piti palata ajoissa takaisin satamaan. Ajoitus oli hyvä: vältin juuri ja juuri lämpöhalvauksen.

Illemmalla söimme kaksistaan päivällistä italialaisessa ravintolassa kotimme lähellä. Valintaperusteena oli TV. Tässä ravintolassa se oli tyylikkäästi kätketty peilin taakse. Kuvan laatu oli loistava.  Tässäpä sisustusvinkki minimalistista eleganssia tavoitteleville! Katsoimme Espanja-Ranska- jalkapallo-ottelun, joka Espanja voitti 2-0. Semifinaaleihin siis. Ravintolan nimi on Gusto, ja ruoka oli herkullista.

Se varsinainen juhannuksen juhlinta ajoittui pimeään iltaan ja yöhön. Ilotulitusraketteja ammuttiin tuntikausien ajan rannalla, Tibidabon kukkulalla, Montjuicin suunnalla, ja jossain ihan meidän korvamme juuressa. Kurkimme kattoterassiltamme joka suuntaan. Näky oli ajoittain komea, mutta hallitsevaksi jäi maailmanlopun pauke ja tihenevä savupilvi, joka himmensi Tibidabon ääriviivan.

Nyt helteisenä sunnuntaina katuja siivottiin vedellä ja harjoilla. Yksittäisiä paukahduksia on riittänyt koko päivälle. Terassillamme pyörii tuhkahiutaleita.

Yritimme olla tomeria turisteja vielä nyt loman lähestyessä. Katalonian historian museo venesataman vieressä oli meiltä vielä kokematta. Emme kuitenkaan päässeet sinne nytkään, koska sähköt eivät toimineet. Pyhää Johannesta olemme kunnioittaneet lorvimalla perusteellisesti, mikä on helppoa tässä kuumuudessa.

Vuokramarkkinoilla Barcelonassa

Irtisanouduimme nykyisestä kattoterassistamme (johon liittyy myös pieni sisätila eli asunto) ja aloimme selvitellä muuttoaikataulua Suomeen. Tämän jälkeen ilmenikin, että palaamme syksyksi tänne. Hienoa. 

Ystävällinen ystävämme tarjoutui säilyttämään tavaroitamme eteisessään kesäloman ajan, ja hän tietää myös miehen ja pakettiauton. Nyt keräilen pahvilaatikoita, joihin tänne jäävät tavarat pakataan.

Toinen, isompi haaste on löytää kalustettu asunto, johon tavarat siirretään syyskuun alussa. Vuokra-asuntoja on tarjolla valtavat määrät, ja niitä välittäviä toimistoja on lukuisia. Sijainti on ensimmäinen hakukriteeri, sekä meillä että välittäjien sivustoilla. Olemme piirtäneet karttaan erilaisia ympyröitä, ja värittäneet näkyviin tiettyjä julkisen liikenteen asemia, jotta asuntoehdokkaan sijainnin edullisuus voidaan näppärästi todeta. On mukava todeta, että kaupunki on tullut hyvinkin tutuksi täällä ollessamme ja sunnuntaikävellessämme eri alueilla.

Esittelen tässä eri välittäjiä ja niiden profiileja samalla kun hiukan puran turhautumistani.

Idealista.com kattaa koko Espanjan ja lukuisia välitystoimistoja. Tavallaan on hyvä saada kattava kuva tarjonnasta, mutta koska toimistoilla on erilaisia toimintatapoja, näiden sivujen selaaminen on melkoista tarpomista. Hienoa on se, että omia suosikkeja voi ruksata omalle listalle tulevaa tarkastelua varten. Systeemi myös lähettää sähköpostia, kun jokin merkityistä suosikeista poistuu markkinoilta.

Shbarcelona.com sivuilla on runsas tarjonta, ja hyvät karsintakriteerit (alueet, hinnat, huonemäärät). Tarjolla on eripituisia vuokrakausia. Omia suosikkeja voi merkitä vain omiin kirjanmerkkeihin. Kirjoittelin innokkaasti muistiinpanoja kiinnostavista kohteista, ja käytyäni kaiken läpi lähetin toimistolle sähköpostia: Tätä asuntoa haluaisimme käydä katsomassa, ja mielellään näitä muitakin samalla seudulla saman tien.

Vastaus tuli joidenkin päivien ja muutamien puhelinsoittojen kuluttua. Liitteenä oli pitkä dokumentti siitä, miten tulee edetä. Asunnon varausta tehtäessä pitää olla liitteenä alkuperäinen työsopimus (Suomesta, tässä tapauksessa!), kolmen kuukauden palkkatodistukset (nekin menevät Suomeen), passi tai eräitä paikallispapereita, ja paikallisen pankkitilin numero. Tämä viimeinen olisi meille helppo asia, mutta ensikertalaiselle ehkä ei: pankit mielellään tietävät tulevan asiakkaansa paikallisen osoitteen, ennen kuin tiliä avataan.

Kaikki tämä on varmaankin normaalia varovaisuutta, ja törmäämme ehkä näihin sääntöihin muidenkin välittäjien kohdalla. Hankalammaksi osoittautui aikataulu. Tarjolla on kahden kuukauden kuluessa vapautuvia asuntoja. Toiveikas vuokralainen saa pitää asuntoa varattuna ja tyhjänä enintään 15 vrk ennen oman vuokrakautensa alkamista. (Tästä tietysti selviäisi rahalla: eihän asuntoon tarvitse muuttaa vuokrakauden alkaessa.)

Jos asuntoja ylipäätään pääsee katsomaan, katsominen ajoittuisi hetkeen noin kolme viikkoa ennen vuokrakauden alkua. Tällöin olemme Suomessa.  On siis mahdotonta tehdä varausta kauempana tulevaisuudessa olevalle ajanjaksolle. Tämä kaikki harmittaa erityisesti, koska löysin oikein houkuttelevan asunnon!

www.cometobarcelona.com on hyvä sivusto, jolla voi tehdä varauksia pitkällekin tulevaisuuteen, ja kalenterissa näkyy, onko kyseinen asunto vapaana toivottuun aikaan. Erinomaista. Säästyy paljon vaivaa. Toimisto on erikoistunut lyhytaikaisiin loma-asuntoihin, joita voi myös varata useiksi kuukausiksi. Kuukausihinnat ovat samantasoisia kuin pitkäaikaisia vuokrasuhteita tarjoavilla.

Tarjonta painottuu Barcelonetaan hiekkarantojen tuntumaan ja vanhaan kaupunkiin. Nämä alueet ovat tukalia pysyvämpää asumista ajatellen, vaikkakin loistavia lomailuun. Joukossa oli muutamia meille järkeviä ratkaisuja sekä ihanuus, johon olisimme sortuneet vastoin kaikkea järkeä (kattoterassi ja avoin merinäköala, sekä pikkuruinen sisätila), mutta erinomainen varaussysteemi paljasti niiden olevan jo varattuja.

Fotocasa.es on perussivusto, johon en ole vielä kunnolla perehtynyt, koska sieltä ei toistaiseksi löytynyt mitään houkuttelevaa. Voi olla, että siihen palataan vielä viime hetkillä, kädet näppäimillä vapisten.

Monika-rusch.com on pieni toimisto. Sitä suositteli meille ystävämme, joka oli saamaansa palveluun ja löytämäänsä kohtuuhintaiseen asuntoon hyvin tyytyväinen. Selailin vapaita asuntoja ja kirjoittelin sitten Monikalle. Vastaus tuli pian: Heidän asuntonsa eivät ole lainkaan tarjolla vuotta lyhyemmäksi ajaksi.

Monika suositteli lyhytaikaisia asuntoja tarjoavaa toimistoa Friendlyrentals.com. Asuntojen hinnat ilmoitetaan päivähintoina. Soitin ja tiedustelin kuukausihintoja. Kuulin, että järjestelmä kyllä laskee hinnat, kun siihen syöttää toivotun vuokra-ajan. Kuulin samalla, että alimmat kuukausivuokrat ylittävät reippaasti meidän budjettimme. Ystävällinen välittäjä totesikin: ”Selvästikään meidän tuotteemme ei ole teitä varten”, eli Turun murteella: ”Ei meil o mittä rouva hintaluakas.”

Aspasios.com tarjoaa lyhytaikaisia ”bisnesluokan” asuntoja kaikin varustein. Hinnat ovat yleensä tähtitieteellisiä, mutta joukossa voi olla jokin pieni kohtuuhintainenkin tapaus. Voimme joutua palaamaan näihin.

Arbarcelona.es on samantapainen bisnesluokan välittäjä. Asunnot ovat tyylikkäitä ja täysin varustettuja, ja hinnat liian korkeita. Soitin, koska tuttuni tuntee välittäjän. Hän alkoi ystävällisesti etsiä halvimpia mahdollisuuksia sopivilta seuduilta, ja lupasi tiedustella omistajilta mahdollisuuksia tinkiä hinnasta, samalla kun rohkaisi minua tarkistamaan budjettiamme ylöspäin.

Tämä jatkokertomus jatkuu…

Päättäjäistunnelmia ja kaavoihin kangistumista

Barcelonassa on kesä. Pääsimme hiekkarantaretkelle Arenys de Mariin ja oikein uimaan täkäläisen ystävän kanssa viime viikonloppuna. Rantaravintolassa herkullista kalalounasta nauttiessamme keksimme vielä yhden yhteisen huvituksen ennen kuin lähdemme täältä: Kuuluisa flamencotanssija Sara Baras esiintyy täällä, menemme esitykseen ja tietysti syömme yhdessä samana iltana.

Muutenkin monien tapaamisten ja tapahtumien teemana on ”kevään viimeinen”.  Istuimme viimeistä yhteistä kevätiltaa ja söimme päivällistä hyvin kansainvälistaustaisen pariskunnan kanssa. Rouva on kasvanut Barcelonassa, mutta se ei välttämättä oikeuta todelliseen barcelonalaisuuteen. Heillä on pieniä lapsia, joten he pohtivat kouluasioita. Päällimmäisenä ei ollut kilpailuhenkinen kunnianhimo, kuten usein amerikkalaisilla tai aasialaisilla vanhemmilla. Pikemminkin heitä huolestutti koulun yksioikoinen kuri ja järjestys, joka kyllä kasvattaa hyvin käyttäytyviä lapsia (vanhemmista nyt puhumattakaan), mutta ei mahdollista saati rohkaise minkäänlaista kyseenalaistamista tai edes eri tavalla ajattelemista. Pariskunta moitti Barcelonaa vahvasta nurkkakuntaisuudesta ja provinsiaalisuudesta.

Tähän oireyhtymään kuuluu se, että keskiluokkaiset ihmiset asuvat tietyillä alueilla, ns yläkaupungissa, Diagonalin yläpuolella, josta ei ole mitään asiaa alas. Kaupat, ravintolat, koulut, harrastukset ja ystävät ovat kaikki samalla seudulla. Näillä alueilla lapset pukeutuvat koulupukuihin: harmaita polvihousuja ja vekkihameita, sinisiä, viininpunaisia tai tummanvihreitä neuletakkeja ja polvisukkia, mustat nahkakengät. Arvaatte jo onko tukka siististi. Lapsia saattavilla äideillä on muodikkaanklasssisia, puhtoisia, sileitä, nypyttömiä, rentoja mutta tyylikkäitä asuja, ja tukka hyvin. Näille alueille asettuvat helposti myös expatit, jotka täyttävät maksukyvyn lisäksi myös näitä muita ehtoja, vaikka eivät olekaan monennen polven barcelonalaisia. Mutta he muodostavat omat yhteisönsä lasten kansainvälisten koulujen ja työpaikkojensa kautta.

Meidän kattoterassimme on Diagonalin alapuolella, koulupukuvapaalla vyöhykkeellä. Ei tämäkään sentään ole boheemia tai jännittävää, kadulla ja kuppiloissa näkee tavallista sekalaista väkeä. Ympäristön paineita ei ole. Hyvin olemme viihtyneet.

Äskeinen pariskunta kuvaili myös katalonialaisia tapoja. Tyypillisesti mikä tahansa seurue jakautuu miehiin, jotka puhuvat jalkapallosta, naisiin, jotka puhuvat naisten asioista, ja lapsiin, jotka leikkivät keskenään. He kaipasivat rajojen rikkomista tässäkin. Saman on kokenut äärimmäisempänä Belgiasta muuttanut nuori nainen, joka avioitui katalonialaisen miehen kanssa. Mies ei koskaan ottanut morsiantaan mihinkään tilaisuuksiin, joissa oli hänen ystäviään. Miehethän liikkuvat keskenään. Vanhemmillekin vaimo esiteltiin vasta vaimona.

Espanjanopettajani kuvaili Barcelonaa meille oman tarinansa kautta. Nyt 57-vuotias nainen eli lapsuutensa ja nuoruutensa suojatussa yläkaupungissa, samanlaisten perheiden samanlaisten lasten kanssa seurustellen. Diagonalin alapuolisessa maailmassa vierailtiin joskus harvoin isoäidin luona, mutta ei ilman saattajaa. Muusta maailmasta ei tiedetty eikä välitetty.

Maailmankuvaan vaikutti myös Francon ajan komento ja sensuuri, joka vei elokuvien dubbaamisenkin pelkkää kääntämistä pitemmälle: epäilyttävät asiat kuten avioliiton ulkopuoliset suhteet selitettiin parhain päin, eli elokuvan pääpari oli muka sisaruspari. Siinä sitten nuori mieli ihmetteli amerikkalaisia tapoja, kun elokuvan ”sisaruspari” hankkiutui yhdessä hotelliin…

Opettajani pääsi 15-vuotiaana matkalle Lontooseen ja se oli sitten menoa. Maailma aukesi saman tien. Barcelonan maailma aukesi vuoden 1992 olympialaisiin valmistauduttaessa. Kaupunkia rakennettiin ja kaunistettiin. Kaikki olivat vapaaehtoisina mukana eri tehtävissä, ja innostus oli valtava. Muu maailma tuli kylään. Turismi onkin siitä lähtien ollut valtavissa mitoissa.

Espanjassa ylipäätäänkin innostutaan projekteihin, mutta tasainen asioiden ylläpito ei ole niin innostavaa (ei kai se olekaan). Nyt on olympiakuume laskenut ajat sitten, eikä ole mitään uutta projektia. Madrid olympiahaaveineen on ajamassa ohi! Barcelona nuutuu. Tiukka taloustilanne ei asioita auta.

Kaikkea tätä on vaikea nähdä täältä kansainväliseltä kattoterassilta, eikä meillä ole tällaisia omia kokemuksia. Mutta muutamat epämääräisen ihmetyksen aiheet saavat selityksensä, kun kuulemme näitä vuodatuksia.

Kesäistä elämää Barcelonassa

Isompiakin teemoja voisi miettiä, mutta juuri nyt haluan kokea ja myöhemmin muistaa kotoisia, kesäisiä tunnelmia. Kun syömme päivällistä kotona, menemme parvekkeelle nauttimaan viilenevästä ja tummenevasta illasta. Viileneminen tarkoittaa sitä, että lämpötila laskee 28 asteesta alle 25:een. Tummeneva merkitsee sitä, että vielä päivällisaikaan iltayhdeksältä ei ole pimeä, mutta ilta tummenee päivällisen aikana. Ruokalistallani on ihania kasvispöperöitä, usein pähkinöillä tai manteleilla terästettynä, ja esimerkiksi äskettäin myös maukkaita chorizo-makkaroita. Jälkiruoaksi kannattaa juuri nyt ostaa ihania makeita tuoreita aprikooseja.

Lauantaina teimme touhukkaasti koko päivän retken läheiseen Roca Outlet Villageen (LaRocaVillage.com) tekemään edullisia mutta hienoja vaatelöytöjä. Sinne pääsee suoraan bussilla kaupungilta. Matka kestää noin 40 minuuttia. Hurmaannuin nettipalvelusta: bussiliput oli helppo ostaa etukäteen, ja samalla ilmeni, että valittua lähtöaikaa voi muuttaa ja bussilippuostoksen voi myös peruuttaa netissä. Tämä rohkaisee päättämään lähdöstä, eikä suosi jahkailua.

En ole ihan varma, kiinnostiko ketään lopulta, mihin lähtöön lippumme oli varattu. Saavuttuamme ajoissa pysäkille mahduimme nipin napin mukaan, takapenkille.

Rocassa on noin sata kauppaa ikään kuin kylänraitin varrella. Helppoa ja viihtyisää. Voileipiä, salaatteja, lounaita, juomia  ja kahvia on tarjolla riittävästi ja viihtyisästi pikku aukioilla ja kulmauksissa.  Liikevalikoima on lupaava: espanjalaisia, eurooppalaisia ja amerikkalaisia kuuluisia merkkejä; vaatteita, asusteita ja kodin tavaroita. Alennuksetkin ovat jonkinlaisia.

Mihinkään ostoshurmaan ei siellä kuitenkaan ole helppo päästä. Alennukset ovat melko maltillisia ja tavara suhteellisen tavanomaista, ainakin näin kypsän ja kaiken nähneen kauppojen koluajan mielestä. Saimme kuitenkin jotain aikaan rauhalliseen tapaamme, joten eivät menneet bussiliput hukkaan. Ja paikkahan piti kokea ainakin kertaalleen, ehdottomasti.

Sunnuntaina oli luvassa sadekuuroja ja maksuton konsertti Arc de Triomfin aukiolla. Tapahtuman nimi on Primavera Sound, ja siihen kuuluu viikon mittaan monenlaisia konsertteja.

Menimme heti iltakuudelta paikalle, sadetakit mukana. Ensimmäinen esiintyjä oli pirteytetty kansanmusiikkiyhtye. Yleisö, vauvasta vaariin, taputti ja hetkui hillitysti mukana. Illan edetessä väkeä tuli lisää aukion täydeltä.  Ikäjakauma oli edelleen laaja, mutta ikäpyramidin alempi keskiosa alkoi vahvistua. Musiikki oli keskinkertaista rokkihumppaa. Yleisö viihtyi kuin kokkareilla: seurueet etsivät ja löysivät toisiaan, poskisuukkoja vaihdettiin, samoin kuulumisia.

Luvattua sadetta saatiin ajoittain isoina, hitaina pisaroita, joita oli niin harvassa, että niitä ehti väistää.

Päivällisajan lähestyessä nälkä eteni ja kiinnostus tasapaksuun musiikkiin väheni. Lähdimme etsimään ravintolaa, joka oli tiedossa mutta ei vielä koettu.  Argentiinalainen 9Reinas löytyikin Valencian ja Pau Claris –kadun kulmasta. Paikka on tyylikäs, ruoka herkullista ja kaunista. Argentiinalainen pihvi ja punaviini täyttivät odotukset. Täällä jälkiruokiakin kannattaa kokeilla. Valitsin kakun, jossa täytteenä oli dulce de lecheä ja persikkaa. Aaahh! Hintakin oli hämmästyttävän kohtuullinen.

Se sade sitten yltyi oikeaksi märäksi kaatosateeksi heti, kun pääsimme istuutumaan ravintolassa.  Vaikutus oli virkistävä ja viilentävä. Palattiin vähäksi aikaa alle 25 asteen.